Koiran adoptointi ulkomailta

Pennun adoptointi ulkomailta

Joskus eläimellinen onni löytyy pitkän matkan päästä: koiran ja sen tulevan omistajan on joskus ylitettävä jopa maiden rajoja, jotta yhteinen tulevaisuus voisi alkaa. Tämä koskee usein koiranystäviä, jotka haluavat jonkin harvinaisen rodun tai tietyn kasvattajan pennun. Tai heitä, jotka suunnittelevat antavansa eläinkodissa asuvalle kodittomalle lemmikille uuden kodin. Koiran adoptointi ulkomailta vaatii malttia ja pitkäjänteisyyttä, mutta lopputulos on varmasti sen arvoinen! Seuraavassa annamme sinulle vinkkejä, mitä sinun tulee ottaa huomioon, jos hankit pennun ulkomailta.

Ennen välitystä: hanki tietoa!

Vaikka valokuvat olisivatkin uskomattoman suloisia, ja lemmikki olisi ehtinyt kietomaan sinut ulkonäöllään jo tassunsa ympärille: ennen kuin hankit pennun ulkomailta, sinun kannattaa hankkia siitä mahdollisimman paljon tietoa ja tehdä päätös vasta sen jälkeen. Jos eläinsuojeluyhdistys tai kasvattaja on vain muutaman tunnin automatkan päässä, käy tutustumassa pentuun paikan päällä – miten olisi viikonloppureissu ensitutustumisen merkeissä? Kasvattajan kohdalla se on kannattavaa etenkin sen vuoksi, että voit siten itse nähdä ja kokea koirien oltavat ja tutustua myös pennun vanhempiin. Tilanne sopii hyvin myös pennun terveystarkastuksia ja pennun sosialisointia koskevien kysymysten esittämiseen – tämä pätee myös silloin, kun vierailet eläinsuojeluyhdistyksessä. Koiran adoptointi ulkomailta tarkoittaa kuitenkin usein sitä, että matka on kuitenkin liian pitkä ennakkoon tehtävälle tutustumiskäynnille, ja sinun on vain luotettava saamaasi tietoon. Kirjaa ylös kaikki mielessäsi olevat kysymykset ennen ensimmäistä puhelua – etenkin silloin, jos puhelu tapahtuu muulla kuin äidinkielelläsi.

Jos olet näyttänyt selkeää kiinnostusta tiettyä eläinsuojeluyhdistyksen koiraa kohtaan, vuorossa on useimmiten tarkastuskäynti kotonasi. Järjestön kotimainen edustaja vierailee kotonasi saadakseen kuvan pennun tulevista elinoloista ja kokemuksestasi koirien kanssa. Jos asut vuokralla, tätä tapaamista varten on hyvä olla esittää todistus siitä, että vuokranantaja on antanut luvan koiran pitoon asunnossa. Käytä tilaisuutta hyväksesi ja hanki lisää tietoa eläinsuojeluyhdistyksestä ja kysy välitysprosessin kulusta.

Koiran adoptointi ulkomailta

Turvallisesti ja terveenä uuteen kotiin

Kun molemmat osapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen, pentu varataan sinulle. Tässä vaiheessa sinun tulee yleensä maksaa vähintään osa ostohinnasta ennakkomaksuna, minkä jälkeen valmistellaan kauppasopimus – se on aina osa luotettavaa ja asianmukaista välitysprosessia. Eläinsuojeluyhdistykset usein merkitsevät sopimukseen myös ehdon, että koira on kastroitava tietyssä iässä. Sopimus suojelee koiraasi ja omaa turvallisuuttasi. Aivan kuten kasvattajan pennutkin, myös eläinsuojeluyhdistyksen pennut maksavat. Vaikka summa onkin usein muutama sataa euroa, se on vain osa koiran hankintaan liittyvistä kuluista. Ennen kuin pentu saa matkustaa kanssasi, sen tulee käydä eläinlääkärin tarkastuksessa, saada terveystodistus ja todistus sille annetuista rokotuksista ja madotuksista. Tiettyjen maiden eläinsuojeluyhdistysten kohdalla tulee suorittaa myös testi niin sanottujen ”Välimeren tautien” varalta. Etenkin joissain Etelä- ja Itä-Euroopan maissa esiintyy koirasairauksia, kuten leishmaniaasia, joita ei esiinny Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Jotkin niistä voivat johtaa koiran kuolemaan ja olla vaaraksi myös ihmisille, etenkin pienille lapsille. Ennen kuin ostat pennun ulkomailta, on tärkeää, että otat selvää maakohtaisista taudeista, ja vaadi nähdä kirjalliset tulokset todettavissa olevista Välimeren taudeista. Tuloksista tulee selkeästi käydä ilmi, että ne koskevat pentuasi. Varmista että kyseessä on oikean verikokeen tulokset, eivätkä epäluotettavan pikatestin tulokset.

Monissa Euroopan maissa koiran maahantuonti-ikä on suhteellisen korkea – esimerkiksi Saksassa pennun on oltava vähintään 15 viikkoa vanha, ennen kuin se saa matkustaa laillisesti maahan. Ota jo ennakkoon selvää oman maasi maahantulorajoituksista. Kierrä kaukaa ”kasvattajat” ja yhdistykset, jotka yrittävät tuoda pennun maahan aikaisemmin. Ikärajoituksella on perustelunsa: pentu voidaan rokottaa 12 viikon ikäisenä vesikauhua vastaan – rokotus alkaa vaikuttaa luotettavasti vasta kolmen neljän viikon kuluttua rokotuksen antamisesta. Voimassa oleva vesikauhurokotus on kuitenkin edellytyksenä Euroopan sisäisten rajojen ylittämiselle. Ulkomailta haetun pennun matka-asiakirjoista tulee aina löytyä myös EU:n lemmikkieläinpassi. Se sisältää sirunumeron sekä tiedon koiran saamista rokotuksista, ja se on laillisen maahantulon ehdoton edellytys Euroopan maissa.

koiranpentu ulkomailta

Koiran adoptointi ulkomailta: matka

Kun muodollisuudet ovat kunnossa, lemmikkisi voi aloittaa elämänsä jännittävimmän matkan! Jos ostat pennun kaukaiselta kasvattajalta, sinun on useimmiten haettava uusi perheenjäsenesi itse. Ulkomaiset eläinsuojeluyhdistykset työskentelevät usein lentokummien kanssa. Lentokummit ovat usein lomailijoita, jotka ottavat paluumatkalla mukaansa eläinsuojeluyhdistyksen koiran. Tällaiset koirat voidaan usein noutaa jo lentokentältä. Pentu tarvitsee aluksi tietysti paljon rauhaa uuteen ympäristöönsä asettumiseen, sillä pitkä matka on useimmiten hyvin rankka pienille pennuille. Tämä koskee myös pitkiä automatkoja. Ota matkalle ehdottomasti mukaan seuralainen, jotta toinen teistä voi koko ajan huolehtia pennusta, ja varaa aikaa useammalle tauolle.

Poikkea taukoja varten pois moottoritieltä, jotta voitte viettää taukoja rauhallisessa ympäristössä – siten pentu voi rentoutua ilman mottoritien melua ja pelottavaa ympäristöä. Anna sille matkan ajaksi jokin lelu, äläkä unohda tarjota sille vettä. Jos matka kestää yli neljä tuntia, varaa aikaa ja tarvikkeet myös ateriaan, mikäli koirallesi tulee nälkää. Ole rauhallinen ja rento pentusi rinnalla – matka on uudelle perheenjäsenellesi todella rankka ja täynnä erilaisia vaikutteita, ja se on ennen kaikkea erossa tutusta laumastaan. Anna koirallesi paljon rauhaa, kun olette päässeet sen uuteen kotiin.

Toivotamme rajatonta iloa uuden perheenjäsenesi kanssa!

Hyödyllisimmät artikkelimme
5 min

Rakastaako koirani minua? 10 merkkiä, jotka todistavat sen

Rakastaako koirani minua? Monet koiranomistajat pohtivat tätä kysymystä. Rakastaako koirani minua? Kun rakastamme jotakuta, olemme tietysti kiinnostuneita siitä, tunteeko tämä samoin meitä kohtaan. Haluamme osata lukea myös merkkejä, joilla eläinystävämme ilmaisevat kiintymystään. Lue artikkelista, mitä ne ovat.
5 min

Koiralle myrkylliset kasvit

Vaikka myrkytys riippuukin annoksen määrästä, on kuitenkin tärkeää tietää, mitä kasvia koirasi on syönyt. Tässä artikkelissa käydään läpi yleisimmät koiralle myrkylliset kasvit. Tieto auttaa eläinlääkäriä kohdentamaan koiran hoitoa ja tiedät, mitä kasveja sinun tulisi välttää kotona.
7 min

Koiranpennun osto: 12 kysymystä koirankasvattajalle

Joko olet löytänyt lempirotusi? Siinä tapauksessa tuskin maltat odottaa, että saat vihdoin ottaa pienen pennun mukaan kotiisi. Välttyäksesi kuitenkin ikäviltä yllätyksiltä, sinun tulisi ostaa valitsemasi rotukoira ainoastaan luotettavalta koirankasvattajalta. Seuraavat 12 kysymystä auttavat sinua ottamaan selvää, onko kasvattaja luotettava ennen kuin ostat koirapennun.