Historia: esi-isät ovat vanhoja vesikoiria
Villakoiraa kutsutaan myös puudeliksi saksankielisen sanan ”Pudel” mukaan. Sana periytyy verbistä ”pudeln”, joka merkitsee ”vedessä roiskimista”. Tämä viittaa kääpiövillakoirien alkuperään: ne periytyvät vanhoista vesikoirista. Kirjalliset lähteet tuntevat vettä rakastavia, kiharaturkkisia koiria jo 1400-luvulta.
Klassinen villakoiran turkin leikkausmalli on kuitenkin vielä vanhempi. Antiikin Kreikasta on kuvauksia koirista, joiden turkki on trimmattu siten, että ne näyttävät leijonilta.
1700-luvulla kiharakarvainen koira oli suosittu kaikkialla Euroopassa. Nykyisten kääpiövillakoirien esi-isät olivat kaikki niitä suurempia. Ne olivat painoltaan 10-20 kilogrammaa ja siten keskikokoisia koiria.
Metsästyskoirasta seurakoiraksi
Oppivaisuus ja noutamiskyky tekivät villakoirasta suositun metsästyskoiran. Sitä käytettiin ennen kaikkea vesilintujen metsästämiseen. Tässä tarkoituksessa villakoiran klassisella kampauksella oli hyötykäyttöä. Turkin tuli suojata koiraa otsassa, rinnassa, hartioilla ja nilkoissa. Loppukehon lyhyeksi ajaminen paransi sen uimiskykyä.
1700-luvulla rotu oli suosittu aateliston keskuudessa, mutta pian lyhytkarvaiset koirat korvasivat villakoiran metsästyskoirana. Älykäs villakoira kehittyi siksi yhä enemmän seurakoiran suuntaan ja löysi tiensä naisten salonkeihin.
1900-luvun alussa oppivaiset kiharaturkit tekivät temppuja sirkusesityksissä. Tänä aikana villakoirien kasvatuksessa tapahtui merkittävää kehitystä, mikä johti rodun suosion uuteen kasvuun.
Luonnollisesti on ollut olemassa lukuisia merkittäviä ihmisiä, jotka eivät ole voineet vastustaa näitä monipuolisia koiria, kuten esimerkiksi Winston Churchill. Brittiläinen valtiomies oli villakoirien ystävä ja eli 15 vuotta yhdessä ruskean kääpiövillakoiran nimeltä Rufus II kanssa, jonka hän hautasi koiran kuoltua puutarhaansa.
Suosionsa huipun rotu saavutti 1960-luvulla. Muuttuminen metsästyskoirasta seurakoiraksi 1900-luvulla johti siihen, että villakoiria alettiin kasvattaa eri kokovaihtoehtoina.
Aluksi oli isovillakoira ja keskikokoinen villakoira. Vuonna 1936 kääpiövillakoira tunnustettiin omaksi kokomuunnoksekseen. Silloin luotiin myös villakoiran rotustandardi. Samaan aikaan FCI määritteli Ranskan villakoiran alkuperämaaksi. Myös Saksassa on panostettu merkittävästi villakoirien kasvatukseen. 1990-luvulla tunnustettiin toyvillakoira villakoiraperheen pienimmäksi jäseneksi.