Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

luonnonvalkoinen

ihan ok

muuten erinomainen, mutta erittäin vähän tilaa hypätä ylimmästä tasosta keskimmäiseen, sekä keskimmäisestä alas. kissani tykkää kyllä puusta mutta on todella varovainen kun hyppii alas. kokeilin myös jälkeenpäi muokata puun osia eritavalla ja nyt hyppelytilaa on enemmän.

Sekä hyvä että huono

Oma kollini on melkoisen taitava kiipeilijä, joten ajattelin tämän olevan sopivan haasteellinen. No pieleen meni. Yläpedille on liian vaikea päästä. Tilan puuttuessa kissa joutuu ponnistamaan kohtisuoraan ylös ja silloin horjahtaa helposti taaksepäin, kun ei pehmeästä pedistä saa oikein otettakaan. Onneksi muut tasot kelpaavat lepopaikoiksi ja erityisesti tynnyriosan pesäkolot ovat mieluisia. Kauniin värinen ja sopii pieneen tilaan. Ei tarvitse kiinnittää seinään, on riittävän vankka.

Ihan hyvä

Vuoden käytössä olon jälkeen pallot ovat irronneet ja kangas on toiseksi ylimmältä tasolta revennyt. Puu ei ole kaatunut kertaakaan vaikka 6kg kolli on siinä riekkunut. Ylin kerros on nykyään vinossa. Sitä ei saa enää suoraan, koska ylimmän kerroksen kiinnittävä ruuvi tms on vääntynyt. Puu toimisi paremmin, jos ylimmän kerroksen kiinnitys tulisi keskelle! Kaiken kaikkiaan kuitenkin nätti ja käytännöllinen puu. Helppo kasata. Kissa halusi kiivetä huipulle jo kokoamisvaiheessa.

Kissa tykkää

Plussaa siitä että puu on oikeasti tukeva ja mahtuu pieneen tilaan! Olisin kuitenkin kaivannut ehkä laadulta vähän parempaa, puusta irtoaa todella paljon nöyhtää ja on näin vähän epäsiistin ja kuluneen näköinen. Molemmat pallot ovat jo 3 kk käytön jälkeen irronneet, ensimmäinen irtosi jo parin päivän jälkeen.. Tämä nyt ei niin haittaa, nehän saa varmaan tarvittaessa onneksi kuitenkin takaisin kiinni:) Mielenkiinnolla odotan, mitä puusta on vuoden jälkeen jäljellä.

Catherine kiipeilypuu

Tuotteen kasaaminen oli helppoa. Puu on kapea, joten tasolta toiselle siirtyminen vaatii kissalta fyysisiä taitoja ja notkeutta. Toinen roikkuva lelupallo irtosi (kiristysommel petti) ennen kuin puu oli ollut päivääkään käytössä. Kankaasta irtoaa jnkv. nöyhtää. Tilaasäästävä ratkaisu, jossa raapimistynnyri ja hyvät kiipeilytolpat. Kissa pääsee halutessaan turvaan joko alapesään tai yläpetiin.

Hyvä

On pysynyt hyvin pystyssä painavan brittikissankin kestäen. Yksi miinus tässä kuitenkin löytyy: Toiseksi ylin taso on niin lyhyt, että yläpetille on vaikea päästä (omat kissat ei uskalla mennä ollenkaan) ja jos laitan itse kissan yläpetiin, on sieltä vaikea tulla alas tuohon toiseksi ylemmälle tasolle. Raapimapuu on täytynyt asettaa sellaiseen paikkaan, että yläpetin saa käännettyä osoittamaan eri suuntaan kuin mitä kuvassa on tarkoitettu, jotta kissoilla tilaa tulla tuolle alemmalle tasolle.

