Ystävänpäivä koiran kanssa: lahjaideoita koiralle

Ystävänpäivä koiran kanssa

Koirat ovat meille usein yhtä tärkeitä kuin ihmisystävämmekin. Monet haluavatkin ilahduttaa koiraansa ystävänpäivänä.

Helmikuun 14. päivänä on ystävänpäivä ja haluamme kohdistaa kaiken huomiomme rakkaimpiimme. Monet muistavat ystävänpäivänä ystäviään ja läheisiään, joiden joukkoon kuuluu tietenkin usein myös oma kissa tai koira. Meillä on muutamia lahjaideoita koiralle, joilla voit ilahduttaa lemmikkiäsi ystävänpäivänä.

Ystävänpäivä koiran kanssa: yhteinen aika on paras lahja koiralle

Koirat rakastavat viettää aikaa laumansa kanssa. Ja lemmikkisi lauma olet tietenkin sinä! Vietä siis ystävänpäivä koiran kanssa – olipa koirasi sitten sohvaperuna tai todellinen energiapakkaus: kaikki koirat pitävät yhteisestä tekemisestä. Miten olisi siis vaikka erityisen pitkä kävelyretki metsässä? Vai kuuluuko se jo normaaliin arkeenne? Siinä tapauksessa ystävänpäivä on oiva ajankohta aloittaa yhteinen harrastus!

Nenätyöskentelyä: aina vaiston mukaan

Onko koirasi todellinen nuuskija? Siinä tapauksessa voitte lähteä yhteiselle tutkimusmatkalle esimerkiksi mantrailingin muodossa. Se onnistuu helpoiten koirakoulun kurssilla. Etenkin sellaiset koirat, joilla on vahva metsästysvietti, ovat innoissaan tästä lajista, jossa ne pääsevät jäljestämään vihjeen avulla.
Voit tehdä jäljestysharjoituksia myös kotona tai kävelyretken aikana. Pitkän ystävänpäiväkävelyn jälkeen voit rentoutua koirasi kanssa sohvalla hyvää kirjaa lukien.

Lahjaideoita koiralle, joka kaipaa haasteiden selättämistä yhdessä: Agility

Agility ei ainoastaan harjoita koirasi ajattelukykyä ja liikkuvuutta, vaan se vahvistaa myös sinun ja koirasi välistä sidettä. Agility-kurssilla voitatte yhdessä erilaisia esteitä. Voitte harjoitella kilpailumielessä ottaen aikaa tai aivan rauhassa omaan tahtiin.

Jos sinulla on piha, voit pystyttää sinne oman pienen Agility-radan pujottelukeppien, esteiden ja tunneleiden avulla ja aloittaa harjoittelun ystävänpäivänä.

Lue myös artikkelimme Agility koiran kanssa. Lisää koiraurheilulajeja löydät artikkelista Koiraharrastukset lyhyesti.

Ystävänpäivä koiran kanssa
Mitäköhän paketista oikein löytyy? On olemassa toinen toistaan parempia ystävänpäivälahjaideoita koiralle!

Uusi koiranlelu ystävänpäivälahjaksi

Monet koirat rakastavat leluja. Jokaisella koiralla on kuitenkin omat mieltymyksensä. Jotkut koirat rakastavat vinkuvia pehmoleluja, toiset taas vauhdikkaita pallopelejä. Myös älypelit ja leluköydet ovat todella suosittuja. Koiranomistaja tietää itse parhaiten, minkälaisista leluista oma koira pitää eniten.

Haluatko lahjoittaa koirallesi jotain todella erityistä ystävänpäivänä? Seuraavasta löydät valikoiman ihastuttavia koiranleluja, jotka sopivat täydellisesti ystävänpäivälahjaksi:

Pehmolelu ystävänpäivälahjaksi

Pallo vai pehmolelu – etkö osaa päättää? Miten olisi vaaleanpunainen, hierova possulelu? Se on todella hauska ja hoitaa samalla myös koirasi hampaita. Ihan söpö, mutta vähän liian pieni? Siinä tapauksessa Flamingo-köysipehmo on hyvä valinta. Tämä 35 sentin pituinen flamingo sopii hyvin myös isommille koirille.

Mikä saa koiran sydämen lyömään kiivaammin? Pallo ystävänpäivälahjaksi!

Rakastaako koirasi palloja, mutta sillä ei ole vielä luonnonkumista valmistettua Chuckit! Ultra Ball -palloa? Siinä tapauksessa se on mitä mahtavin ystävänpäivälahja karvaiselle ystävällesi! Tämä pallo pomppii, ui ja kestää myös sinnikkäimmän pureskelijan leuat.

Purulelut

Purulelujen klassikko on tietenkin Kong, joka sopii myös leikkimiseen. Voit täyttää sen esimerkiksi jugurtilla ja koiranruoalla tai erikoisia hetkiä varten myös tonnikalalla ja jäädyttää sen. Siten sinulla on aina mukava yllätys odottamassa koiraasi – myös ystävänpäivänä.

Aivojumppaa koiralle

Älypeli on monen koiran mielestä hauskaa ajanvietettä, sillä heti kun se on täytetty, tehtävä on selvä: ei muuta kuin käsiksi ruokaan – mutta miten? Älypelejä on todella monenlaisia ja niissä on eri vaikeustasoja.

Jos valitset ystävänpäivälahjaksi zoolove-älypelin, autat samalla myös hädässä olevia eläimiä, sillä zooplus lahjoittaa 10%:a myyntihinnasta voittoa tavoittelemattomalle eläinsuojeluyhdistykselle.

Tee unelmista totta – näillä koiranpedeillä

Monet koirat rakastavat pehmoisia petejä. Ystävänpäivä onkin erinomainen ajankohta antaa koirallesi lahja, joka tarjoaa koirallesi rakkaan pedin useaksi vuodeksi. Ja kauniista korista tai sohvaa suojaavasta peitosta iloitsee varmasti myös koiranomistaja itse. Tässä valikoima ystävänpäivälahjaksi sopivia koiran peittoja ja petejä:

Kaunis zoolove Flamingo -peitto saa ajatuksemme kesään jo helmikuussa. Se tarjoaa koirallesi ihanan pehmeän makuupaikan ja 152 x 122 cm:n koolla myös paljon tilaa unelmointiin. Se sopii tietysti myös täydellisesti jo mainittuun Flamingo-köysipehmoon.

Haluaisitko jotain, jossa on sydämiä? Isobed zooplus -lemmikinpeitto tassunkuvilla ja sydämillä on luistamaton, pehmeä ja antiallergeeninen.

Ystävänpäivän lahjaideoita koiralle, joka on jo vähän iäkkäämpi

Haluaisitko antaa ystävänpäivälahjan hieman vanhemmalle koiralle? Siinä tapauksessa ortopedinen koiranpeti on paras valinta. Muistivaahdon ansiosta peti muotoutuu koiran vartaloon. Siten nivelet ja selkäranka ovat levossa ja voivat toipua. Jos haluat hemmotella koiraasi kokonaisella sohvalla, voit myös valita ortopedisen sohvan.

Haluaisitko antaa koirallesi ystävänpäivälahjaksi pedin, jossa on paljon pehmeää plyysiä, ja joka on mieluiten vaaleanpunainen? Princess-peti on ystävänpäivälahja, joka ilahduttaa myös silmää – mukana tulee jopa sydämen muotoinen tyyny, jolle voi painaa pään suloisille unille.

Vai onko se kuitenkin vähän liian vaaleanpunainen? Ei hätää! Tämä kuninkaallinen peti on saatavilla myös harmaa-sinisenä versiona: Prince-peti.

Haluatko ilmaista rakkautesi eläimiä kohtaan myös kodin sisustuksessa?Trixie-koiranpeti sopii mainiosti myös suuremmille koirille. Se ei ole ainoastaan pehmeä, vaan sen ”Pets leave paw prints on your Heart” -teksti viestii myös siitä, mikä on sinulle rakkainta.

Ystävänpäivälahjaideoita koirille
Ystävänpäivä on erinomainen ajankohta lahjoittaa koiralle peti, joka tarjoaa sille turvallisen ja pehmeän lepopaikan useaksi vuodeksi.

Suolaisia makupaloja ystävänpäiväksi koiralle

Tie koirankin sydämeen käy vatsan kautta. Voit aina ilahduttaa koiraasi herkullisella makupalalla – myös ystävänpäivänä. Herkut sopivat erinomaisesti myös pieniksi palkkioiksi yhteisen harjoittelun aikana. Sydämenmuotoiset herkut ovat tietenkin erinomainen lahja ystävänpäivänä:

Bosch Goodies Light on sopiva herkku koirille, joiden pitää hieman tarkkailla painoaan. Haluaisitko ilahduttaa koiraasi ystävänpäivänä ja samalla auttaa hädässä olevia eläimiä? Se onnistuu mainiosti zoolove Soft Snacks -herkuilla.

Ystävänpäivä ja ystävänä koiranomistaja?

Sinulla on enemmän kuin riittävästi lahjaideoita koiralle, mutta haluaisit lahjoittaa myös koiranomistajalle jonkin eläinaiheisen ystävänpäivälahjan? Herkut ja lelut ovat edelleen aina hyvä valinta. Ihanteellisessa tapauksessa tiedät jo etukäteen, voiko ystäväsi koira syödä kaikkea tai onko sillä erityisiä mieltymyksiä.

Useimpien koirien vatsa sietää hyvin viljattomat herkut, kuten kuivatusta ankan- tai kananrintafileestä valmistetut Dokas-lihapalat tai Wolf of Wilderness RAW -herkut.

Pentujen omistajat tai pennun ostoa suunnittelevat koiranystävät ihastuvat varmasti Trixie Junior -pehmosettiin.

Jos haluat muistaa koiranomistajaystävääsi ystävänpäiväkortilla, voit lisätä kuoreen lahjakortin. Siten koiranomistaja voi itse valita lahjan, joka sopii parhaiten hänelle ja hänen koiralleen.

Lähde:
Mantrailing für Hunde
Michaela Hares ja Viviane Theby: Das große Schnüffelbuch. Nasenspiele für Hunde, 2010

Hyödyllisimmät artikkelimme
5 min

Rakastaako koirani minua? 10 merkkiä, jotka todistavat sen

Rakastaako koirani minua? Monet koiranomistajat pohtivat tätä kysymystä. Rakastaako koirani minua? Kun rakastamme jotakuta, olemme tietysti kiinnostuneita siitä, tunteeko tämä samoin meitä kohtaan. Haluamme osata lukea myös merkkejä, joilla eläinystävämme ilmaisevat kiintymystään. Lue artikkelista, mitä ne ovat.
5 min

Koiralle myrkylliset kasvit

Vaikka myrkytys riippuukin annoksen määrästä, on kuitenkin tärkeää tietää, mitä kasvia koirasi on syönyt. Tässä artikkelissa käydään läpi yleisimmät koiralle myrkylliset kasvit. Tieto auttaa eläinlääkäriä kohdentamaan koiran hoitoa ja tiedät, mitä kasveja sinun tulisi välttää kotona.
7 min

Koiranpennun osto: 12 kysymystä koirankasvattajalle

Joko olet löytänyt lempirotusi? Siinä tapauksessa tuskin maltat odottaa, että saat vihdoin ottaa pienen pennun mukaan kotiisi. Välttyäksesi kuitenkin ikäviltä yllätyksiltä, sinun tulisi ostaa valitsemasi rotukoira ainoastaan luotettavalta koirankasvattajalta. Seuraavat 12 kysymystä auttavat sinua ottamaan selvää, onko kasvattaja luotettava ennen kuin ostat koirapennun.