Australiankelpie

Urheilullinen, älykäs ja uskollinen. Näillä australiankelpietä hyvin kuvaavilla luonteenpiirteillä herättää treffipalvelussakin varmasti paljon kiinnostusta. Australiankelpien mielenkiinto suuntautuu pääasiassa kuitenkin vain työhön lammaslauman parissa.

Ominaisuudet

Australiankelpien kasvatuksessa ei enää nykyään keskitytä sellaisiin ominaisuuksiin, joista olisi hyötyä paimentamisessa. Sillä on kuitenkin vieläkin alkuperäiseen tehtävään sopivia ominaisuuksia, kuten liikunnanilo, kestävyyskyky ja työmotivaatio. Se on hyvin innokas, temperamenttinen ja ketterä koira, joka johdonmukaisesti kasvatettuna ja hyviä virikkeitä saatuaan on erittäin sävyisä, rauhallinen ja kuuliainen. Jos kelpie saa tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä, esimerkiksi koirakoulussa tai koiralle tarkoitetun urheilun parissa, se sopii mainiosti myös perhekoiraksi. Se pitää lapsista ja seuraa omaa perhettään uskollisena ja tunnollisesti. Se on vieraita kohtaan tietyllä tavalla epäluuloinen, mutta ei kuitenkaan sovellu vahtikoiraksi, vaikka onkin tarkkaavainen ja peloton. Se suhtautuu lajitovereihinsa avoimesti ja hakeutuu mielellään niiden seuraan. Niinpä normaalin totutteluajan jälkeen se pystyy elämään rauhallisesti yhdessä muiden eläinten kanssa.

Ulkonäkö

Keskikokoinen australiankelpie ei ole pelkästään luonteensa vuoksi ovela kuin kettu, vaan sen pään muoto on myös samantyyppinen kuin ketulla. Kelpien silmät ovat mantelinmuotoiset ja kuono on selvärajainen. Sen häntä riippuu tavallisesti hieman kaarevasti alaspäin, mutta voi innostuksesta kohota jonkin verran. Kelpien turkki on lyhytkarvainen ja siinä on lyhyt ja tiheä pohjavilla, mikä suojaa kylmyydeltä ja liialta kuumuudelta. Koska turkin peitekarvat ovat varsin kovia ja kasvavat ihonmyötäisesti, turkki on myös vesitiivis. Karvan väritys voi olla hyvin vaihteleva. Useimmat australiankelpiet ovat nykyään yksivärisiä. Turkin väri voi olla musta, musta punaruskein (tan) merkein, sinisävyinen, punainen, punainen punaruskein (tan) merkein, suklaanruskea tai myös kellanruskea (fawn).

Historia

Australiankelpien esiäidin turkki oli musta punaruskein merkein. Vuonna 1870 skottilainen Rutherfordin perhe toi mukanaan Australiaan kuusi collieta, jotka olivat väriltään mustia punaruskein merkein. Nämä lammaskoirat, joita Skotlannissa kutsutaan yleisesti collieiksi, herättivät australialaisten lammaskasvattajien mielenkiinnon, sillä ne olivat niin erinomaisia työtehtävissään. Niinpä niitä alettiin risteyttää muiden lammaskoirien, etenkin englantilaisten lammaskoirien kanssa. Erään risteytyksen tuloksena syntyi narttukoira, jolle annettiin nimeksi Kelpie. Tämä on gaelin kieltä ja tarkoittaa veden henkeä. Kelpie voitti vuonna 1873 lammaskoirakilpailun, mikä nostatti kasvatuksen kysyntää. Näin syntyi uusi koirarotu! Ensimmäiset rotumääritteet Kelpien mukaan nimensä saaneelle australiankelpielle tehtiin vuonna 1902. Vuonna 1989, eli 87 vuotta myöhemmin, kansainvälinen koiranjalostusliitto (FCI) tunnusti australiankelpien omaksi rodukseen.

