Tanskandoggi

Tanskandoggi on suurimpia koirarotuja. Se on kokonsa ja suurien lerppahuulienkin ansiosta varsin vaikuttavan näköinen. Luonteeltaan tanskandoggi on kuitenkin hyvin ystävällinen ja rauhallinen ja tykkää olla paijattavana, tosin unohtaen välillä suuret mittasuhteensa.

Ominaisuudet

Kansainvälisen koiranjalostusliiton FCI:n rotumääritelmän mukaan tanskandoggi on “ystävällinen, lempeä ja omistajiinsa, erityisesti lapsiin, kiintyvä”. Nämä lempeät jättiläiskoirat ovat seurallisia ja haluavat olla isäntänsä lähettyvillä. Tanskandoggi on rauhallinen ja helposti käsiteltävissä, joten se on hyvin miellyttävä seurakoira melkein joka tilanteessa. Vaikka rotu onkin ystävällinen, se tuntee oman arvonsa ja saattaa toisinaan yllättää omistajansa tekemällä rakastettavalla tavalla jotain suloisen oma-aloitteista.

Tanskandogilla ei suuren kokonsa vuoksi ole ihmisten mitoittamassa ympäristössä aina ihanteelliset oltavat. Vieraat rohkenevat verrata sitä ironisesti poniin, tai pientä koiraa taluttavat lenkkeilijät saattavat vaihtaa pelokkaana kadunpuolta nähdessään tanskandogin astelevan vastaan. Kookkaaseen koiraan suhtaudutaan yleensä varsin kunnioittavasti, mutta kun siihen on tutustunut tarkemmin, huomaa, että siitä saa oikein ystävällisen, hyväntahtoisen ja älykkään seuralaisen. Rodun sopuisa luonne tekeekin hyvän vaikutuksen.

Toisaalta suuren koon herättämä kunnioitus saattaa joissain tilanteissa olla hyödyksi. Niinpä tanskandoggeja käytetään vahtikoiran tehtävissä. Ne ovat tarkkaavaisia ja aluksi varsin pidättyväisiä vieraita kohtaan. Ne eivät kuitenkaan hauku kovin helposti tai käyttäydy hyökkäävällä tavalla. Mutta kukapa epäilyttävissä aikeissa liikkuva ryhtyisi suuren koiran kanssa voimia koettelemaan. Tanskandogilla on korkea ärsytyskynnys, eikä se pääsääntöisesti käyttäydy vihaisesti, hyökkäävästi tai aggressiivisesti. Se tulee hyvin toimeen sekä ihmisten että eläinten kanssa. Ystävällisyytensä ja leppoisuutensa ansiosta se sopii hyvin perhekoiraksi. Tanskandogin voi huoletta laskea myös pikkulasten seuraksi, vaikka suuresta koosta voi paikoitellen olla haittaakin. Se nimittäin pitää lasten kanssa leikkimisestä ja hellimisestä unohtaen kuitenkin välillä oman painonsa.

Ulkonäkö

Täysikokoinen tanskandoggi painaa 90 kiloa tai enemmänkin. Uroksen säkäkorkeus on vähintään 80 cm ja narttujen noin 72 cm. Tanskandoggi ei kuitenkaan näytä painavalta vaan koira on ulkoiselta olemukseltaan elegantin voimakasrakenteinen. Kansainvälisen koiranjalostusliiton FCI:n rotukuvauksen mukaisesti tanskandoggi on rakenteeltaan tasapainoinen. Sillä on sopusuhtaiset linjat ja ilmeikäs pään muoto, joten sitä voi hyvinkin kutsua koiramaailman Apolloksi. Sitä katsoessa saa vaikutelman jalosta patsaasta. Tanskandoggi oli arvossaan jo varhain 1500- ja 1600-luvun herttuakunnissa.

Tanskandoggeja on kolmen värisiä, eikä näitä värejä saa kasvatuksessa sekoittaa keskenään.

Keltainen tai juovikas: Keltaisten tanskandoggien turkki on väriltään vaalean kullankeltaisesta syvään kullankeltaiseen. Juovikkaiden tanskandoggien turkin pohjaväri on vaalean kullankeltaisesta syvään kullankeltaiseen ja turkissa on lisäksi mahdollisimman tasaisesti ja selvästi erottuvat, kylkiluiden suuntaiset mustat juovat. Musta maski on toivottava sekä keltaisilla että juovikkailla tanskandoggeilla. Sen sijaan niiden turkissa ei saisi olla valkoisia merkkejä.

Musta ja harlekiini: Mustan tanskandogin turkin väri on kiiltävän musta. Niille sallitaan valkoiset merkit rinnassa ja varpaissa. Väriltään mustaksi tanskandogiksi lasketaan myös plattenhundit ja mantteliväriset yksilöt. Manttelivärisillä musta väri peittää takin tavoin rungon valkoisen pohjavärin. Valkoiseksi voi tällöin jäädä kuono, kurkku, rinta, vatsanalus, raajat ja hännänpää. Plattenhundilla on pohjaväriltään valkoisessa turkissa suuria ja laattamaisia mustia läikkiä.

Harlekiineilla eli mustavalkokirjavilla tanskandogeilla turkin valkoisella pohjalla on epäsäännöllisiä, rosoreunaisia ja puhtaan mustia läiskiä, jotka ovat jakautuneet tasaisesti koko rungon alueelle. Juovikkuus ja harlekiiniväritys eivät ole samanperintäisiä ominaisuuksia, mikä tuo haasteita rodun kasvatukseen. Tällöin pennuista vain 10 %:lla mustat läiskät jakaantuvat turkin pohjavärissä toivotulla tavalla.

Sininen: Siniset tanskandogit ovat puhtaan teräksen sinisiä. Valkoiset merkit ovat sallittuja vain rinnassa ja käpälissä.

Näiden värien lisäksi on myös harmaaharlekiineja ja valkoisia harlekiineja, mutta ne eivät ole rotustandardin mukaan toivottuja. Harmaaharlekiinilla on turkissa mustia läiskiä harmaalla pohjalla. Harmaa väri on monella muulla rodulla, kuten esimerkiksi metsästyskoirilla, arvostettu ominaisuus. Koiranäyttelyissä tanskandogin harmaa pohjaväri on kuitenkin pisteitä alentava ominaisuus.

Tanskandoggien kasvatuksessa risteytykset ovat sallittuja vain tiettyjen väriryhmien kesken. Suomen Kennelliiton mukaan kahta merleä, eli koiraa, joilla on marmorimainen väritys, ei saa risteyttää keskenään. Tämä koskee myös harlekiinin värisiä tanskandoggeja. Lisäksi valkoisten tai lähes valkoisten tanskandoggien kasvatuskäyttöön hyväksymistä varten edellytetään kuuroutta mittaavaa BAER-testiä. Kuurous on valitettavan yleistä kokovalkoisilla tai muutoin valkoisilla koirilla rodusta riippumatta.

Historia

1800-luvulla koirankasvattajat uskoivat löytäneensä antiikin ajan koiran olemuksen tanskandogissa. Jo yli 4000 vuotta sitten eläneet assyrialaiset pitivät suuria tylppäkuonoisia ja lyhytkarvaisia taistelukoiria, jotka ovat kuvien perusteella tanskandogin näköisiä. Lisäksi Tanskasta on löydetty suurten samantyyppisten metsästyskoirien luurankoja, joiden lasketaan olevan peräisin ajalta 5000 eKr.–1000 jKr. Nykyään tanskandogin ja sen esi-isinä pidettyjen koirien sukulaisuussuhde on kyseenalaistettu. Myös otaksuttu sukulaisuus yhden vanhimman koirarodun, Tiibetistä lähtöisin olevan tiibetinmastiffiin (Do Khyihin) kanssa on kumottu DNA-testien pohjalta.

Doggien alkuperä alkaa selvitä 1500-luvun asiakirjoissa. Niistä ilmenee, että nykyisen Saksan alueen ruhtinaskuntiin alettiin tuoda erityisen suurikokoisia ja elegantteja koiria Englannista ja Irlannista. Ne olivat purjehtivien kauppiaiden mukana tulleita molossirotuun kuuluvia mastiffityyppisiä koiria, joita alettiin risteyttää suurien irlantilaisten susikoirien kanssa. Nämä koirat olivat ulkonäöltään vielä hyvin erilaisia, vaikka olivatkin kaikki poikkeuksellisen suurikokoisia.

Saksan alueella alettiin 1600-luvulta lähtien määrätietoisesti kasvattaa englantilaista doggia. Näitä elegantteja suuria koiria käytettiin apuna karhujen, villisikojen ja muun puolustuskykyisen riistan metsästyksessä sekä toisaalta myös hoveissa arvostettuina kamarikoirina eli seurakoirina. Erityisesti keskityttiin kamarikoirien, vartiokoirien ja englantilaisten doggien kasvatukseen. Kauneimmat ja voimakkaimman näköiset koirat valittiin kamarikoiriksi. Niille laitettiin kullalla koristeltu kaulapanta ja ne saivat yöpyä herttuattaren makuuhuoneessa karhuntaljojen päällä.

Vartiokoirat olivat ulkoisilta ominaisuuksiltaan kamarikoirien kaltaisia, mutta niille asennettiin hopeinen kaulapanta ja tehtäväksi vartioida linnaa ja omaisuutta. Sekä kamari- että vartiokoirat elivät hovissa kotoisissa olosuhteissa. Niiden jalostuksessa painotettiin etenkin kuuliaisuutta ja käsiteltävyyttä.

Metsästyskoiriksi tarkoitettujen doggien jalostustavoitteet eivät olleet yhtä korkealla. Vaikka ne olivatkin tallikoiria, niitä arvostettiin ja käytettiin metsästyksessä harkiten. Metsästyksessä doggeja käytettiin vainuamaan villisikoja ja karhuja ja ajamaan eläimet pois metsän siimeksestä. Kun koirat saivat saaliin näköetäisyydelle, niiden sallittiin purra ja pitää saalista tiukasti hampaissaan kunnes metsästäjä ampui saaliseläimen. Jotta metsästyksessä hyödyllisille koirille ei sattuisi haavereita, niille saatettiin pukea nahkainen tai paksusta kankaasta tehty suojapanssari.

Kun metsästyskoirat alkoivat ampuma-aseiden kehittyessä jäädä toimettomiksi, kasvatustoiminnassa alettiin painottamaan koiran muita ominaisuuksia. Niinpä Saksan Württembergissä doggeja pidettiin pääasiassa vaurauden merkkinä ja omistajan statusta korostamassa.

Alkujaan doggi-sanaa on käytetty tarkoittamaan suurta ja vahvaa koiraa rotuun katsomatta. Doggien jalostuksessa painotettiin etenkin koiran hyvää ja tasapainoista luonteenlaatua sekä tottelevaisuutta. Dogista kehittyi väriltään ja kooltaan erilaisia koiratyyppejä. Näyttelyyn doggeja osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1863 rotunimillä tanskalainen doggi ja ulmerin doggi.

Tanskandoggirotu on Tanskaan viittaavasta nimestään huolimatta kehittynyt alun perin nykyisen Saksan alueella. 1870-luvulla saksalaiset doggien kasvattajat ihmettelivät miksi englantilais-saksalaista alkuperää olevalla rodulla oli nimessään Tanska. Vuonna 1878 rodusta kiinnostuneet kasvattajat kokoontuivat Berliinissä ja antoivat rodulle nimen Deutsche Dogge eli saksandoggi. Saksandogin kuuluisimpiin omistajiin ja tämän rodun ihailijoihin lukeutui saksalainen ruhtinas Otto von Bismarck. Saksalaiset kasvattajat perustivat vuonna 1888 Berliinissä rotujärjestön Deutsche Doggen Club (DDC), joka on myös Saksan vanhin rotukoirayhdistys ja vieläkin toiminnassa.

Tanskandogin saksalaiseen alkuperään viittaava nimi saksandoggi, ei ole kuitenkaan kansainvälisesti käytössä. Suomessa, kuten Englannissakin rodun nimi viittaa Tanskaan (enlanniksi great dane).

Kasvatus ja terveys

Saksan rotujärjestö Deutsche Doggen Club asettaa tanskandogin rotustandardit, jotka Belgiassa toimiva kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI välittää edelleen muiden maiden käyttöön. Suomessa tanskandoggien jalostustoimintaa ja kasvatusta ohjaa ja valvoo Suomen Tanskandoggi ry, joka on Suomen Kennelliiton hyväksymä rotujärjestö.

Tanskandoggi on lempeä ja rauhallinen ja sopii suuresta koostaan huolimatta myös perhekoiraksi ihmisystävällisyytensä ansiosta. Jotkut saattavat tosin päätyä valitsemaan itselleen suurikokoisen tanskandogin siksi, että sen komean ulkonäkö miellyttää.

Tanskandoggi on miellyttävä seuralainen, mutta valitettavasti sillä on taakkanaan ominaisuuksiinsa liittyviä sairauksia. Suuren kokonsa vuoksi sillä on taipumusta lonkkanivelen dysplasiaan (HD), mahalaukun kiertymään, luusyöpään ja sydänsairauksiin (etenkin kongestiiviseen kardiomyopatiaan).

Tanskandogit elävät keskimäärin 5–7-vuotiaiksi. Suomen rotuyhdistyksen vuosilta 1990–2006 keräämien tietojen mukaan tanskandogin ikähaitari vaihteli neljästä kuukaudesta aina 13 vuoden ikään asti. Jalostustoiminnassa tehdyt virheet lisäävät kuitenkin rodulla sairauksien esiintymistä. Jos esimerkiksi jalostuksessa keskitytään korostamaan tanskandogin lerppahuulia, sidekalvontulehduksen todennäköisyys kasvaa.

Hoito ja koulutus

Kun kasvatuksessa toimitaan harkiten ja eläimen terveyttä ja pitkäikäisyyttä painottaen, sairauksien todennäköisyys vähenee. Tietysti myös liikunnalla ja ravinnolla on koiran terveyden ja pitkäikäisen hyvinvoinnin kannalta merkitystä. Jotta tanskandoggi eläisi pitkään terveenä ja hyväkuntoisena, sille on hyvä järjestää lihaksia ja jänteitä vahvistavaa liikuntaa.

Päivittäisten pitkien kävelylenkkien on syytä kuulua tämän liikkumisesta pitävän koiran arkeen. Jos mahdollista, koira saisi mielellään aina välillä juoksennella myös vapaana. Tanskandogin liikuntaan ei saisi kuitenkaan sisältyä paljoa portaissa kulkemista. Aivan nuoria, kasvuikäisiä tanskandoggeja kannattaa kuitenkin viedä säästellen pitkille lenkeille ja portaissa kuljetaan vain poikkeustapauksissa. Tanskandogille paras kotiympäristö olisi tilava, yksikerroksinen talo, josta se pääsisi käymään pihalla ilman portaita.

Kasvattajalta ja eläinlääkäriltä voi kysyä tarkkoja neuvoja koiralle parhaiten sopivasta ravinnosta. Tanskandogin hankkimista harkittaessa kannattaa pitää mielessä, että isokokoinen koira tarvitsee enemmän tilaa, enemmän liikuntaa ja enemmän ravintoa.

Tanskandogin ystävällinen ja lempeä luonne sekä se, että se kiintyy omistajiinsa ja erityisesti myös lapsiin, tekee siitä seurallisen koiran, jonka kanssa tulee helposti toimeen. Se sopii perhe- ja seurakoiraksi ja lisäksi terapiakoiraksi. Kuten koirille yleensäkin, tanskandogillekin on tärkeää, että koulutuksessa toimitaan ymmärtäväisesti ja johdonmukaisesti, jotta koiran myönteiset ominaisuudet saadaan esiin.

Tanskandogin suuri koko on hyvä huomioida sitä koulutettaessa, jotta se oppii suhteuttamaan kokonsa ihmisen mittasuhteisiin. Luotettavan ihmisen läheisyys ja läsnäolo tekee sille hyvää. Tanskandoggi voi tosin välillä koristella omistajansa vaatteet syljellä, koska sillä on luontainen taipumus erittää lerppahuuliensa välistä paljon sylkeä, mitä koristaa siten myös sen ympäristöä.