Kääpiöpinseri

Kääpiöpinseri

Älä anna kääpiö-sanan hämätä, sillä kääpiöpinseriä ei pieni koko haittaa. Kääpiöpinseristä ei ole koiraksi niille, jotka ovat etsimässä somaa ja mukavuutta ensi sijaisesti arvostavaa sylikoiraa. Tällä pirteällä perhekoiralla on nimittäin kyltymätön halu liikkua ja se pitää ihmisystävänsä monella tavalla vauhdissa.

Ulkonäkö

Ulkonäkönsä puolesta kääpiöpinseri on kuin pienennetty pinseri. Sen säkäkorkeus on 25–30 cm, mikä on noin 20 cm vähemmän kuin pinserillä. Kääpiöpinseri painaa 4–6 kg, eli se on pyöreästi kymmenen kiloa kevyempi kuin pinseri.

Molemmilla pinsereillä on samanlainen neliömäinen vartalo, eli vartalon korkeus ja pituus ovat suunnilleen yhtä suuret. Myös pään pituus on yhtäläinen säkäkohdasta hännäntyveen. Kääpiöpinserillä on hyvin lihaksikas ja kevytrakenteinen ruumiinrakenne. Linjakkuutta korostaa lyhyt ja sileä turkki. Pää on voimakas ja pitkänomainen, otsa on suora ja rypytön. Korvat ovat leveästä tyvestä lähtien kolmiomaiset ja sijaitsevat kallon yläosassa. Kääpiöpinserillä voi olla joko pystykorvat tai alaspäin taitoksissa olevat korvalehdet. Korvien taitoskohdan pitäisi olla vähintään pään tasolla tai pään tason alapuolella. Hännän pitäisi kasvatustavoitteiden mukaan olla joko sapelimainen tai sirppimäinen.

Tiukkaa rypytöntä ihoa peittää tuuhea ja lyhyt turkki ilman pienintäkään karvatonta kohtaa. Turkkikarvan sileys saa sen loistamaan kauniisti. Kääpiöpinserin värin tulee olla yksivärinen punaruskea tai musta ruskein värimerkein. Mahdollisimman tummat ja terävästi erottuvat merkit voivat näkyä silmien yläpuolella, kurkun alapuolella, välikämmenissä, käpälissä, takaraajojen sisäsivuilla ja hännäntyven alla. Tavallisia ovat myös eturinnassa kaksi samansuuruista, selvästi muusta turkista erottuvaa kolmion muotoista merkkiä. Yksivärisillä kääpiöpinsereillä turkin punaruskea väri vaihtelee yksilökohtaisesti saksanhirvenpunaisen, punaruskean ja tummanpunaruskean välillä.

Zwergpinscher im Grass

Ominaisuudet

Kääpiöpinseriä kutsutaan englanniksi nimellä Miniature Pinscher tai Min Pin. Toisin kuin monille muille pienikokoisille koiraroduille, kääpiöpinserille pieni koko ei ole aiheuttanut terveyshaittoja. Kääpiöpinseri uhkuu voimaa ja kun sen tekemisiä seuraa, huomaa miten vanttera ja urheilullinen se on. Kääpiöpinserit ovat valppaita ja aina valmiita menemään. Ne ottavat mielellään osaa omistajansa liikunnallisiin harrastuksiin, oli sitten kyse ratsastamisesta, luonnossa vaeltelusta, vuorikiipeilystä, polkupyöräilystä tai hölkkäämisestä. Tärkeintä on, että se saa olla mukana!

Seuralliset kääpiöpinserit eivät pidä yksinolemisesta. Ne kiintyvät omistajaansa ja jos vain voivat, seuraavat häntä kaikkialle. Ne ovat mieluiten vain yhden ihmisen koiria ja osoittavat rakkauttaan vain yhdelle ihmiselle. Aivan ehdottomia ne eivät kuitenkaan ole, sillä niistä on myös muiden perheenjäsenten kaveriksi ja ne lähtevät mielellään myös muiden perheenjäsenten kanssa yhdessä lenkille. Kuitenkin kääpiöpinserit tuntevat olonsa miellyttävimmäksi läheisimmän ihmisen seurassa ollessaan. Vuonna 1905 julkaistussa Richard Strebelin kirjassa ”Die deutschen Hunde” kirjailija kertoo vuosisadan vaihteessa eläneestä kääpiöpinseristään seuraavaa: "Sen luonnetta voi vain ihailla. Se huomioi koko talossa vain vaimoni siitä huolimatta, että me muut hemmottelemme sitä ja yritämme parhaamme saadaksemme sen välittämään meistä. Se torjui horjumatta kaikki lahjomisyrityksemme!"

Kääpiöpinserit tunnetaan varsin tasapainoisina ja leikkisinä, aina hyväntuulisina koirina. Niissä ilmenee kuitenkin vielä nykyäänkin niiden vahti- ja rottakoirina toimineiden esivanhempien luoteenlaatu. Se tulee esiin varsinkin silloin, kun kääpiöpinserille niin tärkeän uskotun ihmisen eduista on kyse. Kääpiöpinserin kärsivällisyys saattaa nimittäin loppua nopeasti. Kääpiöpinseri on syytä kasvattaa johdonmukaisesti hyville tavoille ja sosiaaliseksi jo pentuiässä, jotta se ei aikuisena olisi kova räksyttämään. Kääpiöpinsereitten sanotaan olevan hyvin oppivaisia, ja nopean käsityskykynsä ansiosta ne saa hyvin kasvatettua. Niille pitää joka tapauksessa antaa tietyin rajoituksin mahdollisuus tyydyttää uteliaisuuttaan. Kääpiöpinserit tarvitsevat muihin samankokoisiin koirarotuihin verrattuna huomattavasti enemmän liikuntaa. Kun kääpiöpinseri esimerkiksi pääsee osallistumaan koiraurheiluun, jouten ollessaan hermostumiseen taipuvainen koira muuttuu luonteeltaan suopeaksi ja tasapainoiseksi. Se sietää silloin hyvin myös muita kotieläimiä, kuten esimerkiksi kissoja tai lintuja. Kääpiöpinserin synnynnäinen metsästysvaisto voi herätä aina yhä uudestaan temperamenttisesti tilanteissa, jossa ne näkevät hiiren tai kissan säntäävän pakosalle.

Historia

Kääpiöpinserin erinomaisella vahtikoiran- ja metsästysvaistolla on kaukaiset juuret. Pinserityyppisiä koiria pidettiin kotieläiminä jo esihistoriallisella ajalla. Tätä rodun alkumuotoa on luulöydösten perusteella pidetty kivikautisissa asuinpaikoissa pitämässä jyrsijät ja muut tuholaiset loitolla. 1800-luvun lopussa pinsereitä oli lähes joka maatilalla Saksassa. Nämä myös rottakoiriksi kutsutut koirat olivat maaseudulla hyödyllisiä ja etenkin niiden valppautta ja taitoa metsästää rottia ja hiiriä arvostettiin. Ovelimmillakin rotilla oli vaikeuksia väistää tarkkaavaisten pinsereiden ketterien ja taitavien tassujen ansaa.

Sileä- ja karkeakarvainen pinseri, joista jälkimmäinen tunnetaan nykyään snautserina, kuului aikoinaan kääpiöpinserin kanssa samaan rotuun. Tämä ilmenee vielä nykyäänkin toimivan, saksalaisen pinseri- ja snautserikerhon vuonna 1895 tekemistä merkinnöistä. 1900-luvun alussa yllä mainitun kerhon perustaja, Josef Berta, alkoi jalostaa sileä- ja karkeakarvaista pinseriä toisistaan erillään. Kääpiöpinserin jalostus omana rotunaan alkoi tässä yhteydessä jo varhain, joten kääpiöpinserit tekivät nopeasti eroa suurempiin lajitovereihinsa. Kääpiöpinseristä tulikin nopeasti suurempaa pinseriä suositumpi kotieläin. Suomessa kääpiöpinsereitä alettiin kasvattaa jalostusmielessä 1950-luvulla, kun maahan tuotiin joukko edustavia yksilöitä. 2000-luvun puolella kääpiöpinsereiden määrä Suomessa kasvoi pikkukoirabuumin myötä. Saksan pinseri- ja snautserikerho oli puolestaan jo vuonna 1925 rekisteröinyt 1300 kääpiöpinseriä. Tätä seurapiirikoiran maineen saavuttanut koiraa kuvattiin seuraavasti: “Se tarvitsee vähän tilaa ja on helppohoitoinen, osaa käyttäytyä hyvin ja sievästi ja vaikka se sattuisikin tekemään tuhmuuksia, se on silti niin hurmaavan ihastuttava. Kääpiöpinserin voi puhtaine tassuineen ja lyhyt- ja sileäkarvaisen turkkinsa ansiosta antaa olla huoletta tyylikkäästi pehmustetuilla istuimilla.

Sylikoiran maineesta huolimatta kääpiöpinserien jalostuksen aloittanut Josef Berta osasi arvostaa kääpiöpinserin muitakin ominaisuuksia. Hänellä itsellään oli Max von Klein-Paris -niminen kääpiöpinseri, jonka ominaisuuksista hän piti paljon: "Minulla on ollut useita hyvätapaisia koiria ja monet niistä pysyvät unohtumattomina mielessäni. Niistä kaikista Max oli kuitenkin kaikkein parhain, ymmärtäväisin, minua eniten miellyttänyt ja talouteni kannalta hyödyllisin seuralainen!" Josef Berta saikin monet koirankasvattajat ottamaan kääpiöpinserin kasvatusohjelmaansa. Josef Berta ja hänen innostamansa koirankasvattajat tekivät kääpiöpinseristä sen koiran, millaisena se tunnetaan nykyään eli ulkomuodoltaan ryhdikäs ja ylvään kaunis, hyväluonteinen ja reipas koira, jolla on vankka terveys.

Zwergpinscher Welpen

Kasvatus ja terveys

Eräs tämän terveen ja elegantin pinserityypin tunnetuimpia kasvattajia oli Ernst Kniß-Leipzig, joka perusti kääpiöpinserikennelin nimeltään "vom Klein Paris" ja joka vaikutti huomattavasti kääpiöpinserin jalostuksen tavoitteisiin.

Kasvatusjärjestöön kuuluminen on aina merkki siitä, että kasvatus sekä rotuominaisuuksien kehittäminen on rotustandardien mukaista ja koiran terveydestä pidetään huolta. Pienillä koiraroduilla on usein tietyn tyyppisiä sairauksia, mikä ei kuitenkaan koske kääpiöpinseriä. Kääpiöpinserin sanotaan olevan erittäin terhakas ja terve koirarotu.

Niitä ei pidä sekoittaa rotuna niin sanottuihin minikääpiöpinsereihin tai prahanrottakoiriin, jotka on jalostettu liioitellun pieniksi ja siroiksi ja samalla myös erittäin sairaiksi. Ne ovat aikuisinakin usein vain parin kilon painoisia, eikä niitä aina jalosteta kansainvälisten jalostusperiaatteiden mukaisesti.

Kääpiöpinserillä ja minikääpiöpinserillä on yhteistä korkeintaan se, että molemmat palelevat herkästi. Etenkin niiden korvalehdet saattavat paleltua kylmässä. Kylmällä ilmalla kääpiöpinseri on hyvä pukea lämpimästi ulos mentäessä.

Kääpiöpinseriä etsiessä kannattaa kääntyä sellaisen kääpiöpinsereiden kasvattajan puoleen, joka noudattaa kansainvälisen koiranjalostusliiton FCI:n (Fédération Cynologique Internationale) asettamia rotustandardeja. Kasvattajaan kannattaa tutustua etukäteen käymällä hänen luonaan ja samalla katsoa millaisissa olosuhteissa koiraemo ja pennut elävät. Samalla kasvattaja voi kertoa yksityiskohtaisesti kasvattamiensa koirien ominaisuuksista ja antaa hyviä koiran kasvatusta ja ruokintaa koskevia neuvoja. Toisaalta hän haluaa myös tietää, millaisissa oloissa hänen kasvattamansa pennut uudessa kodissaan eläisivät. Hänelle on tärkeää, että pennut pääsevät hyvään kotiin. Vastuuntuntoinen eläintenkasvattaja varmistaa, että pennut saavat hyvän kodin sen sijaan, että hän vain haluaisi itse päästä pennuista eroon.

schwarz und rot Zwergpinscher

Hoito ja huolenpito

Kun aikoo ostaa itselleen kääpiöpinserin, on huomioitava, että vaikka koira onkin pienikokoinen, se ei tarkoita sitä, etteikö se tarvitsisi suurempiin koiriin verrattuna vähemmän huomiota ja liikkumismahdollisuuksia.

Kääpiöpinserit ovat seurankipeitä ja tarvitsevatkin lähes jatkuvasti ihmisen seuraa. Sitä ei siis ole hyvä hankkia kotiin, jossa ihmiset ovat päivittäin poissa kotoa. Sen sijaan kääpiöpinseri sopii hyvin urheilullisille ihmisille, joilla on enemmän aikaa koiraystävälleen kuin vain parin päivittäisen ulkolenkin verran. Pienestä koostaan huolimatta kääpiöpinserit ovat erittäin hyviä seuralaisia sellaisiin liikunnallisiin harrastuksiin, kuten ratsastus, luonnossa vaeltelu, vuorikiipeily, hölkkä ja polkupyöräily. Tälle nopealle ja vikkelälle koiralle sopii erittäin hyvin varta vasten koirille suunnitellut liikuntalajit, kuten esimerkiksi agility. Kääpiöpinseri vaatii liikunnan parissa vietettävän ajan lisäksi aikaa kasvatuksesta huolehtimiseen. Se oppii koirakoulussa hillitsemään sen toisinaan äkkipikaista temperamenttia ja reagoimaan rauhallisesti tilanteissa, joissa sen synnynnäinen vahdinvaisto herää. Kouluttaminen aloitetaan ihanteellisimmillaan jo pentuiässä. Pennut vaativat paljon hoitoa, joten niitä ei kannata hankkia perheeseen, jossa on alle kolmevuotiaita lapsia, jotka tarvitsevat itsekin paljon huomiota ja ohjausta.

Liikunta on tärkeässä osassa opetettaessa koiraa käyttäytymään hyvin ja tulemaan toimeen ihmisten ja eläinten kanssa. Kun koirat pääsevät liikkumaan ulkona kyllikseen, ne jättävät turhat puuhat sisällä ja sen sijaan rentoutuvat rauhallisesti. Jos kääpiöpinserille järjestetään tarpeeksi fyysistä liikuntaa ja älyllisiä askareita, ne sopivat pienen kokonsa vuoksi myös sisällä pidettäviksi. Kääpiöpinserin hoito on etupäässä liikunnasta ja kasvatuksesta huolehtimista, muuta huolehtimista se ei pahemmin tarvitse. Sen lyhytkarvaista turkkia ei tarvitse harjata kovin usein. Jos turkkiin on tullut likaa, sen saa yleensä irrotettua pelkästään kostealla pyyhkeellä pyyhkimällä.

Kääpiöpinseri tarvitsee siis seurakseen ihmisen, joka pitää sen reippaasta luonteesta ja jolla on aikaa ja halua järjestää sille liikuntaa ja toimintaa. Vastineeksi kääpiöpinseri luo ympäristöönsä hyvää mieltä ja iloisuutta. Se on myös hyvä ja omistajalleen alati uskollinen seurakoira ja aina valmis toimintaan.

Hyödyllisimmät artikkelimme
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta.