Tilasin pienemmän koon marsuilleni ja itse pullo vaikuttaa laadukkaalta ja on hyvän kokoinen, mutta tuota nokkaosaa ei saa koskaan ns. "oikeaan kohtaan" kierrettyä. Olen luovuttanut yrittämisestä ja olkoon sitten mihin suuntaan vaan, kyllä se erittäin hyvän ja tiukan kiinnityssysteeminsä ansiosta pysyy silti hyvin paikallaan.
Mielestäni tuo porkkana pullossa on turha, ei ole meillä käytössä.
Vuotaa, paljon. Siksi arvostelisin huonoksi.
Tilasin 2 isoa pulloa, ja täytyy todeta, että vuotavat ihan julmetusti! Toisaalta kun ovat isoja ja ovat käytössä marsuilla, niin eläimet kyllä ehtivät juoda pullosta monta kertaa ennen uusintatäyttöä. Kuitenkin purut ovat todella märkiä juomapullojen kohdilta, eli vettä valuu hukkaan suhteellisen paljon. Tippuminen ei lopu, vaikka jättäisi ilmavaraa.
Positiivistakin kuitenkin on. Pullojen kiinnitykset ovat todella tukevat, ei pelkoa siitä, että putoaisivat. Lisäksi annan kiitosta juomaputken pituudesta, kerrankin on pullo jonka putki ei ole ihan häkin seinässä kiinni! Lisäksi materiaali miellyttää, helppo pitää puhtaana
Jäätävä vuotaminen laskee kyllä tuotteen pisteitä aika olemattomiin. En ikävä kyllä ostaisi uudestaan ainakaan nykyisellä käyttökokemuksella. Katsotaan jos lähtisivät toimimaan pienten kikkakutosten avulla
Olen ostanut näitä pulloja.
Yksi pullo tiputti itsensä heti tyhjäksi, kastellen purut ja lemmikkiä.
Toisesta pullosta ei vesi tullut millään, ei ilmavaralla, eikä ilman sitä.
Kolmas pullo ei meinannut mennä kiinni...
Muuten kiva idea. Kiinnitys, mitä lemmikki ei saa auki.
Pullo, mitä ei saa jyrsittyä.