Ostoskori

Näkemyksiä oikeilta lemmikkien omistajilta

Tekoälyn luoma yhteenveto asiakkaiden lisäämien arvostelujen perusteella

Kissanhiekka saa kiitosta paakkuuntumisesta ja hajujen peittämisestä, ja monet kissat hyväksyvät sen helposti. Kuitenkin jotkut käyttäjät kokevat, että hiekka kulkeutuu ympäriinsä ja aiheuttaa sotkua. Lisäksi hiekka voi pöllytä ja aiheuttaa allergiaoireita. Positiivista on, että hiekka on ekologinen ja riittoisa, mikä tekee siitä hyvän valinnan monille lemmikinomistajille.

Parhaat paikalliset arvostelut

Ihan hyvä hiekka

Ihan ok, ei pölyä eikä haise ja paakkuuntuu suht hyvin, mutta aika paljon kulkeutuu tassuissa ulos laatikosta. Kevyt ja ekologinen.

Ei paakkuunnu

Tämä tuote ei paakkuunnu lupauksista huolimatta ja käyttöönoton jälkeen toinen kissoista on alkanut pissaamaan vääriin paikkoihin. Murustunutta hiekkaa on huonojen paakkujen vuoksi puhtaan seassa. Hiekka ei meinaa muutenkaan mennä läpi edes isoreikäisestä lapiosta, joten vaikea puhdistaa. Suuri pettymys.

Laatu huonontunut

Meillä on ollut kissoilla tämä hiekka käytössä yli 14 vuotta. Viimeisen vuoden aikana laatu on huonontunut. Nykyään hiekka pölisee erittäin paljon ja pitkäkarvaisten kissojen peppuihin/pöksyihin jää pissalla käymisen jälkeen hiekkapaakut.

Hyvä kissanhiekka

Peittää tosi hyvin ikävät hajut, toki puu tuoksuu mutta se ei haittaa.

Erinomainan ja kaikkien aikojen paras!

Hyvin paakkuuntuva, sitoo täysin(!) hajut vrt. kaikki kokeilemani savihiekat. Plussana isorakeisuus; ei pölise paljon yhtään, eikä leviä siten laatikon ulkopuolelle, mutta tietysti jonkin verran. Helppo rikkalapiolla kerätä lattialta levinneet hiekat. Ja plussana vielä tuotteen puupohjaisuus; pienet määrät wc-pönttöön ok!! LÄMMIN SUOSITUS.

Ei pönttöön

Suosituksesta huolimatta ei ainakaan meikän pönttöön käynyt, meni nimittäin koko laitos tukkoon pelkistä kakkakikkareiden mukana menneestä hakkeesta. Kulkeutuu myös herkästi pitkin kämppää, joten imuroida saa usein. Pissapaakut ei kyllä haise, ehkä ainut hyvä puoli.

Paras mahdollinen! <33

Ensin en ollut varma, kannattaako. Nyt se oli vuoden käytössä ja vessan puhdistus mielyttää enemmän kuin koskaan. Tilaan 40kg, superkevyt, säilytän säilytysboxissa. Edes kun se leviää ympäri asuntoa, se ei häiritse niin paljon kuin muu hiekka. Toimii erittäin hyvin eikä haise miltään - kakkaa voi heittää suoraan pönttöön, ja pissaa voi laittaa tavalliseen yhteisjätteeseen ilman pienempää muovipussia. Kissa tykkää, jalkansa tuoksuvat popcornilta. Äidin kissa kuitenkin ei suostunut :(

Laaduton hirveä hiekka

Ensimmäistä kertaa jouduin laittamaan kasvomaskin hiekkalaatikkoa siivotessa enkä suinkaan tämänhetkisen pandemian vuoksi pelkästään. Nenään tulee ilkeä tunne hiekasta lähtevästä pölystä. Pölyä päätyy nieluun nenän kautta ja makunystyröille ilman hengityssuojaa. Leviää joka paikkaan ja kissat ryntäilevät laatikosta ulos sellaisella nopeudella, ettei ole ennen nähty, joten eivät pidä hekään hiekasta. Ilmanpuhdistimen suodattimeen oli kertynyt selkeästi tästä hiekasta peräisin olevaa pölyä.

Kissanhiekka

Tilaan toisenkin kerran. Kissat tykkäävät ja 20l tuntuu riittävän jo 2kk. Helppo putsata.

Ei toimi meillä

Erilaisia paakkuuntuvia hiekkoja kokeilleena ja omaan mieltymykseen oikeat laadut löytäneenä ajattelin kokeilla tällaista ekologisempaa vaihtoehtoa. Meillä tämä ei kuitenkaan toiminut lainkaan; hajosi ikäväksi mössöksi ihan liian pian, ja kaiken lisäksi toinen kissoista alkoi tehdä isommat tarpeensa laatikon ulkopuolelle.

Aivan ylivoimainen kissanhiekka!

Imee hajut täydellisesti ja paakkuuntuu napakasti, joten jätökset on helppo lapioida pois: suoraan bioroskikseen & huuhtoutuisi vessanpönttöönkin. Ei pölise pitkin asuntoa, vaan kissojen potkimat murut saa lakaistua helposti jo lähialueelta pois. Kaiken lisäksi täysin ekologinen ja uusiutuva tuote puukuitua, joten omatunto lepää. En ymmärrä miksi muita hiekkoja enää edes valmistetaan?!

Paras kissanhiekka!

Cat's Best original on ehdottomasti mun suosima kissanhiekka. Se on ekologinen, paakkuuntuva, lähes hajuton, kevyt ja miellyttävä. Plussaa on hyvä hintalaatusuhde.

Kokeilu

Kokeiltiin kissalle normaalin savihiekan tilalle, ei tykännyt mutta pystyi käymään asioillaan. Levisi paljon enemmän kuin normaali hiekka ja haisee nopeammin.

Toimiva ja luonnollinen

Pitää hajut siinä missä kokeilemani mikrohiekatkin, vaikka olen herkkänenäinen. Pissa ei haise yhtään edes siivotessa ja on siististi paakkuina. Kakka nyt haisee vaikka kaappivessastakin, ellei sitä ole peitelty eikä se ole kuivikkeen vika :D Kulkeutuuhan tätä vähän lattioille, mutta helpompi siivota kun ei pölyä ja nämä muruset voi vaikka pyyhkäistä vessan lattialta kostealla paperilla ja nakata pyttyyn! Yksi parhaista puolista on kuivikkeen keveys, isokaan säkki ei paina paljon.

Organic

Kissa tykkää. Kun kissa poistuu wc kopasta, ei se haise pölyltä eikä sen turkki ole tahmeä kuin on ollut tavallisen savihiekan jälkeen.

Erinomainen monin tavoin

Riittoisa ja näppärä neljän kissan taloudessa, paakkuuntuu hyvin, pölyää vähän, miellyttävä tuoksu, ekologinen pieni- ja tiukkarakeinen "puuhiekka" (kakat pönttöön, pissapaakut kompostiin)

Hinta laatu kohtaavat

Jos marketista ostat ei tuu näin halvaksi plus helppo ottaa kikkareet ja ei haise kun on laatikossa niin paljon puruja että ei pohjaan kuopaise.

Leviää ympäriinsä

Kulkeutuu hulluna ympäriinsä. Ei jatkoon. Ei sido myöskään hajuja.

Leviää ympäri kämppää

Ihan ok sitoo hajut, mutta ei riittävän hienojakoista joten leviää jo yhdellä vessakerralla ympäri kämppää. Vielä on ekologinen kissanhiekka etsinnässä

Paras kissanhiekka

Olin ensin todella epäileväinen, koska olin aiemmin kokeillut useaakin erilaista puupohjaista hiekkaa ja kaikki olivat mielestäni todella huonoja. Tämä on kuitenkin ihan loistotuote, paakkuuntuu hyvin ja pitää hajut poissa! Ei mielestäni kulkeudu yhtään sen enempää kuin muutkaan hiekat. Meillä ei enää palata savi- tai silikaattihiekkoihin, tämä on parasta :-)

Arvostelut muista maista

40 l (aprox. 17,2 kg)

Yhä enemmän pölyä ja paakkuuntuu yhä huonommin

On harmi, miten laatu on mennyt huonompaan suuntaan. Viikossa hiekkaan kertyy jo paljon pölyä. Minun kissani, joka on musta, tulee ulos ruskeana, ja joudun siivilöimään hiekkaa, jotta se olisi edes vähän parempi ja ettei se vahingoittaisi kissaa niin paljon. Paakkuuntuu paljon huonommin kuin ennen ja pieniä palasia on levällään joka puolella. Jos sinulla on hyvä lapio, ehkä sillä ei ole väliä. Etsin jo vaihtoehtoja. Kuten sanottu, harmi.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
5 l (ca. 2,1 kg)

Todella loistavaa kissanhiekkaa

Olemme todella tyytyväisiä tähän kissanhiekkaan. Haju imeytyy hyvin, se paakkuuntuu riittävästi ja ennen kaikkea ei pölyä liikaa. Toinen meidän kahdesta kissasta on todella herkkä pölylle. Kyllä, puhdistaessa pitää olla varovainen, ettei ravista pissapaakkuja liikaa, jotta ne eivät hajoa. Meille tämä on täysin hyväksyttävää. Olemme kokeilleet monia kissanhiekkoja ja tämä on meille pieni juttu.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
10 L (environ 4,3 kg)

Kauhea, laitteiston vaihto

Liityn täysin muiden negatiivisiin arvosteluihin. Koostumus on muuttunut täysin. Aiemmin rakeet olivat hyvin hienoja ja pehmeitä; nyt ne ovat vain puupellettejä, jotka ovat erittäin teräviä ja kovia. Minun raukka kissani, joka yleensä hyväksyy minkä tahansa tyyppisen hiekan, oli todella hämmentynyt eikä aluksi suostunut käyttämään sitä. Lisäksi, koska pelletit ovat niin suuria, ne eivät mene hyvin lapiosta läpi. Aion pyytää hyvitystä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
40 l (ca. 17,2 kg)

Paakkuuntuu hyvin, kun laittaa tarpeeksi paljon

Valitettavasti mielestäni tämä pölyää jo jonkin verran, mutta olen käyttänyt paljon huonompiakin hiekkoja. Jos kerroksesta tekee tarpeeksi paksun, se paakkuuntuu hyvin ja voin poimia pienet virtsapaakut pois. Pienet kissat levittävät sitä valitettavasti aika paljon vessasta poistuessaan, mutta ehkä se paranee, kun kissat kasvavat isommiksi.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
5 L (ca. 2,2 kg) - formato Prova!

Erinomainen tuote

Imeyttää pissan todella hyvin ja muodostaa nätin pallon. Imeyttää myös hajut tosi hyvin. Erinomainen tuote.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
10l

Arvostelu

Hyvää kissanhiekkaa

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
10l

Arvostelu

Hyvää kissanhiekkaa

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
10l

Kissaarvio

Hyvää kissanhiekkaa

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
10l

Kissanhiekan arvostelu

Hyvä kissanhiekka testissä

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
10l

Olen tyytyväinen tähän ostokseen

Todella hyvä kissanhiekka. Vähän pölyä ja hyvä paakkuuntuminen. Kissani vaikuttaa tyytyväiseltä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
10l

Erinomainen kissanhiekka

Erinomaista kissanhiekkaa. Loistava laatu.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
40 l (aprox. 17,2 kg)

Ei pölyä lainkaan

Rakastan tätä hiekkaa, ja niin tekevät myös lemmikkini. Ei pölyä ollenkaan, mutta olen huomannut, että kun olen ostanut saman määrän jaettuna kahteen säkkiin, se on hiekkamaisempaa ja pölyää enemmän.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
40 l (ok. 17,2 kg)

Kaikki kunnossa

Luettuani arvosteluja valitsin ensin toisen merkin, mutta palasin kuitenkin tähän ja huomasin, että arvostelut eivät pitäneet paikkaansa. Paakkuuntuu hyvin, kissat pitävät siitä, ei mitään ongelmia, ei pölyä eikä vahingoita tassuja.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
40 l (cca. 17,2 kg)

Heikompi laatu

Olen käyttänyt tätä hiekkaa jo 4 vuotta, ja se on ollut laadultaan paras, en ole edes yrittänyt verrata hintaa, koska se on sopinut täydellisesti tarpeisiini. Mutta viimeiset kaksi säkkiä eivät ole enää samanlaisia, paakkuja ei muodostu ja hiekka leviää ympäriinsä. Kokeilen vielä kuukauden, mutta valitettavasti joudun lopettamaan käytön. Minulla on 5 kissaa -> 3 hiekkalaatikkoa, ja siivoaminen on muuttunut raskaammaksi ja tehottomammaksi.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
5 l (ca. 2,1 kg)

Hyvä

Super pussi, meidän Sammy viihtyy siinä ja käyttää vessaansa mielellään.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
5 l (ca. 2,1 kg)

Olen pettynyt kissanhiekkaan

Hei, olen käyttänyt tätä kissanhiekkaa yli 14 vuotta. Viimeisimmän tilauksen jälkeen olen todella pettynyt. Paakut ovat läpimärkiä pohjaan asti. Paakut ovat myös poikkeuksellisen suuria, mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Tietenkin hiekkaa kuluu nyt paljon enemmän. Onko tuotetta muutettu vai onko kyseessä tämän erän valmistusvirhe?

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
5 l (aprox. 2,1 kg)

Surkea

Olen käyttänyt tätä jo pitkään, mutta viime aikoina se on mennyt koko ajan huonommaksi. Siitä tulee paljon pölyä, ja itse hiekka hajoaa. En aio ostaa tätä enää uudestaan. Olen todella pettynyt, sama juttu tapahtuu myös ruoassa, se murenee. Mietin jo, että ostaisin jostain muualta. Laatu jättää paljon toivomisen varaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
40 l (ca. 18 kg)

Kauheaa!

Mikä kamala kissanhiekkatuote! Todella pölyinen! Kissani tulee hiekkalaatikosta hengästyneenä ja yskien. Koko talossa on valkoinen pölykerros. Kun olen siivonnut laatikon, ilmassa leijuu pölypilvi. Olen kokeillut monia erilaisia hiekkatuotteita, mutta tämä on ehdottomasti kaikkein huonoin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen