Koiran virtsatietulehdus (kystiitti)

koiran virtsarakon tulehdus

Koiran virtsatietulehdus, tai tuttavallisemmein koiran pissatulehdus ilmenee usein yhdessä virtsaputkentulehduksen kanssa, minkä vuoksi niitä ei voi tarkastella erikseen. Virtsaputki ja virtsarakko muodostavat yhdessä alemmat virtsatiet.

Koiran virtsatietulehdus: aiheuttajat

Koiran alempien virtsateiden tulehdus on useimmiten bakteerien aiheuttama. Bakteereja on sukupuolielimiä ympäröivällä iholla, ja ne voivat kulkeutua virtsaputkea pitkin virtsarakkoon (ns. nouseva infektio). Alempien virtsateiden tulehdusta ilmenee kaikenikäisillä uros- ja naaraskoirilla. Naarailla sitä kuitenkin ilmenee useammin, sillä niillä on uroksiin verrattuna lyhyempi virtsaputki. Lisäksi steriloidut naaraat ovat rakon sulkijalihaksen heikentymisen vuoksi erityisen alttiita tulehdukselle, sillä bakteerit voivat silloin päätyä helpommin virtsarakkoon. Tulehduksen aiheuttavat bakteerit ovat usein suolistobakteereja, kuten kolibakteereja tai enterokokkeja, joskus myös Proteus-bakteereja tai stafylokokkeja tai harvinaisissa tapauksissa Pseudomonas-bakteereja tai muita taudinaiheuttajia. Useimmiten tulehduksen aiheuttaa yksi bakteeri, mutta 25 %:ssa tulehduksista voidaan todeta kaksi tai useampi bakteeri. Myös virtsakiteet tai -kivet voivat aiheuttaa virtsarakontulehduksen. Virtsakiteiden tai -kivien vuoksi virtsarakon ja -putken limakalvot ja sen myötä myös niiden puolustusmekanismit vaurioituvat. Myös anatomisten rakenteiden muutokset, kuten esimerkiksi virtsateiden väärä asento, voivat johtaa tulehdukseen. Myös muut sairaudet, kuten esimerkiksi diabetes tai hyperadrenokortikismi, aiheuttavat puolustusmekanismien vaurioitumista ja virtsan antibakteerisen ominaisuuden heikentymistä niin, että nousevien infektioiden on helppo edetä.

Koiran virtsatietulehduksen oireet

Alempien virtsateiden tulehduksen yleisin oire on lisääntynyt virtsaamisen tarve, ja virtsaa tulee usein vain vähän tai ei ollenkaan. Virtsaaminen voi myös olla kivuliasta, mikä ilmenee köyristyneenä selkänä tai kivunilmaisuna. Joskus myös muutokset virtsan hajussa tai sameuden tai veren aiheuttamat muutokset virtsan värissä herättävät huomion. Yleiskunto pysyy usein hyvänä, joskus koiralle voi kuitenkin nousta kuume.

Koiran virtsatietulehdus: diagnoosi

Eläinlääkäri tutkii koiran ja haastattelee sen omistajaa, minkä yhteydessä saattaa ilmetä alempien virtsatietulehdukseen viittaavia merkkejä. Virtsan tutkiminen, parhaimmassa tapauksessa steriili näyte niin sanotun kystosenteesin eli rakkopunktion avulla, voi vahvistaa epäilyn. Siinä eläinlääkäri ottaa punktiolla virtsaa rakosta tukemalla toimenpidettä samalla ultraäänellä. Tällä tavoin otetusta virtsanäytteestä saa luotettavamman testituloksen kuin tavanomaisesta näytteestä, sillä se ei ole päässyt likaantumaan sukupuolielinten bakteereilla. Virtsa tutkitaan virtsapuikolla ja mikroskoopilla solujen, bakteerien ja virtsakiteiden varalta. Lisäksi virtsa tulee tutkia bakteriologisesti. Virtsarakko tulee tutkia ultraäänellä mahdollisten poikkeavaisuuksien, kuten limakalvomuutosten tai virtsakiteiden tai -kivien varalta. Myös röntgentutkimus voi olla tarpeen, sillä virtsakivet eivät aina ole nähtävissä ultraäänitutkimuksessa. Jos virtsateiden sairaus on monimutkainen, lisätutkimukset muiden sairauksien varalta voivat olla tarpeen.

Virtsatietulehduksen hoito

Bakteriologisen tutkimuksen avulla voidaan selvittää bakteeri, joka aiheuttaa alempien virtsateiden tulehduksen. Tämä bakteeri tulee hoitaa kohdistetusti antibiootilla. Lisäksi voi olla tarpeen käyttää särkylääkkeitä. Virtsakivet pitää poistaa leikkauksella, mutta virtsakiteet saattavat liueta itsestään muuttamalla ravintoa. Jos koiralla on muita sairauksia, jotka altistavat virtsarakontulehdukselle, myös ne pitää hoitaa, jotta alempien virtsateiden tulehduskin voi parantua.

Ennaltaehkäisy

Jos koirasi on erityisen altis virtsarakontulehdukselle, on suositeltavaa suojata se kastumiselta märällä ja kylmällä ilmalla. Myös makaamista kylmällä maalla tai lattialla tulee välttää. Jos koiralla on ripuli, perusteellinen peräaukon alueen hygienia voi ehkäistä virtsarakontulehdusta. Koiran tulee juoda tarpeeksi vettä, ja sen tulee päästä virtsaamaan aina tarvittaessa, ettei se joudu pidättelemään pitkiä aikoja. Herkkien koirien virtsarakon limakalvoa voi yrittää vahvistaa lisäravinteilla, kuten esimerkiksi karpaloilla.

Hyödyllisimmät artikkelimme
6 min

Koiran juoksut

Vaikka koiran juoksut on täysin luonnollinen ilmiö – koiran epätavallinen käytös, ärtymys läiskistä uudella matolla tai pelko ei-toivotusta tiineydestä aiheuttavat huolta monille omistajille. Täältä voit lukea kaiken, mitä koiran juoksuajasta on syytä tietää ja miten sinä ja koiraneitisi selviätte siitä yli ilman stressiä.
6 min

Koronavirus koiralla

Koiran koronavirusta (CCoV) esiintyy maailmanlaajuisesti ennen kaikkea kennelkoirien ja pentujen keskuudessa. Jos ihmisen ja koiran koronavirusta vertaa keskenään, ihmisillä virus aiheuttaa hengitystieoireita, kun taas koronavirus koiralla aiheuttaa enimmäkseen vatsa- ja suolisto-oireita. Vaikka koiran koronavirustartunta onkin usein lievä, se voi aiheuttaa vakavia oireita, kuten rajua ripulia, ja johtaa jopa kuolemaan koirilla, joilla on heikko vastustuskyky.