Hyvät marsun kynsien leikkaukseen. Istuvat käteen ja mahtuvat hyvin "varpaiden väliin". Pieni koko autaa näkemään kynnen paremmin kuin kotoa aiemmin löytyneillä kynsisaksilla ja leikkaavat paremmin kun tavallinen kynsileikkuri.
Todella kätevät pienen kokonsa vuoksi, saa todella nopeasti ja helposti leikattua kissojen kynnet. Yksi kissoista ei tykkää yhtään kynsien leikkuusta ja näillä saa nopeasti napsittua kynnen käret.
Käytän näitä kanin kynsien leikkaamiseen, toimivat varmasti myös esim. kissoille. Juuri sopivan kokoiset ja leikkaavat hyvin. Ehjänä on pysyneet jo monta vuotta.
Todella hyvä kun on pienet sakset. On todella näppärä ja nopea leikata kynnet. Ennen minulla oli isot kynsisakset kissoille ja niillä oli tosi hankala leikata kissan kynsiä. Suosittelen!
Todella hyvät ja tukevat kynsisakset, joilla saa helposti ja nopeasti leikattua kanin kynnet. Hukkasin omani ja olen nyt joutunut leikkaamaan marketin saksilla. Huomaan kyllä eron! Marketista ostettaviin saksiin meinaa jäädä omat sormet kiinni ja ne eivät ole tukevat vaan terät menevät liikaa päällekkäin. Nyt siis tilaamaan uudet sakset täältä, että saa tulevan pikkukaninkin kynnet näppärästi kania stressaamatta leikattua!