Kiinanharjakoira

kiinanharjakoira

kiinanharjakoira

Koiramaailman erikoisuus

Pieni kiinanharjakoira jakaa mielipiteet: osa rakastaa sitä ja osa pitää sitä hemmoteltuna trendikoirana. Kiinanharjakoira on kuitenkin lujatekoinen ja eläväinen kaveri, jonka historia ulottuu tuhansien vuosien päähän.

Karvaton kiinanharjakoira

Kiinanharjakoira huokuu mystiikkaa, mikä ei johdu ainoastaan sen harjamaisesta tavaramerkistä, vaan myös siitä, että karvaa on ainoastaan muutamissa paikoissa. Näistä huomiotaherättävimpänä on koiran niin kutsuttu harja, joka ulottuu koiran päälaelta alas niskaan. Lisäksi karvaa on hännässä sekä jaloissa, joissa karvojen tulisi ihannetapauksessa kasvaa kuin sukiksi koiran jalkaan. Rodun värimääritelmät ovat standardien mukaan vapaat. Kiinanharjakoiran maksimisäkäkorkeus on 33 senttiä ja koiria kasvatetaan sekä siroluisina, että hieman vankempana, niin kutsuttuna cobby-tyyppinä. Pitkän ja hoikan kaulan päässä keikkuu viehkeä ja rypytön pää. Leveät, keskikokoiset silmät ovat tummat, lähes mustat. Huomiota herättävät myös suuret korvat, jotka sijaitsevat pään sivuilla ulospäin osoittaen.

Powder Puff – puuterihuisku

Useat mieltävät rodun karvattomaksi mutta näin ei aina ole. Jos haaveilee karvaisesta kiinanharjakoirasta, kannattaa tutustua puuterihuiskuihin, eli Powder Puff -varianttiin. Kiinanharjakoiran pentueissa on enimmäkseen karvaisia pentuja, jotta myös karvattomat pennut kantaisivat ”karvageenejä” perimässään. Karvattomilta kiinanharjakoirilta puuttuu monesti hampaita ja tämän on katsottu olevan yhteydessä juurikin karvattomuuteen. Puuterihuiskut ovat siis tärkeitä rodun terveessä jalostuksessa, jotta kaikilla koirilla olisi täydellinen purukalusto. Puuterihuiskujen luppakorvat sallitaan.

Mielipiteiden jakaja

Ei ole aivan selvää, onko kiinanharjakoiran alkuperä Kiinassa. Kuitenkin tiedetään, että Kiinassa on pitkä historia karvattomien ja lähes karvattomien koirien kasvattamisessa. Eri lähteiden mukaan rodun esi-isiä on tavattu jo 1200 -luvulla eaa. Kiinanharjakoirien esi-isät kokivat ensimmäisen kukoistuskautensa jo niinkin aikaisin kuin Han-dynastian kaudella (206 eaa. – 220 jaa.) Ne olivat hallitsijoiden seuralaisia ja suuremmat yksilöt toimivat metsästys- ja vahtikoirina. Viimein, 1920 -luvulla ensimmäiset yksilöt saapuivat Yhdysvaltoihin ja näyttelyiden ansiosta tästä alastomasta, nelijalkaisesta kaverista tuli tunnettu. Rodulla on läheiset suhteet perunkarvattomankoiran kanssa. FCI tunnusti kiinanharjakoiran vuonna 1987. Euroopassa rodun suosio on kasvanut viime vuosien aikana ja elegantteja kiinanharjakoiria näkeekin usein sipsuttelemassa kaupunkien kaduilla. Koska koiran ulkonäkö on erikoinen, on se säännöllisesti palkintosijoilla ”Rumin koira”-äänestyksissä – yksityiskohta, joka tekee koirasta sen fanien mielestä vain entistä rakastettavamman.

Ystävällinen rotu

Tämä karvakuono rakastaa omia ihmisiään! Kiinanharjakoira on oikea koira ihmiselle, joka toivoo koiransa olevan rakastava ja ihmisläheinen. Rotu on tarkkaavainen, herkkä ja rakastaa kaksijalkaisilta saamaansa huomiota ja osaa käyttäytyä erinomaisesti. Siksi kiinanharjakoira on myös helppo matkakaveri. Iloinen kiinanharjakoira on myös leikkisä ja mutkaton seuralainen. Nämä koirat ovat luonnostaan uteliaita ja siksi valppaita ja ilmoittavat herkästi lähestyvistä vieraista. Leikkisyydestään huolimatta kiinanharjakoira ei välitä noutoleikeistä.
Koiran koulutuksessa on tärkeää johdonmukaisuus, eli jos aikuista koiraa ei esimerkiksi haluta sänkyyn nukkumaan, on se opetettava koiralle jo pentuvaiheessa. Niin vaikeaa kuin söpöltä pennulta on mitään kieltääkään! Jos kaikki lauman kaksijalkaiset toimivat johdonmukaisesti yhteisymmärryksessä, on kiinanharjakoiran kasvatus helppo nakki. Peruskomentojen oppimista voi täydentää koirakoulussa, missä koira pääsee tutustumaan myös eri rotuisiin ja kokoisiin lajitovereihinsa. Tämä edesauttaa sosiaalistumista niin muiden koirien kuin näiden omistajienkin kanssa.

Herkkä kiinanharjakoira?

Ensivaikutelma kiinanharjakoirasta on pettävä; rotu on vankka ja kestää kävelylenkit pakkasessakin – kunhan ei pysähdellä. Nuoret ja vanhat koirat, kuten kaikki koirat kovilla pakkasilla, on hyvä suojata säänmukaisilla varusteilla. Koira tulee suojata myös liialta auringolta, sillä etenkin vaaleaihoiset koirat palavat herkästi. Karvattomiin koiriin pätee sama sääntö kuin ihmisiin; vaaleaihoiset palavat herkemmin. Koiran iho reagoi aurinkoon myös ruskettumalla. Kiinanharjakoiralla on geneettinen taipumus silmävaivoihin; ne ovat alttiita silmälinssin siirtymälle sekä siihen liittyvään glaukoomaan. Vastuuntuntoiset kasvattajat tekevät geenitestit ennen koiran astutusta ja ostajan on hyvä nähdä tulokset ennen koirakauppoja. Terve kiinanharjakoira voi elää jopa 12-14 -vuotiaaksi.

Koiraystävällinen ravinto

Kuten kaikilla roduilla, myös kiinanharjakoiran kohdalla parasta terveydenhoitoa on oikea ravinto. Kun koiralle valitsee ruokaa, oli se kuiva- tai märkäruokaa, tulee kiinnittää huomio tuotteen korkeaan lihapitoisuuteen, eli lihan tulisi olla mainittuna tuoteselosteessa ensimmäisenä. Valmistajan suositukset ruokamääristä ovat suuntaa antavia. Karvattoman kiinanharjakoiran vyötärön seutua on helppo tarkkailla ja monesti näille nakupelleille maistuu ruoka karvaisia tovereitaan paremmin ilman merkittävää painonnousua. Jos koiralle pääsee kertymään ylimääräisiä senttejä vyötärölle, tulee ruokamääriä vähentää. Kun vaihdetaan uuteen ruokaan, tulee vaihto tehdä sekoittamalla uutta ruokaa maltillisesti vanhan joukkoon. Näin estetään yliherkkyysreaktiot. Luonnollisesti koiralla tulee olla jatkuvasti tarjolla tuoretta vettä.

Hyvin hoidettu päästä varpaisiin

Karvaton koira tarvitsee luonnollisesti vain vähän turkin hoitoa. Karvattomuudessa on myös muita etuja; karvaton kiinanharjakoira ei haise edes märkänä eikä paljaalla iholla pääse loiset lymyilemään. Koiraa on kuitenkin hyvä pestä ajoittain sekä rasvata sen ihoa, sillä rodulla on taipumus ihon kuivuuteen. Kesäisin koiran iho, varsinkin vaalea iho tulee suojata auringolta. Koiran kynnet on hyvä tarkistaa säännöllisesti ja leikata tarvittaessa. Koiran hampaitakaan ei sovi unohtaa. Helppo ja koiralle mukava keino hammaskiven ehkäisyyn on tarjota sille hampaiden hoitoon tarkoitettuja herkkuja. Koira on myös hyvä totuttaa hampaiden pesuun jo pentuna, jotta sillä olisi aikuisenakin valkoiset ja terveet hampaat.

Urheilullinen ja leikkisä

Vaikka kiinanharjakoirat rakastavat rapsuttelua ja hellimistä, ei liikunnan tärkeyttä tule unohtaa. Moni kiinanharjakoira rakastaa juoksemista ja leikkimistä, joten pienten koirien agility voisi olla mieluinen harrastus. Kiinanharjakoiran kanssa ei tarvitse tehdä pitkiä lenkkejä lumessa, pakkasessa tai sateessa mutta koiran aktivointia ei tule silti unohtaa. Pitkien kävelylenkkien sijaan sisällä voi opetella erilaisia temppuja esimerkiksi naksuttimen avulla. Naksutinkoulutus antaa koiralle mahdollisuuden kehittää älyään ja se on mukavaa yhdessä tekemistä, joka vahvistaa koiran ja omistajan sidettä. Vai olisiko koiratanssi tai frisbeen heittely sittenkin sopivampi harrastus? Kannataa kokeilla eri lajeja, jotta löytyy kummallekin mieluisaa tekemistä!

Kenelle kiinanharjakoira sopii?

Ystävällinen kiinanharjakoira sopii kaikille, jotka arvostavat kiintymystään osoittavaa koiraseuraa ja joilla on antaa koiralle runsaasti aikaa. Kiinanharjakoira soveltuu hyvin kerrostaloasuntoon ja erityisesti kaupunkikoiraksi. Koska se on helppo kouluttaa, sopii se myös ensimmäiseksi koiraksi. Jos suunnittelee tämän poikkeuksellisen rodun hankkimista, kannattaa varautua huomioon. Ohikulkijat saattavat kysyä koiran lähes huomaamattomasta turkista ja jotkut saattavat jopa kritisoida rotua. Varmaa kuitenkin on, että tämä koira huomataan! Kiinanharjakoira tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Kunhan koiralla on mahdollisuus rauhalliseen lepopaikkaan ja lapselle opetetaan alusta alkaen koiraa ja sen tarpeita kunnioittava käytös, ei loppuelämän ystävyydelle ole esteitä. Kiinanharjakoira on myös helppo tutustuttaa muihin lemmikeihin. Koiran saapuminen perheeseen tulee suunnitella hyvin. Etukäteen on hyvä miettiä, löytyykö koiralle hoitopaikka mahdollisten sairastapausten tai lomamatkojen ajaksi. Moni majoituspaikka toki sallii lemmikit ja mutkaton kiinanharjakoira onkin helppo ottaa matkalle mukaan. Laskelmia koiran aiheuttamista kuluista kannattaa tehdä ennakkoon – säännöllisiä menoja aiheuttavat vakuutus, laadukas koiranruoka sekä eläinlääkärikulut.

Voi sopia myös koira-allergiselle

Yleinen luulo on, että lähes karvaton kiinanharjakoira sopii eläinallergikoille. Väitettä ei ole kuitenkaan voitu tieteellisesti todistaa mutta fakta on, että jotkut allergikot pärjäävät paremmin karvattomien rotujen kanssa. Tähän vaikuttaa allergeenien heikompi leviäminen ympäristöön. Allergikot eivät reagoi niinkään eläimen karvaan, vaan eläimen syljestä erittyviin entsyymeihin, joita leviää eläimen turkkiin sen pestessä itseään. Huomioitavaa kuitenkin on, että osa allergikoista reagoi voimakkaasti karvattomiin koiriin, joten kuulopuheet kannattaa jättää omaan arvoonsa ja keskustella koiran hankkimisesta oman lääkärin kanssa.

Mistä löytää oma kiinanharjakoira?

Huolimatta kiinanharjakoiran kasvaneesta suosiosta ja lisääntyneestä kasvattajamäärästä, on koiria harvoin tarjolla. Kun ollaan suunnittelemassa pennun hankkimista, on tärkeää löytää luotettava kasvattaja, vain siten voidaan olla varmoja, että pentu on aito ja sillä on tarvittavat paperit. Luotettavat kasvattajat eivät säästele panoksiaan kasvattaessaan terveitä pentuja. Tähän sisältyy astutettavien koirien valinta, pentujen sosiaalistaminen sekä pentujen sirutus. Koirarotujen suosion kasvaessa, kasvavat myös riskit rodun pentutehtailuun, kun rodulla halutaan tehdä rahaa. Kasvattajia, jotka eivät kuulu rotujärjestöön ja myyvät pentuja huomiotaherättävän halvalla, kannattaa välttää. Monesti tällaisen pennun ostajalle tulee vastaan koiran hankintahintaa suuremmat eläinlääkärikulut ja lisäksi huonosti sosiaalistettujen pentujen kohdalla riskinä ovat käytöshäiriöt. Koiraa ei tulisi koskaan ostaa säälistä, ei vaikka se olisi kuinka suloinen reppana. Jokainen pentutehtailijalta ostettu pentu mahdollistaa tehtailun jatkumisen. Jos tällainen toiminta herättää epäilyksiä, on niistä hyvä kertoa eläinsuojeluyhdistykselle. Pentu luovutetaan uuteen kotiin aikaisintaan kahdeksan viikon iässä ja sillä on muuttokuormassaan todistukset sirutuksesta, madotuksesta sekä annetuista rokotuksista, mitkä on hyvä pitää tallessa tulevia eläinlääkärikäyntejä ajatellen.

Jos haaveena on aikuinen koira, on paikallinen eläinsuojeluyhdistys ensimmäinen osoite – moni kaveri odottaa siellä loppuelämän kotiaan ja jos tähdet ovat kohdillaan, saattaa eläinsuojeluyhdistyksestä löytyä myös kiinanharjakoira tai sen karvaton sukulaisrotu. Vaikka kiinanharjakoiran suosio kasvaa jatkuvasti, on se silti edelleen melko harvinainen.

Samankaltaisia artikkeleita
Hyödyllisimmät artikkelimme
6 min

Pomeranian

Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
8 min

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
8 min

Suomenlapinkoira

Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.