Nämä 10 asiaa pitää tietää ennen koiran adoptiota

koiran adoptio

Monet ihmiset ajattelevat yhteisen tulevaisuuden koiranpennun tai adoptoidun koiran kanssa ensi alkuun ruusunterälehtinä ja pumpulina. Lemmikki tuo elämään paljon iloa, mutta on ajateltava asiaa myös haasteiden osalta, ennen kun päätät aloittaa yhteisen elämän koiran kanssa.

  • Monen vuoden päätös

Eläinhoitolat ovat välillä tupaten täynnä koiria, mikä valitettavasti on merkki siitä, että monet koiranomistajat eivät ole ajatelleet koiran hankkimista ja yhteistä elämää riittävästi tai ovat kokeneet elämässään tapahtuman, jonka vuoksi koira on pitänyt luovuttaa eläinlöytökotiin. Koiran adoptointi tarkoittaa vuosien vastuuta koirasta. Isot koirat elävät jopa 12-vuotiaiksi ja pienemmät koirat vielä vanhemmiksi. Mieti ja punnitse koiran vaatimaa aikaa ja kustannuksia – pystytkö sitoutumaan koiraan vuosiksi? Tietenkään kaikki ei ole aina suunniteltavissa ja elämä ei koskaan ole täysin varmaa. Elämä sisältää tapahtumia, kuten eroja ja sairauksia, jotka johtavat siihen, että koira on yksinkertaisesti pakko antaa pois. Kaikki suunniteltavissa olevat seikat on kuitenkin hyvä ottaa huomioon ennen koiran hankkimista.

  • Koiran omistaminen ei ole ilmaista

”Eihän koiranruoka voi olla kovin kallista”. Näin ajattelevat monet ennen kuin ostavat koiran. On järkevää tutustua ja laskea koirasta aiheutuvia kustannuksia etukäteen. Koiran omistaminen maksaa loppupeleissä paljon enemmän kuin vain koiran ostohinta. Koiran ostohintakin on luotettavalta kasvattajalta tai eläinkodista ostaessa vähintäänkin muutama satanen. Laadukas ja proteiinipitoinen koiranruoka aiheuttaa kuukaudessa, etenkin suuren koiran kohdalla, yllättävän suuret kustannukset. Tutustu koiranruoan valmistajan annossuosituksiin ja laske niiden mukaan, millaiset kustannukset koiran ruoasta suurin piirtein lopulta tulee. Lisäkustannuksia aiheuttavat säännölliset eläinlääkärikäynnit sekä koiran vakuutus. Yhteisen elämän aluksi suositellaan koirakoulua tai pentujen leikkitunteja, jotka usein maksavat kolminumeroisen summan verran. Lisäksi pitää olla hieman rahaa pahan päivän varalta, mikäli koira esimerkiksi sairastuu. Krooniset sekä akuutit sairaudet ja niiden hoitaminen eläinlääkärillä saattaa aiheuttaa todella suuria kuluja, ja niitä ei tulisi aliarvioida. Eläinrakkaus ei tietenkään riipu rahasta, mutta vastuullinen lemmikinhoitaminen vaatii myös hieman kustannuksien suunnittelua.

  • Vuokranantaja ja naapurit

Ennen kuin koira voi muuttaa vuokra-asuntoon, tarvitaan vuokranantajalta kirjallinen suostumus. Mikäli lemmikkien salliminen ei lue paperilla, voi vuokranantaja vaatia koiraa muuttamaan pois. Mikäli koira ei muuta pyynnöstä pois, voi vuokranantaja irtisanoa vuokrasopimuksen. Useimmissa vuokrasopimuksissa on myös mainittuna, että koira ei saa häiritä muita talon asukkaita. Huomioi vuokra-asunnoissa siis se, ettei koira pissaa sisälle, käyttäytyy käytävässä hyvin, kulkee käytävillä ja pihapiirissä lyhyessä hihnassa, eikä hauku älyttömästi. Näin vältät mahdolliset lemmikkeihin liittyvät ongelmat naapureiden ja vuokranantajan kanssa. Koiranomistajan on ymmärrettävä, että kaikki eivät ole koiranystäviä, jonka vuoksi naapureita tulisi kohdella hienovaraisesti, eikä päästää koiraa pihalla tai rappukäytävässä hyppimään tai haistelemaan muita ihmisiä.

  • Kaikki koirat eivät sovi kaikille ihmisille

Adoptoitaessa koiraa on tärkeää miettiä millainen rotu ja minkä tyylinen koira sopii sinun arkeesi ja elämäntyyliisi. Bordercollie on valtavan kaunis koira, mutta jos sinulla ei ole lammastilaa tai muuten todella paljon aikaa yhteisiin aktiviteetteihin, ei se ole sinulle sopiva koirarotu. Tämä pätee myös toisin päin; mikäli olet aktiivinen liikkuja ja käyt mielellään pitemmilläkin vaelluksilla, ei sinun missään nimessä tulisi hankkia seuralaiseksesi mopsia. Monien koirarotujen turkinhoito on vaativaa, esimerkiksi vanhanenglanninlammaskoiran. Metsästyskoirat, kuten pienimünsterinseisoja tai weimarinseisoja, viihtyvät parhaiten metsästäjien seurana. Niille puhdas perhekoiran elämä on hyvin vaikeaa. Roduissa on myös eroa siinä mielessä, että jotkut rodut ovat helpompia käsitellä ja sopivat paremmin aloittaville koiranomistajille kuin toiset. Ennen kuin päätät kotiisi muuttavan koiran rodun, tutustu sen liikuntatarpeisiin sekä muihin sen vaatimiin aktiviteetteihin.

  • Turkki & hygienia

Pieni pörröinen koiranpentu on epäilemättä suloinen mutta monille uusille koiranomistajille tulee yllätyksenä, kuinka karvaista koiranpitäminen oikeasti onkaan. Koirankarvoja löytyy jatkuvasti vaatteista, sohvalta ja matoilta. Samettiset vaatteet eivät yleensä ole osa koiranomistajien vaatekaappia. Hanki koirankarvoihin tarkoitettu karvaharja ja imuri, jotta saat karvat siivottua tehokkaasti. Jos harjaat koiran varsinkin karvanlähdön aikaan päivittäin, pystyt vähentämään sen kotona levittämää karvamäärää huomattavasti. Täysin karvattomaan elämään on suurimman osan koirien kanssa mahdotonta pyrkiä. Villakoirista sekä muutamista muista koiraroduista ei lähde karvaa juuri ollenkaan, mutta kaikki koirat kantavat silti ulkoa mukanaan likaa ja roskaa sisälle kotiin. Puhtauden ja siisteyden tavoittelijat ovat persoonia, joiden tulisi harkita koiran hankkimista tarkkaan, sillä sotkut ovat koiratalouksissa arkipäivää.

  • Lomamatkat muuttuvat

Spontaani viikonloppumatka Pariisiin tai kolmen viikon kiertely Yhdysvalloissa kuuluvat monien ihmisten loma-aikeisiin. Koiranomistajien tulee suunnitella ja miettiä matkalle lähtöä paljon tarkemmin. Onnekkaimmilla on perheenjäseniä lähistöllä, jotka tuntevat koiran ja tulevat sen kanssa toimeen ongelmitta. Usein on kuitenkin mahdotonta saada hoitoapua perheenjäseniltä, jolloin on käännyttävä koirahoitolan puoleen. Koirahoitolat eivät ole halpoja ja monilla on loman aikana huono omatunto siitä, että itse nauttii cocktaileja rannalla, kun koira sinnittelee hoitolassa. Koiraa hankkiessa tulisi siis miettiä myös lomatilanteita ja lähellä olevia hoitomahdollisuuksia.

Mikäli viet koirasi hoitolaan loman ajaksi, varaa sille kokeiluaika valitsemassasi hoitolassa. Usein se ei ole ilmaista, mutta hoitolat ovat hintansa väärtti ja kokeilemalla voit testata viihtyykö koirasi valitsemassasi hoitolassa. Kun olet kokeillut hoitolaa jo ennen loman alkamista, voit hyvillä mielin jättää koiran hoitolaan ja lähteä lomalle. Monet haluavat ottaa koiransa myös lomalle mukaan. Koiran kanssa lomalle meno tapahtuu helpoiten ja mukavimmin asuntoautolla tai asuntovaunulla, ja monet hotellitkin tarjoavat huoneita koiran kanssa matkaileville.

  • Yksin kotona

Koirat ovat laumaeläimiä, eivätkä siksi viihdy hyvin yksin. Aikuinen koira voi kuitenkin olla hyvin jonkin aikaa yksin kotona, kun se on pikkuhiljaa totutettu siihen. Koiran ei pitäisi olla yksin yli neljä tai viisi tuntia kerrallaan. Koiran pitäminen on helppoa, jos opiskelee, etsii töitä tai on vaikka vanhempain vapaalla. Parasta on kuitenkin suunnitella, mitä tapahtuu, jos suunnittelee menevänsä töihin täysipäiväisesti. Koiranhoitaja tai lähellä asuva perheenjäsen voi olla hyvä vaihtoehto koiran seuralaiseksi. Valitettavasti vain pieni osa työnantajista hyväksyy koirat työpaikoilla.

  • Pienistä koiristakin kasvaa suuria

Koiranpennut kasvavat melko nopeasti aikuisen koiran kokoon. Koiranpentua hankkivat tai adoptoivat eivät aina muista ajatella asiaa. Monet omistajat ovat innoissaan, kun pieni koiranpentu tervehtii heitä hyppimällä. Muutamassa kuukaudessa neljäkiloisesta koirasta kasvaa kuitenkin viisikertaa sen kokoinen, jolloin hyppiminen likaisilla ja mutaisilla tassuilla on kaikkea muuta kuin hauskaa. Pienestä pitäen kannattaa harjoitella koiran toivottua käytöstä, mitä tulee esimerkiksi sängyssä nukkumiseen, kerjäämiseen, haukkumiseen ja kotona yksin olemiseen. Mikäli perheessä asuu useampia henkilöitä, on tärkeää, että kaikki ovat koiran kasvattamisessa johdonmukaisia ja tähtäävät samoihin tuloksiin.

  •     Ulos – satoi tai paistoi!

Aurinkoinen lenkki koiran kanssa on mieltä piristävä aktiviteetti. Koira ei kuitenkaan ole perheenjäsenistä se, joka jättää lenkin välistä sään takia. Jokaisessa koirataloudessa ovat muutamat kävelylenkit pakollisia päivittäin. Se pätee niin sateessa kuin auringonpaisteessa. Jotkut koirarodut eivät itse halua ulos huonon sään salliessa, mutta useimmat koirat vaativat ja haluavat, säästä huolimatta, pitkälle kävelylenkille. Sateinen lenkki vaatii koiran kuivaamisen kotiin saavuttaessa. Koiran on päästävä aikaisin lenkille myös viikonloppuaamuisin, joten kannattaa varautua siihen, että sängystä joutuu nousemaan lenkille, vaikka vettä sataisi kuin saavista kaatamalla. Toisaalta koiran kanssa tulee liikuttua paljon luonnossa, mikä tekee ihmisen mielelle pelkästään hyvää.

  •     Koirankakka on arkipäivää

Lenkeillä on koiralle tärkeä merkitys, sillä lenkin aikana se hoitaa asiansa. Mikäli koira kakkaa tielle tai yleisessä käytössä oleville viheralueille, on sinun vastuusi kerätä koirankakat pois. Monet kaupungit ovat asettaneet sinne tänne koirankakkapussitelineitä, joista voi ottaa pienen kakkapussin, mikäli olet koiran kanssa lenkillä julkisilla paikoilla. Ei kuitenkaan ole suotavaa jättää peltoja, niittyjä ja metsäpolkuja miinakentiksi. Etenkin pelloilla koirankakka voi aiheuttaa huonoja seuraamuksia, jos esimerkiksi hevoset syövät heinän seasta vahingossa koirankakkaa. Parasta on, että keräät koirankakat aina pois, mihin ikinä se päättää tarpeensa tehdäkin.

Elämä koiran kanssa vaatii muutamia vaivannäköjä. Kun näitä asioita miettii etukäteen ennen koiran hankkimista, saa koirasta ehdottomasti elämää rikastuttavan kumppanin ja perheenjäsenen.

Hyödyllisimmät artikkelimme

Rakastaako koirani minua? 10 merkkiä, jotka todistavat sen

Kun rakastamme jotakuta, haluamme luonnollisesti myös tietää millaiset tunteet vastapuolella on meitä kohtaan. Kukapa ei haluaisi lukea näitä rakkaudenmerkkejä myös omilta lemmikeiltämme, kuten kaneilta tai koirilta. Koirat eivät luonnollisestikaan pysty sanoilla osoittamaan rakkauttaan, minkä vuoksi niillä on oma tapansa näyttää tunteensa. Nämä merkit ovat helpommin tunnistettavissa kuin osaisit ajatellakaan ja jokaisessa meissä piilee kyky ymmärtää koiriemme kieltä.

Koiranpennun osto: 12 kysymystä koirankasvattajalle

Joko olet löytänyt lempirotusi? Siinä tapauksessa tuskin maltat odottaa, että saat vihdoin ottaa pienen pennun mukaan kotiisi. Välttyäksesi kuitenkin ikäviltä yllätyksiltä, sinun tulisi ostaa valitsemasi rotukoira ainoastaan luotettavalta koirankasvattajalta. Seuraavat 12 kysymystä auttavat sinua ottamaan selvää, onko kasvattaja luotettava ennen kuin ostat koirapennun.

Saako koira nukkua sängyssäni?

Kysymykseen „Saanko antaa koiran nukkua sängyssäni?“ ei ole vain yhtä oikeaa vastausta. Vasta-argumentit saattavat usein painaa päätöksenteossa enemmän kuin puolesta puhuvat. Seuraavaksi listaamme sekä etuja että haittoja, joiden avulla voit itse päättää, annatko koirasi nukkua sängyssäsi vai et. Koirasi tulee kyllä sopeutumaan valintaasi, oli se sitten mikä tahansa, sillä sinä olet alfaeläin.