Temperamenttinen, urheilullinen ja ihmisrakas: Vehnäterrieri on aidosti monipuolinen ja arvostettu perhekoira. Kuitenkin sen silkinpehmeä vehnänvärinen turkki vaatii huolellista hoitoa.
© Denis Babenko / stock.adobe.com
Vehnäterrieri on luottokumppani mihin tahansa. Se rakastaa ihmisiään pohjattomasti ja on hauskaa seuraa jokaiselle. Kaipasitpa sitten urheilullista seuralaista pyöräretkille, juoksulenkeille tai koiraurheiluun, rauhallista ja kärsivällistä leikkikaveria lapsille tai valpasta vahtikoiraa, tämä pehmeäturkkinen irlantilainen terrieri rakastaa yhteisiä touhuja perheensä kanssa ja nauttii saadessaan olla tarpeellinen.
Suuri työhalukkuus, kyky oppia nopeasti ja ääretön ihmisrakkaus tekevät tästä irlantilaisesta rotukoirasta erityisen monipuolisen ja rakastavan perhekoiran, joka tuo kotiin paljon eloa ja iloa. Sen pulppuileva luonne ja jatkuva iloisuus tarttuvat taatusti. Tämä ystävällinen nelijalkainen suhtautuu myös muihin ihmisiin avoimesti ja tyynesti. Se ei ole koskaan aggressiivinen, mutta se on – kuten kunnon terrierin kuuluukin – äärettömän rohkea ja halukas puolustamaan omiaan, jos tilanne sitä vaatii. Tämä pelottomuus yhdistettynä valppauteen tekee koirasta myös taitavan vahtikoiran, joka ”ilmoittaa” omistajalleen haukkumalla, jos se näkee tai kuulee jotakin uhkaavaa. Kuitenkaan koira ei ole mikään räksyttäjä.
Koira antaa perheelleen paljon ja vastaavasti myös odottaa omilta ihmisiltään paljon. Vehnäterrieri vaatii (työlään hoidon lisäksi) valtavasti liikuntaa ja paljon tekemistä. Se haluaa olla mukana kaikkialla eikä halua jäädä yksin. Jos omistaja ei anna sen osallistua elämäänsä ja jättää sen liian pitkäksi ajaksi yksin, se voi johtaa joissakin tapauksissa tuhoamistaipumukseen ja liialliseen haukkumiseen. Onneksi sen ei tarvitse mennä niin pitkälle, sillä avoin ja rauhallinen vehnäterrieri on hyvin mukautuva ja vaivaton kumppani, joka on tervetullut kaikkialle. Tietysti on tapaamisia, joihin koirat eivät saa tulla, eikä aina ole perheenjäsentä hoitamassa koiraa. Siksi koira kannattaakin totuttaa mahdollisimman aikaisin – mielellään jo pentuna – olemaan silloin tällöin yksin.
Kun käytetään paljon positiivista vahvistetta, esimerkiksi kehumista, ruoka- tai leikkipalkkaa, vehnäterrieri on helppo kouluttaa ja osoittautuu helposti ohjattavaksi oppilaaksi, joka on uskollinen ”opettajalleen”. Jopa koiran haluttomuus olla yksin tai synnynnäinen metsästysvietti saadaan hyvin hallintaan lempeällä ja johdonmukaisella otteella. Tärkeintä on se, että koulutus aloitetaan mahdollisimman aikaisin ja siinä edetään johdonmukaisesti. Vaikka koiralla onkin uskomaton miellyttämishalu, sille on asetettava rajat lempeästi ja johdonmukaisesti. Vehnäterrieri saattaa olla vähemmän ”karkea” kuin sukulaisensa irlanninterrieri ja kerrynterrieri, mutta silti silläkin on ”irlantilaisten terrierien paksu kallo”, joka näkyy erityisesti silloin, jos koiraa painostetaan liikaa.
Omistajana kannattaa huomioida, että vehnäterrieri kehittyy myöhään – niin ulkoisesti kuin luonteenkin osalta. Älä odota koiranpennultasi liikaa ja ole kärsivällinen, jos se ei joskus tottele. Jos omistaja ymmärtää jo jotakin koirien kouluttamisesta ja tuntee terriereille tyypilliset ominaisuudet, tämä joskus itsepäinen mutta aina uskollinen rotukoira on varmasti hyvissä käsissä. Aloittelijan kohdalla on mietittävä, onko hänellä riittävästi aikaa ja halua tutustua rotuun, sen ominaisuuksiin ja vaatimuksiin. Myös koirakoulussa käyminen voi olla monissa tapauksissa hyvä ensimmäinen askel koiran koulutuksen perusasioiden oppimiseen ja koiran ja omistajan välisen luottamuksen rakentamiseen.
Vaikka koira muistuttaakin ensisilmäyksellä paimenkoiraa joidenkin ihmisten mielestä, vehnäterrieri on kuitenkin todellinen terrieri – voimakas, kestävä ja rohkea. Sen lihaksikas runko on kompakti mutta ei kankea, ja se huokuu voimaa ja liikkuvuutta. Sen suora selkälinja ja kaikista suunnista suorat eturaajat korostavat sen sopusuhtaisuutta. Se kävelee pienillä tassuillaan ja pitää häntäänsä aina pystyssä. Sen voimakas pää, melko pienet, eteenpäin taittuneet korvat ja valpas ilme paljastavat koiran vilkkaan ja innokkaan luonteen. Vehnäterrieri on jopa 48 cm korkea ja painaa 15–17 kg, joten se kuuluu keskikokoisiin koiriin. Nartut ovat usein vähän pienempiä ja suhteessa kevyempiä.
Vaikuttavin tunnusmerkki, joka erottaa vehnäterrierin useimmista muista terrieriroduista, on varmasti sen pehmeä, silkkinen ja vaalea vehnänvärinen turkki. Vaalea, vehnänvärinen turkki kehittyy vasta, kun koira on täysikasvuinen. Syntyessään melkein kaikki pennut ovat lähes tummia.
Täysikasvuisen koiran turkki ei ole koskaan karhea, eikä koiralla ole aluskarvaa. Karva ei myöskään vaihdu kesäkarvasta talvikarvaan ja takaisin. Jotta rodulle tyypillinen yleisilme korostuu, karva tulisi leikata silloin tällöin – trimmausmuotoja on erilaisia, ja välillä trimmaus saa linjat näyttämään hyvin pehmeiltä ja välillä taas pikemminkin kovilta ja teräviltä.
Useimmissa maissa, joissa vehnäterrieriä kasvatetaan, trimmauksessa suositaan irlantilaista, kevyempää muotoa. Yhdysvalloissa ”muotikasvattajat” arvostavat erityisesti runsasta karvapeitettä, joka sitten voidaan muotoilla voimakkaasti. Silti täälläkin on vehnäterrierejä, joiden karva on leikattu kokonaan.
© DoraZett / stock.adobe.com
Tämä erityinen terrierirotu on nimetty sen aikuisiällä kehittyvän pehmeän ja vaalean karvapeitteensä mukaan. Rodun englanninkielinen nimi ”Irish Soft-Coated Wheaten Terrier” tarkoittaa nimittäin suomeksi ”irlantilaista pehmeäturkkista vehnänväristä terrieriä”. Ensimmäiset kirjalliset maininnat tästä vaaleasta pehmeäturkkisesta koirasta ovat jo 1700-luvun puolivälistä.
Vaikka vehnäterrieri on ollut olemassa ainakin 200 vuotta, sen täsmällistä alkuperää ei tiedetä. Suurin syy siihen on se, että tuolloin neljää nykyään tunnettua terrierirotua ei oltu vielä erotettu toisistaan. Kaikki Irlannista peräisin olevat terrierityypit niputettiin nimen ”irlanninterrieri” alle. Nykyinen erottelu eri rotujen välillä – vehnäterrieri, kerrynterrieri, irlanninterrieri tai Glen of Imaalinterrieri – tehtiin vasta koirarotujen luonteen kehittyessä. Uskotaan, että vehnäterrierin esivanhemmat ovat olleet näiden terrierityyppien risteytyksiä.
