Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

luonnonvalkoinen

ihan ok

muuten erinomainen, mutta erittäin vähän tilaa hypätä ylimmästä tasosta keskimmäiseen, sekä keskimmäisestä alas. kissani tykkää kyllä puusta mutta on todella varovainen kun hyppii alas. kokeilin myös jälkeenpäi muokata puun osia eritavalla ja nyt hyppelytilaa on enemmän.

Ötökkäpuu

Puu oli meilläkin pitkän aikaa,jo vuosia käytössä kunnes uuden ostettua puu purettiin ja sisältä lenteli ötököitä. Koko puu piti pussittaa jätesäkkiin ja hävittää. Ikävä kyllä,enää ei tilata täältä puita koska myös muista puista tullut mukana ötököitä.

Toimiva raapimapuu ketterille ja pienille kissoille

Kaksi kissaneitiä ihastuivat tähän heti! Yläpeti oli ensin hieman hankala, mutta kissat keksivät parissa päivässä tekniikan sinne kiipeämiseen ja viihtyvät ylhäällä hyvin. Riittävän tukeva, vaikka ylös kavutaan vauhdillakin ja sopii mainiosti pieneen asuntoon. Kissani painavat n. 3kg, en suosittele isommille kissoille. Miinuksena ylemmän tason pieni koko, voi olla vaikea päästä yläpedille ja toinen puussa kiinni ollut lelupallo irtosi leikeissä nopeasti.

Ei hyvä

Kissa ei pääse yläpedille ollenkaan eikä varsinaista löllöilypaikkaa ole. Samoin tilauksen mukana tuli väärät osat eikä puuta suostuttu vaihtamaan uutena toiseen, vaikka uudelleen lähetetyissä osissakin oli puutteita. Emme saaneet rahoille vastinetta ja yhteydenpito oli huonoa.

kovassa käytössä

kestävä, tukeva ja kompakti pieneen tilaan. Toisiksi ylin taso turhan kapea, kissani hyppää alatason tasalla olevalta pöydältä suoraan yläpetiin.

Ötökkäpuu

Puu oli ahkerassa käytössä monia vuosia kunnes purettiin uuden puun tieltä. Sisältä paljastui ötököitä ja ällöttävä ajayus,että ovat siellä vuosia olleet. Näitä ei Suomessa ole,joten ötökät ovat tulleet puun mukana jo Saksasta saakka.

Loistava pieneen tilaan

Vie vähän tilaa, mutta antaa silti paljon iloa kissalle. Meidän tuolloin alle vuoden ikäinen maatiainen pääsee helposti kiipeämään ylempäänkin pesään, ja vauhdilla! Mahtava hankinta varsinkin yksiöön, sillä puu ylläpitää hyvin kissan lihaksistoa ja kuntoa. Alapesiä on helppo käyttää myös "lelukoppana". Puu on tukeva ja kestää kovempaakin menoa. Iso plussa on se, ettei puuta tarvitse kiinnittää seinään/kattoon.

Suosikki paikka kissoille

Tuote on kaunis, toinen meidän kissoista, joka on taitava hyppelijä valtasi ylimmän pesäpaikan. Toinen kissoistamme kelpuutti itselleen alemman tason. Kynsiä on teroiteltu niin, että tolpan narut ovat rispaantuneet. On ollut käytössä meillä jo viisi vuotta. Kissaneidit painavat 6 kg/ kpl. Kohta on aikaa tilata uusi kiipeilypuu.

Muistakaa turvallisuus!

Todella hyvä ja kaunis puu. Tilaa säästävä. Huono puoli on tasojen suunnittelu. Toiseksi ylin taso pitäisi olla leveämpi jotta pesästä pääsee alas turvallisesti. Vanhemmille kissoille alastulo on suorastaan vaarallista. Muutaman itsemurhaloikan jälkeen laitoin viereen toisen puun jonka kautta kissani pääsevät ylimmästä pesästä alas turvallisesti.

Sekä hyvä että huono

Oma kollini on melkoisen taitava kiipeilijä, joten ajattelin tämän olevan sopivan haasteellinen. No pieleen meni. Yläpedille on liian vaikea päästä. Tilan puuttuessa kissa joutuu ponnistamaan kohtisuoraan ylös ja silloin horjahtaa helposti taaksepäin, kun ei pehmeästä pedistä saa oikein otettakaan. Onneksi muut tasot kelpaavat lepopaikoiksi ja erityisesti tynnyriosan pesäkolot ovat mieluisia. Kauniin värinen ja sopii pieneen tilaan. Ei tarvitse kiinnittää seinään, on riittävän vankka.

Toimii

Omat kaksi ja hoidossa olleet kolme kissaa ovat kaikki tolppaan osanneet kiivetä. Tolppa nurkassa. Reilu kolme vuotta ollut ja nyt ylimmät narut alkaa rispaantumaan. Joka päivä tolppaa raavitaan ja joku ylätasanteella oleilee eli aktiivisessa käytössä on. Molemmat roikkuvat lelutkin vielä ehjiä. Välillä kissat touhunneet, niin vauhdilla, että olen luullut tolpan kaatuvan. Pystyssä kuitenkin pysynyt. Alimmissa koloissa eivät viihdy, mutta ne ovatkin nyt käytössä leluvarastoina.

Ihan kiva

Kiva väri ja yksinkertaisuus, mutta myös vaarallinen. Kaksi itämaista kissaani ovat jo tippuneet yläpediltä yrittäessään päästä sinne. Yläpetiä pitelevä raapimatolppa pitäisi olla keskellä eikä sivussa niinkuin nyt. Yläpetillle kulku on myös kissoilla tosi hankalaa koska toiseksi ylin taso on aivan liian pieni.

Suorastaan vaarallinen

Yläpetille on kissojen todella vaikea päästä, johtuen toisiksi ylimmän tason liian pienestä pinta-alasta. Yläpetin tolppa jolla yläpeti in kiinni pitäisi lisäksi olla keskitetty. Meillä on nyt kaksi kissaa jo pudonnut alas satuttaen pahasti itsensä, kun ovat yrittäneet päästä ylimmälle tasolle toiseksi ylimmältä tasolta.

Kelpo puu pieneen tilaan.

Perushyvä kissanpuu muutamalle kissalle. Erityisen suosittu alue molemmilla kissoilla on yläpäässä oleva "pesä", jossa molemmat vuoronperään nauttii päiväunistaan. Muuten puu jää hyödyntämättömäksi vaikean kiipeämisen johdosta ja saa asetella ylintä osaa parempaan asentoon. Käytän lisänä koroketta joka helpottaa kiipeämistä ylös. Kapeaan tilaan sopiva ja valkoinen väri tuo vaihtelua.

Ihan hyvä

Vuoden käytössä olon jälkeen pallot ovat irronneet ja kangas on toiseksi ylimmältä tasolta revennyt. Puu ei ole kaatunut kertaakaan vaikka 6kg kolli on siinä riekkunut. Ylin kerros on nykyään vinossa. Sitä ei saa enää suoraan, koska ylimmän kerroksen kiinnittävä ruuvi tms on vääntynyt. Puu toimisi paremmin, jos ylimmän kerroksen kiinnitys tulisi keskelle! Kaiken kaikkiaan kuitenkin nätti ja käytännöllinen puu. Helppo kasata. Kissa halusi kiivetä huipulle jo kokoamisvaiheessa.

Kissa tykkää

Plussaa siitä että puu on oikeasti tukeva ja mahtuu pieneen tilaan! Olisin kuitenkin kaivannut ehkä laadulta vähän parempaa, puusta irtoaa todella paljon nöyhtää ja on näin vähän epäsiistin ja kuluneen näköinen. Molemmat pallot ovat jo 3 kk käytön jälkeen irronneet, ensimmäinen irtosi jo parin päivän jälkeen.. Tämä nyt ei niin haittaa, nehän saa varmaan tarvittaessa onneksi kuitenkin takaisin kiinni:) Mielenkiinnolla odotan, mitä puusta on vuoden jälkeen jäljellä.

Mainio!

Todella tukeva kahden päälle 5 kiloisen kollin käytössä! Ei kaadu vaikka ei ole millään varmistuksella seinässä kiinni, mistä olen tosi tyytyväinen ja yllättynyt. Siistin ja tyylikkään näköinen eikä vie lattiapinta-alaa juuri ollenkaan. Tähän astisista puistamme heittämällä paras ja tukevin. Aiemmat ovat olleet kattoon asti yltäviä/kinnittyviä. Saa nähdä kuinka kestää aikaa, puu on vielä suht tuore.

Raapimapuu

Tämä raapimapuu osottautui harvinaisen tukevaksi,vaikkei olekkaan kattoon yltävä. Tolpat olivat myös normaalia paksumpia, josta olisi voinut olla maininta, koska harvoin sellasia saa. Minulla on isot kissat,toinen lähempänä 7kg ja toinen 5kg.En olisi tajunnut tätä tilata, jollei perheenjäsenelläni olisi ollut tälläistä. suosittelen!

Catherine kiipeilypuu

Tuotteen kasaaminen oli helppoa. Puu on kapea, joten tasolta toiselle siirtyminen vaatii kissalta fyysisiä taitoja ja notkeutta. Toinen roikkuva lelupallo irtosi (kiristysommel petti) ennen kuin puu oli ollut päivääkään käytössä. Kankaasta irtoaa jnkv. nöyhtää. Tilaasäästävä ratkaisu, jossa raapimistynnyri ja hyvät kiipeilytolpat. Kissa pääsee halutessaan turvaan joko alapesään tai yläpetiin.

Hyvä

On pysynyt hyvin pystyssä painavan brittikissankin kestäen. Yksi miinus tässä kuitenkin löytyy: Toiseksi ylin taso on niin lyhyt, että yläpetille on vaikea päästä (omat kissat ei uskalla mennä ollenkaan) ja jos laitan itse kissan yläpetiin, on sieltä vaikea tulla alas tuohon toiseksi ylemmälle tasolle. Raapimapuu on täytynyt asettaa sellaiseen paikkaan, että yläpetin saa käännettyä osoittamaan eri suuntaan kuin mitä kuvassa on tarkoitettu, jotta kissoilla tilaa tulla tuolle alemmalle tasolle.

Arvostelut muista maista

Cream

Yläsänky hankala

Ostin tämän monta vuotta sitten. Kumpikaan kissani ei päässyt ylimmälle pedille, koska se oli suoraan tasaisen alustan yläpuolella. Ylin osa ei ole koskaan ollut käytössä. Ruuvailin siihen kohtaan toisen raapimapuun sisalpedin, jolloin alustalta ylimmälle pedille jäi hyppytarpeeksi tilaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Crème

Suosikki vielä kolmen vuoden jälkeenkin

Ostin tämän loppuvuodesta 2022 ja totta kai se on jo aika kulunut, mutta silti edelleen suosikki. Siinä makoillaan jopa usein kahdestaan. Kapean mallin ansiosta se on mahtunut moniin eri paikkoihin asunnossani. Se ja korkeus ovat todella tämän huonekalun plussia.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Crème

Kaunis raapimapuu, mutta ei kovin tukeva

Se on todella kaunis raapimapuu, mutta ei kovin tukeva. Meidän kissa piti sitä aluksi pelottavana, koska siitä on vaikea päästä alas ja se heiluu aika paljon, kun hän menee ylemmäs. Hän uskalsi aluksi myös olla menemättä ylimmälle tasolle. Sain sen korjattua kääntämällä ylimmän kerroksen ulospäin. Nyt hän voi kiivetä helpommin ja tulla turvallisemmin alas. Hän ei kuitenkaan enää pääse yhteen roikkuvista palloista käsiksi. Harmi, etteivät ole kunnolla miettinyt suunnittelua.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Crème

