Abessinialainen

Abessinialainen

Suuret silmät ja valppaasti pystyssä olevat korvat kuvailevat oleellisesti millaisesta kissasta abessinialaisessa on kyse. Abessinialaiskissa kiintyy ihmisiin ja on luonteeltaan utelias.

Ulkonäkö

Abessinialaista nimitetään myös abyksi tai pikkupuumaksi. Sillä on puuman tavoin atleettisen sulavat linjat ja pitkät jalat ja on suhteellisen kevytrakenteinen. Naaraskissa painaa neljä kiloa ja kolli viisi.

Avoimen ja uteliaan abyn luonne kuvastuu jo sen kasvoista. Sillä on suuret mantelinmuotoiset, joko meripihkan, vihreän tai kellertävän väriset silmät. Niissä on helposti huomattavissa oleva tumma rajaus. Abessinialaiskissalla on suurikokoiset korvat ja se on myös hyvä kuuntelija. Se on hyvin kiinnostunut ympäristöstään ja kodin tapahtumista. Abyn korvat sijaitsevat kaukana toisistaan ja ovat tyvestä avoimet. Pää on kiilamainen ja ääriviivoiltaan sopusuhtainen ja linjakas. Kaula on hoikka ja siro. Sen pitkät jalat ja pienet ja ovaalinmuotoiset tassut sekä ohut ja pitkähkö häntä viittaavat aktiivisuuteen ja ketteryyteen.

Abessinialaisen turkki on hienolaatuinen ja pehmoinen, eikä siinä ole paljoa pohjavillaa. Turkin väritys on omalaatuinen ja muistuttaa hieman villikaniinien turkin väritystä. Kuvioinnista vastaa agouti-geeni. Jokainen karva on väriltään juovikas, jolloin tuloksena on tickingkuviointi. Karvassa on kahdesta neljään eri väriä niin, että tummin väri on karvan päässä. Tickingkuviointi ei kata koko turkkia vaan vain pään, selän, hännän ja jalkojen ulkopinnan. Vatsassa, rinnassa ja jalkojen sisäpinnalla on pelkästään pohjaväri. Selässä on lisäksi poikkijuovia ja takajalkojen polkuanturoissa usein raitoja.

Tickingkuviointi on rodun tyypillinen ominaisuus. Kuviointi tulee esiin kuudennesta elinviikosta lähtien ja on täydellinen vasta noin kahden vuoden iässä. Tällöin turkissa on yhtenäiseltä näyttävä väritys, joka on kuin villikaniinilla.

Kasvatusjärjestöjen mukaan abessiinialaiselle hyväksytään vain värit, joiden perustana on eumaliini. Se on toinen melaniinin päätyypeistä ja vaikuttaa valonsäteiden imeytymisen vahvuuteen ja pigmentin tummuuteen. Rodulle hyväksytyt värit ovat pääosin sininen, sorrel, beige ja riistanväri.

Riistanväri: Alkuperäinen väritys muistuttaa lämminsävyistä ruskeaa. Sen perusvärinä on tumma aprikoosi aina oranssiin asti ja tickingkuvionti on musta. Riistanvärin johdannaisia ovat ruddy, usual, tawny ja lièvre.

Sininen: Väri ei suoraan sininen, vaan sillä tarkoitetaan erilaisia voimakkaita sinisenharmaan sävyjä. Sininen on riistanvärin laimennos, joka on syntynyt väri-intensiviteetin määrittävän geenin mutaation tuloksena. Sinisillä abessinialaisilla on siniharmaa turkki, jonka karvoissa on tummia teräksisen siniharmaita juovia.

Sorrel: Väritys on lämpimän kanelinpunainen suklaanruskealla tickingkuvioinnolla. Sorrel viittaa kaneliin tai punaiseen, mutta ei ole sama kuin punainen, sillä se on syntynyt mustan turkinvärin aiheuttavan geenin mutaation tuloksena.

Beige: Beige on sorrelin laimennos. Beigeillä abessinialaisilla on vaalean kermanvärinen perusväritys ja tickingkuvioinnissa lämpimämmän sävyinen kermanväri. Nenänpää on vaaleanpunainen.

Myös muita värejä, kuten suklaanruskeaa ja sen laimennosta lilaa, voi esiintyä, mutta kaikki kasvatusjärjestöt eivät hyväksy niitä virallisiksi väreiksi.

1950-luvulta lähtien pääosin Englannissa syntyneissä pentueissa on aina silloin tällöin ollut pitkäkarvaisia abessinialaiskissoja. Tämä johtuu niiden somalikissarotuisista esivanhemmista, jotka kuuluvat puolipitkäkarvaiseen abessinialaisvarianttiin. Somali- ja abessinialaiskissoilla on samat rotustandardit.

jung abessinier

Luonne

Abessinialaiset ovat itämaisia kissoja. Ne ovat luonteeltaan aktiivisia ja huomaavaisia ja leikkivät mielellään. Ne seuraavat uteliaan tarkkaavaisesti jokaista isäntänsä liikettä ja kulkevat tämän askelten perässä. Abessinialaiset ovat erittäin älykkäitä kissoja ja vaativat sopivia haasteita ja tukea. Ravinnonetsintäleikit, klikkerikoulutus ja muu viihdytys ovat kovasti kissan mieleen. Erityisesti silloin, kun se saa viihdykettä ihmisten seuralaisena. Abessinialaiset ovat erittäin seurallisia eläimiä ja ovat ihmisten seurassa täysillä mukana ja varsin haluttomia olemaan yksikseen. Niille sopii hyvin seuraksi myös toinen kissa eikä abessinialaista tulisikaan pitää taloudessa ainoana lemmikkinä. Sillä on taipumus dominoida lajitovereitaan, mutta tämän piirteen saa vähemmän häiritseväksi kasvattamalla kissa pentuiässä sopivan sosiaaliseksi. Se saa hyviä haasteita myös sisaruksiltaan, joten kannattaa kasvattajan puheilla käydessä harkita, voisiko hankkia samalla kerralla kaksi pentua. Ne olisivat siitä erittäin mielissään.

Aktiiviset abessinialaiset eivät oikein sovellu pidettäväksi pelkkänä sisäkissana. Niiden pitäisi päästä suojaisalle pihalle tai kissaystävälliselle parvekkeelle, jossa niillä olisi paljon kiipeilymahdollisuuksia touhukkuuden tyydyttämiseksi.

Monista muista aasialaisista kissaroduista poiketen abessinialaisella on hiljainen ja pehmeä ääni.

Historia

Nimenä abessinialainen viittaa virheellisesti Abessiniaan eli nykyiseen Etiopiaan. Rotu ei ole kuitenkaan peräisin Abessiniasta. Myöskään olettamus, että abessinialaisen esivanhemmat polveutuisivat Egyptin faaraoiden palvomista kissoista ei pidä paikkaansa. Geenitestien avulla on selvitetty, että rotu on peräisin aivan eri suunnalta eli Etelä-Aasian viidakoista. Vain abessinialaisilla esiintyvää tabbykuvioinnin aiheuttavaa geenin mutaatiota ei löydy Egyptin eikä Itä-Afrikan kissoista. Intian valtameren rannikolla Singaporesta Sri Lankaan yltävällä alueella on villejä kissoja, joilla kuitenkin on tämä huomiota herättävä ja mutaation tuloksena syntynyt väritys. Myös vanhat 1800-luvulla kissoista otetut valokuvat antavat vihjeitä. Nykyistä abessinialaisen näköistä kissaa nimitettiin silloisessa englantilaisessa kissa-aiheisessa aikakauslehdessä aasialaiseksi kissaksi. Oletettavasti näitä huomiota herättävän tickingkuviollisia ja riistanvärisiä kissoja saapui brittiläisten kauppalaivojen mukana ensin Lähi-itään ja Afrikkaan. Ne päätyivät kotimaahansa palaavien brittiläisten sotilaiden mukana takaisin Itä-Afrikasta Englantiin alueella käydyn sodan päätyttyä vuonna 1868.

Englannissa värinsäkin perusteella erilaiselta näyttävää kissarotua alettiin jalostaa järjestelmällisesti 1800-luvulla. Abessinialaiseksi kissaksi nimettynä se oli mukana vuonna 1871 järjestetyssä Lontoon Kristallipalatsin (Crystal Palace) kissanäyttelyssä. Muutamia vuosia myöhemmin, vuonna 1882, se hyväksyttiin virallisesti omaksi rodukseen. Englannin kansallisen kissayhdistyksen (National Cat Club) perustaja ja silloinen johtaja Harrison Weir määritti abessinialaisrodun standardit. Abessinialainen on siten yksi vanhimpia viralliseksi tunnustettuja kissarotuja. Abessinialaiskissoja tuotiin vähän sen jälkeen myös USA:han, ja Cat Fanciers’ Association (CFA) hyväksyi rodun USA:ssa virallisesti vuonna 1911. Suomeen ensimmäiset abessinialaiskissat tuotiin vuonna 1961 Saksasta.

Molempien maailmansotien aikana abessinialaiskissojen kanta väheni Euroopan mantereella. Vähenemiseen vaikutti myös se, että emokissan yhdellä kertaa saama pentue on pienilukuinen. Pentueessa on yleensä yhdestä neljään eläintä, keskimäärin vain kaksi. Kissojen leukoosiepidemia 1960-luvulla vähensi niiden määrää entisestään. Nykyään abessinialainen on rotuna jotakuinkin turvattu, mutta ei ole kuitenkaan yhtä tunnettu kuin muut kissarodut.

Terveys

Vaikka rotua ei ole pilattu liialla jalostuksella, sillä on kuitenkin taipumus periä tiettyjä sairauksia. Niitä ovat esimerkiksi neonataali isoerytrolyysi (NI, englanniksi myös fading kitten syndrome). Sairauden syynä on kissaemon ja pennun veriryhmien yhteensopimattomuus. Tällöin on paritettu A-veriryhmään kuuluva kolli B-veriryhmään kuuluvan naaraan kanssa. Syntymän jälkeen pennut saavat emon maidosta B-veriryhmään kohdistuvia vasta-aineita, mikä vähentää pennuilla veren punasolujen määrää ja aiheuttaa akuutin anemian. Sairaus johtaa valitettavasti kuolemaan. Se voidaan kuitenkin välttää kun paritus järjestetään harkitusti.

Abessinialaisilla on taipumusta myös silmän verkkokalvon rappeumasairauteen (PRA, eli Progressive Retina Atrophy). Ensimmäisenä oireena on yleensä hämäränäön heikentyminen, sillä silmän verkkokalvolla sijaitsevat valoa aistivat solut tuhoutuvat kudoksen aineenvaihduntahäiriön vuoksi. Tämä resessiivisesti periytyvä sairaus ilmenee näköhäiriöinä toisesta ikävuodesta alkaen. Sairaus voi kuitenkin puhjeta vielä kuudentenakin ikävuotena. Kasvatuskissat on hyvä viedä säännöllisesti sairaudesta perillä olevan eläinlääkärin tutkimuksiin, jotta se ei pääsisi periytymään seuraavalle sukupolvelle. Eläinlääkärin on syytä tutkia kissat vuosittain aina kuudenteen ikävuoteen asti. Sairauden toteamiseksi on kehitteillä myös DNA-testi.

Abessinialaisilla esiintyy myös PK-anemiaa, joka on punasolujen pyruvaattikinaasi-entsyymin puute. Seurauksena on anemia, sillä entsyymin puute aiheuttaa punasolujen hajoamista. Verensiirroista voi olla apua pyruvaattikinaasin puutoksessa, mutta sairauteen ei ole parantavaa hoitoa. Koska sairaus periytyy peittyvänä ominaisuutena, sitä kantavat eläimet eivät välttämättä itse sairastu siihen. Kun molemmat paritettavat kissat kantavat sairautta aiheuttavaa geeniä, sairaus puhkeaa pennuissa. Tällöin jälkikasvu joutuu kärsimään elintärkeän pyruvaattikinaasi-entsyymin puutoksesta.

Abessinialaiskissa on konstailematon ja vain vähän hoitoa vaativa kissa. Sen lyhytkarvainen turkki ei tarvitse erityistä hoitoa. Turkin kunto kannattaa kuitenkin tutkituttaa eläinlääkärillä vuosittaisen tarkastuskäynnin aikana, mikä koskee muitakin kissarotuja. Etenkin jos kissa pääsee liikkumaan ulkona vapaana, se on hyvä rokotuttaa tiettyjen tulehdussairauksien varalta. Myös sisäkissat hyötyvät siitä, että ne saavat rokotukset tunnettuja sairauksia vastaan.

Hyvälaatuinen ruoka on paras tae kissan hyvinvoinnille ja pitkälle elämälle. Kissat ovat lihansyöjiä ja siksi niille on tarjottava paljon terveellistä proteiinia, jota ne saavat parhaiten tuoreesta lihasta. Kissat pystyvät hyödyntämään hiilihydraatteja vain heikosti.

abessinier kitten

Kasvatus

Perinnöllisten sairauksien mahdollisuus osoittaa miten tärkeää on kasvattaa eläimiä ammattitaitoisesti. Lisäksi kissaa hankkimassa olevan on tunnettava vastuunsa ja tiedettävä mistä on kyse, kun rotukissaa myydään edullista hintaa painottaen. Edullisuus on lähes poikkeuksetta merkki siitä, että kissan terveys on ollut toissijaista.

Ammattitaitoinen ja vastuunsa tunteva kasvattaja tietää, että on tärkeää huolehtia jatkuvasti sekä vanhempien että pentujen terveydestä. Rotukissajärjestön jäsenenä hän parittaa eläimiä harkitusti, jotta periytyvät sairaudet, kuten yllä mainitut silmän verkkokalvon rappeumasairaus ja pyruvaattikinaasin puutos saadaan vältettyä. Hän huolehtii kasvatuseläimistään kellon ympäri. Kasvatus on siitä syystä rahaa ja aikaa vievä harrastus, mikä puolestaan näkyy hyvin hoidetun kissan hinnassa. Rotukissaa ostettaessa hinta ei kata pelkästään kissan todistuksia vaan myös kasvattajan taitavan työn tuloksen. Kasvattaja huolehtii siitä, että emokissa saa jokaisen pentueensa jälkeen tarpeeksi aikaa levätä, minkä jälkeen se voi omistautua uusin voimin seuraavan pentueen kasvattamiseen. Kissanpennut pysyvät vähintään kaksitoista viikkoa syntymän jälkeen emonsa kanssa. Sinä aikana ne oppivat kaiken tarpeellisen tasapainoista kissanelämää varten.

Abessinialainen rotukissa maksaa todistuksineen 700 eurosta ylöspäin. Aikuisia abessinialaiskissoja, jotka on poistettu kasvatusohjelmasta, saattaa saada myös edullisemmin.

Kissaa voi kysyä itselleen myös löytöeläinkodeista. Siellä on monia kissoja odottamassa itselleen uutta hyvää kotia ja mukana voi hyvinkin olla myös rotukissoja.

Olipa tuleva abessinialaiskissasi, tai vaikkapa useampikin, kotoisin kasvattajalta tai löytöeläinkodista, toivotamme sinulle ja kissallesi mukavia yhteisiä kissanpäiviä!

Hyödyllisimmät artikkelimme
Maine coon on nykyään yksi suosituimmista kissaroduista koko maailmassa.
Bengalikissa on todella ainutlaatuinen kissarotu. Bengalia voidaan kutsua kotitiikeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen suonissa virtaa hitunen aitoa villikissan verta. Hybridikissat, kuten bengali ja savanni, ovat nykyään kuuminta hittiä kissan kasvatuspiireissä. Lue rotukuvauksestamme millainen hybridikissa on ja mitä on otettava huomioon, jos aikoo hankkia sellaisen omaan kotiinsa. Isojen kissaeläimien risteytyksenä syntyneitä kissoja näki vielä 1900-luvun alussa Euroopan eläintarhoissa. Isot hybridikissat eivät kuitenkaan lopulta olleet eläintarhojen tarkoituksiin sopivia, ja sittemmin ajatusta hybridikissoista ruvettiin soveltamaan pienempiin kissarotuihin. Villejä kissalajeja alettiin risteyttää innokkaasti kesyjen kotikissojen kanssa ja villikissahybrideistä tulikin suosittuja. Tunnetuin näistä lienee bengalikissa, joka on kesyn mustan kotikissan ja aasialaisen leopardikissan risteytys. Tulokseksi saatiin kissarotu, jolla on pitkänomainen ruumiinrakenne ja harvinaislaatuinen turkin väritys ja joka villistä sukuperästään johtuen kaipaa aina silloin tällöin kokenutta kissanomistajaa.
Kissa, joka on kuin räsynukke (englanniksi ragdoll)?