Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

P 77 x L 56,4 x K 72,4 cm

käytössä on

vuoden ympäri ulkokäytössä nyt jo yli 3 vuoden ajan. on kestänyt säätäkin, naulasin katon suojaksi säänkestävää materiaalia hätäkeinona heti ekana syksynä. ainoa mikä on rikkoutunut on alin porrasaskelma mennyt halki mutta se ainakin toistaiseksi pysynyt ihan puuliimalla taas paikoillaan. 6kg kollilla tapana hypätä tuonne kattoterassille mökin päästä, alas sen sijaan tulee rappusia :) voisi olla hyvä idea tosiaan maalata säänkestävästi, ja katto ehdottomasti suojata vielä paremmin.

Parvekkeen kaunistus

Kaksi kissaamme ottivat talon vastaan melkoisella varauksella, mutta pian varsinkin vanhempi kissa otti niin terassin kuin pesän omakseen (oviaukon "lärpäkkeitä" emme laittaneet, ovat niin jäykät ettei pienet tyttökissamme niistä jaksa puskea läpi). Sen lisäksi että siitä on varmasti iloa kissoille pitkään, miellyttää se myös ihmisen silmää.

Kaunis

Ostin kanilleni mökiksi kyseisen talon, sillä kanini on aivan liian iso markkinoilla oleviin kanin mökkeihein. Oikein kaunis ja näyttävä mökki, mutta hiukan liian maistuva. Alle kuukauden sisällä kaiteet, portaat ja oviaukko on saanut osansa nakertelusta. Edes etikka-vesi ei neitiä kauaa pidätellyt vaan pureminen jatkui heti kun etikka oli edes vähän haihtunut. Helppo kasata vaikka kaveri kasauksessa olisi hyvä olla niin saa kasattua hiukan nopeammin. Oviaukon muovi suojaa emme tosin saaneet paikoilleen sillä toinen muovia paikoillaan pitävistä "tähdistä" ei uponnut kunnolla ei sitten millään, joten jätimme koko muovin pois. Haisee aluksi aika voimakkaasti mutta haju kyllä haihtuu pois.

toimii myös koiran koppina

toimii myös chihuahua koirien koppina loistavasti, tosin ne ei ole hoksannut avata tuota ovea eli se täytyy pitää auki

Arvostelut muista maista

L 77 x B 56,4 x H 72,4 cm

Kaunis muotoilu, mutta laatu pettymys

Se näyttää kauniilta, mutta laatu ei ole ihan niin hyvä kuin odotin. Valitettavasti kissani eivät ole kiinnostuneita käyttämään sitä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
L 77 x B 56,4 x H 72,4 cm

Kissani nauttivat kovasti talosta

- Helppo koota. - Katto saapui viallisena. - Talon katosta ei voi nostaa, muuten se voi hajota. - Katon kivet irtoavat usein. - Muuten olen tyytyväinen tuotteeseen.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen