Brittiläinen pitkäkarva

Brittiläinen pitkäkarva

Brittiläinen Pitkäkarva

Oletko etsimässä kissaa, joka sopeutuu helposti elämään sisätiloissa ja jolla on mahdollisimman pitkä turkki? Brittiläinen pitkäkarva, tai highlander, on brittiläisen lyhytkarvan puolipitkäkarvainen muunnos. Molemmat ovat ystävällisiä ja luonteeltaan tasapainoisia kissoja, joilla on vähäinen liikunnantarve.

Brittiläisen pitkäkarvan synty liittyy tiiviisti brittiläisen lyhytkarvan historiaan. Näin siksi että molempiin rotuihin sovelletaan samoja standardeja. Ne eroavat toisistaan vain sen perusteella, että brittiläisellä pitkäkarvalla on pitkä, pehmeä turkki, mikä on saatu aikaan risteyttämällä persialaiskissojen kanssa.

Luonne

Brittiläisissä pitkäkarvoissa on sekä brittiläisen lyhytkarvan että persialaisen ominaisuuksia. Ne ovat luonteeltaan rauhallisia ja tasapainoisia eläimiä, jotka sopivat useimmiten erinomaisesti sisäkissoiksi. Monien muiden kissojen lailla ne pitävät siitä, että niitä huomioidaan. Ne ovat mielellään ”omien“ ihmistensä seurassa ja haluavat, että niitä silitellään ja niiden kanssa leikitään säännöllisesti.

Sisällä pidettäville kotieläimille on tärkeää, että ne voivat leikkiä perinpohjaisesti.  Toki myös kissat, jotka voivat käydä vapaasti ulkosalla, nauttivat kun voivat leikkiä yhdessä omistajansa kanssa. Brittiläinen pitkäkarva on hyvin oppivainen kissa, joka tarvitsee älyllistä aktiviteettia. Anna kissallesi erilaisia leikkikaluja ja -mahdollisuuksia, kuten klassinen leluhiiri, palloja tai älypelejä, joita on nykyään tarjolla kissoillekin eikä pelkästään vain koirille. Kissasi on haltioissaan kun sen pitää hankkia ruokansa metsästämällä!

Ennakkokäsityksen mukaan kissoja ei voi kouluttaa, mutta se pitää paikkaansa vain osittain. Vaikka kissat eivät suostu koulutettavaksi koirien lailla, ne pystyvät kuitenkin oppimaan asioita erittäin nopeasti. Siksi myös kissojen kanssa on oltava johdonmukainen. Älä esimerkiksi anna kissasi kerjätä pöydän vieressä. Tämä on tärkeää erityisesti niiden kissojen kannalta, jotka ovat suurimman osan päivästä sisätiloissa, saavat vain vähän liikuntaa ja joilla on taipumusta ylipainoisuuteen.

Ulkonäkö

Sukulaisensa brittiläisen lyhytkarvan tapaan brittiläinen pitkäkarvakin on rakenteeltaan vanttera, mutta ei ihanteellisessa tapauksessa näytä lihavalta vaan lihaksikkaalta. Jalat ovat lyhyehköt, rintakehä on leveä ja voimakas. Ulkonäköön sopii oivallisesti pyöreä pää ja lyhyt nenä, joka toisin kuin monilla muilla pitkäkarvaisilla kissoilla on lyhyt ja leveä ja pienellä painaumalla. Brittiläisen pitkäkarvan korvat ovat pienet ja pyöreät kuten brittiläisellä lyhytkarvallakin - yhdessä suurien tummien ja pyöreiden silmien ja tuuhean turkin kanssa ne saavat sen näyttämään nallekarhulta. Naaraskissat painavat 4–6 kg, kollit jopa 8 kg. Brittiläinen pitkäkarva on muihin suurikokoisiin kissoihin, kuten maine cooniin, verrattuna pienikokoisempi, vaikka tuuhea turkki saakin rodun usein näyttämään suuremmalta.

Brittiläisen pitkäkarvan näkyvin piirre on sen puolipitkä, tiheä turkki. Se on perinyt turkkinsa ominaisuudet persialaiskissojen rotuun kuuluvilta esivanhemmiltaan, jotka risteytettiin brittiläisen lyhytkarvan kanssa. Pitkäkarvainen turkki syntyi ensin vain sattumalta. Pitkäkarvaiset brittiläiset lyhytkarvakissat luokiteltiinkin lemmikkieläimenä epätoivotuksi ”sivutuotteeksi” eikä niitä saanut kasvattaa. Vieläkään kaikki suuret katto-organisaatiot eivät luokittele brittiläistä pitkäkarvaa omaksi rodukseen. Monilla lyhytkarvakissoilla on pitkäkarvainen turkki piilevänä geeninä. Tästä syystä aina silloin tällöin voi sattua niin, että brittiläistä lyhytkarvaa jalostettaessa syntyy pitkäkarvaisia kissoja, vaikka molemmilla vanhemmilla olisikin lyhytkarvainen turkki.

Brittiläisen pitkäkarvan turkki ei ole niin pitkä kuin persialaiskissalla, joten se luokitellaan puolipitkäksi. Erityisen tiheän aluskarvan vuoksi turkki kasvaa vartalosta kevyesti suoraan ulospäin, mikä saa sen tuntumaan pörröisen pehmeältä.

Koska brittiläinen pitkäkarva on brittiläisen lyhytkarvan läheinen sukulainen, molemmilla on samat mahdolliset värit ja tuntomerkit. Värivaihtoehtoja on olemassa yli 300, mistä jokaiselle varmasti löytyy mieleinen! Etenkin hopeanväriset kissat ovat suosittuja.

Historia

Brittiläinen pitkäkarva syntyi risteytettäessä keskenään brittiläinen lyhytkarva ja persialainen. Alkujaan tähän risteytysyhdistelmään päädyttiin siitä syystä, että haluttiin suurentaa maailmansotien jälkeen pienentynyttä brittiläisen lyhytkarvan geenivarastoa. Pitkäkarvaisuuden geeni periytyy resessiivisesti, eli se välittyy rodun geeneissä piilevänä ominaisuutena. Toisinaan pitkäkarvaisia eläimiä syntyy vasta monen sukupolven päästä, kuten brittiläisen lyhytkarvankin tapauksessa. Brittiläisen lyhytkarvan rotustandardien mukaan turkin on oltava lyhytkarvainen. Aluksi pitkäkarvaisia kissoja ei saanut kasvattaa, ja ne annettiin lemmikkieläimiksi vain kastroituna. Monilla lyhytkarvakissoilla on pitkäkarvainen turkki piilevänä geeninä. Tästä syystä voi yhä vieläkin sattua niin, että brittiläistä lyhytkarvaa kasvatettaessa syntyy pitkäkarvaisia kissoja, vaikka molemmilla vanhemmilla onkin lyhytkarvainen turkki.

Sittemmin jotkin jalostusjärjestöt ovat hyväksyneet brittiläinen pitkäkarvan omaksi rodukseen. Sen kasvatuksessa käytetään samoja standardeja kuin brittiläisen lyhytkarvankin. Rodut eroavat toistaan vain karvan pituuden perusteella. Brittiläinen pitkäkarva voi olla kooltaan pienempi tai suurempi ja myös turkin pituus voi vaihdella. Jotkut kasvattajat suosivat suurikokoisia kissoja, jotkut taas kissoja, joilla on samat ominaisuudet pienemmässä koossa.

Turkin väri

Brittiläisen lyhytkarvan lailla on olemassa yksi- ja monivärisiä pitkäkarvakissoja. Niiden värivariaatiot ulottuvat klassisen mustan, ruskean (suklaa), kanelin ja punaisen väreistä niin sanottuihin diluutioväreihin: sininen, lila, beige ja creme. Mustavalkoiset ja kolmiväriset kissat näyttävät usein samanlaisilta kuin pitkäkarvaiset kotikissat. Kissoja, joilla on jokin tietty väri vain karvan kärjessä, luokitellaan sävyllisiksi (shaded). Niiden luokitusperusteena on siis vain värisävy, ja se saakin pitkän turkin näyttämään tosi kauniilta!

Olemme koonneet tähän yli 300 värivaihtoehdosta tärkeimmät:

Colorpoint: Perusväri peittää vain kissan uloimmat kohdat (naama, korvat, jalat, häntä ja uroskissoilla sukupuolielimien seutu).

Chinchilla: Hyvin mielenkiintoinen väritys. Karvasta yksi kahdeksasosa on mustapohjaisen perusvärin peittämää, loppuosa on hopeanvalkoista.

Tabby: Enemmän kuin pelkkä tiikerikuvioinen kissa. Sen perusteella miltä väritys näyttää, brittiläinen lyhytkarva on tiikeri (mackerel), klassinen tabby (classic tai blotched), täplikäs tabby (spotted) tai tikattu tabby (ticked).

Tortie: Kolmivärinen kissa, jota kutsutaan myös kilpikonnaksi. Brittiläinen pitkäkarva tortie on geneettisin perustein pääsääntöisesti aina naaraskissa.

Torbie: Kissat ovat väriltään tortien ja tabbyn yhdistelmiä.

Kaksivärinen: Jokainen väri valkoisen kanssa. Riippuen väripintojen osuuksista, harlekiinikissan turkissa voi olla vain 1/6 valkoista, van-kissalla paljon valkoista ja bicolor-kissalla yhtä paljon valkoista kuin muuta väriä.

Hoito

Pitkä turkki tarvitsee enemmän hoitoa kuin lyhyt. Brittiläisen pitkäkarvan turkin hoito ei ole kuitenkaan kovin työlästä. Jotta välttäisi aluskarvojen takkuuntumisen ja solmuuntumisen, kissan turkki kannattaa harjata viikoittain perusteellisesti – karvanlähdön aikaan tai kun turkki on pidempi, on hyvä harjata useamminkin.

Turkin takkuuntumista voi välttää niinkin, että kissan totuttaa jo pennusta alkaen harjaan tai kampaan. Myynnissä on monenlaisia kissan harjoja ja kampoja. Riippuu paljolti omista mieltymyksistä mikä niistä on itselle ja kissalle sopivin. Kannattaa kuitenkin aluksi käyttää pehmeää harjaa, joka ei hienon kissanturkin takkuja ojennettaessa satuta eikä vahingoita kissan ihoa. Jokaisen hoitokerran jälkeen kissalle tarjotaan pieni herkkupala. Sitten kun säännöllisesti tehtävä turkinhoito sujuu sekä kissan että kissanpitäjän kannalta vaikeuksitta, voi täysikasvuisten kissojen turkkia hoitaa tarpeen vaatiessa myös jykevämmilläkin harjoilla ja kammoilla.

Kissat ovat siistejä eläimiä ja ne osaavat hoitaa turkkiansa itse. Kissan uurteinen ja karkea kieli onkin tähän tarkoitukseen oivallisesti sopiva hoitoväline. Toisaalta pitäessään turkistaan huolta kissa nielee samalla varsin paljon karvoja. Pitkäkarvainen kissa nielee keskimäärin yhtä paljon karvoja kuin lyhytkarvainenkin, mutta karvamäärään vaikuttaa se, että karvat ovat paljon pidempiä. Jotta turkkikarvat kulkeutuisivat kissasi ruoansulatuskanavasta pois ongelmia aiheuttamatta, voit tarjota kissallesi tavanomaisen ruoan lisäksi kissanruohoa tai tähän tarkoitukseen sopivia herkkupaloja. Kun ostat herkkupaloja, joissa on kissan hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia, kiinnitä huomiota siihen, että niissä on laadukkaita ainesosia ja että ne ovat mieluiten sokerittomia ilman turhia kasvisperäisiä aineksia.

Terveys

Vaikka brittiläiset pitkäkarvat ovat terveytensä puolesta yleisesti ottaen ongelmattomia, on niillä taipumusta samantyyppisiin sairauksiin kuin niiden lyhytkarvaiset sukulaisensakin. Esimerkiksi ylipaino on sekä brittiläisten lyhytkarvojen että sisäkissojen suuri ongelma. Siihen paras ratkaisu on säännöllinen liikunta. Anna lelukepin heilua ja nauti kissasi kanssa vietetyistä yhteisistä leikkihetkistä!

Brittiläisten pitkäkarvojen on todettu aiempaa enemmän kärsivän munuaisten monirakkulataudista (polycystic kidney disease). Tämä sairaus puhkeaa entistä useammalle brittiläiselle lyhytkarvalle ja persialaiskissalle, ja niin on käynyt myös näiden molempien rotujen risteytyksen tuloksena syntyneelle brittiläiselle pitkäkarvalle. Kystat muodostuvat munuaisiin jo kissan ollessa nuori. Ne voidaan todeta helposti ultraäänitutkimuksella.

Tämän lisäksi brittiläisten pitkäkarvojen vaivana on aiempaa useammin hypertrofinen kardiomyopatia (HCM), joka on sydänlihaksen sairaus. On parasta todeta tämä sairaus ajoissa tutkituttamalla säännöllisesti siitoskissojen sydämet ja huolehtia siitä, että niitä kissoja, joilla vaiva on, ei käytettäisi siitoseläiminä. Hypertrofista kardiomyopatiaa ei voida parantaa, mutta jos se todetaan kissalla varhaisessa vaiheessa, sairautta pystytään hoitamaan ja kissa saattaa elää kauankin.

Kasvatus

Brittiläisten pitkäkarvojen kasvatus on vielä suhteellisen uutta, eivätkä kaikki jalostusjärjestöt ole vielä hyväksyneet sitä omaksi kissarodukseen. Järjestöt, jotka tunnistavat brittiläisen pitkäkarvan omaksi rodukseen, sallivat siitoksessa brittiläisen lyhytkarvan. Monet lyhytkarvaiset eläimet kantavat pitkäkarvaisuuden geeniä ja nykyään tehdään varta vasten testejä, joiden tarkoituksena on erottaa jalostettavaksi lyhytkarvakissoja, joilla on pitkäkarvaisuuden geeni.

Nuorena rotuna brittiläistä pitkäkarvaa on monen kokoisena, painoisena ja turkin pituudeltaan erilaisena. Kasvattajat toimivat omia prioriteettejaan noudattaen ja painottavat kissatyypin ominaisuuksia eri lailla. Yhtenäiset rotuominaisuudet saadaan koottua vasta monen vuoden määrätietoisen jalostustyön tuloksena.

Ravinto

Brittiläisten pitkäkarvojen ravinnontarve on samanlainen kuin muidenkin kissarotujen. Ravinnon perustana on laadukas märkä ja kuiva ruoka, jossa on suhteellisen paljon lihaa ja paljon proteiinia. Sen lisäksi pitää olla raikasta vettä aina kun kissa sitä haluaa. Kasviperäisten aineiden tai niiden sivutuotteiden osuuden pitää olla vähäinen niin, että niiden nimikkeet on ilmoitettu tuoteselostuksessa viimeisenä.

Jotta kissasi pääsee nielemistään turkkikarvoista vaivattomammin eroon, voit tarjota sille ravintoa, jossa on hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia. Sinänsä pitkäkarvaisille eläimille kannattaa antaa kuivaruokaa tai turkkikarvanvaihtoa tukevia makupaloja, sillä ne auttavat luonnollisella tavalla ruoansulatusta karvapallojen käsittelyssä. Myös kissanruoho on hyvä vaihtoehto eläimille, jotka eivät pidä liikunnasta.

Jos eläinlääkäri on todennut kissallasi olevan taipumusta HCM:ään tai kystaisiin munuaisiin, suunnittele kissasi ruokavalio sen mukaisesti. Saat varmasti eläinlääkäriltä tarkoitukseen sopivia neuvoja.

Näin löydät hyvän kissankasvattajan

Koska brittiläisellä pitkäkarvalla on periytyviä sairauksia, on tärkeää, että jalostukseen otettavat eläimet on valittu varmoin perustein. Sekä HCM että munuaisten monirakkulatauti ovat perinnöllisiä. Munuaisten monirakkulatauti on jopa dominoiva ominaisuus, eli kissa, jolla on kystia, siirtää ominaisuuden kaikille jälkeläisilleen.

Luotettava kasvattaja tietää mikä merkitys eläinten terveydellä ja niiden jälkikasvulla on. Hän huolehtii siitä, että eläimet käytetään säännöllisesti terveystarkastuksessa ja niiden terveydentilaa tarkkaillaan kiinnittämällä erityisesti huomiota useimmin esiintyviin perinnöllisiin sairauksiin. Luotettavalla kasvattajalla on tarvittaessa antaa nähtäväksi eläimen vanhempien terveystodistukset.

Älä usko ikinä ammattitaitoa vailla olevia kasvattajia, jotka tarjoavat edullisia rotukissoja ilman asiaankuuluvia todistuksia. Ellei jalostusjärjestö pääse kontrolloimaan eläinten kasvatusta, siitoksista voi tulla ongelmallisia ja perinnöllisiä sairauksia voi puhjeta liian usein. Kissojen kasvatus on kallista ja vaivalloista. Kasvattajat, joilla on eläimiä tarjottavanaan halpaan hintaan, pihistelevät usein sekä laadukkaan eläinruoan ja rokotuksien kustannuksella, eivät vie eläimiä vaadittaviin terveystarkastuksiin, eivätkä jätä emoille tarpeellista toipumisaikaa poikueiden väliin.

Rotueläimet ovat kalliita. Ne ovat kuitenkin hintansa väärttejä, jos haluat itsellesi kissan, joka ei ole pelkästään vain silmänruokaa, vaan myös hyvin koulutettu ja terve.

Eläinsuojelujärjestöt ja löytöeläinkodit kannatta ottaa vaihtoehtona huomioon. Niissä saattaa hyvinkin olla useita eri ikäisiä lyhyt- ja pitkäkarvaisia kissoja odottamassa uutta kotia!

Toivotamme sinulle mukavia kissanpäiviä brittiläisen pitkäkarvasi kanssa!

Hyödyllisimmät artikkelimme
Maine coon on nykyään yksi suosituimmista kissaroduista koko maailmassa.
Bengalikissa on todella ainutlaatuinen kissarotu. Bengalia voidaan kutsua kotitiikeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen suonissa virtaa hitunen aitoa villikissan verta. Hybridikissat, kuten bengali ja savanni, ovat nykyään kuuminta hittiä kissan kasvatuspiireissä. Lue rotukuvauksestamme millainen hybridikissa on ja mitä on otettava huomioon, jos aikoo hankkia sellaisen omaan kotiinsa. Isojen kissaeläimien risteytyksenä syntyneitä kissoja näki vielä 1900-luvun alussa Euroopan eläintarhoissa. Isot hybridikissat eivät kuitenkaan lopulta olleet eläintarhojen tarkoituksiin sopivia, ja sittemmin ajatusta hybridikissoista ruvettiin soveltamaan pienempiin kissarotuihin. Villejä kissalajeja alettiin risteyttää innokkaasti kesyjen kotikissojen kanssa ja villikissahybrideistä tulikin suosittuja. Tunnetuin näistä lienee bengalikissa, joka on kesyn mustan kotikissan ja aasialaisen leopardikissan risteytys. Tulokseksi saatiin kissarotu, jolla on pitkänomainen ruumiinrakenne ja harvinaislaatuinen turkin väritys ja joka villistä sukuperästään johtuen kaipaa aina silloin tällöin kokenutta kissanomistajaa.
Kissa, joka on kuin räsynukke (englanniksi ragdoll)?