Kasvatus ja terveys

Australiankelpien lähisukulaiset working kelpiet kasvatetaan pääasiassa niin, että ne pätevöityvät lampaiden ja karjan paimentamiseen. Australiankelpie kuitenkin kasvatetaan painottamalla enemmän sen muita ominaisuuksia. Väri, ulkonäkö ja koiranäyttelyissä saavutettu menestys olivat pitkään monen australiankelpien kasvattajan mielessä päällimmäisinä. Rotua saatetaan siksi vielä nykyäänkin kutsua show-kelpieksi. Tässä unohdettiin valitettavasti kelpielle ominaisimmat luonteenpiirteet, eli sen työteliäisyys, vikkelyys, ketteryys ja aktiivisuus, jotka sillä yhä ovat working kelpien tavoin. Onneksi nykyään Euroopassa on alettu suosia sen ominaisuuksista urheilullisuutta, hyvää terveyttä, suorituskykyä ja koulutettavuutta. Niinpä kelpietä näkeekin usein koirien urheilutapahtumissa. Eikä sille riitä pelkästään sellaiset koiraurheilulajit kuten agility, tottelevaisuus, flyball ja frisbee, vaan se on hyvä myös pelastus- ja avustuskoirana sekä huumekoirana ja räjähdysaineet paljastavana vainukoirana.

Koirankasvattajille tärkeitä ominaisuuksia ovat urheilullisuuden lisäksi myös muut australiankelpielle tunnusomaiset piirteet. Niinpä kasvatuksen ulkopuolelle jätetään esimerkiksi sellaiset yksilöt, jotka ovat agressiivisiä tai erittäin pelokkaita.

Kelpie on tunnetusti terve koirarotu, ja jotta näin olisi myös tulevaisuudessa, jokainen kasvatukseen otettava koira viedään terveystarkastukseen. Säännönmukaisen ehkäisevän hoidon lisäksi, jolla pyritään pitämään kehon sisäiset ja ulkoiset loiset loitolla, koirat tarkastetaan perinnöllisten sairauksien varalle. Kelpien terveyttä tarkastettaessa kiinnitetään erityisesti huomiota sen lonkkiin ja kyynärniveliin, jotta voidaan sulkea pois niiden epämuodostumat (dysplasia) sekä silmiin.

Hoito ja ruokinta

Australiankelpie on yleensä varsin helppohoitoinen. Se pitää madottaa säännöllisin väliajoin ja on huolehdittava siitä, ettei sillä ole muita loisia vaivanaan. Tällaiset vaivat eivät ole sille mitenkään harvinaisia, sillä onhan se mielellään paljon ulkona. Moneen muuhun koirarotuun verrattuna australiankelpien turkista ei ole ollenkaan vaivaa. Sen lyhytkarvainen turkki kaipaa ainoastaan säännöllistä harjausta niin, että se puhdistuu liasta ja pölystä.

Sen sijaan kelpien koulutukseen ja sen kanssa puuhailuun menee paljon aikaa. Tällä koirarodulla on ehtymätön liikunnan ja puuhailun tarve. Australiankelpiet ovat väsymättömiä, joten monien kilometrien pituinen ulkoilulenkki voi olla niille vielä liian lyhyt. Siksi niiden olisi hyvä saada juosta vapaasti mielen mukaan. On siis itsestään selvää, että näitä aktiivisia ja temperamentikkaita koiria ei ole hyvä pitää kaupunkiasunnossa, vaan ne tarvitsevat liikkuakseen vähintäänkin suuren pihan. Kelpien liikunnantarve on mittava, mutta liikunnan lisäksi tämä älykäs ja puuhakas koirarotu tarvitsee myös muuta päänvaivaa. Nämä koirat ovat erittäin itsenäisiä ja siksi ne saattavat helposti kyseenalaistaa niille annettujen käskyjen tarkoituksen. Australiankelpiet eivät pidä helpoista, yksipuolisista ja aina samana toistuvista harjoituksista, vaan ne alkavat etsiä itselleen mieluummin niiden mielestä mielekkäämpää puuhaa, mikä ei aina olekaan niiden omistajan mieleen.

Vaikka australiankelpiet ovatkin hyvin oppivaisia, ei pidä luulla että niitä on helppo kasvattaa. Koska ne ovat huomattavan älykkäitä ja samalla myös hyvin itsenäisiä koiria, niitä on kasvatettava johdonmukaisesti ja varsin kekseliäällä tavalla.

Jos haluaa paljon liikuntaa tarvitsevan ja temperamenttisen koiran ja itsellä on myös paljon aikaa sen kasvattamiseen ja sen kanssa puuhailuun, esimerkiksi yhteisen koiraurheilulajin parissa, australiankelpie on sopiva valinta. Siitä saa itselleen uskollisen ja tunnollisen seuralaisen. Australiankelpie on monipuolinen, väsymätön ja johdettavissa oleva, joten siitä on iloa moneksi vuodeksi. Tämän lisäksi kelpiet osaavat myös antaa suukkoja tutuilleen – eikä kyse ole silloin pelkästään lampaista!