
11 arvostelua tuotteelleAumüller-sateenkaarisydän
Lataa tuotekuvasi|
Kissat hullaantuivat tästä lelusta
Molemmat kissani kiemurtelivat onnessaan, purivat, potkivat ja painivat tämän rapinatyynyn kanssa hyvän tovin. Loppuillan haastoivat toisiaan jahtiin ja leikkiin.
Kissat innostuivat heti ja innosti vielä monen kk jälkeenkin
Säilytän sydäntä pussissa joten " tuoksut" on pysynyt hyvin tallessa todella pitkään. Toki se pitää olla täysin kuiva ensin joten leikkihetken jälkeen saa kuivua n päivän. Sillä ei siis leikitä koko ajan vaan silloin tällöin otan esille pussista.
Kissat riemastuivat siitä. Innolla nuollaan ja hykkyrässä potkitaan samalla. Omaan nenääni tuoksu on kuitenkin vähemmän miellyttävä. Kuin jotain vanhoja papuja jotka unohdettu likoamaan jonnekin ja muistuttavat olemassaolostaan pienillä ilmanpyörähdyksillä
Tykätty lelu
Meillä kissat tykkää tästä
|
Kissa meni ihan sekaisin onnesta
Kissa ei malttanut paketistakaan päästää irti kun haistoi läpi. Tää on ihan todella lemppari. Mutta ei selkeesti joka kissan juttu. Kolme kissa taloudessa ja selkeästi sellaisen kissan juttu joka on herkempi juurikin kissanmintulle. Tiedän että vanhin kissa joka ei minttuun reagoi ei myöskään tästä välittänyt, mutta tämä ei ollutkaan hänelle tilattu ;)
Nuorimmainen nuoleskeli ja paini tyynyn kanssa kuin viimeistä päivää. Saa nähdä rupeaako kuljettamaan mukana.
|
Hyvä lelu
Tämäkin oli ihan hyvä. Tykkää leikkiä sillä.
|
My cats loved this
This is my cats favorite toy. It is rather big, which is nice.
