
389 arvostelua tuotteelleDokas-lihapalat
Lataa tuotekuvasiParhaat paikalliset arvostelut
|
kissan paras herkku
Kani-versio tästä menee meillä ihan kuumille kiville! Kissan häntä on varmaan kolminkertaisesti pörhöllä kun pussiin suusta vaan hajun saa. Ihan parasta pitkään aikaan!
|
Kissat tykkää
Kumpikin kissa syö näitä ihan mielellään kun hän pilkkoo niin jää kuitenkin vähän töitä hammaskalustolle
|
Koiralleni sopiva koulutusherkku
Nämä ovat tähän asti kokeilemistani koulutusherkuista parhaita, sillä lihanpalat saa helposti joko saksittua tai revittyä pienempiin osiin, eivätkä ne sotke kouluttajan sormia tai murene puuroksi. Mikä parasta, koirani rakastaa niitä siinä määrin, että saan hänen huomionsa ulkonakin, mikä on ollut todellinen haaste.
Kunpa palaset tulisivat vielä isommissa pakkauksissa, tuntuu turhauttavalta tilata monta pussia, joissa kussakin on vain kolme lihapalaa! Toisaalta herkut kuivuvat nopeasti.
|
Ihana lihaherkku kissoillekin!
Sitkeät kuivalihat antaa kissojen (toki myös koirien) hampaille hyvää työtä. Sopivan kokoisia palojakin on, että jaksaa kissa syödä kerralla koko palan.
Hyvä, maistuva, puolikostea herkku
Muuten erinomainen, mutta uudelleensuljettava pussi olisi ollut kätevä, silläå herkut kuivuvat melko nopeasti vaikka laittaisikin toisen pussin sisälle. Helppo pilkkoa saksilla ja maistuva makupala. Suosittelen! Hyvä puoli on se, että sisältää pelkkää lihaa ja sopii myös meidän allergikolle :)
|
Ankka on kisun lemppari!
Ankkaherkku on niiin hyvää, että taju meinaa lähteä! :) Näiden eteen neiti tekee mitä vain!
Arvostelut muista maista

||Alankomaat
Eendenborst in reepjes 250 g
Kissani on aivan hulluna siihen
Kun hänen täytyy mennä sisälle, hän saa näitä palkkioksi ja on aina valmiina kaapin luona. Hän rakastaa niitä!
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Unkari
Nyúlhús, szárított (70 g)
Todella hyvä
Hinta-laatusuhteeltaan paras.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Saksa
250 g Entenbrust in Streifen
Täydellinen hammashoito kissoille
Ostin aiemmin kissalleni Rossmannilta kuivattua ankanrintaa, jota pieni monsterini jo rakasti. Nyt ajattelin: kokeillaanpa XXL-versiota. Jos kissa ei hotki herkkuja, tällainen kuivattu ankanrintasuikale on tosi hyvä ajanvietto ja auttaa myös hampaiden hoidossa, koska se on 100 % luonnollinen. Izzy oli tosi innoissaan ja kantoi sitä ympäriinsä kuin arvokasta saalista. 😀 Seuraavalla kerralla kokeillaan sitten kanasuikaleita.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Saksa
70 g Kaninchenfleisch getrocknet
Paras maku
Koirani tykkää siitä, muiden puolesta en voi sanoa.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
|Unkari
Kacsamellcsíkok (2 x 250 g)
Todella hyvä
Koirani rakastaa sitä todella paljon.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
|Espanja
Pechuga de conejo - 70 g
Tarvitsen lisää.
Hän ihastui siihen heti ensipuraisusta, maku on miellyttävämpi suussa ja näyttää siltä, että hän haluaisi syödä sitä lisää.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Iso-Britannia
Dried Rabbit Meat (70g)
Erinomainen
Nämä kaninliher herkut ovat todella hyvälaatuisia ja meidän mopsipentu tykkää niistä kovasti. Niitä voi antaa kokonaisina, leikata suikaleiksi tai pilkkoa pieniksi paloiksi ja käyttää koulutusnameina. Näissä ei ole mitään “epäilyttävää” ja ne on tehty laadukkaista raaka-aineista. Olen kokeillut (tai oikeastaan George on) myös ankka-versiota, ja nekin ovat erinomaisia ja maistuvat hyvin. Plussana ne auttavat myös puhdistamaan hampaita – mitäpä muuta voisi toivoa. Suosittelen lämpimästi!
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Kreikka
Στήθος Πάπιας σε Λωρίδες 4 x 250 g
Mukava yllätys
Ostimme tämän kokeiluun ja koirani rakasti sitä. Aiomme kokeilla sitä jonkin aikaa nähdäksemme, miten se toimii, mutta toistaiseksi vaikuttaa todella hyvältä.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen