Koiran rokotukset

Koiran rokotukset

Eläinlääkääri rokottaa koiran vastaanotolla

Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö rokotukset suojaisi koiraasi hengenvaarallisilta taudeilta. Mutta mitkä rokotukset koiran sitten tulisi ehdottomasti saada? Mitä pennun perusimmunisointi tarkoittaa, ja kuinka usein rokotteet tulisi uusia, jotta ne suojaisivat koiraa pitkäaikaisesti?

Miksi minun tulee rokottaa koirani?

Koiran rokotukset ovat saaneet osakseen kritiikkiä, joka on lisääntynyt viime vuosina. Monia koiranomistajia ärsyttää rokotusten vaikutusaineet, lääkekonsernien ahneus, tarpeettoman tiheä rokotustahti ja mahdolliset sivuvaikutukset. Välillä ärsyyntyminen on voimakkaampaa kuin pelko sairauksia kohtaan.

Ei kuitenkaan tulisi unohtaa, että vain ankarien rokotusohjelmien ansiosta maailmasta on onnistuttu kitkemään monta vaarallista tartuntatautia ja rajoittamaan niiden leviämistä. Kattava rokottaminen helposti tarttuvia bakteereita ja viruksia vastaan on laskenut tartuntariskiä ja kuolemantapausten määrää. Jokainen rokotettu koira kantaa kortensa kekoon epidemioiden ehkäisemiseksi, ja siten rokotus ei suojaa vain omaa koiraasi, vaan myös muita koiria.

Mitkä koiran rokotukset ovat tarpeellisia?

Rokotukset antavat koirallesi kaikkein luotettavimman suojan. Ne suojelevat koiraystäväämme hengenvaarallisilta taudeilta, kuten penikkataudilta, koiran parvovirukselta, leptospiroosilta, tarttuvalta maksatulehdukselta, raivotaudilta, kennelyskältä, babesioosilta tai borrelioosilta. Kansallisen rokotuskomitean antamat rokotussuositukset jakautuvat pakollisiin ja valinnaisiin rokotuksiin.

Pakolliset ja valinnaiset rokotukset

Niin sanotut pakolliset rokotukset ovat rokotuksia, jotka jokaisella koiralla pitää aina olla voimassa. Ne suojaavat tartunnoilta, jotka useimmiten johtavat kuolemaan, ja jotka voivat vaarantaa koiran oman hengen lisäksi osittain myös sen omistajan hengen. Nämä rokotukset koirasi tulee ehdottomasti saada. Pieneläinten lupa matkustaa toiseen maahan riippuu useissa maissa näistä rokotuksista, minkä vuoksi ne kuuluvat ehdottomasti koirasi rokotuskorttiin.

Vapaaehtoisten rokotusten kohdalla suositukset eivät ole niin kattavat. Nämä rokotukset eivät suinkaan ole vähäpätöisempiä, mutta ne eivät koske kaikkia koiria kaikkina aikoina. Näiden rokotusten tarpeellisuus riippuu monista tekijöistä, kuten esimerkiksi koiran iästä, kunnosta ja elinympäristöstä. Rokotuksen tarpeellisuus selvitetään siis yksilökohtaisesti. Ennen kuin päätät ottaa tai olla ottamatta vapaaehtoisen rokotuksen koirallesi, kannattaa punnita kyseisen rokotuksen hyötyjä ja haittoja yhdessä eläinlääkärisi kanssa.

Pakolliset rokotukset: näitä tauteja vastaan koirasi on pakko rokottaa

  • Penikkatauti
    Penikkatauti on erittäin helposti tarttuva virustauti, joka johtaa vakaviin vatsa- ja suolisto-ongelmiin, hengitystieoireisiin (voimakkaseen yskään, märkivään nenä- ja silmäeritteeseen) tai kuolemaanjohtaviin kouristus- ja halvauskohtauksiin sekä hermosto-oireisiin.
  • Tarttuva maksatulehdus
    Koiran adenovirus aiheuttaa tarttuvaa maksatulehdusta. Koira saa sen usein virtsapitoisesta vedestä tai ruoasta. Virus aiheuttaa aluksi kuumetta sekä silmä- ja munuaistulehduksia. Kun virus leviää maksaan, se aiheuttaa väsymystä, oksentelua ja ripulia. Erityisesti nuorilla ja heikoilla koirilla tarttuva maksatulehdus voi johtaa kuolemaan.
  • Parvovirus
    Koiran parvovirusta aiheuttaa erittäin tarttuva ja sinnikäs DNA-virus CPV (canine parvovirus). Erityisesti nuoret koirat kuolevat usein nestehukkaan tai myrkytykseen oksentelun, korkean kuumeen (jopa 41,5 °C) ja verisen ripulin seurauksena. Myös silloin, kun koira tuntuu selvinneen sairaudesta, se kuolee usein muutaman vuoden kuluttua parvoviruksen jälkiseurauksiin immuunikadon tai sydänoireiden seurauksena.
  • Raivotauti
    Kuten leptospiroosi, myös raivotauti voi tarttua ihmiseen. Molemmat taudit ovat niin sanottuja zoonooseja, jotka ovat välittömästi ilmoitettava viranomaisille. Koirien raivotauti tarttuu lyssa-viruksen välityksellä, ja se johtaa tyypillisiin oireisiin kuten voimakkaaseen syljeneritykseen ja agressiivisuuteen. Tauti johtaa aina kuolemaan.
Koiran rokotukset

Valinnaiset koiran rokotukset: yksittäistapauksissa voi olla viisasta ottaa nämä rokotukset

  • Kennelyskä
    Kennelyskään tai parainfluenssaan altistuvat erityisesti koiratarhoissa elävät koirat. Tämä erittäin tarttuva virussairaus johtaa voimakkaisiin hengitystieoireisiin (yleensä epämiellyttävään, kuivaan yskään). Erityisesti huonon vastustuskyvyn omaavat koirat voivat saada sen seurauksena vakavan keuhokuumeen, joka voi joissakin tapauksissa johtaa jopa kuolemaan.
  • Borrelioosi
    Tämä bakteerisairaus tarttuu pääasiassa puutiaisenpureman välityksellä. Taudin kulku on usein harmiton, mutta se voi borrelia-bakteerin lajista riippuen johtaa myös vakaviin neurologisiin kouristuksiin ja halvauksiin ja siten myös koiran kuolemaan. Koirat, jotka ovat sairastuneet borrelioosiin, vaikuttavat apaattisilta ja kieltäytyvät syömästä.
  • Babesioosi
    Myös niin sanottu babesioosi tarttuu puutiaisenpureman välityksellä. Aggressiivinen tartuntatauti, joka alkaa korkealla kuumeella, johtaa hoitamattomana veren punasolujen tuhoutumiseen ja koiran kuolemaan vain muutamassa päivässä. Maissa, joissa esiintyy paljon babesioosia kantavia puutiaisia, suositellaan rokotusta lisäsuojana luonnollisten suojautumiskeinojen ohella (kuten koiran tarkistamisen punkinpuremien varalta luonnossa kävelyn jälkeen).
  • Hiivatulehdukset
    Ihon hiivatulehdukset ovat yleisiä koirilla. Yleisin koiran hiivatulehduksen aiheuttaja on microsporum canis, joka johtaa hilseen ja ruven muodostumiseen. Usein myös karva lähtee tulehtuneissa kohdissa. Sieni voi tarttua muiden sairaiden eläinten tai esineiden (korien, mattojen, kampojen) välityksellä. Riskialttiissa paikoissa kuten kasvattamoissa ja eläinkodeissa rokotus voi olla järkevä ratkaisu, sillä se lievittää taudin oireita oleellisesti.
  • Leishmaniaasi
    Leishmaniaasi on yksi tunnetuimmista trooppisista sairauksista koiralla. Se tarttuu ensisijaisesti 45. leveysasteen eteläpuolella elävien hiekka- tai perhoshyttysten välityksellä. Veriparasiitit hyökkäävät koiran soluihin ja elimiin. Tauti johtaa hoitamattomana kuolemaan alle vuodessa. Uuseimmiten kuolema johtuu sitä, että munuaiset lakkaavat toimimasta. Vasta hiljattain kehitetty rokote ei voi estää tartuntaa, mutta se voi vahvistaa koiran immuunivastetta tätä vaarallista tautia vastaan.
  • Leptospiroosi
    Leptospiroosi, eli Weilin tauti on Leptospira-bakteerin aiheuttama tauti, joka tarttuu saastuneen maan tai veden välityksellä. Erittäin tarttuva tauti voi aiheuttaa vakavia elinvaurioita erityisesti nuorille koirille, joilla on huono vastustuskyky. Elinvauriot voivat monissa tapauksissa johtaa kuolemaan. Leptospiroosi on levinnyt viime vuosien aikana huomattavasti erityisesti Etelä-Euroopassa. Rokotus on siellä pakollisten rokotusten listalla, koska tauti voi levitä myös ihmisiin ja olla vaarallinen.

Milloin ja kuinka usein minun pitää viedä koirani rokotettavaksi?

Vaikka on olemassa eriäviä mielipiteitä siitä, miten usein ja kuinka pitkin väliajoin koira tulisi rokottaa, eläinlääketieteilijät ja koiranomistajat ovat kuitenkin useimmiten samaa mieltä siitä, että pentu on ehdottomasti perusimmunisoitava. Perusimmunisointi tulisi aloittaa pennun ollessa kahdeksan viikon ikäinen, kun emonmaidosta saatujen vasta-aineiden suoja pikkuhiljaa häviää imemisajan ollessa ohi.

Rokotteen mukana koiran elimistöön päätyy eläviä tai taudinaiheuttamiskyvyltään tehottomiksi tehtyjä viruksia tai bakteereita tai niiden osia. Keho reagoi näihin aineisiin tuottamalla vasta-aineita, jotka voivat myöhemmin taistella vaarallisia taudinaiheuttajia vastaan. Täydellisen immuniteetin koira saa useimmiten kuitenkin vasta toisen tai kolmannen rokotuskerran jälkeen. Ensimmäinen, kahdeksan tai kahdentoista viikon ikäisenä annettava rokotus aktivoi koiran immuunijärjestelmän. Se olisi turhaa, jos jättää seuraavat rokotuskerrat väliin.

Perusimmunisointi on suoritettu, kun kolmas rokotus on annettu (16 viikon tai 15 kuukauden iässä rokotteesta riippuen). Ajan kuluessa immuunivasteen voimakkuus kuitenkin vähenee. Jotta suoja olisi riittävä koko elämän ajan, on rokotukset uusittava tiettyjen väliaikojen välein. Useimmat eläinlääkärit ovat kuitenkin ottaneet etäisyyttä vielä muutama vuosi sitten vallalla olevaan käytäntöön uudistaa rokotukset vuosittain. WSAVA, eli World Animal Veterinary Association, pitää rokotusten uusintaa kolmen vuoden välein riittävänä useimpien rokotusten (esim. vesikauhun) kohdalla. Joissan rokotteissa vaikuttava aine kestää pidempään ja antaa vielä kuuden tai seitsemänkin vuoden kuluttua luotettavan suojan. Kennelyskän ja leptospiroosin kohdalla rokote tulee kuitenkin ehdottomasti uusia vuosittain.

Suositeltavat rokotukset

Koiranomistajan on tärkeää noudattaa tarkasti eläinlääkärin suosittelemaa rokotusohjelmaa, jotta koira on aina suojattu mainittuja sairauksia vastaan. Seuraava rokotusohjelma on koottu yleisten suositusten perusteella. Sen ei kuitenkaan tule korvata keskustelua eläinlääkärisi kanssa, joka voi suositella tarvittavia vapaaehtoisia rokotteita koirallesi.

Terveen koiran pakolliset rokotukset

Rokotus Perusimmunisointi Uusinta
8 viikon ikäisenä 12 viikon ikäisenä 16 viikon ikäisenä 15 kuukauden ikäisenä Vuosittain Joka kolmas vuosi
Penikkatauti
Hepatiitti (HCC)
Parvovirus
Raivotauti

Mitä minun tulee huomioida sairaan tai riskiryhmään kuuluvan koiran kohdalla?

Nämä suositukset koskevat terveitä koiria, jotka eivät kuulu riskiryhmään. Esimerkiksi kattavampi kennelyskärokotus voi olla järkevä ratkaisu pennuille tai koirille, jotka kuuluvat riskiryhmään. Kysy eläinlääkäriltäsi, mitä rokotteita hän suosittelisi sinun koirallesi.

Sairaita koiria ei voida rokottaa. Pitääksesi sivuvaikutukset vähäisinä, koiran tulee rokotushetkellä olla täysin terve, madotettu eikä sillä saa olla loisia. Jos koirallasi on kuumetta, ripulia tai muita sairauden oireita, pitää oireet ensin hoitaa.

springsale_campaign_032024_article

Mitä sivuvaikutuksia rokotukset voivat aiheuttaa?

Yleisesti ottaen sallitut rokotteet ovat hyvin siedettävissä. On tärkeää, että pentu on terve ja se on saavuttanut tietyn iän (vähintään kahdeksan viikkoa), jotta se voi reagoida asianmukaisesti vaikutusaineisiin. Vaikeiden sivuvaikutusten mahdollisuus on silloin minimaalisen pieni. Mahdolliset sivuvaikutukset, jotka häviävät tavallisesti 2–3 päivän tai viimeistään viikon kuluttua:

  • kuume
  • (kivulias) rokotuskohdan turvotus
  • väsymys
  • ruokahaluttomuus

Käänny aina eläinlääkärisi puoleen, jos havaitset koirallasi jonkin yllämainituista oireista.

Mitä koiran rokotukset maksavat?

Eläinlääkärit käyttävät usein yhdistelmärokotteita, jolloin yksi ruisku sisältää monen koirasairauden rokotteen (esim. yhdistelmärokote penikkatautia, parvovirusta, tarttuvaa maksatulehdusta, leptospiroosia, kennelyskää ja raivotautia vastaan). Yhdistelmärokotukset maksavat yleensä 50–70 euroa. Hinnat voivat vaihdella molempiin suuntiin eläinlääkäristä tai koiran terveydentilasta riippuen. Kysy aina etukäteen, mitä eläinlääkärisi tarkalleen verottaa kyseisistä palveluista.

Yleisesti ottaen on hyvä huomioida, että rokotuskustannukset ovat paljon halvemmat, kuin kustannukset, jotka syntyvät koirasi sairastuessa vaaralliseen tautiin.

Koirasi terveyden tulee aina olla etusijalla.

Toivotamme kaikkea hyvää sinulle ja koirallesi!

Lähteet:

Ruokavirasto

Hyödyllisimmät artikkelimme
6 min

Koiran juoksut

Vaikka koiran juoksut on täysin luonnollinen ilmiö – koiran epätavallinen käytös, ärtymys läiskistä uudella matolla tai pelko ei-toivotusta tiineydestä aiheuttavat huolta monille omistajille. Täältä voit lukea kaiken, mitä koiran juoksuajasta on syytä tietää ja miten sinä ja koiraneitisi selviätte siitä yli ilman stressiä.
6 min

Koronavirus koiralla

Koiran koronavirusta (CCoV) esiintyy maailmanlaajuisesti ennen kaikkea kennelkoirien ja pentujen keskuudessa. Jos ihmisen ja koiran koronavirusta vertaa keskenään, ihmisillä virus aiheuttaa hengitystieoireita, kun taas koronavirus koiralla aiheuttaa enimmäkseen vatsa- ja suolisto-oireita. Vaikka koiran koronavirustartunta onkin usein lievä, se voi aiheuttaa vakavia oireita, kuten rajua ripulia, ja johtaa jopa kuolemaan koirilla, joilla on heikko vastustuskyky.