Somalikissa

Somalí

Onko abessinialaiskissa tehnyt sinuun vaikutuksen, mutta pidät kuitenkin enemmän puolipitkäkarvaisista tai pitkäkarvaisista kissoista? Somalikissa on oivallinen valinta myöntävään vastaukseen.

Ulkonäkö

Somalikissa on abessinialaiskissan variantti, jolla on puolipitkäkarvainen turkki. Turkin pituutta lukuun ottamatta abessinialainen ja somali jakavat samat rotustandardit.

Abessinialaiset muistuttavat ulkonäöltään pientä puumaa, kun taas somalikissat ovat näyttävämmän näköisiä paksumman turkkinsa vuoksi. Rotuominaisuuksiltaan ne ovat kuitenkin yhtäläisiä. Niinpä somalikissat ovat abessinialaiskissojen lailla solakoita ja pitkäjalkaisia keskikokoisia kissoja. Naaraskissat painavat aikuisena neljä kiloa, uroskissat vähän enemmän eli viisi kiloa. Somalikissalla on pitkät jalat useiden aasialaiskissojen tapaan. Tällä atleettisella kissalla on pienet ovaalinmuotoiset tassut ja yksiväriset polkuanturat. Tuuhean turkin peittämä häntä on tyvestä leveä. Kaulan seutu on jykevä.

Somalikissan silmät ja korvat ovat suuret ja avoimet, mikä luo sille hyvin tarkkaavaisen ilmeen. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja joko meripihkan, vihreän tai kellertävän väriset ja niissä tulee mielellään olla tumma rajaus. Pää on kiilamainen ja ääriviivoiltaan sopusuhtainen.

Puolipitkäkarvaisessa turkissa on vain pohjavillaa, joka on hienolaatuista ja pehmoista. Suotavaa olisi, että kaulan ympärille kasvaa tuuhea kauluri, joka on olkapäiden kohdalta hieman lyhyempi. Sekä abessinialaisella että somalilla on usein selässä tummempivärisiä poikkijuovia, jotka kulkevat olkapäiden kohdalta hännänpäähän asti. Lisäksi takajalkojen polkuanturoissa kulkee usein tummempia juovia.

Tickingkuviointi on rodun ehkä silmiinpistävin ominaisuus. Jokaisessa selkäpuolenkarvassa on kaksi tai kolme ja jopa neljä päävärin mukaista raitaa niin, että väreistä tummin on karvan huipussa. Tickingkuviointi kattaa vain tiettyjä turkin osia, etupäässä pään, selän, hännän ja jalkojen ulkopinnan. Jäljelle jääneet kohdat eli vatsa, rinta ja jalkojen sisäpinta on turkin pohjavärin mukainen.

Somalin ja abessinialaisen turkin väritys kehittyy noin kahden vuoden ikään asti, mutta lopullisesta ulkonäöstä saa jo jonkinlaisen käsityksen kuudennesta elinviikosta lähtien. Somalikissan turkki on täyteen väriin kehityttyään yhtenäinen ja muistuttaa villikaniinin turkin väriä. Tällaista väritystä kutsutaan agoutiksi.

Värit

Abessinialaisella ja somalilla saa rotustandardien mukaisesti olla vain sellaisia värejä, joiden perustana on eumaliini. Eumaliini on toinen melaniinin päätyypeistä ja vaikuttaa valonsäteiden imeytymisen voimakkuuteen ja pigmentin tummuuteen. Sallittuja perusvärejä ovat riistanväri, sininen, punainen (sorrel) ja beige.

Riistanväri: Somalikissalle ominainen väritys muistuttaa lämminsävyistä vaaleanruskeaa, jossa on perusvärinä tumma aprikoosi, joka värittyy aina oranssiin asti. Tällöin tickingkuviointi on musta. Muita riistanvärin johdannaisia ovat ruddy, usual, tawny ja lièvre.