Kissa on siitä todella iloinen

Todella hyvä raapimapuu. Tarpeeksi tukeva, ei kaadu vaikka kissani hyppää siihen. Se, että kissani tekee sen kömpelösti, on ihan hänen oma syynsä. Alakori ja yläpuolella oleva taso ovat saman kokoisia, joten kissani hyppää joskus suoraan maasta ja joskus pöydän kautta ylös. Toimii hyvin. Kissani on 13-vuotias.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
creme

Sopii todella hyvin kiipeilyseinän siirtymäksi

Seinän kulmarauta kannattaa ehdottomasti asentaa, koska Zoomiesille se ei olisi turvallista ilman sitä. Meillä se toimii täydellisenä kulmasiirtymänä yhdeltä kiipeilyseinältä toiselle. Samalla se peittää pistorasian ja nettipistokkeen. Pistorasiat varustetaan aina kannella (rakennustarvikeliikkeen laatua!). Näyttää hyvältä ja oli helppo kasata. Kulmarauta täytyy ostaa erikseen. Valitettavasti ei ole tietoa, ovatko materiaalit myrkyttömiä (ei Ökotex-merkintää tms.)

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Crème

epävakaa

Mikä katastrofi... Tässä voisi olla tosi kiva kissapuu, mutta se on aivan järkyttävän hutera. Kun kissa hyppää siihen, pelkään että koko hökötys kaatuu. Lisäksi se heiluu ihan hulluna, kun kissat ovat siinä päällä. Säästä rahasi ja osta joku toinen.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
creme

Kaunis kulmaratkaisu

Tämän raapimapuun ottivat meidän Birma-kissat hyvin vastaan. Ostin sen koon ja kulmaan sijoittamisen mahdollisuuden takia. Valitettavasti viiden vuoden jälkeen kangas ylhäältä repesi, eikä siihen saa vaihdettavaa päällistä, mikä on harmillista. Alakori on pieni, mutta silti kollikissa tunkee sinne mielellään. Tilasin nyt uuden, vaikka kaikki ei olekaan täydellistä. Raapimapuun saa helposti siirrettyä sivuun siivouksen ajaksi, joten en ole kiinnittänyt sitä seinään.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
crème

Hyvä laatu, mutta huonosti järjestetty

Tuote on hyvälaatuinen ja viimeistely on kunnossa. Se näyttää hyvältä, mutta ei ole kovin käytännöllinen kissalle, koska hyllyt ovat melkein päällekkäin ja kissan on vähän hankala siirtyä hyllyltä toiselle. Oma kissani käyttää sitä hyvin vähän. Hän on pitänyt enemmän muista malleista.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
creme

Vankka ja kestävä

Kaksi kollikissani, kumpikin 5 kg, hyppivät villisti ylös ja alas tai lepäävät korkealla tasolla. Olen omistanut nämä puut jo 3–4 vuotta, ja ne ovat edelleen aivan huippukunnossa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
creme

Aika jyrkkä

Ollaan nyt käytetty tätä raapimispuuta melkein 6 vuotta ja Luna rakastaa ylintä petiä. Mutta: Koska raapimispuun tasot eivät olleet porrastettu vaan suoraan päällekkäin, otin yhden tason ja ylimmän raapimistolpan pois. Korkeus riittää silti hyvin, että Luna pääsee mukavasti hyppäämään ylös ja alas ja voi edelleen tarkkailla valtakuntaansa. Epäkäytännöllisen rakenteen takia raapimispuu saa yhden tähden vähemmän.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
crème

Kompakti, tukeva ja vankka, mutta ei kovin ergonominen vähän kömpelöille aikuisille kissoille...

Kompakti raapimapuu, täydellinen pieniin asuntoihin. Mutta suunnittelu ei ole kovin käytännöllinen: alhaalla oleva "laatikko" on kapeampi kuin yläpuolella oleva kori. Kumpikaan kissoistani ei pääse kiipeämään ylös ilman tukea läheltä, koska matka lattiasta on liian korkea, eikä "laatikon" katolta ole tarpeeksi tilaa hypätä. He eivät myöskään pidä ylhäällä olevasta tyynystä, koska eivät näe mihin ovat hyppäämässä... Onneksi tyynyn voi irrottaa, joten ylhäällä on silti mukava paikka :)

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen