Cornish Rex

Cornish rex

Yleensä ajatellaan, että kissoja on vain joko lyhyt- tai pitkäkarvaisia. On kuitenkin myös kiharakarvaisia kissoja sekä kissoja, joilla ei ole ollenkaan karvoja. Cornish rex on melko harvinainen rotu, jolla on tavallisesta poikkeava kihara turkki.

Ulkonäkö

Kihara turkki onkin cornish rexin tunnusomaisin piirre. Kiharakarvainen kissa syntyi sattumalta 1950-luvulla Englannin Cornwallissa sijaitsevalle maatilalle, ja sitä alettiin jalostaa sen jälkeen tavoitteellisesti. Cornish rexin kiharainen turkkikarva syntyi sattumanvaraisen mutaation seurauksena. Kyse ei ole samantyyppisestä mutaatiosta, joka aiheuttaa devon rex -rotuisten kissojen turkin kiharuuden. Rex-nimeä käytetään ensi sijaisesti kaninkasvatuksessa viittaamaan turkkikarvan kiharuuteen.

Cornish rexin kiharakarvaisen turkin syynä on pohjavillan vähyys. Turkki tuntuu siitä syystä silkkisen pehmoiselta ja lähes samalta kuin kaninkarva. Jopa kissan viikset ja kulmakarvat kihartuvat. Koska kissalla on niin ohut turkki, se on erittäin kylmänarka. Sitä ei siis voi pitää ympärivuotisena ulkokissana ja lämpimälläkin säällä se hakeutuu pois viileiltä paikoilta.

Rodulle sallitaan kaikki turkin värit, joista esimerkkeinä seuraavat:

Yksivärinen: Rotumääritelmän mukaisesti kissa voi olla yksivärinen, ja jokainen väri voi esiintyä valkoisen kanssa. Haluttuja värejä ovat etenkin musta, suklaa, oranssi ja niiden laimennokset eli sininen, lila ja creme.

Tabbyraidallinen: Turkki saa rotustandardin mukaisesti olla tabbykuviollinen. Raitakuviointeja ovat klassinen (”classic”), kapearaitainen tiikeri, (”mackerel”), täplikäs klassinen (”spotted”) ja tikattu (”ticked”). Tikatussa turkissa kaikki karvat ovat raidottuneet eivätkä muodosta kuviota.

Kaksivärinen: Kaikki cornish rexeillä tavattavat värit ovat sallittuja valkoiseen yhdistettynä.

Kilpikonna: Kolmiväriset eli kilpikonnaväriset cornish rexit ovat aina naaraita.

Cornish rex on keskikokoinen ja vartaloltaan hoikka. Naaras painaa neljä kiloa ja kolli viisi. Cornish rex on siro mutta varsin lihaksikas kissa. Sillä on itämaisten kissojen lailla hoikat ja pitkät jalat. Myös häntä on pitkä ja ohut. Kiilamainen pää kapenee voimakasta leukaa kohden. Cornish rexillä on suuret ja avoimet korvat. Ne sijaitsevat korkealla päälaella. Silmät ovat keskisuuret tai suuret ja mantelinmuotoiset. Valpas katse paljastaa tämän hyvin sosiaalisen ja vilkkaan kissan tutkimisen tarmon.

Luonne

Cornish rexillä on maatilan kissan perusluonne. Se on temperamentikas ja pitää liikkumisesta. Jotkut omistajat ovat huomanneet, että se on vielä aikuisiässäkin yhtä viattoman utelias kuin nuorena. Se pitää hyppäämisestä, kiipeämisestä ja osaa noutaa esineitä. Cornish rexistä sanotaankin, että se on koira kissan hahmossa. Tämä älykäs ja loputtoman utelias kissa leikkii mielellään ihmiskaveriensa kanssa. Toisaalta se on myös hellyyttä kaipaava ja tykkää olla sylissä. Rotu on ihmisystävällinen ja aktiivinen perheenjäsen. Sosiaalisena luonteena se ei halua olla yksinään.

Cornish rex tietää mitä se haluaa ja saa tahtonsa lävitse niin kissa- kuin ihmisseurassakin. Niinpä sen kasvatus on yhdessä elämisen lähtökohta, eli kissa on opetettava tavoille, jotta se ei ala hyppiä notkeasti pöydille. Sen käytöstä voi ohjata helposti leikkien avulla sopivaan suuntaan. Miten olisi vaikka klikkerikoulutus tai kohdekoulutus? Ne aktivoivat älykkään cornish rexin aivosoluja. Näin se saa viihdyttävää ajankulua, mikä osittain korvaa sitä, ettei se voi hienon ja ohuen karvapeitteensä vuoksi ulkoilla pohjoisilla leveysasteilla tarpeekseen talviaikaan. Kissalle on siis syytä järjestää sisätiloissa paljon ohjelmaa, jotta se ei ala keksiä itse itselleen puuhia, jotka eivät miellyttäisi omistajaa.

Historia

Rodun ulkonäkö poikkeaa totutusta. Rodun ensimmäinen edustaja oli lähtöisin varsin vaatimattomista olosuhteista. Ensimmäinen kiharakarvainen kissa oli Kallibunkeriksi nimitetty kolli, joka syntyi cornwallilaisella maatilalla 1950-luvulla. Sen turkki oli kihara ja väriltään kermankeltainen, mikä teki siitä aivan erinäköisen kuin muut pennut. Solakan notkea, siro, kapeakasvoinen ja suurikorvainen kissa, jolla oli ohut ja pitkä häntä, herätti aikoinaan paljon huomioita Englannin eläintenkasvattajien keskuudessa. Kallibunkerin erikoinen ulkomuoto johtui hyvin todennäköisesti sattumanvaraisesta geenimutaatiosta. Tämä geeni haluttiin säilyttää uuden kissarodun perustana, joten Kallibunker risteytettiin emonsa kanssa. Näin syntyneillä pennuilla oli kiharakarvainen turkki. Pentuja alettiin sittemmin risteyttää burma- ja siamilaiskissojen sekä brittiläisten lyhytkarvojen kanssa. Geeni, joka aiheuttaa kiharakarvaisuuden, periytyy resessiivisesti, eli kiharakarvaisuus on peittyvä ominaisuus. Cornish rexillä voi olla kyseinen geeni, mutta sillä ei välttämättä ole rodulle ominaista pehmeää ja kiharaa turkkia. Tällainen kissa voi kuitenkin välittää kiharakarvaisuuden geenin pennuilleen. Kun molemmilla vanhemmilla on kiharakarvaisuutta aiheuttava geeni, pennut perivät tämän geenin molemmilta vanhemmiltaan ja niistä tulee kiharakarvaisia.

Devon rex on ulkonäkönsä puolesta varsin samanlainen kuin cornish rex. Kallibunkerin kiharakarvaisuutta aiheuttava geenimutaatio ei kuitenkaan ole sama kuin devon rexillä. Devon rexin turkissa on pohjavillan lisäksi lyhyttä ja kiharaa peitinkarvaa, mikä tekee koko turkista pehmeän. Tällainen turkki syntyy LPAR6-geenissä tapahtuneen mutaation vaikutuksesta. Mutaation johdosta karvan kehittymisessä tapahtuu häiriöitä, ja tuloksena on devon rexille ominainen turkki.

Hoito ja huolenpito

Vaikka cornish rexillä onkin lyhyt ja pehmeä turkki, se voi vastoin yleistä käsitystä aiheuttaa oireita karva-allergikoille. Kissoille allergiset eivät ole yliherkkiä kissan karvalle vaan syynä ovat kissan syljestä, ihosta ja ulosteista irtoavat allergeenit. Cornish rexeistä lähtee karvoja yhtä lailla kuin muistakin kissoista. Sen, niin kuin monien muidenkin kissarotujen, syljessä on tietyn tyyppistä ja joitakin allergisoivaa glykoproteiinia. Päällyskarvan puuttuminen ei siis tee cornish rexistä kissa-allergikoille yhtään sen sopivampaa kissaa.

Rodun hoito on aika lailla samanlaista kuin muidenkin kissarotujen. Turkkia on melko vaivatonta hoitaa, mutta koska se on niin ohut, kissa on varsin herkkä vedolle ja kylmyydelle. Niinpä se sopii hyvin pelkäksi sisäkissaksi. Koska tämä älykäs ja temperamentikas kissa kaipaa mielekästä toimintaa, sille on järjestettävä sisätiloihin monipuoliset kiipeily-, piiloutumis- ja leikkimismahdollisuudet. Se pitää myös haasteista. Niitä sille kannattaa kehittää siitäkin syystä, ettei se itse rupeaisi temppuilemaan itse keksimänsä ohjelman mukaisesti.

Cornish rexin, kuten tietysti myös muidenkin kissojen, hyvinvoinnille on tärkeää lajin tarpeet huomioiva, hyvä ja terveellinen ravinto. Kissat kuuluvat lihansyöjiin ja tarvitsevat siksi terveellistä proteiinia. Niiden ruoansulatus ei pysty käsittelemään täysipainoisesti hiilihydraatteja. Kissalle ruokaa hankittaessa kannattaa pitää mielessä, mitä ravintoa se saisi hiirestä. Tieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että kissa valitsee herkillä makuhermoillaan mieluiten ravintoa, jossa on 26 grammaa proteiinia, 9 grammaa rasvaa ja 8 grammaa hiilihydraatteja, mikä vastaa hiirtä. Tällainen ravintoaineiden koostumus on sopiva täyttämään kissan lajinmukaisen ravinnontarpeen. Lihan osuus on siten suuri. Koska kissoilla on vielä geeneissään taito tulla toimeen vedenpuutteesta kärsivillä erämailla, ne juovat harvemmin. Sen sijaan ne tyydyttävät janontunteensa ravinnosta saatavalla nesteellä. Niinpä kissan ravinnossa pitäisi olla paljon kosteutta, eli sille kannattaa tarjota märkäruokaa kuivaruoan sijasta.

Lajin tarpeet huomioon ottavan ravinnon lisäksi cornish rex on muiden kissojen lailla hyvä viedä kerran vuodessa eläinlääkärin tutkittavaksi. Eläinlääkäri tarkistaa rokotusten voimassaolon, tutkii sydämen ja keuhkot ja vastaa tarvittaessa kissanomistajan kysymyksiin.

Kasvatus

Ensimmäiset cornish rexit saapuivat Suomeen Tanskasta ja Englannista vuonna 1967. Rotua alettiin kasvattaa Suomessa heti seuraavana vuonna. Cornish rexejä onkin Suomessa kansainvälisesti verraten runsaasti. Niitä on jo pyöreästi 3500 kappaletta ja vuosittain rekisteröidään noin 200 uutta cornish rexiä. Suomessa jalostetut cornish rexit ovat yleisesti ottaen terveitä ja menestyvät hyvin näyttelyissä.

Laadukkaalla kasvatustoiminnalla onkin paljon merkitystä. Ammattimaisesti kasvatusta harrastavat kuuluvat johonkin Suomen Kissaliitto ry:n alaisista jäsenyhdistyksistä, kuten Suomen Rex-kissayhdistykseen. Kissa saa sitä kautta virallisen rotukissan rekisteritodistuksen. Tämä ei kuitenkaan ainoana seikkana erota asiantuntevia kasvattajia pentutehtailijoista, jotka tarjoavat ilmoituksissa rekisterikirjattomia rotukissoja edullisesti. Ammattinsa taitava ja vastuuntuntoinen kasvattaja noudattaa rotumääritelmää ja ennen kaikkea huolehtii kissan hyvinvoinnista, eli tarjoaa sille lajinmukaista ravintoa, vie sen tarkastettavaksi eläinlääkärille ja risteyttää kissoja tarkkojen kriteerien mukaisesti, jotta perinnölliset sairaudet ja riskit huomioidaan. Kasvattaja toimii rotukissajärjestönsä sääntöjen mukaisesti. Kissojen risteyttämisen tärkein tavoite on terveiden ja hyväluonteisten kissojen kasvatus. Kasvattaja vie kissansa madotettavaksi ja rokotettavaksi ja säännöllisesti eläinlääkärin tarkastukseen. Hän seuraa huolella emon tiineyden etenemistä ja synnytystä. Kun kissanpennut ovat syntyneet, hän huolehtii niistä ja niiden terveydestä päivin ja öin sekä tarjoaa niille sopivaa terveellistä penturuokaa. Kissanpentujen tulee myös saada rokotukset usein esiintyviä infektiosairauksia vastaan sekä tarvittaessa madotukset. Kasvattaja välittää pentuja uuteen kotiin vasta sitten kun ne ovat vähintään 12 viikon ikäisiä. Kasvattaja tietää, että pennut oppivat ensimmäisten kolmen kuukauden aikana emoltaan ja sisaruksiltaan kaiken tärkeän kissana olemisesta. Pennulle onkin tärkeää pysyä tämä oppimisen kannalta tärkeä jakso kissaperheessä, jotta siitä tulee sosiaalinen, ymmärtäväinen ja terve kissa.

Kissanpennulle ei välttämättä tarjota tätä mahdollisuutta ammattitaidottoman ja vastuuttoman kasvattajan luona. Alhaisella hinnalla on synkät puolensa.

Suomessa on riittävästi cornish rexin ammattitaitoisia kasvattajia, joten pentuja syntyy moneen hyvään perheeseen. Hyvin huolta pidetyn rotukissan hinta ei jo käytännön syistäkään voi olla halpa. Cornish rex maksaa vähintään 700 euroa. Jos se tuntuu kovin kalliilta, voi käydä tutustumassa löytöeläinkoteihin. Niistä voi sattumalta löytää itselleen oikean rotukissan. Ja ainakin siellä on monia hyviä kissakandidaatteja uudeksi perheenjäseneksi.

Toivotamme sinulle ja omalle cornish rexillesi mukavia yhteisiä kissanpäiviä.

Hyödyllisimmät artikkelimme
5 min

Maine Coon

Maine coon on nykyään yksi suosituimmista kissaroduista koko maailmassa. Rotu on Suomessakin suosittu sen luonnollisuuden, rotevuuden ja miellyttävän luonteen ansioista.

10 min

Ragdoll

Kissa, joka on kuin räsynukke (englanniksi ragdoll)? Ei nyt sentään! Ragdoll on kissarotu, joka miellyttää kaikkia niitä kissojen ystäviä, jotka pitävät siamilaiskissoista, colourpointeista ja muista naamiokuviollisista kissoista. Tällä lempeäluonteisella ja suurikokoisella kissalla on kaunis ja upean värinen turkki sekä kirkkaan siniset silmät.

9 min

Bengalikissa

Bengalikissa on todella ainutlaatuinen kissarotu. Bengalia voidaan kutsua kotitiikeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen suonissa virtaa hitunen aitoa villikissan verta. Hybridikissat, kuten bengali ja savanni, ovat nykyään kuuminta hittiä kissan kasvatuspiireissä. Lue rotukuvauksestamme millainen hybridikissa on ja mitä on otettava huomioon, jos aikoo hankkia sellaisen omaan kotiinsa.