Koiranpennun osto: 12 kysymystä koirankasvattajalle

Koiranpennun osto

Siperianhusky pennut mahtuvat kasvattajan kämmeniin.

Joko olet löytänyt lempirotusi? Siinä tapauksessa tuskin maltat odottaa, että saat vihdoin ottaa pienen pennun mukaan kotiisi. Välttyäksesi kuitenkin ikäviltä yllätyksiltä, sinun tulisi ostaa valitsemasi rotukoira ainoastaan luotettavalta koirankasvattajalta. Seuraavat 12 kysymystä auttavat sinua ottamaan selvää, onko kasvattaja luotettava ennen kuin ostat koirapennun.

Muutama sana alkuun

Järkiratkaisut ovat harvoin mahdollisia silloin, kun on jo päässyt näkemään suloisen ja pörröisen pennun ja kuinka se heiluttaa iloisesti pientä häntäänsä ja katselee uteliaana uskollisilla koiransilmillään. Sen tietävät valitettavasti myös epäluotettavat eläinkauppiaat, jotka yrittävät myydä sairaita, pelokkaita ja huonosti sosialisoituja pentuja. Ja vaikka sisimmissämme tietäisimmekin, että kyseinen myyjä ei ole luotettava, tunnemme ehkä tarvetta antaa paremman elämän ainakin yhdelle viattomalle koiralle. Mutta varo, se ei ole hyväksi sinulle eikä koiralle!

Miksi on tärkeää ostaa pentu vastuulliselta kasvattajalta?

Toivot varmastikin tervettä ja vankkaluonteista koiraa, jonka kanssa perheesi voi viettää monta mukavaa vuotta. Et varmastikaan halua ajatella käytöshäiriöitä, sairauksia tai lukuisia eläinlääkärikäyntejä. Jos kuitenkin ostat pennun markkinamyyjän takaluukusta, voit olla varma, että joudut kohtaamaan juuri nämä asiat. Halvalta tuntuva ratkaisu muuttuu äkkiä rahareiäksi, sillä eläinlääkärilaskut ovat usein jopa nelinkertaiset pennun ostohintaan nähden. Sen lisäksi tuet samalla eläinkauppiaan rikollista toimintaa, mikä johtaa siihen, että kauppias jatkaa toimintaansa ja siten myös eläinten kärsimystä. Siksi on tärkeää, että valitset pentusi kasvattajan harkiten. Luotettava kasvattaja valitsee jalostettavat koirat harkiten tiettyjen kriteerien mukaan. Rodun terveys ja vahvuus ovat aina etusijalla. Kasvattaja huolehtii rodun asianmukaisesta lisääntymisestä valitsemalla jalostukseen vain terveitä koiria ja koiria, joilla ei ilmene käytöshäiriöitä. Luotettavilta kasvattajilta voi sen vuoksi ostaa pennun, jonka kohdalla ei tarvitse pelätä ikäviä yllätyksiä.

Kasvattajan etsiminen ja ensimmäinen henkilökohtainen kontakti

Kysy koiranomistajilta tai rotujärjestöiltä luotettavien kasvattajien yhteystietoja. Jos etist kasvattajaa internetin avulla, kiinnitä aina huomiota siihen, että kasvattaja kuuluu liittoon tai on ainakin rekisteröityneenä virallisessa rotujärjestössä. Soita kasvattajalle ja sovi aika henkilökohtaiselle tapaamiselle paikanpäällä. Ensimmäiset tärkeät kysymykset voit varmasti esittää jo puhelimessa selvittääksesi, kannattaako kyseisen kasvattajan luokse edes mennä käymään. Puhelu ei tietenkään voi korvata käyntiä paikanpäällä, jalostuspaikkaan ja pentuihin tutustumista tai henkilökohtaista keskustelua. Sinun tulisi esittää ainakin seuraavat 12 kysymystä. Luotettava kasvattaja iloitsee siitä, että olet kiinnostunut, ja vastaa tärkeisiin kysymyksiin mielellään ja perusteellisesti.

12 tärkeää kysymystä kasvattajalle

  • Näyttäisitkö minulle tilasi?

Vastuullinen kasvattaja näyttää halukkaasti tilansa ja koiriensa asuinolosuhteet. Kiinnitä huomiota paikan puhtauteen ja siihen, asuvatko pennut valoisassa, tilavassa, lämmitettävässä ja kaikinpuolin miellyttävässä ympäristössä. Koirilla tulisi olla myös riittävästi vettä ja leikkikaluja sekä tiivis yhteys kasvattajaperheeseen. Jotta kasvattaja voi huolehtia asianmukaisesti niin emokoirasta kuin kustakin pennusta, hänellä ei tulisi olla jatkuvasti pentuja tai useampia pentueita kerralla.

Koiranpennun ostaminen
  • Saanko katsella pentuja rauhassa?

Jos kasvattajalla on juuri pentuja talossa, hän varmasti näyttää suloiset karvapallerot sinulle ylpeydellä. Vaikka sydämesi hypähtelisikin ylimääräisiä kertoja nähdessäsi kömpelöt pennut ja ottaisit ne mieluiten vaikka kaikki mukaasi, sinun tulisi tarkkailla pentuja mahdollisimman tarkasti. Vaikuttavatko kaikki pennut terveiltä ja hyvinvoivilta, ja onko pentujen asuintila puhdas ja siisti? Miltä pentujen turkki näyttää ja miten pienet karvakuonot käyttäytyvät? Pennut ovat luonnostaan avoimia ja uteliaita, ja ne liikkuvat mielellään. Jos ne eivät näytä ollenkaan kiinnostusta vierailuasi kohtaan, makaavat apaattisesti nurkassa, vaikuttavat pelokkailta tai jos niillä on jopa turvonnut vatsa, sinun ei tulisi ostaa pentuja tältä kasvattajalta.

  • Saanko nähdä emokoiran?

Jotta pennut saisivat mahdollisimman ihanteellisen alun elämälleen, niiden tulisi viettää ainakin ensimmäiset kahdeksan viikkoa emonsa kanssa. Monissa maissa se on jopa laissa määrätty. Jos pennut elävät kasvattajan luona ilman emoaan, se on merkki epäilyttävästä kasvattajasta. Tämä on tietysti myös rikollisten kasvattajien tiedossa, minkä vuoksi asiakkaalle näytetäänkin usein jokin muu koira ja esitellään se pentujen emona. Tarkkaile sen vuoksi huolella, miten narttu käyttäytyy pentuja kohtaan. Jos se ei näytä minkäänlaista kiinnostusta pentuja kohtaan tai työntää ne jopa luotaan, se ei mitä todennäköisimmin ole pentujen emo. Kiinnitä huomiota myös siihen, millainen suhde emokoiralla ja kasvattajalla on. Vallitseeko tiivis, hyväsydäminen ja ystävällinen suhde vai onko kanssakäyminen ennemminkin karkeaa ja epäileväistä? Jälkimmäisessä tapauksessa sinun tulisi etsiä jokin toinen kasvattaja.

  • Mitä haluaisit tietää minusta?

Rotukoirien jalostus vaatii kasvattajalta paljon työtä ja omistautumista. Ilman intohimoa kasvattaja tuskin kestäisi jalostuskomission ankaria määräyksiä, erilaisia kokeita, pitkiä päiviä jalostusnäyttelyissä ja unettomia öitä kantavan nartun vierellä. Kasvattaja tienaa pentujen myynnillä tietysti rahaa, mutta kun ottaa huomioon työn raskauden ja siihen käytetyn ajan, on nopeasti selvää, että kyse on ensisijaisesti rakkaudesta koiriin ja koirarodun säilyttämiseen. Ja kun kasvattaja panostaa niin paljon työhönsä, hän haluaa varmasti myös tietää, että pennulla on hyvät oltavat tulevassa kodissaan. Älä siis ihmettele, jos kasvattaja kyselee tarkkaan elämäntilanteestasi, työstäsi ja tulevaisuudensuunnitelmistasi, vaan ota se merkkinä siitä, että olet oikeassa paikassa. Mitä paremmin kasvattaja tutustuu sinuun, sitä paremmin se voi arvioida sopiiko rotu elämääsi ja mikä pennuista olisi sinulle sopivin.

  • Ovatko pennut rokotettu, madotettu ja sirutettu?

Jotkut koiranpennut voivat vaatia varhaisrokotteen kahdeksan viikon ikäisinä – nelosrokote sisältää rokotuksen parvovirusta, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta eli hepatiittia sekä kennelyskää vastaan. Jos tämä on tilanne oman pentusi kanssa, vaadi nähdä pennun rokotuskortti ja varmista sen aitous. Tarkista myös, ovatko kaikki pakolliset rokotteet merkattu ylös. Jos olet yhteydessä kasvattajaan jo ennen ensimmäistä rokotusta, voit kysyä, saatko lähteä mukaan eläinlääkärille. Kysy myös vastaavan eläinlääkärin nimeä ja osoitetta, ja ota selvää, ovatko pennut sirutettu ja madotettu säännöllisesti. Muuten koiranpentu tulee rokottaa rokotusohjelman mukaisesti 12 viikon iässä. Rabies-rokotusta suositellaan 16-viikkoiselle koiranpennulle.

  • Ovatko kaikki tarvittavat paperit saatavilla?

Virallisesti tunnustetun kasvattajan pennut ovat rekisteröity, ja niillä on sukupuu, jonka kasvattajan tulisi näyttää sinulle epäröimättä. Siihen kuuluu myös erilaisia jalostukseen käytetyillä koirilla tehtyjä soveltuvuus- ja terveyskokeita. Vastuullisella kasvattajalla on kaikki nämä paperit tallella. Tarkastele todistuksia ja sukupuuta tarkkaan ja esitä kysymyksiä. Jalostaja valitsee uroksen yleensä erittäin tarkkaan, ja kysyttäessä hän perustelee valintansa varmasti mielellään.

  • Oletko tunnustetun rotuliiton tai -järjestön jäsen?

Tietyn rodun vastuulliset kasvattajat ovat yleensä organsioitu virallisen rotukoirajärjestön kautta. Jos on kyse tunnustetusta koirarodusta, järjestö on sen yläpuolella olevan liiton (Suomessa Suomen Kennelliitto) alaisena. Tarkista kasvattajan jäsenyys. Kun etsit kasvattajaa, on varminta, jos otat yhteyttä ainoastaan kasvattajiin, joiden osoitetiedot löytyvät rotuliiton internetsivuilta.

  • Miksi valitsit tämän koirarodun?

Kuten jo kohdassa 4 on mainittu: Rotukoirien jalostus vaatii paljon intohimoa, sillä rikastumaan tällä vaivalloisella ”harrastuksella” ei juurikaan pääse. Kasvattajalla on siis varmasti hyvä syy siihen, miksi se on valinnut juuri kyseisen rodun jalostettavaksi. Mikä tekee koirarodusta hänen silmissään niin erityisen? Mitä hän arvostaa näiden koirien kanssa työskentelyssä? Voit oppia erittäin paljon rodusta keskutellessasi henkilökohtaisesti kokeneen kasvattajan kanssa. Tarkista, sopivatko omat syysi tämän kyseisen rodun valintaan yhteen kasvattajan kokemusten ja elämysten kanssa. Keskusteleminen monivuotisen kokemuksen omaavan kasvattajan kanssa on usein erittäin valaisevaa, eikä sitä voi korvata yksikään rotukuvaus yhdessäkään kirjassa tai internetissä.

Koiranpennun ostaminen
  • Mitä ruokaa annat pennuillesi?

Oikeanlasella ravinnolla on suuri vaikutus pentujen terveyteen. Pennut saavat kaikki tärkeät ravintoaineet emonmaidosta ensimmäisten 6–10 viikon aikana, sen jälkeen niiden on totuteltava itsenäiseen syömiseen. Pennut tarvitsevat 2–4 kertaa enemmän energiaa ja ravintoaineita kuin täysikasvuiset koirat, siksi ne tarvitsevat erityistä penturuokaa, joka sopii täydellisesti niiden tarpeisiin. Vastuullinen kasvattaja huolehtii korekealaatuisen penturuuan avulla siitä, että pennut saavat kaikki tarvittavat ravintoaineet tarvittavissa määrissä, taatakseen terveen kasvun ja välttäkseen myöhemmät ongelmat. Kysymykseesi pentujen ruuasta kasvattaja varmasti antaa halukkaasti tietoa käyttämästään ravinnosta ja suosittelee ehkä samalla, miten koira tulisi ruokkia sen ensimmäisinä viikkoina uudessa kodissa.

  • Miten pennut käyttäytyvät sosiaalisesti?

Koiran ensimmäiset elinviikot ovat erittäin olennaisessa roolissa sen myöhempää elämää ajatellen. Tiivis yhteys emokoiraan, yhteiselo sisarusten kanssa sekä kasvattajan ja hänen perheensä intensiivinen hoito ja huolenpito vaikuttavat pieneen koiraan ja huolehtivat siitä, että koirasta tulee itsevarma ja peloton. Jo ensimmäisinä viikkoina koiran tulisi tutustua asioihin, joihin se tulee kohtaamaan arjessa myöhemmin: muihin koriin, erilaisiin ihmisiin, lapsii sekä keittiökoneiden, autojen tai moottoripyörien ääniin. Onnistunut sosialisointi on perusta tasapainoiselle, pelottomalle ja vankkaluonteiselle koiralle. On kuitenkin tärkeää, että pentua ei ylikuormiteta.

Luotettava kasvattaja tietää yleensä tarkalleen, miten hän sosialisoi pentunsa ensimmäisten viikkojen aikana, kun ne vielä asuvat hänen luonaan. Hän huolehtii siitä, että pentu tutustuu uuteen perheeseensä mahdollisimman hyvin etukäteen ja varmistaa samalla, että pennut eivät rasitu liikaa tuntemattomien ihmisten vierailuista, muista kotieläimistä, pölynimurin äänistä, televisiosta tai rapisevista pusseista. Kasvattaja voi kertoa tarkalleen, mihin pennut ovat jo tottuneet ja miten pennun sosialisointia tulisi uudessa kodissa ja arjessa jatkaa.

  • Mitä pentu maksaa ja kuuluuko kauppaan kauppakirja?

Sinun tulee tietysti sopia myös kaupanteosta kasvattajan kanssa. Sinua varmasti myös kiinnostaa, mitä pentu oikein tulisi maksamaan. Rotukoirat maksavat yleensä 800–1200 euroa. Hinnat voivat toki vaihdella rodusta ja kasvattajasta riippuen. Hälytyskellojen tulisi kuitenkin soida, jos hinta on selvästi keskivertoa halvempi. Kasvattaja investoi koiriinsa erittäin paljon aikaa ja rahaa, käy eläinlääkärissä, suorittaa kokeita, käy rokottamassa ja madottamassa koirat, vie emokoiraa uroksen luo, huolehtii riittävästä ruoasta, hoidosta ja eläinten aktiviteeteista sekä osallistuu jatkokoulutuksiin. Hinta 1000 euron molemmin puolin on siten perusteltu, ja kasvattaja varmasti myös pystyy kertomaan, mistä hinta koostuu.

Luotettava kasvattaja myy sinulle koiran ainoastaan kauppakirjan kanssa. Kauppakirjaan on kirjattu sovitun hinnan lisäksi myös ostajan ja kasvattajan yhteystiedot, tärkeitä viitteitä kasvattajan vastuuseen, koiran tunnusmerkit, kuten rotu, sukupuoli, kantakirjanumero ja pennun sirunumero.

  • Saanko tulla uudelleen?

Koiran tulo taloon muuttaa elämää monilta osilta, minkä vuoksi lemmikin hankintaa tulee harkita tarkasti. Kasvattaja neuvoo sinua tähän tärkeään päätökseen liittyvissä asioissa, eikä vastuullinen kasvattaja ikinä ylipuhu tai jopa pakota sinua koiran ostoon. Hän ennemminkin kertoo sinulle tarkasti, mitä kyseisen rodun koira tarvitsee, kuinka paljon se tarvitsee liikuntaa, tuleeko se toimeen lasten kanssa ja millaista hoitoa, ravintoa ja kasvatusta se vaatii. On aivan tavallista ja jopa suositeltavaa, että et tee päätöstä koiran ostamisesta ensimmäisellä vierailulla. Kysy kasvattajalta, saatko tulla katsomaan pentuja uudelleen tutustuaksesi niihin paremmin. Jokainen pentu on yksilö, ja mitä paremmin kasvattaja tutustuu sinuun, sitä helpompi hänen on löytää pentueesta juuri sinulle sopiva pentu, jonka kanssa voit viettää monia iloisia vuosia.

Hyödyllisimmät artikkelimme
5 min

Rakastaako koirani minua? 10 merkkiä, jotka todistavat sen

Rakastaako koirani minua? Monet koiranomistajat pohtivat tätä kysymystä. Rakastaako koirani minua? Kun rakastamme jotakuta, olemme tietysti kiinnostuneita siitä, tunteeko tämä samoin meitä kohtaan. Haluamme osata lukea myös merkkejä, joilla eläinystävämme ilmaisevat kiintymystään. Lue artikkelista, mitä ne ovat.
5 min

Koiralle myrkylliset kasvit

Vaikka myrkytys riippuukin annoksen määrästä, on kuitenkin tärkeää tietää, mitä kasvia koirasi on syönyt. Tässä artikkelissa käydään läpi yleisimmät koiralle myrkylliset kasvit. Tieto auttaa eläinlääkäriä kohdentamaan koiran hoitoa ja tiedät, mitä kasveja sinun tulisi välttää kotona.
7 min

Koiranpennun osto: 12 kysymystä koirankasvattajalle

Joko olet löytänyt lempirotusi? Siinä tapauksessa tuskin maltat odottaa, että saat vihdoin ottaa pienen pennun mukaan kotiisi. Välttyäksesi kuitenkin ikäviltä yllätyksiltä, sinun tulisi ostaa valitsemasi rotukoira ainoastaan luotettavalta koirankasvattajalta. Seuraavat 12 kysymystä auttavat sinua ottamaan selvää, onko kasvattaja luotettava ennen kuin ostat koirapennun.