Koiran temput – 10 suosituinta

Koiran temput

Tassun ojentaminen, takajaloilla seisominen, herkkujen nappaaminen ilmasta; jos nämä koiran temput eivät vielä riitä, esitellään nyt 10 temppua, joiden avulla sinulle ja koirallesi aukeaa tie tähtiin. Ja mikä parasta: koiran temput eivät vain ihastuta yleisöä, vaan haastavat koirasi niin älyllisesti kuin fyysisestikin ja temppujen harjoittelu yhdessä vahvistaa keskinäistä suhdettanne.

Kun koira tekee käskystä ympyrän tai vilkuttaa tassuillaan hyvästiksi, ovat yleisön ilahtuneet kasvot sekä spontaanit aplodit takuuvarma juttu. Yleisön ihastumista tärkeämpää kuitenkin on, mitä koirasi tempuista ajattelee. Onneksi suurin osa koirista on luonnostaan uteliaita, ne haluavat toimintaa ja rakastavat päästellä höyryjä fyysisten aktiviteettien parissa. Jos vielä palkinto, vaikkapa makupalan muodossa tupsahtaa kirsun eteen, on koiran elämässä asiat hyvin.

Tärkeintä on hauskanpito

Tietäen, että temppujen harjoittelussa on paljon hyviä puolia ajatellen koiran ja omistajan suhdetta, moni omistaja asettaa itselleen kunnianhimoisia tavoitteita. Ennen harjoittelun aloittamista tulee kuitenkin muistaa, että kaikki temput eivät sovi kaikille koirille. Monilla koirilla on oma tahto oppimiseen, varsinkin jos se hyödyttää koiraa vaikkapa palkinnon muodossa, mutta myös koiran koko, fysiikka ja paino muodostavat omat rajoitteensa. Koirilla, kuten myös meillä ihmisillä on omat mieltymyksensä. Jos koira ei esimerkiksi tykkää maata selällään, ei sille kannata ensimmäisenä opettaa kierimistä, tai jos koira ei mielellään hyppää, ei makupalojen ilmasta nappaaminen ole koiran mielestä kivaa. Tärkein seikka koiran kanssa harjoittelussa on, että teillä kummallakin on kivaa. Lisäksi saavutuksia tulee helpommin, kun keskitytään hauskanpitoon sen sijaan, että harjoitellaan hampaat irvessä.

Matka on määränpää

Temppujen harjoittelun tulisi olla positiivinen kokemus koiralle, joten pakottaminen ei kuulu harjoitteluun. Edetkää rauhallisesti askel askeleelta, ole kärsivällinen ja kunnioita koirasi vauhtia oppia asioita. Ei kannata missään nimessä luovuttaa heti ensimmäisen virheen kohdalla, koiralla saattaa vain kestää tajuta, mitä siltä odotetaan. On tärkeää tarkkailla koiraa ja oppia tulkitsemaan sen käyttäytymistä. Joskus on parempi keskeyttää treenit, jos koira menettää motivaationsa ja jatkaa myöhemmin, kun koiraa taas kiinnostaa. Ajan myötä ymmärrys koiran käytöksestä tietyissä tilanteissa selkenee ja tällöin on helppo nähdä, onko koira edelleen kiinnostunut harjoittelusta, vai tekisikö se mieluummin jotain ihan muuta. Temppujen harjoittelu auttaa myös ymmärtämään paremmin koiraa ja samalla koira kasvattaa luottamustaan omistajaa kohtaan omistajan vastatessa sen tarpeisiin. Temppujen onnistumista ei mitata vain tyylipuhtailla suorituksilla, vaan jo matkalla kohti niitä; päämäärätietoinen, askel askeleelta tapahtuva harjoittelu, kuten myös oivallukset etenemisestä ja taitojen kasvamisesta vahvistavat sinun ja koirasi suhdetta.

Kuinka motivoida koiraa?

Onnistuneen koulutuksen kulmakiviä ovat keskinäinen luottamus, varmuus ja selkeät komennot – tämä koskee myös pieniä temppuja. Jos koiran haluaa tosissaan innostuvan säännöistä ja tempuista, tarvitaan hieman enemmän. Vaikka jotkut koirat ovat luonnostaan miellyttämisenhaluisempia kuin toiset, ovat kaikki koirat pohjimmiltaan hieman itsekkäitä. Koira kyllä tietää, että tottelevaisuudessa on etunsa, kun taas tottelemattomuus jää huomiotta tai siitä jopa rangaistaan. Itsepäisemmistä roduista näkee jo ulos päin, kuinka ne punnitsevat komentojen ja niiden toteuttamisesta saatavien etujen suhdetta. 

Saavutukset palkintojen avulla

Koirat janoavat kehuja ja tätä on hyvä käyttää harjoitusten apuna, ne valitsevat tiensä sen mukaan, mistä ne kokevat hyötyvänsä eniten. Jos koira tietää saavansa namin hyvin suoritetun tempun jälkeen, tämä motivoi sitä osallistumaan. Positiivinen vahvistaminen herkkujen avulla, paijaukset tai vaikka koiran kauan toivoma lelu voivat toimia kannustimena saavuttaa päämäärä nopeammin ja luotettavammin kuin pakottamalla tai jopa rankaisemalla koiraa, jos se ei toimi ohjeiden mukaan. Koira tulisi palkita aina välittömästi onnistuneen suorituksen jälkeen, jolloin sen on helpompi ymmärtää, mitä siltä odotetaan. Koirat elävät hetkessä ja vertaavat omistajan käytöstä meneillään olevaan tilanteeseen. Harjoitus on tärkeä lopettaa onnistuneeseen suoritukseen ja jos huomaat harjoittelun olevan koirallesi edelleen ylitsepääsemätöntä, on hyvä ottaa harjoittelussa askel taakse päin ja esittää koiralle komento, jonka se varmasti osaa ja palkita se siitä. Vasta sen jälkeen voi lopettaa harjoittelun, jotta kummallekin jää hyvä mieli ja koira on iloisena ja motivoituneena taas seuraavissa treeneissä.

Ennen kuin aloitatte treenit

Onnistuneen harjoittelun perusta on, että koirasi osaa peruskomennot, kuten ”istu”, ”paikka” ja ”vapaa”, joten harjoittelua ei kannata aloittaa ennen kuin koira suorittaa edellä mainitut käskyt luotettavasti. Myös harjoittelun ajankohta tulee suunnitella, ettei koirasi ole väsynyt tai nälkäinen, jolloin sitä ei voisi vähempää kiinnostaa temppuilut. Ruokailun jälkeen on hyvä ottaa vähintään tunnin ruokalepo, jotta ruoka ehtii sulaa. Levänneenä ja kylläisenä koira lähtee innoissaan vastaanottamaan uusia haasteita. 

10 suosituinta temppua

Tassun antaminen

Koiratemppujen klassikko, joka on perusta myös monille muille tempuille. Vaikka temppu on suhteellisen helppo oppia, vaatii se omistajalta hieman kärsivällisyyttä (ja muutamat namit), ennen kuin koira oppii luotettavasti vastaamaan anna tassu -komentoon. 

  • Näin se toimii: Anna koirallesi komento istua ja polvistu koiran eteen. Nosta avoimella kämmenellä koiran tassu ilmaan ja sano selkeästi komento ”anna tassu”. Jatka liikkeen toistamista, kunnes koirasi nostaa itse tassunsa komennon kuultuaan. Kun koira on itse nostanut tassunsa komennon kuultuaan, palkitse se välittömästi namilla. Vaihtoehtoisesti voit pitää namia piilossa nyrkin sisällä ja tuoda se koiran kasvojen lähelle, jolloin koira yrittää saada namin ja todennäköisesti käyttää tassuaan apuna. Kun koira laittaa tassunsa kädellesi, anna sille ansaittu herkkupala ja sano selkeästi ”anna tassu”. Ajan myötä koirasi sisäistää komennon niin, että se osaa antaa sekä oikean, että vasemman tassunsa heti, kun ojennat avoimen kämmenen koirasi eteen.

High five ja vilkutus

Käsien yhteen lyöminen ilmassa, ”high five” tai ”give me five”, eli ylävitoset on ihmisten parissa urheilukentiltä arkielämään laajennut ele, jolla ilmaistaan onnistumista. Ei siis ihme, että temppu on kasvattanut suosiotaan myös koirien parissa. Jos koirasi on jo oppinut antamaan tassua, oppii se tämän tempun suhteellisen nopeasti.

  • Näin se toimii: Pidä kättäsi pystysuorassa (ei vaakatasossa, kuten tassun antamisessa) ja anna koirallesi tuttu komento ”anna tassu”. Välittömästi, kun koira on koskettanut tassullaan pystysuorassa olevaa kättäsi, anna sille palkinto. Alussa koira saattaa hämmästellä palkintoa, vaikka se ei ole edes koskettanut kämmentäsi mutta kun toistatte harjoitusta, koirakin tottuu uuteen harjoitukseen. Kun koiralle on muodostunut rutiini harjoitukseen, esittele sille uusi komento ”high five”.

Myöhemmin voit kokeilla temppua etäältä. Siirry asteittain kauemmas koirastasi niin, ettei se yltä tassullaan enää käteesi ja jatka silti palkitsemista, jolloin koira oppii, että pelkkä tassun nostaminen riittää ja lopulta koira oppii vastaamaan vilkutukseesi.

Marssiminen

Tämä harjoitus on osa koiratanssia. Ihminen seisoo koiraa vastapäätä ja nostaa vuorotellen vasenta ja oikeaa jalkaansa samalla, kun koira nostaa vasenta ja oikeaa tassuaan. Näyttää kuin parivaljakko marssisi paikallaan.

  • Näin se alkaa: Tämän harjoituksen edellytys on, että koirasi on sisäistänyt tassu -komennon. Seiso vastapäätä istuvaa koiraa ja anna tassu -komento samalla, kun nostat toista jalkaasi käden sijaan. Moni tassu -komennon sisäistänyt koira laittaa vaistomaisesti tassunsa jalalle mutta toisia koiria käden sijaan ilmestyvä jalka saattaa hämmentää. Voit helpottaa koiran hämmennystä asettamalla kädelläsi koiran tassun jalkasi päälle. Heti, kun koirasi onnistuu nostamaan tassuaan samanaikaisesti jalkasi kanssa, kehu sitä ja palkitse pienellä herkulla. Toista harjoitus toisella jalalla niin, että myös koiralla nousee toinen tassu. Toistakaa harjoitusta useita kertoja ja pyydä koiraltasi enemmän ja enemmän toistoja palkintoa vastaan.

Esineen koskeminen ja kaataminen

Harjoituksen tavoitteena on aluksi opettaa koira koskettamaan tassullaan esinettä ja kaatamaan se. Kun tämä vaihe on sisäistetty, koiran voi opettaa jopa sulkemaan ovia tassullaan.

  • Näin se tehdään: Laita lattialle koiraa kiinnostava esine, esimerkiksi vesipullo tai pehmolelu ja kiinnitä koirasi huomio esineeseen. Odottele rauhassa ja seuraa, mitä tapahtuu. Jos koirasi lähestyy esinettä ja koskee sitä tassullaan, hukuta se kehuihin ja anna herkkupala. Toista harjoitusta osoittamalla esinettä uudelleen ja uudelleen samalla kehuen koiraasi joka kerta, kun se koskee esinettä tassullaan. Seuraavana päivänä voit lisätä suullisen komennon harjoitukseen, esimerkiksi koske -komennolla. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen koirasi on sisäistänyt komennon ja osaa koskettaa muitakin osoittamiasi asioita.

Voit opettaa koirasi sulkemaan ovia osoittamalla ovea ja antamalla sille komento koskea ja kun se tottelee, palkitse se. Jotta koira oppii myös sulkemaan oven, lisää komentoon uusi komento oven sulkemiseksi ja palkitse koira vasta, kun se on koskenut ovea riittävän voimakkaasti, että se on mennyt kiinni. Voit lisätä hiljalleen etäisyyttäsi ovesta, kunnes voit pyytää koiraasi sulkemaan oven ilman, että sinun täytyy nousta sitä itse tekemään.

Kieriminen

Tässä tempussa koira kierähtää vartalonsa ympäri maassa maatessaan. Koska osa koirista ei pidä selällään makaamisesta, on tempussa hieman haastetta ja se vaatii jonkun verran osaamista sekä kärsivällisyyttä makupaloja unohtamatta. Tässä tempussa voi ottaa käyttöön sellaiset erikoisherkut, joita koirasi rakastaa mutta saa harvoin.

  • Tästä lähtee: Käske koira maahan niin, että sen koko vartalo on maassa kyynärpäitä myöten. Pidä harjoitukseen valittua erikoisherkkua aivan koiran nenän edessä siten, että kirsu lähes koskettaa herkkua mutta koira ei pääse sitä ottamaan. Siirrä nyt herkkua pitelevää kättä hitaasti koiran pään takana siihen suuntaan, johon haluat koirasi kierähtävän. Koirasi pyrkii seuraamaan herkkua kuonollaan ja parhaassa tapauksessa kierähtää automaattisesti sen perässä. Jos koira on vastahakoinen selällään makoiluun, voit antaa sille hieman tukea ja varovasti ohjata sitä kierähtämään haluttuun asentoon. 

Ryömiminen

On kieltämättä hieman hassu näky, kun koira ryömii huoneen poikki maha lattiaa viistäen. Temppu vaatii kuitenkin harjoitusta, sillä ryömiminen ei kuulu koiran luontaiseen liikkumiseen.

  • Näin se toimii: Anna koirallesi komento mennä maahan ja polvistu koirasi viereen. Laita toinen kätesi kevyesti koiran selälle ja pidä namia toisessa kädessäsi koiran kuonon lähellä ja lähde hitaasti liu’uttamaan namia lattialla kauemmas koirasta. Jos koira nousee seuratakseen herkkuaan, ohjaa koira lempeästi kädellä painaen takaisin maahan. Anna koiralle komento ryömiä. Heti kun koira onnistuu ryömimään pienenkin matkan, kehu kovasti ja anna ansaittu makupala. Toistakaa harjoitusta, kunnes koira ryömii komennosta. Kun koirasi on muutaman päivän päästä oppinut tämän vaiheen, voit siirtyä kauemmas koirasta ja antaa ryömimiskomennon ilman, että pidät kättäsi koiran selän päällä. Pidä herkkua lähellä lattiaa ja käske koiraasi ryömimään. Kun koira suorittaa tempun, kehu se taivaisiin. Jos koira kuitenkin pyrkii ylös, käske se uudelleen maahan ja anna herkkupala vasta, kun koira on onnistuneesti ryöminyt luoksesi.

Kiertäminen

Harjoituksen tavoitteena on saada koira kääntymään seisoma-asennossa oman akselinsa ympäri. Vaikka tämä temppu on joillekin koirille vieras, niin toivottu palkinto silmissään lähtevät nekin mukaan harjoituksiin.

  • Aloitetaan: Seiso koirasi edessä ja pidä palkintonamia lähellä sen kuonoa, kuten kierimisharjoituksessa. Lähde siirtämään kättäsi kaartaen koiran pään taakse, jolloin koira lähtee kääntymään namin perään. Anna sopiva komento, esimerkiksi ”käänny” ja kun koira on kääntynyt akselinsa ympäri, anna palkinto. Toistakaa harjoitusta, kunnes koira kääntyy jo kauempana olevan käden ohjauksesta. Päästäksenne tähän, siirry aina kauemmas ja kauemmas koirasta, kunnes koira osaa kääntyä jo pienestä kädenliikkeestä sekä komennosta.

Tasapainoilua ja herkun nappaamista

Tämä temppu lupaa toimintaa sekä yleisön lumoutuneita katseita. Temppu ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen ja jotta se voi onnistua täydellisesti, vaatii se hieman taitoa koiran puolelta, sekä runsaasti kärsivällisyyttä ja osaamista sinun puoleltasi. 

  • Näin se menee: Ensimmäinen etappi on opettaa koira nappaamaan herkku ilmasta. Aloita heittämällä herkku koirasi suun suuntaan ja sano samalla ”ota”, ”nappaa” tai muu omaan suuhun sopiva komento. Koirasi pyrkii refleksinomaisesti nappaamaan herkun ja jos se onnistuu, on se palkintonsa jo ansainnut. Jos herkku ei heti osu suuhun, nappaa se salamannopeasti lattialta ennen kuin koirasi ehtii. Harjoitusten edetessä voit heittää makupalaa aina kauempaa ja kauempaa ja vaihdella heiton suuntaa oikealle ja vasemmalle, jotta koirasi joutuu hyppäämään napatakseen sen.

Pujottelu jalkojen läpi

Samanlainen harjoitus kuin steppaaminen ja kääntyminen, sekä suosittu osuus koiratanssissa. Myös ne koirat, jotka eivät pidä tanssimisesta kokevat tämän harjoituksen hauskaksi. Temppua ei kuitenkaan kannata tehdä kovin ison koiran kanssa, tai saatat pyllähtää kumoon koirasi pujotellessa jalkojesi seassa.

hund slalom durch die beine ist ein toller Hundetrick
  • Näin se alkaa: Seiso koirasi vieressä askelasennossa. Jos koira on oikealla puolellasi, siirrä vasen jalkasi eteen. Pidä palkintoherkkua vasemmassa kädessäsi kaukana jalkojen välissä, mahdollisimman lähellä lattiaa ja tuo kätesi takaisin vasemmalle sivulle, jolloin koirasi seuraa herkkua pitelevää kättä jalkojesi läpi. Kun koira on vieressäsi, ota askel eteenpäin ja toista harjoitus vasemmalta oikealle. Anna samalla sopiva komento, esimerkiksi ”läpi”, pujottele” tai ”siksak”. Palkitse alussa koiraasi useasti, ettei se ehdi kyllästyä pujottelemaan jalkojesi lomassa ja ajan myötä voit harventaa palkitsemista. Kun koirasi on ymmärtänyt tempun periaatteen, se pujottelee ilman herkkupalkintoa.

Tasapainoilua ja herkun nappaamista

Tämä temppu lupaa toimintaa sekä yleisön lumoutuneita katseita. Temppu ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen ja jotta se voi onnistua täydellisesti, vaatii se hieman taitoa koiran puolelta, sekä runsaasti kärsivällisyyttä ja osaamista sinun puoleltasi. 

  • Näin se menee: Ensimmäinen etappi on opettaa koira nappaamaan herkku ilmasta. Aloita heittämällä herkku koirasi suun suuntaan ja sano samalla ”ota”, ”nappaa” tai muu omaan suuhun sopiva komento. Koirasi pyrkii refleksinomaisesti nappaamaan herkun ja jos se onnistuu, on se palkintonsa jo ansainnut. Jos herkku ei heti osu suuhun, nappaa se salamannopeasti lattialta ennen kuin koirasi ehtii. Harjoitusten edetessä voit heittää makupalaa aina kauempaa ja kauempaa ja vaihdella heiton suuntaa oikealle ja vasemmalle, jotta koirasi joutuu hyppäämään napatakseen sen.

Jos haluatte edetä tempussa seuraavalle tasolle, voitte harjoitella tasapainottelua makupalan kanssa. Pidä lempeästi kiinni koirasi kuonosta ja aseta toisella kädellä makupala kuonon päälle. Sano sopiva komento, kuten ”paikka” ja irrota hitaasti otteesi kuonosta ilman, että makupala putoaa. Jos koirasi onnistuu pitämään päätään hetken paikallaan ilman makupalan putoamista, palkitse se. Kun koirasi on oppinut sekä nappaamisen, että tasapainottelun, voitte yhdistää nämä ja siirtyä tempun kolmostasolle. Aseta herkku koirasi kuonon päälle ja anna komento tasapainon pitämiseen. Sano sitten ”ota” ja todennäköisesti koirasi yrittää hypätä napatakseen namin kuonoltaan. Tämä temppu vaatii onnistuakseen paljon harjoittelua, joten ole kärsivällinen ja rohkaise koiraasi yrittämään uudelleen ja uudelleen. Jos temppu ei kuitenkaan ota onnistuakseen, palatkaa askel taaksepäin ja harjoitelkaa aiempia vaiheita.

Lisäharjoituksia

Huomasitko, että kaikissa edellä mainituissa harjoituksissa on sama periaate: selkeä komento, selkeä kädenliike ja lopussa palkinto? Palkinto voi olla makupala kuten esimerkkitempuissa, tai se voi olla myös koiraa kiinnostava lelu. Kun olet ymmärtänyt temppujen periaatteen ja osaat tulkita koirasi kykyjä, voitte harjoitella yhdessä lukemattomia muitakin temppuja, kuten koira hyppää käsiesi läpi niiden tehdessä ympyrän, teeskentelemään kuollutta, kun sanot ”pam” ja pienellä harjoittelulla voit myös opettaa siitä itsellesi apulaisen, joka tuo sinulle aamutossut tai vaikka oman remminsä. 

Toivomme teille hauskoja temppuhetkiä ja onnistumisen iloa!

Hyödyllisimmät artikkelimme
17 min

Koiranpennun koulutus

"Mitä varhaisemmassa vaiheessa, sitä parempi" pätee myös koiranpennun koulutukseen. Koiranpentu on hyvin oppimishaluinen ja se on kaikkien uusien asioiden suhteen vielä avoimen ennakkoluuloton. Tätä vaihetta on syytä hyödyntää ja opettaa koiralle leikkisästi, mutta kuitenkin johdonmukaisesti, mitä siltä odotetaan ja miten käyttäydytään kunnolla.
3 min

Mitä tehdä, kun koiranpentu puree?

Jo noin kuuden viikon ikäisenä, suloisimmillakin koiranpennuilla on jo yli 28 pientä hammasta, joita ne voi käyttää tehokkaasti. Neulanpäitä muistuttavilla pienillä aseilla koiranpentu puree ikävästi. Koiranpennun hampaat eivät kuitenkaan aiheuta vielä vakavia vammoja. Siitä huolimatta on jokaisen koiranomistajan kiinnitettävä huomiota koiran puremiskäyttäytymiseen, jotta koira oppii olemaan purematta aikuisena. Mitä siis pitäisi tehdä, kun koiranpentu puree?