Sininen: Sinisellä tarkoitetaan erilaisia voimakkaita sinisenharmaan sävyjä. Sininen on oikeastaan riistanvärin laimennos, joka on syntynyt värin voimakkuuden määrittävän geenin mutaation tuloksena. Sinivärisillä somalikissoilla on lämpimän siniharmaa turkki, jonka karvoissa on tummia teräksisen siniharmaita juovia.

Sorrel: Lämpimää kanelinpunaista väriä, jossa on suklaanruskea tickingkuviointi, luonnehditaan värillä sorrel eli suolaheinä tai toisinaan myös kaneli tai punainen. Sorrelia ei tule sekoittaa punaiseen väriin, sillä sorrel on syntynyt mustan turkinvärin aiheuttavan geenin mutaation tuloksena.

Beige: Beige on sorrelin laimennos. Kissalla on vaalea kermanvärinen perusväri ja tickingkuviossa lämpimämmän sävyinen creme. Nenänpää on vaaleanpunainen.

Muidenkin värisiä somalikissoja on olemassa, mutta kaikki kasvatusjärjestöt eivät hyväksy niitä virallisiksi väreiksi. Epävirallisia värejä ovat esimerkiksi suklaanruskea ja sen laimennos lila.

Luonne

Somalikissa on itämaisena kissana eloisa ja älykäs. Se on hyvin utelias ja seuraa tarkkaavaisesti jokaista ihmisen liikettä osallistuen kaikkiin askareihin. Se alkaa myös uteliaasti leikkimään ja pitää kovasti aktivointileluista.

Hyvin liikunnallisena kissana se ei oikeastaan sovi pelkäksi sisäkissaksi. Ei ainakaan silloin, jos se on asunnossa täysin vailla kissaseuraa. Somalikissat ovat sosiaalisia eikä niitä saisi jättää pitkiä aikoja yksiksensä. Ne lyöttäytyvät empimättä ihmisten seuralaiseksi, mutta mieluiten kuitenkin valitsisivat itselleen lajitoverin. Kotiin kissaseuraa valitessa on hyvä ottaa huomioon, että somalilla on taipumus dominoida muita kissoja. Samaan pentueeseen syntyneet kissat ovat tottuneet toisiinsa alusta alkaen, joten ne yleensä veljeilevät keskenään koko elinikänsä.

Historia

Monet lyhytkarvakissat ovat perineet pitkäkarvaisuuden geenin, mutta peittyvänä ominaisuutena. Näin esimerkiksi abessinialaiskissojen pentueisiin syntyy vain silloin tällöin pitkäkarvaisia pentuja. Abessinilaiskissat ovat myöhemmin syntyneen somalikissarodun esivanhempia. Pitkäkarvaisia somalikissoja ei aluksi hyväksytty jalostuskissoiksi, mutta vuodesta 1967 lähtien niitä on alettu kasvattamaan etenkin USA:ssa. Tämä uusi kissarotu nimettiin somaliksi erotukseksi abessinialaisesta. Somalian naapurimaata Etiopiaa kutsuttiin ennen Abessiniaksi.

Abessinialainen kissarotu ei kuitenkaan ole kotoisin Abessiniasta eli nykyisestä Etiopiasta, vaikka niin voisi hyvin luulla. Myöskään olettamus, että abessinialaisen esivanhemmat polveutuisivat Egyptin faaraoiden palvomista kissoista ei pidä paikkaansa. Geenitekniikan avulla on selvitetty, että abessinialainen, eli somalin sisarrotu, on peräisin Etelä-Aasian viidakoista. Lisäksi selvisi, että abessinialaisrodun tabbykuvioinnin aiheuttavaa geenimutaatiota ei löydy Egyptin eikä Itä-Afrikan kissoista. Geeni kuitenkin löytyy kissoista, jotka elävät Intian valtameren rannikolla Singaporesta Sri Lankaan. Lisäksi eräässä 1800-luvulla julkaistussa englantilaisessa kissa-aiheisessa aikakauslehdessä on abessinialaiskissan näköisiä kissoja, joita kuvailtiin aasialaiseksi kissaksi. Oletettavasti näitä huomiota herättäviä tickingkuviollisia ja riistanvärisiä kissoja tuli brittiläisten kauppalaivojen matkassa Lähi-itään, Itä-Afrikkaan ja Eurooppaan.

Abessinialaisen ja somalin nykyaikainen kasvatus alkoi Englannissa 1800-luvulla. Agoutiväri herätti paljon huomiota. Erilaiselta näyttävän kissan sanottiin olevan lähtöisin Abessiniasta. Ilmeisesti kotimaahansa palaavat brittisotilaat toivat kissoja mukanaan Englantiin Itä-Afrikassa käydyn sodan päätyttyä vuonna 1868. Vuonna 1871 abessinialainen oli esillä Lontoon Kristallipalatsin (Crystal Palace) kissanäyttelyssä. Se hyväksyttiin virallisesti omaksi rodukseen vuonna 1882. Abessinialaisen rotustandardit määritteli Englannin kansallisen kissayhdistyksen (National Cat Club) perustaja ja silloinen johtaja Harrison Weir. Vähän sen jälkeen tämän silloin nuoren kissarodun edustajia vietiin myös Yhdysvaltoihin, jossa Cat Fanciers’ Association (CFA) hyväksyi abessinialaisrodun virallisesti vuonna 1911. Suomeen ensimmäiset abessinialaiskissat tuotiin Saksasta vuonna 1961.

Molempien maailmansotien aikana abessinialaisten kanta väheni Euroopassa muiden rotukissojen tapaan. Abessinialaiskissojen vähenemiseen vaikutti lisäksi pentueiden pienilukuisuus. Yhteen pentueeseen syntyy yhdestä neljään kissaa, keskimäärin vain kaksi. 1960-luvulla kissojen leukoosiepidemia vähensi abessinialaiskissojen määrää entisestään, mutta rotu elpyi 1970-luvulla. Rotu on siten turvattu, vaikka ei olekaan yhtä tunnettu kuin muut kissarodut.

1950-luvulta lähtien etupäässä Englannissa syntyneissä pentueissa on toisinaan mukana pitkäkarvaisia abessinialaiskissoja. Ei ole täysin varmaa miten pitkäkarvaisuuden aiheuttava geeni päätyi rodun geenipooliin. Abessinialaiskissat saattoivat risteytyä muunrotuisten kissojen kanssa etenkin maailmansotien välisenä aikana, kun kasvatukseen ei kiinnitetty yhtä paljon huomiota. Toisaalta syynä voi myös olla geenimutaatio. Asian selvittämiseksi Somali Cat Club of America tutki 1970-luvulla kaikki somalikissan tunnetut sukutaulut. Niiden perusteella huomattiin, että kaikki sukutaulut juonsivat juurensa yhteen abessinialaiseen rotukissaan. Se oli Englannista peräisin oleva kollikissa, joka myytiin Yhdysvaltoihin ja joka ilmeisesti kantoi kyseistä pitkäkarvaisuuden määrittävää geeniä ja välitti sen jälkeläisilleen.

Somalikissat ovat tavoitehakuisen pitkäkarvaisuutta suosivan jalostuksen tulos. 1960-luvulta alkaen niitä alettiin jalostaa tavoitteellisesti. Ensimmäinen virallinen somalikissapentue syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1972, ja vuonna 1979 Somali Cat Club of America (SCCA) hyväksyi somalin virallisesti omaksi rodukseen. Samana vuonna perustettiin kaikkien kasvatusjärjestöjen yhteinen kattojärjestö, Somali Cat Society ja vuonna 1982 somalikissayhdistysten eurooppalainen kattojärjestö. Rotustandardien mukaan somalikissaa on jalostettava puhdasrotuisesti, tosin poikkeuksena risteyttäminen abessinialaiskissan kanssa. Jos somalia risteytetään abessinialaisen kanssa, pentuja kutsutaan abessinialaisvariantiksi, sillä ne ovat abessinialaiskissoja, joilla on pitkäkarvaisuuden geeni peittyvänä ominaisuutena. Koska abessinialaisella ei saa olla pitkäkarvaista turkkia, näitä abessinialaisvariantteja voidaan käyttää somalikissojen kasvatuksessa.

Somalikissoja kasvatetaan kasvatusyhdistysten kattojärjestöjen asettamien standardien mukaisesti. Euroopassa kattojärjestönä toimii Fédération Internationale Féline. USA:ssa kaksi suurinta kattojärjestöä ovat Cat Fanciers' Association ja The International Cat Association. Somalikissojen rotustandardit ovat lähestulkoon samanlaiset suurissa kansallisissa ja kansainvälisissä kattojärjestöissä.

Terveys

Somali on konstailematon ja vain vähän vaivaa vaativa kissarotu. Puolipitkän turkin hoito on helppoa, sillä siinä on vain vähän pohjavillaa. Niinpä riittää hyvin kun turkin harjaa tai kampaa kerran viikossa.

Hyvälaatuinen kissanruoka, jossa on paljon proteiinia, on kissalle parasta terveydenhoitoa. Koska kissat eivät lihansyöjinä pysty hyödyntämään hiilihydraatteja kovin tehokkaasti, niille on tarjottava laadukasta lihaa, josta ne saavat paljon proteiinia ja muita tarvitsemiaan ravintoaineita.

Vuosittainen eläinlääkärin tarkastus on kaikesta huolimatta tärkeä, etenkin silloin, kun aktiivinen somalikissa pääsee liikkumaan vapaasti ulkosalla. Samalla käynnillä voi kysyä eläinlääkäriltä neuvoja, tarkistaa rokotukset sekä mahdollisesti vaivaavat ötökät ja loiset.

Vaikka somalikissojen kanta on pysynyt melko pienenä eikä sitä ole pilattu liialla jalostuksella, sillä on sisarrotunsa lailla taipumus periä tiettyjä sairauksia. Näitä ovat esimerkiksi neonataali isoerytrolyysi (NI, englanniksi myös fading kitten syndrome). Tämä tarkoittaa sitä, että emokissan ja pentujen veriryhmien A, B ja AB tietyt yhdistelmät eivät ole yhteensopivia. Jos A-veriryhmään kuuluva kolli paritetaan B-veriryhmään kuuluvan naaraan kanssa, pennut saavat emon maidosta B-veriryhmään kohdistuvia vasta-aineita, mikä vähentää pentujen veren punasolujen määrää ja aiheuttaa niille akuutin anemian. Tämä johtaa valitettavasti väistämättä kuolemaan. NI on vältettävissä kunhan vain kasvattajat tietävät kissojensa veriryhmän ja parittavat niitä vastuuntuntoisesti.

Lisäksi sekä somali- että abessinialaiskissoilla on taipumusta silmän verkkokalvon rappeumasairauteen (PRA, eli Progressive Retina Atrophy). Ensimmäisenä oireena on yleensä hämäränäön heikentyminen, sillä silmän verkkokalvolla sijaitsevat valoa aistivat solut tuhoutuvat kudoksen aineenvaihduntahäiriön vuoksi. Silmän rappeumasairaus periytyy resessiivisesti. Sen puhkeaminen tulee ilmi näköhäiriöinä toisesta ikävuodesta alkaen, mutta voi oireilla vasta kuudentena ikävuotena. Kasvatuskissat on hyvä viedä säännöllisesti sairaudesta perillä olevan eläinlääkärin tutkimuksiin. Silmäsairauden toteamiseksi eläinlääkärillä on käytävä vuosittain aina kissan kuudenteen ikävuoteen asti. Sairauden toteava DNA-testi on vasta kehitteillä.

Somalikissat ovat myös alttiita saamaan PK-anemian. Tällöin pyruvaattikinaasi-entsyymin puutos aiheuttaa punasolujen hajoamisesta johtuvan anemian. Verensiirroista voi olla apua, mutta sairauteen ei ole parantavaa hoitoa. Sairaus periytyy geeneissä peittyvänä ominaisuutena. Taudinkantajat eivät välttämättä itse sairastu, mutta jos molemmilla paritukseen valituilla eläimillä on sairauden aiheuttava geeni, se puhkeaa pennuissa.

Kasvatus

Perinnöllisten sairauksien mahdollisuus osoittaa miten tärkeää on kasvattaa eläimiä ammattitaitoisesti. Vastuunsa tuntevat kasvattajat ovat tarkkoja siitä, että kasvatuseläinten ja pentujen terveydestä huolehditaan ja että perinnölliset sairaudet eivät pääse yleistymään. He vievät kasvattamansa eläimet säännöllisesti eläinlääkärin tutkimuksiin, esimerkiksi juuri somalikissalla esiintyvän silmän verkkokalvon rappeumasairauden toteamiseksi. Kasvatuseläimet myös paritetaan vastuullisesti, jotta sellaisten sairauksien, kuten neonataali isoerytrolyysi periytyminen vältettäisiin. Kasvattaja myös valitsee huolella ne henkilöt, joiden huostaan kissanpennut päätyvät. Hän opastaa ja auttaa mielellään pennun ostajaa sen ensimmäisien viikkojen ja kuukausien aikana uudessa kodissa. Kasvattajalla on myös antaa pennun rokotus- ja muut mahdolliset terveystodistukset. Tällainen palvelu vie aikaa ja rahaa. Emokissalle ja pennuille tarjottava laadukas kissanruoka, eläinlääkärillä käynnit, rokotukset, madotukset ja jäsenyys kasvatusjärjestössä maksavat. Kasvattaja viettää myös itse paljon aikaa kissojensa kanssa.

Tätä kaikkea ei saa ilmaiseksi. Abessinialainen on hyvin harvinainen kissarotu ja sen puolipitkäkarvainen variantti, somali, on vieläkin harvinaisempi. Somalikissoja saa lemmikikseen noin 700–1000 eurolla, mutta kasvatukseen tarkoitetuista joutuu maksamaan enemmänkin.

Jos haluaa kotiinsa useamman kissan, somalikissoista pitävän on varattava jo aika paljon rahaa, jotta niitä saisi mukaansa ainakin kaksi.

Vaihtoehtona on hankkia kissa, joka on poistettu kasvatusohjelmasta, sillä niitä voidaan myydä pelkiksi lemmikkieläimiksi varsin edullisesti. Ja tietysti kissaa voi kysyä itselleen löytöeläinkodeista. Siellä on monia pitkä- ja lyhytkarvaisia kissoja odottamassa itselleen uutta hyvää kotia.

Toivotamme kaikille somalikissojen omistajille eloisia kissanpäiviä!

Hyödyllisimmät artikkelimme
Maine coon on nykyään yksi suosituimmista kissaroduista koko maailmassa.
Bengalikissa on todella ainutlaatuinen kissarotu. Bengalia voidaan kutsua kotitiikeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen suonissa virtaa hitunen aitoa villikissan verta. Hybridikissat, kuten bengali ja savanni, ovat nykyään kuuminta hittiä kissan kasvatuspiireissä. Lue rotukuvauksestamme millainen hybridikissa on ja mitä on otettava huomioon, jos aikoo hankkia sellaisen omaan kotiinsa. Isojen kissaeläimien risteytyksenä syntyneitä kissoja näki vielä 1900-luvun alussa Euroopan eläintarhoissa. Isot hybridikissat eivät kuitenkaan lopulta olleet eläintarhojen tarkoituksiin sopivia, ja sittemmin ajatusta hybridikissoista ruvettiin soveltamaan pienempiin kissarotuihin. Villejä kissalajeja alettiin risteyttää innokkaasti kesyjen kotikissojen kanssa ja villikissahybrideistä tulikin suosittuja. Tunnetuin näistä lienee bengalikissa, joka on kesyn mustan kotikissan ja aasialaisen leopardikissan risteytys. Tulokseksi saatiin kissarotu, jolla on pitkänomainen ruumiinrakenne ja harvinaislaatuinen turkin väritys ja joka villistä sukuperästään johtuen kaipaa aina silloin tällöin kokenutta kissanomistajaa.
Kissa, joka on kuin räsynukke (englanniksi ragdoll)?