Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Pojat tykkää

Todella hyvä tuote. On auttanut poikien haisevaan hengitykseen. Hyvän kokoset nappulat. :)

Suursuosikki

Meidän seniorikissa rakastaa tätä ruokaa eikä saa siitä tarpeekseen. Raukalta on jo neljä hammasta jouduttu iän myötä poistamaan mutta silti innoissaan näistä vähän isommistakin naksuista. Toivottavasti pitää hamaat terveinä vielä pitkään kun pitäisi hammaskiveä vähentää.

Seniorikissankin herkku

Meidän 13 vuotias kissa tykkää näistä aivan älyttömästi. Hammaskiveä ja pahanhajuista hengitystä kun herralla säännöllisistä puhdistuksista huolimatta aina ruukaa olemaan niin tama ruoka pitää sen joten kuten kurissa. Nyt on alkanut tekemään vielä ruoan jälkeen niin, että jättää yhden naksun kuppiin ja tulee sen vähän ajan päästä syömään :) ilmeisesti niin hyvää että haluaa vielä uudelleen maistaa.

Herkullista!

Molemmat kissani (nuorempi reilu neljä vuotta ja vanhempi kohta 9) yksinkertaisesti rakastavat näitä. Tapanani on tehdä ns. cocktaileja, eli samaan kuppiin sekoitettuna paria eli kuivaruokaa, ja nämä häviävät aina ensimmäisenä joukosta. Maun lisäksi myös koko on kohdallaan, sillä isompi koko "pakottaa" kissat pureksimaan ruokansa kunnolla - ehkä tästäkin syystä kovin mieluisa ruoka? Saa oikeasti pureskella, eikä mene vain nielemiseksi ja ahmimiseksi. Lisäksi Hill's Science Planin ruuat yleensäkin näyttäisivät selvästi vähentävän ulostamisen tarvetta, ja joissain tapauksessa myös hajuja. Ei voi muuta kuin kehua :)

Hampaille hyvä, kissalle maistuva

Sopivan isot raksut, jolloin kissa pureksii näitä eikä vaan hotki kokonaisina kuten pienemmät raksut. Maistuvat hyvin kissalle.

Erinomainen

Sekoitan tätä aina kuivaruuan sekaan, niin kissojen hampaat hoituvat samalla vaivalla..

Maittava

Meitin kuudesta katista viisi tykkää tästä. Riittävän isokokoinen rae, joka pitää hampaat puhtaina.

5 erinomainen

meillä 3 kissaa , ja kaikillemaistuu Oral Care

Arvostelut muista maista

1,5 kg

Isoja

Nämä ovat ainoat kananmakuista nappuloita, joita kissani suostuvat syömään. Ehkä ne tykkäävät myös muodosta, koska nämä nappulat ovat paljon isompia kuin tavalliset.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

Kannattaa

Ostin tämän neljä kuukautta sitten samettitassulleni, koska sillä oli hirveän paha hengitys. Huomasin, että "tavallista" ruokaa se ei pureskele, vaan pyörittelee suussaan ja sitten nielee. Siksi etsin isompirakeista kuivaruokaa, koska ruoan yksi tärkeä tehtävä on hampaiden puhdistus. Nyt saa tätä ja tavallista ruokaa puoliksi, jolloin on pakko pureskella, ja pahanhajuinen hengitys on kadonnut. Suosittelen lämpimästi!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

Mun kissa rakastaa tätä ruokaa ❤️

Hän tietää, mistä tykkää, ja kun sekoitan tätä muun ruoan joukkoon, hän poimii tämän tarkasti ja jättää loput syömättä 😻

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

Paras, jonka olen löytänyt

Molemmat kissani syövät tätä, ja nyt 10-vuotiaina ne kävivät hiljattain vuosittaisessa tarkastuksessa ja saivat loistavat tulokset.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

hyvä tuote

Toiminut hyvin usean vuoden ajan kissani kanssa. Syö hyvin ja voi loistavasti. On aina innokas ruoan suhteen tämän ruoan kanssa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

todella hyvä hengityksen raikastamiseen

Meidän kissamme, jolla oli hammaskiveä ja pahanhajuinen hengitys, syö näitä nappuloita helposti. Eläinlääkäri ei enää oikein uskalla nukuttaa hammaskiven poistoon, koska kissa on jo 13-vuotias ja terveydeltään heikko. Tulokset ovat todella hyvät hengityksen raikkauden suhteen...

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

Brittiläiseni ei huoli mitään muuta nappulamerkkiä.

Kun vein Vladimirin rokotukselle, kysyin eläinlääkäriltäni, mikä olisi parasta ruokaa pienelle kissalleni. Hän vastasi, että tämä merkki on paras, erityisesti hampaiden kannalta, eikä siitä myöskään tule painonnousua... Ja nyt jo kuusi kuukautta hän on syönyt vain tätä. Olen kyllä kokeillut muitakin merkkejä, mutta hän ei ole halunnut niitä, joten en enää vaihda.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen