Burma

Onnea enteilevä luonne. Tämä kissan kotimaasta Thaimaasta peräisin oleva nimi kuvaa burmakissaa erinomaisesti. Ihmisistä paljon pitävä burma on kissaksi puhelias ja jatkuvasti menossa.

Ulkonäkö

Burma kuuluu kaakkoisaasialaisiin kissarotuihin. Se on alun perin kotoisin Burmasta eli nykyisestä Myanmarista. Sitä ei pidä sekoittaa nimeltään lähes samanlaiseen pyhään birmaan, jolla on pitkäkarvainen turkki.

Burma on yksi harvoista kissaroduista, jolla on kaksi erilaista rotustandardia sen mukaan onko kyse eurooppalaisista vai merentakaisista kissoista. Amerikkalainen burma on tanakkavartaloinen ja leveärintainen kissa, jolla on leveä pää ja lyhyehkö kuono. Isosta-Britanniasta lähtöisin olevan eurooppalaisen burman vartalo on sen sijaan solakahko ja atleettinen. Eurooppalaista burmaa tapaa etupäässä vain Euroopassa. Yksilöt ovat enintään keskikokoisia, sillä naaraat painavat enintään neljä kiloa ja kollit kuusi kiloa. Sirorakenteiset mutta kuitenkin lihaksikkaat burmat muistuttavat vanhempaa siamilaiskissatyyppiä, mutta eivät ole vartaloltaan yhtä hoikkia kuin nykyiset siamilaiskissat. Burmat ovat ulkonäöltään tanakampia kuin niiden pitkäjalkaiset siamilaiset sukulaiset. Niillä on leveä rintakehä, suora selkä sekä sulavaliikkeiset jalat ja ovaalinmuotoiset tassut. Burman kiilan muotoinen pää on upean näköinen etenkin isojen ja leveiden korvien ja suurien silmien ansiosta. Korvat sijaitsevat kaukana toisistaan ja otsa on leveä ja pyöreä. Burman silmät loistavat väriltään kullankeltaisesta kellanvihreään ja muistuttavat muodoltaan mantelia.

Burman turkissa on silkkimäistä hohtoa. Turkki on sopeutunut lämpimään Kaakkois-Aasian ilmastoon. Tiukasti vartaloa myötäilevä turkki on varsin kevyt ja siinä on vain vähän pohjavillaa.

Turkin tulisi olla yksivärinen, mutta nuorten burmien turkissa näkyy usein heikkoja raitoja. Harvinainen ei ole myöskään hieman muuta väriä tummempi naamio, joka on myös toivottava ominaisuus. Burmalle hyväksytään kymmenen eri väriä: sininen, suklaa, ruskea ja punainen sekä laimennokset lila ja creme sekä näiden kilpikonnavariaatiot suklaa-, sini-, ruskea- ja lilakilpikonna.

Ruskea: Burmakissan ruskea väri on vivahteeltaan lämpimän tummanruskea. Myös nenä ja polkuanturat ovat tummat.

Suklaa: Suklaanruskea turkki on erilainen kuin ruskea. Polkuanturoiden sävy vaihtelee kanelinruskeasta suklaanruskeaan.

Sininen: Sinisten kissojen väri on kauniisti hohtava siniharmaa. Myös nenä ja polkuanturat ovat samaa värisävyä.

Lila: Ruskean värin laimennos on sävyltään kyyhkysenharmaa, jossa on aavistuksen verran vaaleanpunaista, mikä näkyy nenässä ja polkuanturoissa laventelinsinertävänä.

Punainen: Punaisilla burmilla on lämpimän oranssinpunainen turkki. Nenän ja polkuanturoiden väri on vaaleanpunainen.

Creme: Kirkas creme on punaisen värin laimennos. Nenä ja polkuanturat ovat vaaleanpunaiset kuten punaisillakin burmakissoilla.

Kilpikonnaväritys viittaa kolmiväriseen turkkiin. Tämä geneettisesti periytyvä väriominaisuus ilmenee ainoastaan naaraskissoilla. Burmalla kilpikonnaväreiksi hyväksytään seuraavat värit:

Kilpikonna: Kissalla on turkissaan punainen perusväri ja siinä lämpimän tummanruskeita täpliä. Nenä ja polkuanturat voivat olla väriltään joko vaaleanpunaiset tai ruskeat, ja niissä saa mielellään olla vaaleanpunaisia värisiä täpliä.

Suklaakilpikonna: Suklaanruskean perusvärin lisäksi turkissa on beigen värisiä täpliä. Nenä ja polkuanturat voivat olla myös suklaanruskeat tai vaaleanpunaiset ja kuten edellä ruskean värisissä polkuanturoissa saa olla vaaleanpunaisia täpliä.

Lilakilpikonna: Turkin perusväri on kyyhkysenharmaa ja sitä kuvioittavat aprikoosinkeltaiset, tumman beigen väriset täplät. Nenä ja polkuanturat ovat vaaleanpunaiset.

Burmakissojen väritys voi maantieteellisesti vaihdella niin, että esimerkiksi Uudessa-Seelannissa hyväksyttyjä värejä on kaneli, beige, karamelli ja aprikoosin väri sekä erilaiset hopeavärit. Paikoin sallitaan myös tabbykuviointi.

Luonne

Itämaisen burmarodun edustajat ovat älykkäitä, uteliaita ja temperamenttisia. Luonteeltaan luottavaiset burmat hyväksyvät ihmisen empimättä seuralaisekseen. Ne ovat hyvin leikkisiä ja lyöttäytyvät mielellään mukaan nuorempien perheenjäsenten leikkeihin. Burmat pysyvät ketterinä aina vanhuuteen asti ja pitävät huomion kohteena olemisesta. Omalla tavallaan ne keskustelevat tuntemiensa ihmisten kanssa. Kuitenkaan suurikaan ihmisten perhepiiri ei korvaa lajitovereiden seuraa. Burmakissa ei pidä yksin olemisesta, joten siksi niitä ei ole hyvä ottaa ainoaksi kissaksi.

Burmat pitävät liikunnasta, ja niinpä niille on syytä järjestää sekä liikunnallista että älyllistä puuhaa. Koska ne ovat aktiivisia, niitä ei pitäisi ottaa sisäkissoiksi. Näiden energiaa täynnä olevien kissojen asuinympäristö on sopiva silloin, kun ne pääsevät liikkumaan suojaisalle pihalle tai ainakin suojatulle parvekkeelle, jossa on paljon kiipeily- ja leikkimismahdollisuuksia ja paikka tarkastella rauhassa ympäristön tapahtumia. Kun niillä on toinen kissa seuranaan, kissoilla on kaksin verroin hauskempaa.

Historia

Burmakissojen historiaa ei ole tarkasti selvitetty rodun kotimaassa Burmassa eli nykyisessä Myanmarissa. Se on ilmeisesti kuulunut munkkien pitämiin yhteensä 16 temppelikissarotuun. Aasiassa burmarotua kutsutaan sen thaimaalaisella nimellä Maeo tong daeng.

Burmakissojen sanotaan olleen mukana jo ensimmäisessä brittiläisessä kissanäyttelyssä vuonna 1871. Lontoon Kristallipalatsissa (Chrystal Palace) järjestetyssä näyttelyssä se esiteltiin Chocolate Siamese -nimisenä ja se muistutti ulkonäkönsä puolesta nykyistä amerikkalaistyyppistä burmakissaa. Ei kuitenkaan voida ihan varmasti todeta, että kyseinen kissa kuului burmakissojen rotuun.

Amerikkalainen laivalääkäri toi kissan silloisesta Burmasta mukanaan San Franciscoon vuonna 1930. Se muistutti vaaleanruskeaa siamilaiskissaa. Joukko tiedemiehiä ja kissankasvattajia tutki tämän Wong Mau -nimisen kissan geneettisiä ominaisuuksia ja havaitsi, että se ei suinkaan ollut tumma siamilaiskissa vaan aivan omaa rotuaan. Wong Mau risteytettiin tummanruskean siamilaisen naamiokissan, Tai Maun, kanssa. Kun Wong Maun urospuolinen perillinen aikanaan risteytettiin, syntyi tummanruskeita pentuja, joista tuli nykyaikaisen burmakissan kantavanhemmat.

Cat Fanciers Association hyväksyi burman viralliseksi roduksi vuonna 1936. Vuosikymmen myöhemmin burma kyseenalaistettiin omana rotunaan, sillä sitä oli risteytetty ylen määrin siamilaiskissojen kanssa. Onneksi jotkut harvat kasvattajat olivat huolehtineet burman aitoudesta niin, että sen yksilölliset ominaisuudet olivat pysyneet selvästi erillään siamilaisrodusta. Burma tunnustettiin uudestaan omaksi rodukseen vuonna 1954. Myös amerikkalainen United Burmese Cat Fanciers (UBCF) asetti vuonna 1958 omat yhä voimassa olevat rotustandardit. Isossa-Britanniassa alettiin kasvattaa burmakissaa 1950-luvulla. United Kingdom’s Governing Council of the Cat Fancy (GCCF) hyväksyi sen omaksi rodukseen vuonna 1952.

Isossa-Britanniassa silloisen burman jalostuksen perustana oli amerikkalainen burmakissa. Nykyään burman brittiläiset rotustandardit eroavat kuitenkin amerikkalaisesta burmasta eikä Amerikasta tuotuja burmakissoja haluta ottaa mukaan brittiläiseen kasvatukseen. Euroopan burmakissat ovat vielä nykyäänkin klassista brittiläistä tyyppiä. Suomeen ensimmäiset burmakissat tuotiin 1960-luvulla. Ne kuuluivat Euroopassa jo yleistymässä olevaan brittiläiseen rotutyyppiin. Vastavuoroisesti perinteistä brittiläistä burmakissatyyppiä ei hyväksytä USA:ssa, Australiassa eikä Uudessa-Seelannissa. Näissä maissa noudatetaan kasvatuksessa voimakasrakenteisen amerikkalaisen burmakissatyypin standardeja.

Burmakissat ovat olleet mukana vaikuttamassa muiden kissarotujen jalostukseen, erityisesti tonkineesi- ja burmillarotuihin.

Terveys

Vuonna 2008 tutkijat saivat selville, että amerikkalaisessa burmarodussa on muihin nykyisiin kissarotuihin verrattuna vähiten geneettistä vaihtelua. Toisin sanoen amerikkalaiset burmat ovat suhteellisen läheistä sukua keskenään. Tästä syystä USA:ssa on sallittu burman risteyttäminen bombay- ja tonkineesirotujen kanssa. Jos jalostuksessa ei ole riittävästi geneettistä vaihtelua, sisäsiittoisuuden riski kasvaa ja perinnölliset sairaudet saattavat lisääntyä. Burmakissoista pitäville on tästä huolimatta hyviä uutisia kerrottavana, sillä burma on tilastollisesti tarkastellen pitkäikäisin lemmikiksi jalostettu kissarotu. Burmakissa elää keskimäärin noin 17-vuotiaaksi.

Valitettavasti järjestelmällisellä ja pienen geenipoolin jalostuksella on hintansa. Burmakissojen taakkana on usein congenital vestibular syndrome eli synnynnäinen tasapainoelimen sairaus. Se aiheuttaa sisäkorvassa sijaitsevan tasapainoelimen epämuodostuman, jonka seurauksena on tasapainokyvyn heikkeneminen ja kuuroutuminen.

Lisäksi brittiläistyyppiset burmat sairastuvat usein sokeritautiin. Kissojen diabetesta ei voida parantaa, mutta hyvien hoitomahdollisuuksien vuoksi se ei nykyään koidu enää kuolemaksi.

Tiettyjen burmasukujen on todettu olevan alttiita hypokalemialle, eli alhaisille veren kaliumpitoisuuksille. Sairaus periytyy peittyvästi eli se ei välttämättä puhkea kaikilla yksilöillä. Vain silloin kun molemmilla kissavanhemmilla on hypokalemiaa aiheuttava taipumus, sairaus puhkeaa jälkikasvussa. Sairauden luonteesta riippuen se voi olla joko harmiton tai johtaa kuolemaan.

Usein esiintyvä sairaus on myös endocardial fibroelastosis (EFE), jossa sydämen sisäkalvo paksuuntuu. Sairaus on kissoilla yleensä ennemmin tuntematon ja esiintyy vain nuorimmilla kissoilla.

Kasvatus

Periytyviä sairauksia vastaan voidaan taistella vain kasvattamalla eläimet suunnitellusti ja vastuuntuntoisesti. Rotukissoista pitävien onkin tästä syystä ennen kissan hankintaa selvitettävä kasvattajan taustoja, eikä rotukissaa saa missään tapauksessa hankkia ilman papereita. Rotukissojen kasvatuksessa ei ole pelkästään kyse asiakirjojen toimittamisesta. On tietysti tärkeää, että rotukissa on rotunsa standardien mukainen, mutta paljon tärkeämpää on kunkin kasvattajan tietotaito ja suhtautuminen tehtäväänsä. Kissojen kasvatus on vaativaa. Ennen kuin kissanpennut ovat kasvaneet niin isoiksi, että voivat muuttaa uuteen kotiinsa, kasvatusperheessä on tehty paljon töitä ja kustannuksia on kertynyt maksettavaksi. Kulujen ja kasvatusjärjestön jäsenmaksujen lisäksi väistämättömiä kustannuksia ovat emokissan ja sen pentujen terveydestä huolehtivan eläinlääkärin palkkiot tarkastuskäynneiltä, emokissan tiineysajan tarkastuksista, rokotuksista, kastroinnista tai madottamisesta. Laadukas kissanruoka maksaa sekin ja etenkin silloin, jos laatu on hintaa tärkeämpää. Jotta kissanpentu oppisi kaikki kissalle tärkeät asiat ja käyttäytymään sosiaalisesti, on sen saatava olla emonsa ja sisarustensa seurassa kasvatusperheessä kahdentoista viikon ikäiseksi asti. Tänä aikana kasvattaja huolehtii kissoista vuorokauden ympäri. Kasvattaja investoi kasvattamiinsa eläimiin ja ottaa niistä myös vastuun. Tästä syystä ei ole mitenkään ihmeellistä, että kasvattaja haluaa tutustua kissan ostajaan tarkemmin. Hän haluaa varmistua siitä, että kissanpennut saavat itselleen hyvän kodin. Hän on valmis auttamaan ja neuvomaan tuoretta kissanomistajaa myös ostosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Tällä kaikella on hintansa. Burmakissan pentu maksavat noin 700 euroa. Silloin tällöin jotkut kasvattajat myyvät hyvinkin edullisesti jo aikuisia kissoja, jotka on poistettu kasvatusohjelmasta.

Kissaa voi etsiä itselleen myös löytöeläinkotiin päätyneistä kissoista. Siellä on useita eri ikäisiä kissoja ja myös monia rotukissoja, jotka odottavat itselleen uutta omaa kotia.

Hoito ja huolenpito

Oletko löytänyt itsellesi unelmiesi kissan? Onneksi olkoon! Burmakissalla ei ole mitään erikoisempia vaatimuksia. Se on kuitenkin aktiivinen ja leikkisä, joten sille tulee tarjota vaihtelevasti erilaisia virikkeitä. Jotta kissa ei alkaisi kiipeillä ikkunaverhoissa tai pöydillä, kannattaa sille järjestää hyvät liikuntamahdollisuudet joko pihalle tai karkaamiselta suojatulle parvekkeelle. Se toteuttaa liikunnan tarvettaan harmittomasti, kun sillä on käytettävänään sopivia kiipeily- ja piiloutumismahdollisuuksia.

Burmakissat ovat sosiaalisia eläimiä. Ne hyväksyvät ihmisen mukisematta kaverikseen, mutta ennen muuta haluavat itselleen kissaseuraa. Lajitoverien seura on tärkeää etenkin silloin, jos se muuten jäisi yksin muiden lähtiessä päivittäin omiin askareisiinsa kodin ulkopuolelle. Burma on luonteeltaan taipuvainen dominoimaan muita, joten sille kannattaa tilanteita ennakoiden hankkia seuraksi rauhallisempi ja luonteeltaan tasaisempi kissa. Toisaalta voit hankkia samalta luotettavalta kissankasvattajalta samasta pentueesta kaksi kissaa, jotka ovat oppineet tuntemaan toisensa jo pienestä pitäen.

Hyvän kodin lisäksi pitkäikäiset burmat nauttivat myös siitä, että saavat syödäkseen laadukasta kissanruokaa, jossa on suuri lihapitoisuus. Kissathan eivät pysty hyödyntämään kunnolla hiilihydraatteja. Kasviperäiset ainesosat ovat niiden sisäelimille rasitukseksi ja voivat aiheuttaa diabetesta ja muita sairauksia. Muistathan viedä burmasi vuosittain eläinlääkärille tarkastukseen. Eläinlääkäri tutkii kissasi kunnon ja terveydentilan, ja voit samalla kysyä eläinlääkäriltä neuvoja kissanhoitoon.

Toivotamme sinulle ja onnea tuovalle burmakissallesi monta yhteistä mukavaa vuotta!