Newfoundlandinkoira

Newfoundlandinkoira on vahva kuin karhu ja peto vedessä. Sitä käytettiin aikoinaan työkoirana kalastajien apuna vetämässä verkkoja ja veneitä maihin. Rotu on voimakas, kestävä ja sietää ankariakin ilmasto-olosuhteita. Se myös ui erittäin mielellään. Vuosien myötä siitä on myös tullut pidetty perhekoira ympäri maailmaa.

Ominaisuudet

Newfoundlandinkoira, jota myös nöffiksi kutsutaan, on hyväntahtoinen, aina lempeä, ystävällinen ja rauhallinen. Jo sen uskollisten ja tummien silmien kiltti katse paljastaa suopean luonteen. Näiden ominaisuuksiensa vuoksi newfoundlandinkoira on oivallinen perhekoira. Se on leikkisä ja osaa huomioida lapset hyvin ja on niiden seurassa kärsivällinen. Myös isompia perheenjäseniä kohtaan tämä suurikokoinen koira on kiltti ja uskollinen. Newfoundlandinkoira haluaa olla omien ihmistensä seurassa mahdollisuuksien mukaan aina ja kaikkialla. Se nauttii perheensä tarjoamasta huolenpidosta ja hellyydenosoituksista täysin siemauksin.

Newfoundlandinkoirasta on helppo pitää, sillä vaikka se onkin kovin kookas ja voimakas, se on luonteeltaan rakastettavan sävyisä ja rauhallinen. Se on myös vieraita ihmisiä kohtaan kiltti ja ystävällinen. Nallekarhumainen nöffi ei hyökkää päälle eikä pure ja haukkuukin vain harvoin. Se herättää kunnioitusta jo pelkän ulkonäkönsä avulla. Vaaran uhatessa se suojelee omistajaansa epäröimättä ja tarpeen tullen myös puolustaa häntä. Vaikka newfoundlandinkoiraa ei kannatakaan kouluttaa suojelukoiraksi, se osaa silti toimia hätätilanteissa itsenäisesti ja rohkeasti ja huolehtii omiensa turvallisuudesta luotettavasti.

Rodulla on säilynyt nykypäiviin asti halu liikkua vedessä. Niinpä se soveltuu erinomaisesti vesipelastuskoiraksi. Se on aina valmis uimaan ja on vedessä omassa elementissään. Koira rakastaa vettä niin, ettei pysty ohittamaan mitään vähääkään uimiseen sopivaa paikkaa ilman, että pulahtaisi uimaan. Tarmokas nöffi on mielissään, kun pääsee liikkumaan ulkoilmassa ja käymään aina välillä uimassa. Lämpimän ja tuuhean turkkinsa ansiosta se ei pelkää hyytäviäkään pakkasia, sadetta eikä tuulen tuiverrusta. Sen sijaan se ei nauti auringosta vaan hakeutuu kesäkuumalla mieluiten viileään varjoon.

Ulkonäkö

Koiran ulkonäöstä voi jo päätellä miksi se ei pidä kovasta auringonpaisteesta vaan sen sijaan vedessä liikkumisesta. Sen turkki on tiheä, kaksinkertainen ja vettähylkivä. Paksu turkki, jossa on pehmeä pohjavilla, on vahvan ja lihaksikkaan rungon myötäinen ja tekee koirasta kookkaamman näköisen. Kansainvälisen koiranjalostusliiton FCI:n mukaan turkki saa olla väriltään joko musta, ruskea tai valkoinen mustin merkein.

Rodun perinteinen väri on musta ja värin pitää olla mahdollisimman yhtenäinen. FCI:n rotumääritelmän mukaisesti valkomustilla koirilla suositaan mustaa väriä päässä ja valkoinen otsapiirto tulisi ulottua kuonoon asti. Koirilla olisi lisäksi hyvä olla symmetrinen musta satulakuvio sekä musta lantio ja hännän tyvi. Muu osa turkista on valkoista ja turkissa on vähän mustia pilkkuja. Valkomustista newfoundlaninkoirista kehittyi myöhemmin myös landseer-rotu. Ruskea, jota ei tosin newfoundlandinkoiran kotimaassa Kanadassa sisällytetä rotukuvaukseen, voi olla sävyltään suklaanruskeasta pronssiin. Mustilla ja ruskeilla koirilla sallitaan valkoiset merkit rinnassa, varpaissa ja hännän päässä. USA:ssa sallitaan lisäksi harmaa väri. Harmaiden nöffien kasvatus ei ole kuitenkaan Euroopassa toivottavaa, sillä harmailla koirilla saattaa esiintyä siniseen väriin liittyviä iho-ongelmia (blue dog syndrom).

Turkin peitinkarva on kohtalaisen pitkää ja suoraa, vaikkakin lievä laineikkuus sallitaan. Tiheä pohjavilla on pehmeää, ja se on talvisin tiheämpää kuin kesällä. Pään, kuonon ja korvien karva on lyhyttä ja hienoa. Etu- ja takaraajat sekä häntä ovat kauttaaltaan pitkän ja tuuhean karvan peittämiä.

Karhumainen ulkomuoto ei johdu pelkästään tuuheasta turkista vaan tietysti myös koiran suuresta koosta. Täysi-ikäisen uroskoiran säkäkorkeus on keskimäärin 71 cm ja nartun noin 66 cm. Nartun runko on yleensä vähän uroksen runkoa pidempi, mistä syystä se ei näytä niin massiiviselta. Narttu painaa suunnilleen 54 kg ja uros keskimäärin 68 kg.

Historia

Newfoundlandinkoiran esivanhemmat olivat vahvoja ja kestäviä koiria. Rotu on jo nimensäkin perusteella peräisin Newfoundlandin saarelta, joka sijaitsee Kanadan koillisrannikolla Atlantin valtameressä. Siellä äärimmäisen ankaria ilmasto- ja meriolosuhteitakin kestävät, vedessä mielellään liikkuvat, kookkaat ja vaikuttavan näköiset koirat auttoivat sikäläisiä kalastajia ja merenkulkijoita päivittäisissä työtehtävissä. Newfoundlandinkoirat suorittivat tehtäviään myrskyistä, lumesta ja jäätävästä kylmyydestä välittämättä.

Ne toimivat sekä veto- että vesikoirina ja vetivät raskaita taakkoja maatöissä sekä auttoivat saamaan meressä olevat kalaverkot ja kalastusalukset rannalle. Vahvat, työteliäät ja vedestä pitävät koirat juoksivat arkailematta mereen oli vesi kuinka kylmää tahansa. Nämä ominaisuudet tekivät niistä kuuluisia Newfoundlandin ulkopuolellakin.

Rodun tarkka alkuperä ei ole tiedossa. Oletettavasti se on kehittynyt saarella vierailleiden ensimmäisten eurooppalaisten merenkulkijoiden mukana tulleiden erirotuisten koirien ja Newfoundlandin seuduilla asuneiden mi’kmaq- ja beothuk-intiaanien pitämien koirien risteytyksenä. Nämä koirat risteytyivät myöhemmin myös Euroopasta saapuneiden merenkulkijoiden ja siirtolaisten mukana tulleiden koirien kanssa. Lisäksi mahdollisesti Labradorin niemimaan itäosassa asuneiden innuintiaanien ja eskimoiden pitämät valjakkokoirat vaikuttivat newfoundlandinkoiran kehitykseen, sillä myös niiden turkissa on paksu pohjavilla. On myös kiistelty siitä, ovatko viikinkien vuoden 1100 jälkeen alueelle tuomat suuret mustat karhukoirat vaikuttaneet newfoundlandinkoiran ominaisuuksiin.

Ensimmäinen newfoundlandinkoirasta tehty maininta koski mustavalkoisia, ja joskus harvemmin ruskeita, sekarotuisia koiria, jotka olivat alueen alkuperäisten koirien ja eurooppalaisten merenkulkijoiden mukana kulkeneitten koirien risteytymiä. Maininta on peräisin 1700-luvulta englantilaisen kapteeni Cartwrightin päiväkirjamerkinnöistä, joissa hän kuvaili näitä huomiota herättäviä koiria nimeten ne newfoundlandinkoiriksi (newfoundland dog).

Newfoundlandinkoiran maine työ- ja pelastuskoirana kiiri pian Eurooppaan. Siellä se herätti ensin englantilaisen ja ranskalaisen keski- ja yläluokan kiinnostuksen. Koirista kerrotut sankaritarinat merimiesten pelastamisesta hyisestä merestä siivitti niiden suosiota. Suomeen ensimmäinen newfoundlandinkoira tuotiin vuonna 1883.

Ensimmäiset newfoundlandinkoirat osallistuivat koiranäyttelyyn Englannin Birminghamissa vuonna 1860. Englantilainen kennelyhdistys aloitti rodun rekisteröinnin 15 vuotta sen jälkeen. The Newfoundland Club perustettiin vuonna 1886 yhtenä Iso-Britannian ensimmäisistä koirarotuyhdistyksistä.

Kasvatus ja terveys

Vaikka rotu onkin alkujaan peräisin Kanadasta, pidetään Englantia kuitenkin newfoundlandinrodun synnyinmaana, koska siellä määriteltiin ensimmäinen newfoundlandinkoirien rotustandardi. Tämän jälkeen newfoundlandinkoiria aloitettiin jalostaa tavoitteellisesti. Rodun jalostustavoitteet on määritelty kansainvälisesti FCI-standardilla 50. Se kuuluu koirien käyttötarkoituksen ja ulkonäön perusteella 2. ryhmään yhdessä pinsereiden, snautsereiden, molossityyppisten koirien ja sveitsinpaimenkoirien kanssa ja alaryhmään 2.2. mastiffi – ja vuoristokoirat.

Jos suunnittelet hankkivasi newfoundlandinkoiran, tiedustele niitä vastuuntuntoisilta koirankasvattajilta, jotka noudattavat FCI:n rotumääritelmää. Vastuullisella kasvatustyöllä voidaan vaikuttaa siihen, että rodun ominaisuudet pysyvät mahdollisimman yhtäläisinä ja koirien perinnölliset sairaudet eivät lisäänny. Suomen Kennelliitto ylläpitää kaikille luettavissa olevaa jalostustietojärjestelmää, joka sisältää Suomessa rekisteröityjen koirien terveys-, koe- ja näyttelytulokset.

Vastuunsa tuntevat kasvattajat huolehtivat eläimen terveydestä ja vievät sen säännöllisesti eläinlääkärin tarkastuksiin. Terveystarkastuksissa todetaan samalla mahdolliset vanhemmilla ja pennuilla olevat perinnölliset sairaudet. Lisäksi huolehtivaiset kasvattajat vievät kasvattinsa rokotettavaksi ja tarjoavat niille lajinmukaista ravintoa ja sosiaalistavat koirapennut asianmukaisesti. Tehtävistään johtuen vastuullinen kasvattaja ei myy pentuja pikkurahalla. Vaikka rekisteröityjen vanhempien nöffipennun hinta saattaa jonkin verran vaihdella, se on nykyään noin 1500 euroa.

Lisäksi eläinsuojeluyhdistykseltä voi löytyä uutta kotia etsivä newfoundlandinkoira, josta entinen omistaja on joutunut luopumaan. Samalla käynnillä voi toki löytää itselleen vaihtoehtoisesti myös kunnollisen sekarotuisen koiran. Sekarotuisissakin koirissa voi olla newfoundlandinkoiraa, mikä parhaimmassa tapauksessa ilmenee koiran hyväntahtoisuudessa ja ystävällisyydessä.

Newfoundlandinkoirilla saattaa esiintyä tiettyjä perinnöllisiä sairauksia asiantuntevasta kasvatuksesta ja säännöllisistä eläinlääkärillä käynneistä huolimatta. Suurten ja nopeasti kasvavien koirarotujen tapaan niillä voi olla nivelongelmia ja ne ovat alttiita etenkin lonkka- ja kyynärnivelten kasvuhäiriöille. Niillä voi olla myös muita luustoperäisiä vaivoja, kuten esimerkiksi etujalkojen luuston vääntymää (forelimb anomaly), sydämen kammioita laajentavaa sydänlihassairautta (DCM) sekä kystinuria, joka aiheuttaa koiralle kystiinivirtsakiteitä.

Varmimmin terveen newfoundlandinkoiran saa hankittua vastuuntuntoiselta kasvattajalta. Häneltä saa myös hyviä neuvoja hoitoon ja rodulle sopivaan koulutukseen. Häneltä voi myös saada koiran tarpeisiin sopivan ruokintasuunnitelman, jota on koiran uudessa kodissa hyvä noudattaa. On hyvä tietää, että muutokset koiran ruokavaliossa voivat aiheuttaa ruoansulatusongelmia. Jos ruokavalioita on tarkoitus muuttaa, se on siis tehtävä asteittain. Jotta nöffi pysyy mahdollisimman terveenä uudessa kodissaan, sitä on käytettävä säännöllisesti eläinlääkärillä ja huolehdittava rokotuksista.

Hoito ja ruokinta

Newfoundlandinkoirat ovat erittäin vankkoja ja haluavat päästä käymään ulkona huonossakin säässä. Rankkasade, lumituisku ja tuivertava tuuli eivät tätä koiraa pelästytä. Se ei kuitenkaan alun perin Kanadan rannikon ankariin sääolosuhteisiin tottuneena pidä liiasta auringonpaisteessa.

Paksu turkki, joka suojaa erinomaisesti sekä vedeltä että tuulelta, tarvitsee hyvää huolenpitoa. Jokaisella nöffin omistajalla tuleekin olla sopivia harjoja, joilla turkki suitaan päivittäin. Kampaaminen ei ole suositeltavaa, sillä kampaan saattaa tarttua myös elinvoimaisia karvoja, joiden irrotessa iho saattaa vahingoittua. Myös silmät ja korvat vaativat päivittäistä huolenpitoa. Hampaitten puhdistukseen riittää yleensä puruluu.

Koska turkin hoito vaatii paljon vaivaa, on jo ennen koiran ottamista harkittava, riittävätkö omat rahkeet sen hoitamiseen. Lisäksi ulkona paljon viihtyvä newfoundlandinkoira saattaa olla kova pala siisteysintoilijoille. Omistajan on huolehdittava, että koira saa paljon liikuntaa ulkosalla ja pääsee mielipuuhaansa, eli veteen uimaan. Sen paras asuinympäristö olisikin talo lähellä luontoa ja vesistöä, jonne se voi mennä uimaan aina ohi kuljettaessa. Liikunnanvapautta rakastavasta newfoundlandinkoirasta ei ole kaupunkikoiraksi, siitäkään huolimatta että se ei kaipaa pitkiä kävelyretkiä. Sen kanssa on hyvä viettää aikaa meren tai järven rannalla, missä se saa uida aina halutessaan.

Newfoundlandinkoira sopii parhaiten toiminnantäyteisiin perheisiin, jonka touhuissa se saa olla mukana. Vedessä liikkumisen jälkeen sen arvojärjestyksessä heti toisella sijalla ovat ihmiset, joille se osoittaa hyväntahtoisuuttaan ja ystävällisyyttään.