Turkkilainen angora

Angorá turco

Angorá turco

Monet kissanystävät ovat sitä mieltä, että turkkilainen angora on maailman vanhin rotukissa. Onko tässä totuuden perää? Entä miksi tämä pitkäkarvainen kissa lumoaa kissaihmiset kaikkialla?

Geenitutkimukset osoittavat, että turkkilainen angora on todellakin yksi maailman vanhimmista kissaroduista. Sen pitkäkarvainen turkki on syntynyt luonnollisen mutaation kautta eikä ole ihmisen määrätietoisen jalostuksen tulosta. Tämä tekee turkkilaisesta angorasta aivan omanlaisensa monien muiden kissarotujen joukossa.

Ulkonäkö

Turkkilaiselle angoralle, jonka nimi on turkin kielellä ”Ankara kedisi”, on annettu Turkissa kansalliskissan arvo. Eikä mikään ihme, onhan se kissanystävien silmissä lumoavan lihaksikas jopa viisi kiloa painavana, mutta siitä huolimatta elegantti kauniissa pitkäkarvaisessa turkissaan. Angorakissan turkissa on silkkimäinen tuntu. Siinä ei ole pohjavillaa, joten turkkikarva kasvaa vartalonmyötäisesti ja on erityisen helppohoitoinen. Turkkilaisen angoran alkuperäisen asuinympäristön ilmasto on syynä siihen, että kissan turkki on talvella tiheä ja tuuhea ja siinä on selvästi erottuva kaulus, kun taas kesällä turkkikarva on lyhyt, keveä ja silkkimäinen. Tämä kissarotu on sopeutunut oivallisesti Anatolian ja Kaukasian vuoristoalueiden kuumiin kesiin ja kylmiin talviin.

Kissan häntä on pitkä ja erittäin tuuhea. Se on vartaloltaan sirorakenteinen ja pitkäjalkainen. Pelkän ulkonäön perusteella voisi hyvin luulla, että se on hyvin herkkätunteinen kissa, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Turkkilaisen angoran pää on kiilamainen korvien kohdalta nenän kärkeen. Sen mantelinmuotoiset ja aavistuksen verran vinot silmät tulevat kasvoista hyvin näkyvästi esille. Rotukissojen korviin kiinnitetään suurta huomiota ja monet kasvattajat suosivatkin suuria, avoimia korvia, joiden huipuissa olisi parhaimmillaan pienet tupsut.

Angorakissan ulkonäkö on ajan kuluessa muuttunut. Onhan tällä jo 1400-luvulla tunnetulla kissarodulla pitkä historia takanaan. Se on tuotu Eurooppaan alun perin Turkista, mutta sen hyvin vahva ja roteva ruumiinrakenne on säilynyt ennallaan. Nykyään kissankasvattajat ja kasvatusjärjestöt suosivat modernimman näköistä, ennemmin hoikkaa kissatyyppiä.

1990-luvulle asti turkkilaiseksi angoraksi hyväksyttiin vain valkoiset yksilöt. Turkissa pätee edelleenkin sääntö, että turkkilaisella angoralla on oltava valkoinen turkki. 90-luvun alussa kansainvälinen kissaliitto FIFe (Fédération Internationale Féline) hyväksyi myös värillisen muunnoksen. Siitä lähtien turkkilainen angora on saanut kaikkien liittojen tunnustamana olla myös musta tai punainen sekä niiden laimennoksien värinen tai hopeinen. Myös tabbykuviolliset angorakissat ovat sallittuja. Sitä vastoin suklaa, beige, lila ja naamiovärit eivät ole hyväksyttyjä.

Toisin kuin muilla roduilla, esimerkiksi ragdollilla, turkkilaiselle angoralle hyväksytään minkä tahansa väriset silmät. Olipa silmien värinä sitten vihreä, kulta, kullanvihreä, kupari, sininen tai kaksivärinen, silmien ja turkin värillä ei ole yhteyttä keskenään.

Luonne

Turkkilaisen angoran sanotaan olevan erityisen älykäs kissarotu. Se pitää kovasti siitä, että sen hyväksymät henkilöt hellittelevät sitä perusteellisesti, mutta se haluaa myös saada omia älyllisiä haasteita. Se pitää erityisesti nokkeluutta ja saalistamista edellyttävistä leikeistä, vaikka toisaalta se nauttii myös sellaisista perinteisistä leluista kuten lelukepeistä, palloista ja leikkihiiristä. Se heittäytyy leikkiin täynnä energiaa ja elinvoimaa ja vetää samalla mukaansa sen leikkimistä seuraavat ihmisetkin.

Turkkilainen angora kiintyy hyvin ihmiseen ja sillä on tapana kulkea seurakseen ottamansa ihmisen perässä askel askeleelta joka käänteessä. Jos keskeytymätön kehrääminen ja hellittely tai väsymätön leikkiminen ovat mieleen, on turkkilainen angora juuri oikea kissa! Se pitää erityisesti perheen kanssa yhdessä toimimisesta. Mutkattomasta ja ystävällisestä luonteestaan huolimatta se onkin vaativa rotukissa, joka tarvitsee yksilöllisistä ominaisuuksistaan riippuen paljon huomiota. Koska turkkilainen angora ei kaikesta aktiivisuudestaan ja leikkisyydestään huolimatta ole mitenkään aggressiivinen ja lyöttäytyy valitsemiensa ihmisten seuraksi vailla ennakkoluuloja, sitä on helppo käsitellä. Rotu sopiikin erinomaisesti perhekissaksi, sillä se pitää lasten kanssa leikkimisestä, antautuu mielellään aikuisten helliteltäväksi ja on hyvillään saamastaan huomiosta.

Turkkilainen angora käy mielellään tutkimusretkillä ympäristössään, mikä voi olla sille kuitenkin myös toisinaan vaarallista. Tämän huolettoman kesysti käyttäytyvän kissarodun edustaja lähestyy vieraitakin ihmisiä vain hyvään uskoen, häntä pystyssä ja kovaäänisesti kehräämällä tervehtien. Monet voivat jopa hypätä myös vieraan autokyytiin mukaan. Siksipä kissat, jotka käyskentelevät myös ulkona, on hyvä viedä eläinlääkärille sirutettavaksi. Ne tulee kirjata myös mikrosirurekisteriin, minkä perusteella ne voidaan epäselvissä tapauksissa tunnistaa ja toimittaa nopeasti takaisin omaan kotiinsa!

Historia

Tutkijat ovat selvittäneet onko turkkilainen angora todellakin maailman vanhin kissarotu. Geneettisten tutkimusten perusteella on selvitetty, että turkkilaisen angoran pitkäkarvaisuuden geeni on tosiaankin luonnollisen mutaation tulos. Toisin kuin muilla kissaroduilla, angoralla se ei ole syntynyt tavoitteellisen jalostuksen seurauksena. Turkkilainen angora on siis yksi maailman vanhimmista kissaroduista.

Angora on alun perin kotoisin Kaukasukselta ja on turkkilaisen van -kissan lähisukulainen. Angora on tunnettu Turkissa jo 1400-luvulta lähtien. Ottomaanien valtakunnan sulttaanit lähettivät turkkilaisia angorakissoja 1500-luvulla lahjaksi Englannin ja Ranskan hoveihin ja tekivät sen siten tunnetuksi myös Euroopassa. Hoveissa sen upea ja pitkä turkki oli aatelisten, rikkaiden ja kuuluisuuksien suuren huomion kohteena. Turkkilainen angora ei ollut kuitenkaan pelkästään hovien suosiossa, sillä tämä jalo silkkiturkkinen kissa kiehtoi myös tiedemiehiä ja luonnontieteilijöitä. Jo vuonna 1756 ranskalainen luonnontieteilijä Georges-Louis Leclerc mainitsi angoran kirjassaan kuvituksen saattelemana.

1700-luvulla kissat olivat statussymboli Euroopan hoveissa. Vuonna 1834 William Jardin kuvaili angoraa seuraavasti: "Angorakissoja pidetään meidän kotimaassamme usein salonkikissoina. Ne ovat lempeämpiä ja ystävällisempiä kuin tavalliset kissat." Charles Ross puolestaan teki vuonna 1868 seuraavanlaisia havaintoja: " Angora on upean kaunis rotu, jolla on hopeanhohtoinen silkkimäinen turkki (...) Ne ovat ihania ja erittäin ystävällisiä olentoja".

Kuitenkin persialaiskissan saama huomio työnsi turkkilaisen angoran taka-alalle ja sen lukumäärä alkoi uhkaavasti vähetä jopa Turkissakin. Jotta laji saatiin säilytettyä, muutamia angorakissoja alettiin pitää jopa Ankaran ja Istanbulin eläintarhoissa.

1950-luvulla angorarodun moderni muoto syntyi jalostuksen tuloksena. Vuonna 1954 ensimmäiset turkkilaiset angorat saapuivat Yhdysvaltoihin, jossa kansallinen rotukissayhdistys Cat Fanciers’ Association (CFA) tunnusti ne omaksi rodukseen vuonna 1973. Aluksi rotumääritelmään sisällytettiin tosin vain valkoiset yksilöt ja värilliset angorat tunnustettiin vasta vuonna 1978. Yhdysvalloista turkkilaiset angorat saapuivat puolestaan toistamiseen Saksaankin. Rodun jalostukseen otetut eläimet tulivat kuitenkin pääosin suoraan Turkista ja suurin osa näistä oli peräisin sikäläisistä eläintarhoista.

Terveys

Turkkilaisella angoralla esiintyy autosomista peittyvästi periytyvää ataksiaa. Kyseessä on neurologinen häiriö, joka aiheuttaa ongelmia kissan liikkeiden koordinoinnissa. Monet kissa kuolevat sen vuoksi varhaisessa iässä. Ataksiakissat voivat elää kauankin, jos vain niitä hoidetaan hyvin ja avuliaasti, sisustaa asunnon oikeanlaisesti ja käyttää erityiseläinlääkärin asiantuntemusta! Taudin syntymissyytä ei vielä tiedetä, mutta varmaa on, että se on perinnöllistä. Aikuisten eläimet eivät siihen enää sairastu.

Geneettisesti puhtaan valkoisilla kissoilla on usein heikentynyt kuuloaisti tai ne ovat kokonaan kuuroja. Myös tasapainohäiriöitä esiintyy. Nämä ongelmat eivät ole pelkästään angorarodulle ominaisia, mutta koska monet angorat ovat puhtaan valkoisia, ovat ne niillä varsin yleisiä.

Hoito ja ruokinta

Turkkilainen angora on kestävä ja terve kissarotu, joka ei vaadi erityistä hoitoa ja ravintoa. Pitkän ja terveen kissan elämän paras perusta on korkealaatuinen kissanruoka, jossa on paljon hyviä proteiineja. Kissat ovat lihansyöjiä ja tarvitsevat siksi laadukkaita proteiineja. Ne pystyvät hyödyntämään hiilihydraatteja hädin tuskin tai vain vähäisiä määriä, mistä voi seurata jatkosairauksia, kuten diabetestä.

Olet mitä syöt. Tämä pätee myös kotikissoihin. On tieteellisesti todettu, että kissat itse tietävät tarkalleen, mitä on niille hyväksi. Ne suosivat ruokaa, jonka koostumus vastaa hiirtä, mikä onkin saalistajakissan luonnollista ravintoa. Tässä saaliseläimessä on noin 85 prosenttia lihaa, joka on vähärasvaista, sekä lisäksi sidekudosta ja sisäelimiä. Loppuosa hiirestä on kasvisperäistä ainesta ruoansulatuskanavasta sekä luita ja nahkaa. Hiiressä on keskimääräinen yleensä 50–60 prosenttia proteiinia, 20–30 prosenttia rasvaa ja 3–8 prosenttia hiilihydraatteja, mikä on peräisin eläimen ruoansulatuskanavan sisällöstä. Oikeanlaisen kissanruoan tulisikin jäljitellä tätä koostumusta.

Käytännössä on melko helppo selvittää mitä kissanruokaan todella sisältyy. Tuoteselosteissa ruoan ainesosat on ilmoitettu määrien mukaan siten, että ruoka-aine, jota on eniten, on merkitty ensimmäiseksi. Siksi lihan tulisi olla ensimmäisellä sijalla. Mutta liha ei ole yhtä kuin mikä tahansa liha. Merkintä liha ja muut eläinperäiset sivutuotteet viittaa siihen, että puhtaan lihaksistoperäisen lihan lisäksi mukana on muitakin kehon osia, kuten sisäelimiä, niveliä ja jänteitä. Koska pelkän lihaksistoperäisen lihan nauttiminen johtaa puutosoireisiin, hyvässä ruoassa on hyvä olla mukana myös muitakin kehon osia. Toisaalta kaikkia osia ei pystytä ravinnossa hyödyntämään, kuten sarvia ja turkkia. Ainesosaluettelon lisäksi tuoteselosteeseen on painettu ruoan sisällön kemialliset pitoisuudet. Tässä ilmoitetaan yleensä prosentein raakavalkuais-, raakarasva-, tuhka- ja raakakuitupitoisuus sekä kosteus. Joskus lisäksi myös tiedot vitamiineista ja kivennäisaineista. Voit siis helposti ja nopeasti katsoa, miten hyvää kaupallisesti saatavilla oleva ruokaa todella on!

Oikean ruokavalion lisäksi turkkilainen angora kannattaa viedä vuosittain eläinlääkärille, jotta se saisi tarvittavat rokotukset ja hampaat tarkistettaisiin. Samalla voit saada asiantuntijan neuvoja. Eläinlääkärin on hyvä kerran vuodessa myös kuunnella kissan sydän ja keuhkot, jotta mahdolliset taudit havaittaisiin varhaisessa vaiheessa.

Oikeanlaisen eläintenkasvattajan valinnasta

Vaikka turkkilainen angora ei kuulukaan suosituimpiin kissarotuihin, sen kasvatus on lisääntynyt. Jos haluaa ottaa turkkilaisen angoran kotikissakseen, ei sen takia tarvitse toki matkustaa Turkkiin asti, sillä niitä kasvatetaan myös Suomessa.

Rotukissan sanotaan olevan niin hyvä kuin koti, jossa se on kasvanut. Ammattitaitoiset kissan kasvattajat osaavat arvostaa kasvatusjärjestöön kuulumista ja huolehtivat siitoseläimen hyvästä terveydestä ja terveellisestä ravinnosta! Tällä kaikella on tietysti oma hintansa. Lemmikkikissat maksavat 500 eurosta ylöspäin ja siitoskissat ovat usein kalliimpia. On hyvä muistaa, että tätä hintaa ei pyydetä pelkästään kissan todistuksista, vaan siihen hintaan sisältyy myös eläimen kasvattamiseen sitoutuminen ja ammattitieto ja -taito, jolla eläintenkasvattaja on kasvattanut ja hoitanut kissaa ja sen vanhempia. Siinä pitäisi olla mukana myös kissaemon sekä sen pentujen ravinto- ja eläinlääkärikulut, joita ei usein edes saada katettua kissan myynnistä saatavilla tuloilla. Kasvatus on kallis harrastus - älä luota tieten tahtoen niihin kissanomistajiin, jotka tarjoavat edullisemmin rotukissoja ilman papereita! Silloin ollaan ilmeisesti säästetty kustannuksista eli eläimiä on paritettu epäasianmukaisesti, emokissalle ei ole jätetty riittävästi aikaa toipua rauhassa pentueiden välissä, kissojen terveydenhoito on puutteellista, ei ole huolehdittu geenitesteistä tai oikeanlaisesta ravinnosta.

Vastuullisella kasvattajalla on esittää todistukset kissan emolle ja isälle mahdollisesti tehdyistä eläinlääkärintarkastuksista ja hän antaa kissanpennuille 12 viikkoa aikaa rauhassa kasvaa ja oppia kaikkea kissalle tarpeellista emoltaan ja sisaruksiltaan. Vasta sitten pennut ovat valmiita muuttamaan uuteen kotiin ja tulemaan sen perheenjäseniksi. Tämä odotusaika on sen kaiken arvoista! Sen jälkeen turkkilainen angora kuuluukin seuraavat 12–18 vuotta kokonaan sinulle ja hurmaa sinut aina yhä uudelleen ihmisistä pitävällä olemuksellaan ja lempeän avoimella käytöksellään!

Hyödyllisimmät artikkelimme
Maine coon on nykyään yksi suosituimmista kissaroduista koko maailmassa.
Bengalikissa on todella ainutlaatuinen kissarotu. Bengalia voidaan kutsua kotitiikeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen suonissa virtaa hitunen aitoa villikissan verta. Hybridikissat, kuten bengali ja savanni, ovat nykyään kuuminta hittiä kissan kasvatuspiireissä. Lue rotukuvauksestamme millainen hybridikissa on ja mitä on otettava huomioon, jos aikoo hankkia sellaisen omaan kotiinsa. Isojen kissaeläimien risteytyksenä syntyneitä kissoja näki vielä 1900-luvun alussa Euroopan eläintarhoissa. Isot hybridikissat eivät kuitenkaan lopulta olleet eläintarhojen tarkoituksiin sopivia, ja sittemmin ajatusta hybridikissoista ruvettiin soveltamaan pienempiin kissarotuihin. Villejä kissalajeja alettiin risteyttää innokkaasti kesyjen kotikissojen kanssa ja villikissahybrideistä tulikin suosittuja. Tunnetuin näistä lienee bengalikissa, joka on kesyn mustan kotikissan ja aasialaisen leopardikissan risteytys. Tulokseksi saatiin kissarotu, jolla on pitkänomainen ruumiinrakenne ja harvinaislaatuinen turkin väritys ja joka villistä sukuperästään johtuen kaipaa aina silloin tällöin kokenutta kissanomistajaa.
Kissa, joka on kuin räsynukke (englanniksi ragdoll)?