Pomeranian

Pomeranian

Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.

Ulkonäkö: suuri turkki pienen kehon ympärillä

Pomeranian kasvaa olkapäistä mitattuna noin 18 – 22 cm korkuiseksi. Vaa’alla viisari näyttää maksimissaan 3,5 kiloa, mikä kertookin siitä, että nämä koirat ovat kevyempiä kuin monet kissat. Kehoon täytettä tuo paksu ja pitkä turkki, jossa on paksu alusvilla. Turkki voi olla väriltään valkoinen, hiekka, musta, kerma tai näiden sekoitus. Leijonanharjaa muistuttava kaulus ympäröi hellyttäviä kasvoja, joissa kiiltää valoisat silmät ja kettumainen kuono.

Saksanpystykorvan minivariantti

Tarkalleen ottaen pomeranian ei ole rotu itsessään, vaan edustaa miniatyyrivarianttina saksanpystykorvarotua. Spitzit, eli saksanpystykorvat, kuuluvat sellaisenaan todella vanhaan koirarotuun, ja pienemmät spitzit ovat saaneet jalansijaa vasta hiljattain viime vuosikymmeninä. Ensimmäinen pienempi spitz syntyi noin 200 vuotta sitten saksalaisessa maakunnassa nimeltä Pommern, minkä vuoksi koira sai englanninkieliseksi nimekseen Pomeranian ja ranskankieliseksi nimekseen Loulou de Poméranie. Iso-Britannia jalosti ja kasvatti pitkään pienimpiä spitzejä ja vasta 1970-luvulla kasvatus alkoi jälleen koiran alkuperämaassa Saksassa. Pienten ja hurmaavien karvapallojen jalostus on tosin saanut osakseen kritiikkiä, sillä pienemmät pystykorvat ovat alttiimpia tietyille sairauksille kuin niiden suuremmat sukulaiset. Pomeranian koirat ovat nykyään kuuluisia pääosin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ja tunnetaan siellä myös nimellä ”King of Toys”, suomeksi käännettynä ”sylikoirien kuningas”. Historiassa pomeranian-rodulla oli alkuperämaassaan selvästi vaikeampi asema. Nykyään kuitenkin myös saksalaiset koiranystävät ovat yhä enemmän ja enemmän kiinnostuneita näistä pienistä itsevarmoista pakkauksista.

Pomeranianin luonne: itsevarma ilopilleri

Pomeranian on pieni, vaikkakin se ei tunnu itse sitä tietävän. Se säteilee tunnetusti suurta itsetuntoa ja joskus jopa ylimielisyyttä, usein myös huomattavasti suurempien koirien seurassa. Siinä pomeranian on tarkkaavainen, mutta ei aggressiivinen vaan ystävällinen, sekä ihmisille, että koirille. Sitä voivat hoitaa monet ihmiset, mutta sillä on omistajaansa vahva suhde ja sen puolesta omistaja saisi olla kaikkialla mukana. Useimmiten siitä huokuu hyvä mieli ja se on aina valmis leikkimään. Hyvänä vahtikoirana se haukkuu yllättävänkin lujaa kokoonsa nähden, mikäli vieraat lähestyvät sen reviiriä. Iloa ja tervehdyksiä se saattaa ilmaista haukkumalla, minkä vuoksi omistajan tai naapureiden ei tulisi olla kovin herkkäkorvaisia. Toisaalta tällä koiralla ei ole juurikaan metsästysviettiä.

Pomeranian-pennun kasvatus

Jotta pomeranian-koirasi tottuisi olemaan muutamia tunteja yksinään, tulisi sitä harjoitella niin aikaisin kuin mahdollista, sillä mitä vanhempi siitä tulee, sen hankalampaa harjoittelu on. Tätä uskollista kumppania ei tulisi jättää yksin pitkäksi ajaksi, vaikka joskus tuleekin tilanteita, kuten esimerkiksi lääkärikäynnit ja konsertit, jolloin koiran on pakko olla yksin, vaikka se ei siitä luonnollisesti yhtään pidä. Totuta koira jo muutamien viikkojen iästä lähtien muihin kotieläimiin ja koiriin. Tarvittaessa voitte käydä pentutapaamisissa lähimmässä koirakoulussa! Mikäli pomeranian osoittaa jo nuorena täysin liioiteltua itsevarmuutta muita koiria kohtaan mittavalla sosialisoitumisella, tulisi siihen vaikuttaa kontrolloimalla kanssakäymistä muiden koirien kanssa. Periaatteessa pomeranian kuitenkin oppii nopeasti ja mielellään.

Lue myös artikkelimme koiranpennun kasvatuksesta!

Pikkuinen, jolla on paljon mielenkiinnonkohteita

Vaikka pomeranian on pieni, ei se kuitenkaan ole mikään sohvaperuna vaan nauttii jopa pidemmistäkin vaelluksista kohtuullisella vauhdilla. Huonon sään koittaessa, se kuitenkin usein tyytyy lyhyempään kävelyretkeen. Suuri etu näissä koirissa on, että niitä voi kantaa tarvittaessa mutkattomasti esimerkiksi rappusissa tai junassa. Pomeranian rakastaa oppia uusia temppuja ja saada oppimisestaan kehuja. Naksutinkoulutus on useimmille pomeranian-koirille suuri ilon tuoja. Myös palloleikit ja koiran kokoon mitoitettu agility tuovat useimmiten näille koirille iloa. Kokeile uusia aktiviteetteja niin selvität, mistä koirasi pitää. Oikealla koulutuksella on mahdollista tehdä pomeranianista jopa terapiakoira.

Zwei Zwergspitz welpen weiß

Pienet, mutta herkulliset ruoka-ateriat

Siron koirarodun ei missään tapauksessa tulisi kerätä kehonsa ympärille ylipainoa. Pomeranian tulee toimeen hyvin pienellä ruokamäärällä, mutta senkin ruoan tulisi olla korkealaatuista. Sen vuoksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että ruoassa on riittävän korkea lihapitoisuus, olipa kyseessä sitten kuiva– tai märkäruoka. Tarkista siis koiranruoan lihapitoisuus, sen tiedon pitäisi olla ensimmäisenä tuoteselosteessa. Viljaa sisältäviä ruokia on parasta vältellä.

Tietenkin voit vaihdella märkä- ja kuivaruokien kesken, jotta koirasi saisi kaikki mahdolliset edut ruokailuistaan. Märkäruoka maistuu näille pienille energiapakkauksille useimmiten hieman paremmin ja sisältää lisäksi paljon nestettä ja vähemmän kaloreita, jolloin koiralla on ruokakupissa enemmän ruokaa. Kuivaruokaa ruokittaessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että lemmikkisi juo tarpeeksi vettä. Valitse kuivaruoka, joka on tarkoitettu pienille koiraroduille, sillä niiden nappulakoko on suunniteltu optimaaliseksi pienten koiranleukojen pureskeltavaksi. Valmistajan antamat ruoka-annossuositukset antavat osviittaa ruoan sopivaan määrään, mutta koiran todellinen kalorintarve riippuu valtavasti sen yleiskunnosta. Salli koirallesi ruokailun jälkeen aina pieni rauhoittumishetki tai jopa ruokanokoset.

Aikuiselle koiralle riittää, kun se saa ruokaa kerran tai kaksi päivässä. Ole säästeliäs herkkujen suhteen ja pidä mielessä, että pienen koiran kohdalla jo 500 grammaa lisäpainoa tarkoittaa sitä, että koira on lihonut yli 10% koko kehonpainostaan.

Terveellinen ruokinta ehkäisevänä terveydenhuoltona

Äärimmäisyydet tuovat valitettavasti usein mukanaan myös suuremman taipuvuuden tietyille sairauksille – eikä pomeranian ole tässä tapauksessa poikkeus. Pomeranian ei ole yhtä vahva kuin sen suurempikokoiset sukulaisensa. Sillä on taipuvuutta polvilumpioiden ongelmiin, hengitysongelmiin, jotka johtuvat niin sanotusta henkitorven surkastumisesta, sekä sydänsairauksiin. Sen vuoksi on tärkeää ostaa pentuja vain sellaisilta kasvattajilta, jotka huolehtivat ehkäisevästä terveydenhuollosta eikä lisäännytä sairastuneita koiria. Kolmekiloiset höyhenenkevyet pomeranianit tarvitsevat vain vähän ruokaa, jonka monet omistajat tuntuvat unohtavan. Ylipainoa tulisi välttää kaikin keinoin. Nämä pienet karvapallot ovat herkkiä kuumuudelle, minkä vuoksi kesäisin pitää mahdollistaa koiralle varjoinen makuupaikka ja pidemmät kävelylenkit tulee ajoittaa viileisiin päivänaikoihin. Vaikka tekstissä kävimme läpi paljon terveysongelmia, voi pomeranian elää kuitenkin jopa 12 – 16-vuotiaaksi.

Pomeranianin turkin ja hampaiden hoito

Pomeranian omistaa mahtipontisen turkin, joka vaatii säännöllistä harjaamista. Suunnittele viikkoosi siis pari turkinhoitoistuntoa ja harjaa turkki perusteellisesti, myös myötäkarvaan. Silmien ja korvien hoitoon tarkoitettuja puhdistustuotteita saat erikoiskaupoista. Jotkut omistajat puhdistavat koiransa hampaat säännöllisesti koiran hammastahnalla ja -harjalla. Kun totutat koiranpennun hampaiden pesuun jo nuorena, voit tehokkaasta ehkäistä hammaskiven syntymistä. Vaihtoehtoisesti, vaikkakin rajoitetusti, hampaiden hoitoon voi käyttää pienien koirien hampaidenhoitoherkkuja tai kuivia purutuotteita.

Sopiiko pomeranian minulle?

Läheisyyttä kaipaavat pomeranian-koirat kulkevat mielellään mukanasi joka paikassa, eikä niitä tulisi jättää pitkäksi ajaksi yksin. Ne ovat erittäin eläväisiä, mutta purkavat energiaansa mielellään myös leikkien, eivätkä sen vuoksi tarvitse kilometrejä pitkiä kävelylenkkejä tuulessa ja tuiskussa. Sen vuoksi nämä koirat sopivat vanhemmille ihmisille sekä myös työssäkäyville, mikäli koiran voi ottaa mukaan toimistolle. Lapsiperheiden tulisi pitää koiraa ja lasta aina silmällä ja varmistaa, että koiralla on mahdollisuus aina poistua paikalta, sillä se saattaa purra, mikäli tuntee olonsa ahdistetuksi. Parhaiten tämä koira sopii perheeseen, jossa on jo vanhempia lapsia, jotka osaavat huomioida koiran pienen koon ja opettavat koiralle mielellään temppuja. Ensikertalaiset oppivat elämään pomeranianin kanssa hyvin, mikäli eivät aliarvioi koiran vaatimaa leikin tarvetta sekä turkinhoidon vaativuutta. Näitä pieniä ilopillereitä voi hyvin pitää kaupungissa, ja ne sopeutuvat jokaiseen ympäristöön nopeasti. Pääasia on, että omistaja viettää niiden kanssa paljon aikaa.

Pomeranian on oiva matkakumppani ja koska se on omistajastaan hyvin riippuvainen, ei sitä tulisi jättää vieraiden hoitoon. Sen pienen koon vuoksi se on helppo kuljettaa mukana joka paikkaan ja sen voi ottaa pienessä kuljetusboksissa jopa lentokoneen matkustamoon.

Ennen pomeranianin hankintaa huomioi se, että ensimmäisestä päivästä lähtien sinä olet vastuussa siitä, ja että koiralla on riittävästi päivittäisiä aktiviteetteja sekä riittävää hoitoa. Lisäksi pitää laskea pennun tarvikekustannukset, johon sisältyvät esimerkiksi kupit, kaulapannat, valjaat, hihnat, lelut, koiranpeti, peitot, turkinhoitotarvikkeet sekä kuljetustarvikkeet esimerkiksi autoon. Lisäksi koira tarvitsee vakuutuksen sairauksien varalta ja säännölliset kontrollikäynnit eläinlääkärillä. Sairauden sattuessa kustannukset voivat nousta raketinlailla.

Mistä löydän toivomani pomeranian-pennun?

Niiden, jotka ovat rakastuneet tähän koirarotuun, tulisi kääntyä vain liittoon kuuluvien kasvattajien puoleen, sillä näillä pienillä pystykorvilla on taipumus muutamiin geneettisiin sairauksiin. Ammattitaitoiset kasvattajat varmistavat tiedollaan ja tutkimuksillaan sen, että vain terveet yksilöt lisääntyvät keskenään. Myös koiran luonne on yksi vastuullisen kasvattajan kasvatustavoitteista.

Mikäli olet ottanut yhteyttä pomeranian-kasvattajaan ja olet potentiaalinen ostaja koiranpennulle, sinulla on mahdollisuus vierailla kasvattajan kotona. Kasvattaja vastaa mielellään kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin liittyen pomeranianin kasvatukseen ja terveyteen. Kiinnitä huomiota myös pennun vanhempiin, sillä niistä tulisi välittyä terve ja tasapainoinen ensivaikutelma. Sääntöjen mukaan uusi perheenjäsen voi muuttaa kotiisi aikaisintaan kahdeksan viikon ikäisenä. Sirutetulla ja madotetulla koiranpennulla tulee matkalaukussaan olla lisäksi syntymätodistus sekä rokotepassi. Älä unohda varata aikaa vahvisterokotuksiin!

Mikäli vanhempi pomeranian on sopiva vaihtoehto sinulle, voit tutkia asiaa rescue-yhdistysten nettisivuilta. Siellä on aina muutamia sympaattisia persoonia, jotka etsivät uutta kotia. Lisätietoa ja apua saat pomeranian-kasvattajilta sekä organisaatioilta, jotka ovat erikoistuneet pomeranian-koirien uuden kodin etsintään.

Toivotamme sinulle ja pienelle karvaiselle ilopillerillesi iloista yhteiseloa!

Samankaltaisia artikkeleita
Hyödyllisimmät artikkelimme
6 min

Pomeranian

Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
8 min

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
8 min

Suomenlapinkoira

Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.