Ei tuubi kauas kestö, kun onkaikki kissat jonossa vastimassa, kaikki mautäyttää olevan yhtä hyviä. Tätä ketjätään jos tietävät että on.
Nyt just pienin ahmatti oksensi lattialle
Nirsot löytökissamme tykkäsivät kovin ankan makuisista paloista. Kumpa vain tuotteet olisivat luomua, en löytänyt tietoa Cosman eettisyydestä tuotantoeläimiin liittyen, siksi 4 tähteä.
Kissani ensin epäluuloisesti haisteli ja sylki makupalaa ulos luultavasti koostumuksen takia, sillä se oli aika pehmeä. Nyt kuitenkin syö ihan hyvin, sillä voimakas haju taisi voittaa makupalar puolellleen☺️
Toinen kissa söi yhen palasen ja sai tarpeekseen mutta toinen joka on yleensä rantumpi ruuan suhteen loppas naamariin vauhdilla palaset ja vielä yritti kerjäillä lisää
Näitä meidän pojat ovat syöneet jo monta vuotta. Duck- ja Beef-makuihin vähän kyllästyivät jo aika alkuvaiheessa, mutta nekin menevät kun silloin tällöin antaa muiden makujen vaihteluksi. Kan ja tonnikala yleensä kelpaavat hyvin, näille meidän nirsokeille, joille eivät useimmat muut herkut maisukaan. :) Lisäksi valikoimaa kaventavat virtsatieongelmat (markettien kaikenmaailman "höttö"-herkut eivät sovi, mutta kuivattu liha sopii herkuksi aina hyvin).
Kahden kissan taloudessa nämä herkut ovat (ainakin maku kana) mieletön hitti. Jopa vanhempi tyttökissa, joka ei ole koskaan ruoan perään menee näistä herkuista sekaisin. Hinta on kyllä vähän korkeahko.
Näistä tykättiin, vaikka normaalisti ei minkäänlaiset kissan herkut uppoa ja kaikesta ronkeloidaan. Namupalat ovat pieneiä ja naksuja pehmeämpiä, joten sopivat hammasongelmaisillekkin.
Minun 8 kg:n persialaispoika syö näitä kuin leipää. Ei tarvitse, kun kaapin ovi avata, niin killi on jo paikalla odottamassa näitä herkkuja. Todella hyviä ja suosittelen kaikille kissoille.