Keskinkertainen

Kokoominen oli suhteellisen helppoa, vaikka ohjeet voisivatkin olla selkeämmät. Pintamateriaalin laatu ei vakuuta. Karvat irtoili jo kootessa. Ei tosiaan vie paljoa lattiapinta-alaa, mutta on sen verran kiikkerän oloinen, että jotenkin sitä kannattaa tukea. Ja kissaahan tämä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Meni rikki puolessa vuodessa

Muuten erittäin hyvä puu, toisen kissamme ehdoton lempipaikka. Yläpeti on juuri sopiva ja turvallinen nukkumapaikka, raapimispintaa on riittävästi ja korkeuskin sopiva kiipeilemiseen. Nurkkamalli on kiva, ja puu on suhteellisen neutraali sekä väriltään että kooltaan. Valitettavasti taitaa olla heikkoa tekoa, kun yläpeti romahti käyttökelvottomaksi vajaan puolen vuoden käytön jälkeen.

Hyvä kiipeilypuu

Nurkkaan sijoitettuna melko tukeva eikä vie paljoa tilaa. Kestää hyvin kolmen nuoren kissan temmellyksen ylös alas. Raapimatynnyri alaosassa ei aluksi kiinnostanut, mutta kiinnostus heräsi kissanminttusuihkeen avulla, tynnyrin pesillä ei kuitenkaan ole paljoa käyttöä. Hieman ylin tolppa on kallistunut, puu ei siis ole aivan suora, josta siis miinusta pisteisiin.

Ok ostos

Tällainen puu tuli meille viikko sitten ja kissat ihan tykänneet. Tosin kisuilla ollut hieman vaikeuksia tulla alas ylimmältä tasolta kun siinä on sellaiset reunukset ja ovat joutuneet hieman hyppäämään sieltä poistuessaan ja sitten toisiksi ylin taso on niin pieni että toinen kisuista on heittänyt kuperkeikkaa tullessaan ylimmältä tasolta toisiksi ylimmälle.

Arvostelut muista maista

Crème

Kaunis raapimapuu, mutta ei kovin tukeva

Se on todella kaunis raapimapuu, mutta ei kovin tukeva. Meidän kissa piti sitä aluksi pelottavana, koska siitä on vaikea päästä alas ja se heiluu aika paljon, kun hän menee ylemmäs. Hän uskalsi aluksi myös olla menemättä ylimmälle tasolle. Sain sen korjattua kääntämällä ylimmän kerroksen ulospäin. Nyt hän voi kiivetä helpommin ja tulla turvallisemmin alas. Hän ei kuitenkaan enää pääse yhteen roikkuvista palloista käsiksi. Harmi, etteivät ole kunnolla miettinyt suunnittelua.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
creme

Kaunis kulmaratkaisu

Tämän raapimapuun ottivat meidän Birma-kissat hyvin vastaan. Ostin sen koon ja kulmaan sijoittamisen mahdollisuuden takia. Valitettavasti viiden vuoden jälkeen kangas ylhäältä repesi, eikä siihen saa vaihdettavaa päällistä, mikä on harmillista. Alakori on pieni, mutta silti kollikissa tunkee sinne mielellään. Tilasin nyt uuden, vaikka kaikki ei olekaan täydellistä. Raapimapuun saa helposti siirrettyä sivuun siivouksen ajaksi, joten en ole kiinnittänyt sitä seinään.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
crème

Hyvä laatu, mutta huonosti järjestetty

Tuote on hyvälaatuinen ja viimeistely on kunnossa. Se näyttää hyvältä, mutta ei ole kovin käytännöllinen kissalle, koska hyllyt ovat melkein päällekkäin ja kissan on vähän hankala siirtyä hyllyltä toiselle. Oma kissani käyttää sitä hyvin vähän. Hän on pitänyt enemmän muista malleista.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
crème

Kompakti, tukeva ja vankka, mutta ei kovin ergonominen vähän kömpelöille aikuisille kissoille...

Kompakti raapimapuu, täydellinen pieniin asuntoihin. Mutta suunnittelu ei ole kovin käytännöllinen: alhaalla oleva "laatikko" on kapeampi kuin yläpuolella oleva kori. Kumpikaan kissoistani ei pääse kiipeämään ylös ilman tukea läheltä, koska matka lattiasta on liian korkea, eikä "laatikon" katolta ole tarpeeksi tilaa hypätä. He eivät myöskään pidä ylhäällä olevasta tyynystä, koska eivät näe mihin ovat hyppäämässä... Onneksi tyynyn voi irrottaa, joten ylhäällä on silti mukava paikka :)

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen