Bostoninterrieri

Bostoninterrieri

Bostoninterrieri

Bostoninterrieri on erittäin pidetty sen kotimaassa Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa sen tunnettavuus on vasta alkumetreillä. Sen omistajat tietävät  millainen tämä massasta poikkeava terrieri on. Bostoninterrieri on helppo ja eloisa seurakoira. Tämä rotu levittää vekkuleilla ilmeillään hyvää mieltä ympärilleen.

Bostoninterrieri on tiivisrakenteinen ja tyylikäs

Bostoninterrieri on seurakoira. Sen ulkonäkö on tiivisrakenteinen, sillä on nelikulmainen massiivinen pää, jossa komeilevat lepakonkorvien kaltaiset korvat. Bostoninterrierille tyypillistä on myös lyhyt nenä ja lyhyt häntä. Bostoninterrierillä on kolme painoluokkaa: alle 6,8 kg (kevyt), 6,8 – 9 kg (keskikokoinen), ja 9 – 11,35 kg (painava). Säkäkorkeus on korkeintaan 43cm. Bostoninterrierin kasvot ovat rypyttömät ja sillä on lyhyt ja sileä pohjavillaton turkki. Turkki voi olla väriltään musta tai ”seal” (musta, jossa punaista vivahdetta) ja satunnaisia valkoisia kohtia tulee olla oikea määrä suhteessa turkin pääväriin.

Amerikkalainen rotu brittiläisillä esi-isillä

Nimestään riippumatta ei bostoninterrieri ole terrieri eikä siksi myöskään metsästyskoira. Bostoninterrieri kuuluu seurakoiriin. Rotu on lähtöisin 1870-luvun Amerikasta, jossa valkoinen englantilainen terrieri (rotu, jota ei enää ole olemassa) risteytettiin englanninbulldoggin kanssa. Myöhemmin ranskanbulldoggit liittyivät myös bostoninterrierin esi-isien riviin. Vuonna 1878 uusi koirarotu sai ensimmäisen annoksen julkisuutta, kun rotu esiteltiin epätavallisena rotuna Bostonissa, Amerikassa. Tässä kaupungissa perustettiin myös ensimmäinen rotuyhdistys uudelle rodulle. Vuonna 1893 Amerikan kennelliitto nimesi rodun bostoninterrieriksi. Bostoninterrieri oli erittäin pidetty rotu Amerikassa 1960-luvulle saakka. Se kuului vuosittain Amerikan kymmenen suosituimpien koirarotujen joukkoon. Rotu jatkoi leviämistä laajalti ympäri Amerikan mannerta. Edelleenkin bostoninterrieri on Amerikassa hyvin pidetty rotu. Vasta 1927-luvulla ensimmäiset rodunedustajat saapuivat Eurooppaan. Euroopassa rotu on nykypäivänäkin melko harvinainen rotu, vaikka rodun suosio onkin ollut kasvussa. Esimerkiksi Saksassa syntyy vuosittain 300 bostoninterrierin pentua. Vuodesta 1979 lähtien on bostoninterrieri Yhdysvaltojen osavaltion Massachusettsin virallinen osavaltion koirarotu.

Bostoninterrierin luonne

Bostoninterrieri on elinikäinen ystävä. Se on temperamenttinen, leikkisä, ystävällinen ja käyttäytyy sosiaalisesti muita koirarotuja ja kotieläimiä kohtaan. Yksittäiset yksilöt voivat omistaa hieman jopa metsästysviettiä. Vaikka bostoninterrieri on valpas rotu, ei se kuitenkaan ole aggressiivinen. Joissakin tapauksissa, etenkin urosten kohdalla, terrierille tyypillinen reviirin puolustaminen muilta koiraroduilta on huomattavissa. Uros puolustaa reviiriään useimmiten haukkumalla, mutta niillä ei ole taipumusta jatkuvaan räksyttämiseen. Vaikka bostoninterrieri on aina valmiina aktiviteetteihin, ei sillä ole tapana hermostua, vaan päinvastoin säteilee rauhallisuutta. Bostoninterrieri reagoi omistajansa tunteisiin ja on hyvin hienotunteinen koira. Sanotaan, että mitä painavampi koira, sitä rauhallisempi ja tyynempi se on. Erityisesti pienemmät bostoninterrierit pysyvät vanhanakin vielä hyvin leikkisinä.

bosten terrier porträtfoto

Sopeutumiskykyinen partneri

Bostoninterrieri osallistuu mielellään sekä pitkille kävelylenkeille, että sohvalla löhöämiseen. Se ei vaadi päivittäin pitkiä ulkoiluja, mutta nauttii ihmisen seurasta, eikä viihdy pitkään yksin. Bostoninterrieri opettelee mielellään temppuja, mikä on hyvä tapa vahvistaa omistajan ja koiran keskinäistä suhdetta ja lisäksi harjoittaa koiran viisasta päätä. Jotkut bostoninterrierit harrastavat tokoa, koiratanssia tai pienten koirien agilityä. Kokeile lajeja, niin tiedät mistä oma koirasi innostuu. Bostoninterrierin mutkaton ja rauhallinen luonne sopii käytettäväksi myös seurakoirana viihdyttämään esimerkiksi vanhuksia. Jotkin bostoninterrierit ovat jopa suorittaneet terapiakoirakoulutuksen onnistuneesti.

Hyvä terveys lähtee jalostuksesta

Paras mahdollinen tapa välttää rodulle tyypillisiä periytyviä sairauksia on ostaa koiranpentu vastuulliselta kasvattajalta. Vastuullinen kasvattaja ei käytä kasvatuksessa koiria, jotka kärsivät periytyvistä sairauksista. Perinnöllisistä sairauksista yksi on patellaluksaatio, joka tunnetaan puhekielessä nimellä polvilumpion sijoiltaanmeno. Ontuminen tai yhden jalan ylhäällä pitäminen ovat polvivian oireita. Bostoninterrierillä on lisäksi taipumusta silmäsairauksiin, kuten harmaakaihiin tai progressiiviseen retina atrofiaan (PRA), joka voi johtaa sokeutumiseen. Lisäksi rotu kuuluu lyhytkalloisiin koiriin. Ammattikielessä brakykefaaliksi kutsuttu päänmuoto saattaa tuoda mukanaan omat terveydelliset rajoitteensa. Näihin kuuluvat esimerkiksi hengitysongelmat, jotka johtuvat kapeista nenäonteloista sekä paksusta kitapurjeesta ja muutoksista kurkunpäässä. Bostoninterrierillä eivät äänekäs hengitys ja kuorsausrohina ole harvinaisia ja joillakin on niiden lisäksi jatkuvia hengitysongelmia. Ennen bostoninterrierin pennun hankintaa tulisi tutustua koiran terveyteen ja mahdollisiin ongelmiin. Tärkeää on valita koiran kasvattaja huolellisesti ja kriittisesti. Kasvattajan tulisi keskittyä erityisen hyvin koiran terveyteen ja hyvinvointiin. Bostoninterrierit eivät siedä kovin lämmintä säätä, joten kesäisin koiraa tulisi suojella kuumuudelta. Koiran silmät tulehtuvat helposti, minkä vuoksi läpiveto on koiralle huonosta. Terve bostoninterrieri voi elää jopa 15-vuotiaaksi.

Terveellinen ruokavalio bostoninterrierille

Kaikkien koirarotujen, kuten myös bostoninterrierin, terveyteen vaikuttaa avainasemassa tasapainoinen ruokavalio, jossa on korkea lihapitoisuus. Olipa sitten kyse kuiva- tai märkäruoasta, tulisi lihapitoisuuden olla ainesosaluettelossa ensimmäisenä. Koiraa ei tulisi ruokkia koiranruoalla, joka sisältää paljon viljaa, vaan päin vastoin paras mahdollinen on täysin viljaton koiranruoka. Pienen ja kompaktin koirarodun tapauksessa on myös tärkeää pitää silmällä koiran ruoka-annosten kokoa, jotta ylipainon kertymiseltä vältyttäisiin. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota koiran palkitsemiseen ja huomioida koiranherkkujen kalorit päivittäisessä kalorisaannissa. Koiranruoan vaihtoprosessi tulisi tehdä mahdollisimman hitaasti, jotta koiran vatsa tottuu hiljalleen uuteen ruokaan. Uutta koiranruokaa voi ja kannattaa sekoittaa ajan mittaan hieman vanhan ruoan joukkoon. Nopea ruokalajin vaihto saattaa aiheuttaa koiralle ripulia. Aikuiset koirat ruokitaan usein kahdesti päivässä, kun taas koiranpennut tarvitsevat ravintoa neljä kertaa päivässä. Paras aika antaa koiralle ruokaa on kävelylenkin jälkeen. Koiralle pitää suoda ruokarauha ja antaa sen levätä ruokailun jälkeen, jotta sen ruoansulatus saa toimia rauhassa. Luonnollisesti koiralla tulee tietenkin aina olla riittävästi raikasta vettä vesikupissa.

Hoitoa päästä tassuihin

Bostoninterrierin turkinhoito ei ole vaativaa. Koiran turkki tulisi harjata parin päivän välein, jotta irtokarva poistuu. Tähän tarkoitukseen sopivat hyvin hoitohanskat, joissa on kumiset nystyrät tai harjakset. Tällä koirarodulla ei ole alusvillaa, eikä sillä ole taipumusta takkuuntua. Talvisin se tarkoittaa siis sitä, että bostoninterrierille tulee viileällä säällä helposti kylmä, jolloin koira tarvitsee koirantakin. Tarkasta koiran korvat säännöllisesti ja puhdista ne tarvittaessa eläinkaupasta saatavalla korvien puhdistusaineella. Näin voit välttää mahdollisten korvatulehdusten syntymisen. Monet koiranomistajat totuttavat koiransa jo pienestä pitäen hampaiden puhdistamiseen koiran hammasharjalla ja hammastahnalla. Vaihtoehtoisesti voit myös antaa koiralle hampaita puhdistavia herkkuja tai kuivapuruluita, kuten kuivattuja naudankorvia tai raakaa naudanlihaa. Älä kuitenkaan anna koiralle raakaa sianlihaa.

boston terrier welpe auf bank

Sopiiko bostoninterrieri minulle?

Bostoninterrieri sopii lähes kaikkiin elämäntilanteisiin, vaikkakin se ei ole monen eurooppalaisen tiedossa. Koostaan johtuen bostoninterrieri ei ole urheilijakoira, eikä sovi ihmiselle juoksukaveriksi. Siitä huolimatta se tulee mukaan mielellään pidemmillekin kävelylenkeille. Bostoninterrieri on luonteeltaan lapsirakas ja sopii sen vuoksi perheisiin, joissa on lapsia, mutta myös sinkkutalouksiin tai vanhempien ihmisten seurakoiraksi. Koska bostoninterrieri ei vaadi älyttömästi liikuntaa, sopii se hyvin myös kaupunkiasuntoon. Tosin parasta olisi, jos asunto olisi maan tasalla, sillä pienen koiran terveydelle rappusten käveleminen ei ole hyvä asia. Bostoninterrieri tulee pääsääntöisesti hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja usein myös kissojen etenkin, jos se on tottunut niihin jo pentuna. Ennen koiran hankintaa on parasta tarkistaa, mikäli joku perheessäsi reagoi koiraan allergisin oirein. Vaikka bostoninterrieri sopii hyvin asunnossa pidettäväksi koiraksi, on aina tarkistettava vuokranantajalta, sallitaanko vuokra-asunnossa lemmikkieläimiä. Ennen koiran hankkimista on hyvä myös miettiä, minne koiran voi viedä hoitoon loman tai sairastapauksen ajaksi. Nykyään moniin hotelleihin saa ottaa myös koiria, mutta se kannattaa tarkistaa matkaa suunnitellessa. Mikäli koiraa ei voi ottaa matkalle mukaan, on huolehdittava sille vastuullinen hoitopaikka loman ajaksi. Lomaa suunnitellessa on tärkeää ottaa huomioon myös se, että bostoninterrieri ei ole lämpimien säiden ystävä.

Koiran hankkiminen tarkoittaa vastuuta pitkäksi ajaksi. Ennen koiran hankintaa on tärkeää miettiä rauhassa, onko riittävästi aikaa koiran hoitamiseen ja onko varaa koiran mukana tuleviin kustannuksiin. Koiran perustarvikkeisiin kuuluvat ruokakuppi, koiranpeti, kaulapanta, talutushihna, valjaat sekä koiranlelut. Lisäksi kustannuksia aiheuttavat säännölliset menot, kuten koiran vakuutus, eläinlääkärikäynnit sekä laadukas koiranruoka. Kun koira sairastuu, ovat eläinlääkäristä aiheutuvat kustannukset suuri kuluerä.

Näin löydät toiveidesi bostoninterrierin

Lyökö sydämesi bostoninterrierin tahtiin? Ihanaa! Oletko perehtynyt asioihin, jotka tulisi huomioida ennen koiran hankintaa? Loistavaa! Sitten voit aloittaa potentiaalisen bostoninterrierin kasvattajan etsinnän. Luotettavan kasvattajan yksi tunnusmerkeistä on usein se, että kasvattaja kuuluu johonkin liittoon, jolloin se luovuttaa koiranpentuja vain papereineen. Papereissa on dokumentoituna koiranpennun esivanhemmat. Vastuullinen kasvattaja jättää sairastuneet yksilöt jalostuksen ulkopuolelle ja testauttaa tulevien pentueiden vanhemmat varmistaakseen jokaisen yksilön sopivuuden jalostuskoiraksi. Pätevä kasvattaja antaa emokoirille myös riittävästi palautumisaikaa pentueiden välissä. Kasvattajan tulee myös huolehtia siitä, että koiranpennut rokotetaan ja madotetaan. Luovutettavilla pennuilla tulee olla eläinlääkärin todistukset. Jotkut kasvattajat painottavat kotisivuillaan, että heidän kasvattamat pennut ovat tulleet maailmaan ilman keisarileikkausta. Keisarileikkaus ei ole välttämättä hyvän jalostuksen merkki. Itseasiassa, siihen tulisi suhtautua skeptisesti, mikäli monet pentueet ovat syntyneet peräkkäin keisarileikkauksella, sillä se usein tarkoittaa sitä, että pentujen päät ovat liian leveitä emon lantioon nähden. Koiran kasvattajan kanssa olisi hyvä myös tulla toimeen. Käy vierailemassa kasvattajan kotona, tutustu häneen, kysele kaikki kysymykset toivotusta koiranpennusta ja sen vanhemmista. Vastuullinen kasvattaja kysyy tyypillisesti kysymyksiä myös sinulta, kokemuksestasi koirien kanssa, sekä elämäntilanteestasi. Kasvattajan kysymyksistä kannattaa olla iloinen, sillä se tarkoittaa sitä, että kasvattaja huolehtii pennuistaan ja on kiinnostunut niiden tulevista kodeista.

Koiraa ei saa alennushinnalla, joten jätä huomiotta tarjoushinnat ja ”yllätys pentueet”. Teet sillä palveluksen eläimille, sillä kysyntä määrää tässäkin tarjonnan määrän. Usein tällaiset pennut on jalostettu ilman pätevyyttä ja enemmänkin helpon rahan toivossa, mikä valitettavasti näkyy sitten koiranpennun sosiaalisissa taidoissa ja terveydessä.

Mikäli tarjoaisit mielelläsi kodin jo aikuiselle bostoninterrierille, kannattaa kysellä hädässä olevia lemmikkejä auttavilta yhdistyksiltä, joita löytyy useimpia netistä. Todettakoon kuitenkin, että puhtaan aikuisen bostoninterrierin löytäminen Euroopassa saattaa olla vaikeaa, sillä rotu on Euroopassa muutenkin melko harvinainen. Puhdasrotuista bostoninterrieriä saattaa joutua odottamaan melko pitkään. Löytöeläintaloilla on usein sekarotuisia koiria, jotka etsivät myös hyvää kotia. Kannattaa käydä juttelemassa löytöeläinkotien ja muiden lemmikkejä auttavien liittojen kanssa ja selvittää sopisiko kotiisi joku kotia etsivistä koirista.

Toivotamme sinulle ja rohkealle bostoninterrierillesi ihanaa aikaa!

Hyödyllisimmät artikkelimme
6 min

Pomeranian

Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
8 min

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
8 min

Suomenlapinkoira

Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.