Leonberginkoira

Kerrotaan että jo Itävallan keisarinna Sissi omisti näitä koirakunnan leijonia. Leonberginkoira on varsin vaikuttavan näköinen, sillä se on kookas ja rakenteeltaan tasapainoinen ja kaulassa komeilee leijonaharja. Se on rauhallinen, itsevarma ja pitää lapsista.

Ominaisuudet

Paksuturkkisen lempeän jättiläisen hyväntahtoisuus ja ystävällisyys näkyy etenkin silloin, kun se leikkii lasten kanssa. Se säilyttää rauhallisuutensa, vaikka lapset sattuisivatkin käyttämään ääntään keuhkojen täydeltä. Eloisa ja leikkisä koira peuhaa lasten kanssa mielellään. Sen leikkisyys on huipussaan pentuiässä, jolloin se saattaa toisinaan olla varsin raisu.

Leonberginkoira on hyväsydäminen ja ennakkoluuloton ja siksi perhekoiraksi hyvin sopiva. Se seuraa uskollisena ja kuuliaisena perheenjäseniään joka tilanteessa. Synnynnäisen valppautensa ja pelottomuutensa ansiosta se toimii perheensä luotettavana vahtikoirana ja suojelee perhettään tarpeen tullen. Leonberginkoira ei ole agressiivinen eikä arka. Se reagoi uusiin ja vieraisiin asioihin tyynen rauhallisesti, joten sen voi siitä syystä ottaa kaikkialle mukaan ongelmitta. Tosin leikkimieliset pennut eivät aina tottele jokaista sanaa, mikä niille myös suotakoon.

Kun nuorella leonberginkoiralla on seuranaan ihminen, joka rauhallisesti ja kärsivällisesti opettaa sille tottelevaisuutta, kouluttaminen sujuu helposti. Vaikka leonberginkoira on älykäs ja itsetietoinen, se on jo nuorena valmis tottelemaan kuuliaisesti. Se sopii tästä syystä niillekin, joilla ei ennestään ole kokemusta koiran omistamisesta, mutta jotka kuitenkin ovat jo selvittäneet mitä koiranpito vaatii. Jos päätyy leonberginkoiraan, on kuitenkin syytä ensin hankkia tietoa sen hoidosta ja kasvatuksesta. Jos pystyy huolehtimaan siitä, että koira saa riittävästi liikuntaa, hyvää hoitoa ja että koko perheellä on sille tarpeeksi aikaa, saa uskomattoman lempeästä ja uskollisesta leonberginkoirasta itselleen elinikäisen ystävän.

Ulkonäkö

Leonberginkoira on epäilemättä kookas, sillä urosten säkäkorkeus voi olla jopa 80 cm ja paino 75 kg. Nartut ovat hieman pienempiä, säkäkorkeudeltaan 65–75 cm ja painoltaan noin 60 kg. Tämä ylvään ja komean näköinen koira saa osakseen ihailevia katseita lihaksikkaan vartalon ja tasapainoisen ruumiinrakenteen sekä itsevarman askelluksen ansiosta.

Pitkäkarvainen turkki on leijonamaisen majesteettinen. Turkin tiheästä pohjavillasta huolimatta rungon ääriviivat ovat erotettavissa. Rungonmyötäisesti runsaana kasvava karvapeite tuntuu puolipehmeältä tai karhealta. Erityisesti uroksilla on kaulassa ja rinnassa harja, joka saa koiran näyttämään leijonamaiselta.

Leonberginkoiran etu- ja takaraajat sekä häntä ovat runsaskarvaiset. Sallittuja karvapeitteen värejä on useita, joskin koiralla on aina musta maski ja usein myös mustat karvankärjet. Turkki voi olla väriltään leijonankeltainen, punainen, punaruskea tai hiekanvärinen (hailakankeltainen, kermanvärinen) tai kaikkien näiden yhdistelmä. Mustat karvankärjet sekä muuta turkkia vaaleammat hännän alapuoli, kaularöyhelö sekä etu- ja takaraajojen hapsut saavat poiketa turkin yleisvärityksestä vain sen verran, etteivät ne riko harmoniaa. Pieni valkoinen läikkä tai raita rinnassa ja valkoiset karvat varpaissa ovat rotumääritelmän mukaan sallittuja. Leonberginkoiralla on keskikokoiset, päänmyötäisesti riippuvat korvat. Kuononselkä on tasaisen leveä ja väriltään musta. Leonberginkoiran ruskeissa, soikean muotoisissa silmissä on uskollisuutta ja valppautta ilmentävä katse.

Historia

Leonberginkoira on kotoisin Leonbergin kaupungista, eteläisen Saksan Baden-Württembergin osavaltiosta. Lähellä Stuttgartia sijaitsevan Leonbergin kaupunginvaltuuston jäsen Heinrich Essig halusi 1830–1840-lukujen vaihteessa jalostaa koiran, joka muistuttaisi Leonbergin vaakunassa kuvattua leijonaa. Hän risteytti mustavalkoisen newfoundlandinkoiranartun (joidenkin lähteiden mukaan kuitenkin landseer-rotuinen narttu) ja bernhardinkoirauroksen, joka oli nimeltään Barry ja hankittu St. Bernhardin luostarista. Myöhemmin risteytyksiin käytettiin muitakin bernhardinkoiria sekä pyreneittenkoiria, mitkä täydensivät näin syntyneen uuden rodun ulkonäköä.

Ensimmäinen aito leonberginkoira syntyi vuonna 1846. Leonberginkoiralla oli kaikki sen alkuperäisrotujen erinomaiset ominaisuudet. Tätä suurta koiraa alettiin pian hankkia statussymbolina Leonbergin kaupungista muihinkin maihin. Maailmansotia edeltävänä aikana leonberginkoiraa käytettiin niin hienompien piirien vahtikoirana kuin maatalojen työkoirana. Suomeen ensimmäinen leonberginkoira tuli tiettävästi 1890-luvulla.

Maailmansotien ja niitä seuranneiden pula-aikojen kuluessa vain harva pystyi ruokkimaan näin suuria koiria, joten niiden kanta väheni tuntuvasti. Leonberginkoira onnistuttiin kuitenkin säilyttämään muutamien tämän koirarodun kannattajien ansiosta. Jäljelle jääneiden leonberginkoirien omistajat lyöttäytyivät yhteen ja aloittivat uudestaan harrastaa rodun kasvatusta. Nykyään eri puolilla maailmaa toimii useita rotukoirayhdistyksiä, jotka ovat keskittyneet leonberginkoiran kasvatukseen. Suomessa perustettiin tätä tarkoitusta varten vuonna 1985 Leonberginkoirat ry -rotujärjestö.

Koiran hankinta ja kasvatus

Leonberginkoirien määrä on vuosien mittaan kasvanut Euroopan laajuisesti. Esimerkiksi rodun alkuperämaassa, Saksassa, syntyy vuosittain noin 600 leonberginkoiran pentua. Suomen Kennelliiton tilastojen mukaan Suomessa rekisteröitiin vuonna 2016 yhteensä 226 pentua samalla, kun kaikkia rekisteröityjä leonberginkoiria oli kaikkiaan 6548 yksilöä. Leonberginkoiran kasvattajista ei voi sanoa olevan pulaa.

Rotukoiraa hankittaessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota tiettyihin asioihin. Asiantuntevat Leonberginkoiran kasvattajat ovat jäsenenä rotukoirienkasvatusyhdistyksessä, joka kuuluu kansainväliseen leonberginkoirien liittoon (International Leonberger Union). Suomessa leonberginkoirien tuntemusta ja kasvatusta edistävänä rotujärjestönä toimii Suomen Kennelliitto ry:hyn kuuluva Suomen Leonberginkoirat ry ja sen eri aluejärjestöt. Yhdistyksen jäsenet noudattavat koirankasvattajina rodun laatustandardeja. Kasvatusta valvotaan tarkasti, jotta syntyvillä leonberginkoirilla saadaan säilymään rotumääritelmän mukaiset luonteenominaisuudet, ulkomuoto ja jotta vältyttäisiin perinnöllisiltä sairauksilta ja vioilta.

Vastuuntuntoisilta kasvattajilta hankittavat pennut ovat rahallisestikin arvokkaita. Koiranpennun kasvattaminen on aikaa vievää toimintaa, sillä pentujen ja niiden emon hoivaamiseen on oltava valmis 24 tuntia vuorokaudessa. Koirien kasvattamiseen kuluu myös paljon rahaa. Kasvatuskelpoisten yksilöiden hankinta, koiralajin tarpeet huomioon ottavat elinolosuhteet, eläinlääkärillä käynnit (rokotukset, perinnöllisten sairauksien toteamisen vuoksi tehtävät tutkimukset yms.), ravinteikas ruoka, näyttelymaksut, rotuyhdistyksen jäsenmaksut, astutusmaksut, tunnistusmerkinnät mikrosirulla, kantakirjat sekä kasvattajille tarkoitetut kurssit ja yhteistapaamiset eivät nekään ole ilmaisia.

Pennun kasvattaminen kotiympäristössä voi tulla yllättävän kalliiksi riippuen siitä mitä riehakas pentu saa aikaiseksi. Niinpä esimerkiksi ovet ja parkettilattiat voivat naarmuuntua ja mattojen ja huonekalujen ulkomuoto saattaa kärsiä. Edullisemman hinnan vuoksi ei kuitenkaan kannata hankkia pentua epämääräistä lähteistä. Pennun halpa hinta voi usein myöhemmin nousta moninkertaiseksi eläinlääkäri- ja hoitomaksujen vuoksi.

Kun pentuja on saatavilla asiantuntevan koirankasvattajan luona, on hyvä käydä katsomassa pentuja parikin kertaa ennen pennun ostoa. Näin voit varmistua, pysyykö hyvä ensivaikutelma koirien olosuhteista. Suomen Leonberginkoirat ry:n verkkosivuilla on lista pentuvälittäjistä, joihin voi ottaa yhteyttä. Siellä on myös ilmoituksia syntyneistä pentueista. On tärkeää, että koirankasvattaja esittelee empimättä pentujen ja niiden vanhempien elinympäristön. Ei kannata hämmästyä, kun hän kyselee koiranpentua hankkivalta tämän asumismuodosta ja elintavoista. Kasvattajan tarkoituksena on saada tietoa siitä, millaiseen kotiin hänen hoidokkiaan ollaan ostamassa. Hän voi myös esittää mielipiteensä siitä, olisiko leonberginkoira sopiva koiraa hankkivalle. Vastuuntuntoiselta kasvattajalta voi kysyä neuvoja ja opastusta vielä koiranpennun uuteen kotiin muuton jälkeenkin.

Hoito ja ruokinta

Leonberginkoiran omistajalta vaaditaan koiran hankintaan ja hoitoon menevän rahan lisäksi myös aikaa. Suurikokoinen leonberginkoira tarvitsee paljon liikuntaa pysyäkseen kunnossa ja terveenä. Mitä enemmän aikaa koira saa viettää omistajansa ja koko perheen kanssa, sitä onnellisempi se on. Leonberginkoira on hyvin ihmisrakas ja sen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että se saa olla yhdessä perheen kanssa.

Lisäksi rotu pitää paljon liikunnasta, joten asuinympäristöksi sopii parhaiten omakotitalo, jossa on piha, jossa se saa liikkua oman mielensä mukaisesti. Leonberginkoiran tulee päästä liikkumaan luontoon, metsään tai puistoon. Koska se liikkuu mielellään myös vedessä, sitä ilahduttaisi lähistöllä oleva järvi tai vastaavanlainen veteenmenomahdollisuus, jotta se pääsee leikkimään ja uimaan. Vaikka leonberginkoira onkin rauhallinen, se on toisaalta myös hyvin toimelias ja sopii parhaiten yhtä toimeliaaseen perheeseen. Sille sopivat koiraurheilulajeina esimerkiksi koirauinti tai palloleikit (treibball). Leikkisänä koirana se nauttii kuitenkin eniten luonnossa ja vedessä peuhaamisesta.

Liikunnan lisäksi leonberginkoiran omistajan aikaa menee turkin hoitoon. Koiran pitkäkarvaista, tiheää turkkia on harjattava päivittäin. Helpoimmin se käy, kun koira on jo pentuna tottunut olemaan harjattavana ja osaa pysyä liikkumatta harjauksen aikana. Aikuinen koira ei välttämättä enää opi säilyttämään harjauksen vaatimaa malttia.

Oppivaisen leonberginkoiran kasvatus sujuu helpoimmin kuin sen turkin hoito. Se on hyvin oppimiskykyinen ja helposti koulutettava ja tottelee mielellään. Sille voi opettaa tärkeimmät käskyt jo pentuiässä. Kouluttajan on annettava koiralle selkeät toimintaohjeet ja puhuteltava sitä rauhallisesti. Sanomattakin on selvää, että koiraa ei kouluteta karjumalla eikä väkivaltaisesti.

Leonberginkoiran kanssa eläminen on periaatteessa leppoisaa eikä koiraa tarvitse aina olla ohjaamassa. Kun omistaja takaa, että huolehtii hyvin koiran ravinnosta, turkin hoidosta ja terveydestä sekä tarjoaa koiralle tarpeeksi liikuntaa ja älyllisiä haasteita, leonberginkoirasta saa itselleen ja perheelleen moniksi vuosiksi uskollisen ystävän.