Hyväksyminen omaksi koirarodukseen antoi odottaa itseään. Vasta vuonna 1937 Irlannin Kennelklubi hyväksyi vehnäterrierin viralliseksi roduksi. Siitä lähtien pidetyt kasvatuskirjat osoittavat, että rodun suosio kasvoi tasaisesti. Nykyään tämän erityisen terrierirodun kasvattajia on kaikkialla maailmassa. Vaikka vehnäterriereistä tulikin Kanadassa ja Yhdysvalloissa jopa muotikoiria, rotu säästyi suurelta osin ”massakasvatukselta” Euroopassa. Alun perin vain sen työkäyttöön soveltuvuuden vuoksi kasvatettu rotu on säilyttänyt terveytensä ja luonteensa tähän päivään saakka. Lonkkaniveldysplasian (HD) ja osittain perinnöllisten munuaissairauksien lisäksi rodulla ei tunneta sille tyypillisiä sairauksia. Vankkatekoisten koirien – mikäli ne on hankittu luotettavalta kasvattajalta – odotettu elinikä on nykyään noin 14 vuotta.
Jos olet kiinnostunut pentujen ostamisesta, kannattaa ehdottomasti varmistaa, että pennut ovat luotettavalta kasvattajalta. Koska tavoiteltavasta tyypistä on osin eriäviä näkemyksiä, erilaiset rotutyypit ovat kehittyneet kansallisten ja kansainvälisten suuntausten mukaan. Jos haluat hankkia vehnäterrierin, sinun kannattaa keskustella tarkasti kasvattajan kanssa siitä, vastaavatko hänen tarjoamansa koirat omaa ajatustasi rodun edustajista. Yleisesti ottaen kannattaa välttää kasvatuksellisia ylilyöntejä – sekä terveydellisistä syistä että rakkaudesta rotuun. Juuri aito kauneus ja vankkarakenteisuus tekevät tästä terrieristä niin ainutlaatuisen.
Vehnäterrierin kaunis ja luonnollinen ulkonäkö ja lukuisat positiiviset ominaisuudet tekevät siitä monien mielestä ihanteellisen koiran. Siitä huolimatta tämän rotukoiran omistamista on syytä harkita huolella, sillä tämä ystävällinen ja pörröinen energiapakkaus tuo kotiin taatusti runsaasti hyvää fiilistä mutta myös valtavasti sotkua. Vaikka rodusta ei lähdekään karvaa, sen pörröiseen ja pehmeään turkkiin tarttuu ulkona ja syödessä vaikka mitä likaa, jota se sitten levittelee sohvaan, matoille ja takkiin. Rotu ei varmasti sovellu ihmisille, joille siisteys on ensiarvoisen tärkeää.
Vehnäterrierin pitäminen edellyttää paitsi sotkun sietokykyä myös valtavasti aikaa hoitoon ja puuhailuun. Jotta silkkisen kiiltävä ja kevyesti aaltoileva turkki ei takkuunnu ja menetä kauneuttaan, koiraa on harjattava ja kammattava päivittäin. Myös rodulle tyypillisen yleisilmeen säilyttäminen edellyttää, että turkki leikataan noin 10 viikon välein. Jos aikoo leikata turkin itse, kannattaa pestä koira ennen leikkaamista kosteuttavalla shampoolla. Vaihtoehtoisesti voit viedä lemmikkisi trimmaajalle. Koira kannattaa ehdottomasti totutella jo varhain, mieluiten jo pentuna, näihin hoitotoimenpiteisiin.
Turkin pysyminen kauniina ja hienona edellyttää paitsi säännöllistä hoitoa myös terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota. Täydennä ruokavaliota esimerkiksi kerran viikossa kananmunalla tai ruokalusikallisella oluthiivaa ja auringonkukka- tai maissinalkioöljyä, niin saat turkista hetkessä kiiltävän. Muuten vehnäterrierillä ei ole mitään erityisvaatimuksia ruokavalion osalta. Huomioi kuitenkin, että koiranruoka on aina korkealaatuista ja että siinä on riittävästi ravintoaineita. Sillä ei ole väliä, onko koirasi ruoka kuiva- tai märkäruokaa, itsevalmistettua vai raakaa (BARF-ruokinta). Tärkeintä on se, että koira saa ravinnosta riittävästi proteiinia, vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita – se, mikä on riittävä määrä ja missä muodossa koira tätä kaikkea tarvitsee, riippuu viime kädessä koiran iästä, painosta, terveydentilasta ja aktiivisuustasosta. Hyvänä ohjeena on, että noin 16 kg painava koira, joka on terve ja saa tavallisen määrän liikuntaa, tarvitsee päivittäin noin 250 g lihaa, 125 g riisiä ja 125 g vihanneksia.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
