Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Catit design senses tempo

Meijän laiskempikim kisu innostu tästä, ja kun ei enään jaksanut leikkiä niin leikkiradan keskelle on aina kiva käydä kerälle ! Erittäin hyvä aktivointilelu !

Ei innostanut

Kissani on erittäin aktiivinen ja siitä syystä hankin innoissani tämän leikkiradan. Kissa katsoi minua vaan hölmönä kun otin leikkiradan esiin paketista. Harmikseni kissa ei ole innostunut lelusta ollenkaan.

Ei kuulu suosikkileluihin

Tämä ei ole kiinnostanut kumpaakaan nuorta kissaani, vaikka kuinka olen heitä koittanut saada lelusta kiinnostumaan. Nuorempi kissa on muutaman kerran alussa tällä leikkinyt, mutta nyt on jäänyt täysin käyttämättä. Tiedä sitten mikä siinä on, ettei lelu kiinnosta, mutta varmasti joillekin kissoille aivan erinomainen lelu yksin leikkimiseen.

Paras lelu meidän kissalle

Ostettu jo yli vuosi sitten, mutta 2-vuotias kissa leikkii sillä yhä päivittäin ja nukkuu joka yö rinkulan sisällä. Olisi täydellinen, jos voisi ostaa myös pelkän vilkkuvan pallon, kun vanhasta hyytyy patteri.

ADHD kissan lempilelu

Hankin tämän tuotteen perusosan kanssa pari kuukautta sitten enkä kadu! Vilkas 3-vuotias kollipoika jaksaa leikkiä tällä päivittäin monta tuntia; välillä radan päällä maaten ja palloa tökkien, välillä pallon liikkeelle laittaen ja sitä "karkuun" asunnon toiseen päähän juosten jne. Toinen 3-vuotias rauhallisempi kolli ei niinkään innostu leikkimään, mutta seuraa kiinnostuneena kaverinsa touhuja. Itsekin välillä ääneen naureskelen sekoilulle. Hupia koko perheelle siis :-).

ei hyvä

en ole ollenkaan varma valopallon turvallisuudesta kissan silmille. nami jemmana tuo toimi paremmin.

Aktiiviselle pojalle hyvää tekemistä

Saimme yhden perusradan joskus kissanruokasäkin mukana ilmaiseksi, ja koska tuo silloin 6kk vanha poika tykkäsi jo siitäkin kovasti, tilasin toisen perusosan ja tällaisen "vuoristorataosan" lisäksi. Nuo yhdistämällä tuotteesta on ollut hupia useaksi kuukaudeksi! Halpa ja hyvälaatuinen lelu, jolla leikkimisen ääni kuuluu edelleen öisin vaikkakin enin into on laantunut. Isommat kissat käyvät leikkimässä tällä "salaa" silloin tällöin. Ainoa miinus on vilkkupallojen suht vähän aikaa kestävät paristot!

Mainio ostos!

Tällä jaksetaan leikkiä aina, 4 kuukautta meillä on tämä rata ollut ja edelleen se kiinnostaa yhtä paljon kuin uutena!

Oppi lopulta!

Aluksi kissa ei tajunnut mitä tehdä/ei kiinnostunut lelusta, meni useampia viikkoja ja laitoin lelua välillä pois näkyvistä kunnes keksi idean/innostui ja nyt on leikkinyt sillä innoissaan itsekseen.

Pennuille loistava aktiviteetti!

Meillä 2 vähän yli 7 kk:sta kissanpentua tykkää radasta paljon,olen ostanut rataan lisäksi jatkoradan ja tällä viikolla pitäisi tulla ruoka-automaatti.Kissat viihtyvät päivät kotosalla kahdestaan kun on juuri tällaisia aktivointi- ja älyleluja,vaikkakaan ei korvaa sitä hetkeä,kun kotiin tultua leikitään tyttöjen kanssa!

Paras ostos pojille tähän asti

Ensimmäiset 2 viikkoa tällä piti leikkiä yötä päivää, sittemmin harvemmin ja nyt 2 kk:n kuluttua enää satunnaisesti. Tuolloin mieluiten öisin, koska pallo vilkkuu kivasti. Mutta mikä lelu nyt ikuisesti jaksaa kiinnostaa, tuskin mikään. Olen kiinnittänyt tämän yhteen Catit Design Senses -leikkiradan kanssa. Yksistään melko vaatimattomia kumpikin, mutta yhdessä huippujuttu.

Yhdistettynä muihin...

Yhdistettynä muihin sarjan tuotteisiin (suorat rataosuudet muun muassa, jolloin pallon liikkuvuus parempi!) todella viihdyttävä aktivointilelu! Pallo kiinnostaa vilkkuessaan enemmän kuin suoran radan tavallinen pallo. Parasta on se, että rataa saa vaihdeltua eri muotoisiksi.

Ihastuttava ja viihdyttävä

Tämä leikkirata on ollut kahden kissani lempilelu pennusta pitäen, takaa kissoille tekemistä myös silloin kun et ole kotona! Vilkkuvat pallot houkuttelevat leikkiin, rataa on helppo muokata asuntoon ja ympäristöön mieleiseksi, esimerkiksi kiipeilypuun ympärille. Rataa voi halutessaan kasvattaa yhdistämällä kaksi ratasettiä ja lisätä palloja rataan. Kissoille aktivoivaa ja hauskaa tekemistä yksin tai yhdessä.

Catis Desinn Sensens Tempo kissan leikkirata

erittäin kiva lelu brittikissanpentuni antaa täydet 10pistettä laiteesta,,eikä kyllästy siihen vaikka ikää on jo 9kk.tta

Mainio peli

1-vuotias pikkukissa ja 11-vuotias kolli kksivät heti, miten lelu toimii. Pelaavat yksin ja yhdessä. Yksi parhaita kissanleluja, mitä olen nähnyt! Vilkkuva pallo kiinnostaa.

Ihan loistava!

Meidän kolme kattia ei meinannut ensi tajuta mitä pitää tehdä, mutta vilkkuva pallo "opetti" ja nyt kaikki leikkii sillä yhdessä ja erikseen. Lisäosia on hankittu ja leluna tämä on hitti noiden keskuudessa :)

Loistava kissanlelu!

Tilasimme ensin Catit Design Senses -leikkiradan 9kk kolli kissallemme, mutta aika pikaisesti tuli tämä tempo -leikkirata tilattua siihen lisäksi. Kätevästi sai yhdistettyä radat keskenään ja Tempo rata toi pienokaiselle hieman lisähaastetta ja vauhtia! :)

Ajankulua

Vuoden ikäiselle väliin raisustikin leikkivälle poikakisulle tämä on ollut ilo. Pallo saa aika ajoin kyytiä vielä ensi-innostuksenkin ohituttua. Ympyräksi koottuuna on ollut kaikkein kivoin.

Hyvää aktivointia kissalle :)

Olen tyytyväinen ostokseen.

Parempi kuin Catitin perus-pallorata

Ostin meille ensiksi Catitin perus-palloradan, josta tuli heti ragdoll-pennun suosikki. Vanhemman kissamme saatua pennut hankin lisäksi tämän mäkiversion. Pennut ovat rakastaneet tätä - välillä kolmekin riiviötä jahtaa samaan aikaan vilkkuvalopalloa. Ihan loisto-ostos! Yhtä hauska perheen 3-vuotiaasta tytöstä kuin kissoista :) Mikä parasta, osaset ovat yhteensopivat perus-palloradan kanssa.

Arvostelut muista maista

1 Stück

EI paristoja mukana

Vaikka reklamoin asiasta, minulle lähetettiin jälleen pallo ilman paristoja. Tuotepakkauksessa lukee selvästi, että paristoja ei ole mukana. Jään odottamaan, muuttuuko tuotekuvaus joskus tulevaisuudessa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Catit Senses 2.0 Fireball - Catit Design Senses Tempo Speelrails

Paristot eivät sisälly pakkaukseen

Tilasin 2 irtonaista fireballia, mutta niissä ei siis ole paristoja mukana. Se olisi kyllä pitänyt mainita tuotesivulla.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 Stück

Itseviihdykettä tarjoava peli

Meidän molemmat kollikissamme leikkivät silloin tällöin pallolla. Aluksi ne suhtautuivat siihen aika varovaisesti, ja kiinnostus heräsi vasta ajan myötä. Mielestäni aukot voisivat olla hieman isommat, mutta enhän minä ole kissa. Joka tapauksessa aiomme kokeilla lisää tuotteita tästä sarjasta!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 st

Ei akkua mukana, ei tietoa asiasta

Paketissa ei ollut akkua, vaikka kuvauksessa sanotaan, että akut sisältyvät. Ei mitään tietoa tarkasta akun tyypistä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 unidad

Ei nyt niin ihmeellinen

Se kiinnostaa häntä... mutta kun valo sammuu, hän ei enää välitä siitä eikä pysty ottamaan sitä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 ball

Catit Senses -pallo

Pallo tuli vanhan tilalle, mutta kun laitoin sen rataan, se ei toiminut. Katsoin tarkemmin, eikä siinä ollut paristoja mukana, joten miksi verkkosivuilla sanotaan, että paristot sisältyvät?

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
110 cm de largo

La Locura on hänen suosikkilelunsa heti höyhenen jälkeen

He rakastavat sitä, erityisesti pienin. Meillä on ollut se jo vuoden ajan. He tykkäävät mennä radan sisälle torkkumaan ja välillä pallo saa kyytiä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Balle Fireball Catit Senses 2.0 (coloris : orange)

5tähteä

Olen jo ostanut kaksi, tämä on kolmas – todella hyvä laatu.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 Stück

Ei koskaan enää

Paristot eivät sisälly toimitukseen. Tarvittavia LR44-paristoja on vaikea löytää. Paristojen asettaminen on hankalaa, tarvitsee todella pienen ruuvimeisselin. En suosittele tuotetta!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 jouet

Paristoja ei enää toimiteta mukana, vaikka kuvassa niin näkyy.

Kuvassa näkyy selvästi, että paristot ovat alapuolella, mutta heti kun sain ne, paristot eivät enää ole siellä. Kuva pitäisi päivittää.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 st

ei akkua mukana

Johdannossa sanotaan, että mukana tulee 2 nappiparistoa, mutta kun sain tuotteen, siinä luki, ettei paristoja ole mukana! Eikä minulla ole edes tietoa, millainen paristo siihen sopii, joten joudun kokeilemaan, minkälaisen ostan. Kissa ei kiinnitä palloon mitään huomiota, ilman valoa se ei herätä lainkaan kiinnostusta.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Balle Fireball Catit Senses 2.0 (coloris : orange)

5tähteä

Ostin 3 palloa. Todella hyvä laatu. Suosittelen 😊

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 jouet

Harhaanjohtavaa mainontaa

Todella todella pettynyt, koska paristoja ei ollut mukana. Joten tämä on liian kallis..

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Catit Senses 2.0 Fireball

EI paristoa mukana!!

Onko tämä mainittu jossain – olenko missannut sen? Aiemmin paristo kuului toimitukseen. Kun vanhan pallon paristo oli loppu, halusin ostaa heti uuden pallon (pariston kanssa), en pelkästään paristoja. No niin –> floppi… nyt täytyy ensin hankkia paristot… todella ärsyttävää… paristojen pitäisi oikeasti kuulua mukaan!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Catit Senses 2.0 Fireball

Pallo ei ohjaa ollenkaan

Valitettavasti pallo ei syty ollenkaan. Pysykää kaukana!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Balle Fireball Catit Senses 2.0 (coloris : orange)

No jaa, en ole vakuuttunut

Ei mitenkään saa selville, minkälaisen pariston tähän pitäisi laittaa...turha kapistus

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 jouet

Huijaus

Toimitettiin ilman paristoa, vaikka kuvauksessa sanottiin toisin. Tämä on huijausta, varsinkin tähän hintaan – häpeällistä, Zooplus!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 jouet

Huijaus

Paristoja ei toimitettu mukana, ei toimi ollenkaan, huijausta koko tuote – älkää missään nimessä ostako, varsinkaan tähän hintaan.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
1 ball

Paristot eivät sisälly pakkaukseen

Tämä tuote oli todella pettymys. Paristot eivät tule mukana. Ostin tähän tuotteeseen paristot, mutta ne eivät mene paikalleen helposti. En ole saanut tätä toimimaan ollenkaan. Täysi rahanhukkaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen