5 arvostelua tuotteelleJosera Nature Energetic
Lataa tuotekuvasi20.05.21|Juha
Toimii meillä
Hilseily loppui ja aktiivinen käyttö-labbis saa riittävästi energiaa.
Turkki kiiltää ja jätökset kiinteitä.
30.05.19|Joanna
Sopii herkille boksereille
Erinomaisesti sopinut kahdelle hiivaan taipuvaiselle, herkkämahaiselle bokserille. Ihot, korvat ja mahat kunnossa, lihakset ja massa pysyy, turkit kiiltävät. Käytössä taloudellista. Näille on ollut vaikea löytää sopivaa ruokaa. Näyttää myös maistuvan.
15.08.18|Zambo
Josera Nature Energetic
Hinta/laatusuhde kohdallaan. Jätökset kiinteät ja pienet, "ilmavaivat" loppuivat 50kg AB-urokselta lähes kokonaan. Nappulat kohtalaisen suuria eli hampaatkin saavat tekemistä. 15kg pussi joita ei nykyään taida löytyä enää moneltakaan valmistajalta, etenkään tällä hinnalla!!!
14.03.18
Ainut meille sopiva ruoka
Mulla on todella allerginen tanskandoggi. Ei esimerkiksi voi syödä perunaa. Viimeisen kolmen vuoden aikana ollaan kokeiltu kaikennäköistä, jopa raakaruokintaa, mutta mikään ei tuntunut toimivan hyvin. Tätä ruokaa syödään nyt jo toista viikkoa ja voin nyt jo kertoa: ei ripulia (2-3 pökälettä päivässä, koostumus oikeanlaista), iho paranee päivä päivältä (vähemmän hilsettä), näyttää maistuvan koiralle ja pienempikin annos riittää, että vatsa on täynä.
Käännetty kielestä zooplus.de zooplussan toimesta