Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Peti hyvä, viltti huono

Petin päällinen ja peti itsessään ok, mutta tekoturkisvilttissä oli tarrapalat liimattu, joten ne irtosivat heti pesussa ja liimautuivat vilttiin ja koneeseen. Aiemmassa isommassa pedissä ne oli ommeltu kiinni kankaaseen

5 vuotta toiminut muokattuna

Pysynyt suht ehjänä jo viisi vuotta, tekoturkisviltin vaihdoin heti farkkukangasaluseksi niin ei ole niin sähköinen ja kestänyt paremmin

Erittäin hyvä, mutta tukehtumisvaara

Aivan ihana, 11-vuotias vanhukseni rakastaa uutta sohvaansa ja on melkein kokonaan lopettanut sänkyni varastamisen nukkumista varten. Ainoa huono puoli tässä on se, että pehmusteen tarrat on kiinnitetty liimalla ja jos koirasi rakastaa sisustusta niin tarrat lähtevät helposti irti ja koira voi syödä ne. Tarrojen ompelu takaisin paikalle ei toimi liiman ja tarrakiinnityksen paksuuden takia ellei ole kaarevaa neulaa joka on tarkoitettu nahkaa varten.

Koira tykkää, laatu huono

En suosittele koiralle, joka petaa itse sänkyä. Kangas ei kestä, samoin kaikki ompeleet antavat periksi. Olen ommellut saumoja uudelleen. Erittäin harmillista, sillä koira kyllä rakastaa tätä.

Pehmeät reunat

Ihan hyvä muuten, mutta reunus saisi olla kiinteämpi. Isolla koiralla reunapehmuste antaa periksi.

Loistava

Muutaman pedin olen ostanut nirsolle Seniori koiralleni. Tämä kelpaa hänelle loistavasti, ja päätäkin on mukava lepuuttaa reunuksilla. En voi muuta kuin suositella !

Aivan loistava meidän tarpeeseen

Pienellä sekarotuisella koirallamme todettiin polven ristisidevamma joka vaati leikkauksen. Tilasin tämän ortopedisen koiransohvan jo etukäteen ennen leikkausta. Sohva on siististi paketoitu vakuumipusseihin joten ovat puhtaita. Helposti käyttökuntoon jopa ilman ohjeita. Puhdistuksen kannalta kätevät pehmusteet ja pintamateriaali kestävää kangasta. Koira on tykännyt koska alusta on mukavan lämmin. Patja muotoutuu sopivaksi joka ehkäisee painaumia nyt leikkauksen jälkeen.

Aivan mahtava.

Suosittelen aivan kaikille. Oma pentu, joka ei ole sängyistä pahemmin välittänyt rakastui tähän täysin. Todella muhkea ja tukeva. Hyvin ryhdikäs, ja todellakin miellyttää omaa silmää myös. Isompi kuin odotin. Joka koiran unelma sänky. Täysi 10!

Pohja

Lappiaan tulee jäljet. Näistä pohista tulisi päästä pois. Heikentävät ostokokemusta

Hyvä peti

Koiranpentu ihastui heti patjaan. Pidän pentuajan patjan muovisuojuksen paikallaan. Valkoinen päällinen on tarroilla poistettava, joten sen alle saa kätevästi myös puppytrainer-pissa-alustan. Miinusta valkoisen päällisen tarrakiinnityksestä, pentu oppi nopeasti nyhtämään tarran irti ja tykkää retuuttaa alustaa.

Koiranpeti 140cm

Todella hyvä peti isolle koiralle, meidän seniori otti heti omakseen. Tykkää selkeästi pötkötellä pää reunalla. Kerrankin riittävän iso! Ainoa pieni miinus keskiosan makuusuojasta, voisi olla eri materiaalia kun tuo nykyinen kerää karvat. Tai ainakin muun värinen kuin valkoinen jossa näkyy heti pienikin lika. Kaikenkaikkiaan hintansa arvoinen!

Toimiva ja mukava

Corgipoika tykästyi petiin heti ja jopa nukkuu siinä toisinaan. Reunallinen peti on selvästi mukava ja turvallinen. Makuupatja on sopivan pehmoinen myös.

Parasta koirallemme

Iso saksanpaimenkoira uroksemme otti tämän 140x80x32cm ortopedisen sohvan omaksi. Tuntuu että se nukkuukin siinä syvempää unta ja hyvä niin. Sohva on sen ikioma siinä kun mahtuu olemaan vaikka melkein poikittain. Olisi kiva tietää mitä unta se siinä näkee. Juokseeko unissaan peurojen perässä? Kunnon ortopedistä ja näin isoa sohvaa haimme pitkään ja onneksi se löytyi Zooplussasta. Tämä kauppa on paras. Toimitus täsmällistä, asiallinen sekä hyvä palvelu. Kiitos teille.

Mahtava peti!

Ensikokeilija ei halunnut antaa vuoroa toisille :) Hyvän kokoinen, laadukkaan oloinen ja tyylikäs!

Paras peti

Labbikseni ei ole kiipeillyt sänkyyn sen jälkeen kun tämän pedin hankin. Myös kuorsaus vähentynyt! Tyylikäs ja laadukas

Ei kestänyt käyttöä mutta koira rakasti

Vaikea pitää puhtaana mutta koira rakasti sitä sen 3kk kuin se kesti.

Ei kestä käyttöä.

Sohvan ompeleet ovat niin väljällä tikillä tehdyt, että tarrojen ompeleet purkaantuvat. Ja myös sohvan saumat purkaantuvat. Liian kallis sohva ja todella heikkoa ompelutyötä.

Erinomainen ja tyylikäs soffasänky

Tämä soffasänky sai kiitettävän vastaanoton pk-collieltani! Tyylikäs "huonekalu" kotona ja ihana koiran sänky, jossa voi nukkua ja lököillä ihan pitkin pituuttaan, nojailla ja istuskella - miten vaan. Korkealaatuinen ja napakka patja sekä soffan materiaali kätevä käytössä, kun on vesipestävä. Aivan ihana, laadukas ja tyylikäs, suosittelen!

Arvostelut muista maista

S: H 75 x Sz 50 x M 25 cm

Erinomainen

Todella kaunis ja mukava koiransohva. Pieni koirani otti sen heti omakseen. Nyt hän nukkuu siinä, vaikka yleensä nukkuu vieressäni. 🙂

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
S: D 75 x Š 50 x V 25cm Ortopedický pelíšek pro psy - šedý

Täydelliset pesät

Tänään saapuivat kaksi Pelišky S -petiä ja täytyy sanoa, etten odottanut niiden olevan näin laadukkaita 👍 Tilasin tähän hintaan heti kaksi lisää. Ainoa, mistä voisin huomauttaa, on että päällinen olisi voinut olla myös vetoketjullinen ja ohuelti pehmustettu vaahtomuovilla – pennut tekivät siitä raapimisalustan 😂😂😂 Harmi, ettei kuvia voi liittää, koko meidän 7-jäseninen lauma hyväksyi Pelišky-pedit. Liukuestepohja on täydellinen, peti pysyy kuin liimattuna paikallaan ja imuri voi nyt kulkea sujuvasti 😉 Kiitos Chs Caymann!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Größe S: L 75 x B 50 x H 25 cm

Erittäin hyvä

Narttukoirani täyttää pian 9 vuotta, ja jotta hänelle ei tulisi nivelongelmia, tilasin tämän sohvan. Kokoaminen oli helppoa ja sohvan saa helposti purettua, jotta päällisen voi pestä. Hän makaa ja nukkuu siinä tosi mielellään, vaikka muuten nukkuu yleensä kovalla lattialla.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XL: L 140 x B 80 x H 32 cm

Todella mukava koiranpeti

Olen omistanut tämän sängyn jo monta vuotta. Se on edelleen todella hyvässä kunnossa. Samojedini, joka eli yli 14-vuotiaaksi, nukkui siinä melkein koko ajan—varmasti yksi syy siihen, miksi hän pysyi niin hyvässä kunnossa vanhoilla päivillään. Monet ihmiset kokevat, että nykyään myytävä sängyn versio on huomattavasti huonompilaatuinen; patja on noin puoli senttimetriä ohuempi kuin vanha, mutta silti hyvä paksuus. Toiset ovat valittaneet päällisestä, mutta rehellisesti sanottuna en huomaa mitään eroa. Joten olemme tyytyväisiä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Dł. x szer. x wys.: 115 x 70 x 32 cm

ei enää samaa laatua

Edellinen sohva palveli minun saksanpaimenkoiraani 10 vuotta. Kyllä, kangas repesi ajan myötä, mutta ompelin siihen paikkoja ja se toimi hyvin. Tänään toimitettu sohva vaikuttaa halvalta kopiolta edellisestä. Ulkonäkö on sama, mutta täytteenä oleva memory-vaahto on paljon matalampaa kuin ennen. Ne eivät ole enää korkeita piikkejä, vaan matalia palloja. En tiedä, täyttääkö tämä enää ortopedisen/terapeuttisen vaahdon tehtävän. Onneksi ostin alennuksesta puoleen hintaan. Normaalihinnalla ei todellakaan ole ostamisen arvoinen.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
S: L 75 x B 50 x H 25 cm

Halpa laatu

Koira pitää siitä ja ajatus tarranauhalla kiinnitettävästä peitosta on hyvä, jos vain tarranauha olisi ommeltu kunnolla kiinni. Ne vaikuttavat teipatuilta ja irtosivat yhdessä yössä 🙄

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
taille S : L 75 x l 50 x H 25 cm

Ei kokoamisohjetta mukana

Jos haluat arvata, miten tuote pitää koota, pärjää itse – mitään ohjeita ei ole mukana.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Größe L: L 115 x B 70 x H 32 cm

Huippu

Todella loistava, helppohoitoinen, päällisen saa helposti irti ja pestyä (ei ole raskas tai kömpelö, mahtuu pesukoneeseen)! Tässä on kyllä joku oikeasti miettinyt käyttäjää!! :-) Narttukoira tykkää siitä tosi paljon. Kiitos!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Größe M: L 90 x B 60 x H 30 cm

Hyvä

Hyvä laatu

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Dł. x szer. x wys.: 75 x 50 x 25 cm

Koc

Itse aitaus on ihan ok, mutta tarranauhalla kiinnitettävä peitto menetti kaikki tarransa jo ensimmäisessä pesussa. Myös aitauksen omat tarrat irtoavat. Huono kiinnitystapa, ne pitäisi olla ommeltu kiinni.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
taille S : L 75 x l 50 x H 25 cm

Huippu

Vastaa kuvaa ja kuvausta, koirani pitävät siitä kovasti.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
S: L 75 x P 50 x H 25 cm

Sohva

Pikku koirani piti tästä pedistä heti alusta alkaen. Hän meni siihen heti. Nopea toimitus. Suosittelen.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
S: 75 x 50 x 25 cm (L x An x Al)

Huono

Minulla on shih tzu ja hän rikkoi sen jo ensimmäisenä päivänä. Sitten ostin sille suojuksen, ja se oli paljon kestävämpi.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
L: L 115 x P 70 x H 32 cm

Poikkeuksellinen

Erittäin hyvin tehty tuote, huolellisesti viimeistelty ja saapui todella nopeasti. Loistava ostos!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
taille S : L 75 x l 50 x H 25 cm

En tiedä

Kaiken kaikkiaan kaikki on ok (ollut käytössä kaksi päivää). Mutta pohjan liukueste "nystyrät" alkoivat jo irrota ensimmäisessä pesussa... nyt niitä löytyy ympäri taloa siitä lähtien kun kori on ollut käytössä 🙄 Jään siis miettimään muun osan laadusta toistaiseksi 🤔 Liityn useimpien kommentoijien joukkoon, jotka sanovat, että kun ostaa samoja tuotteita muutaman vuoden välein, laatu ei ole enää entisellään... vaikka hinta ei ole unohtanut nousta.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
S: L 75 x P 50 x H 25 cm

Erinomainen

Ostin tämän sängyn uudelleen neljän vuoden tauon jälkeen, ja se on edelleen loistava!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

Keskinkertainen

12-vuotias ranskanbulldoggini tuhosi sen kolmessa päivässä. Jos koirasi tapaa raapia ennen nukkumaanmenoa, tämä ei kestä kauaa. Päällisen pitäisi olla paksumpi ja kestävämpi raapimista varten. Muuten se on pehmeä, mutta ei kestävä. Tarrat ovat vain liimattu, joten ensimmäisessä pesussa kaikki irtoaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
taille S : L 75 x l 50 x H 25 cm

Mukava

Todella hyvä sohva. Reunojen pehmuste oli aluksi liian ohut, jotta se pysyisi hyvin muodossaan... Onneksi vetoketjun ansiosta sain lisätä täytettä pienestä koristetyynystä, ja nyt se on täydellinen. Materiaali on helppo harjata ja imuroida. Päällinen on helppo pestä ja kuivuu nopeasti. Vanha pieni koirani pääsee siihen helposti ja viihtyy siinä kovasti.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
L: H 115 x Sz 70 x M 32 cm

4*

Patja on mukavan muistivaahtoinen, vaikka voisi olla paksumpikin, mutta näin se ajaa asiansa! Annan neljä tähteä, koska tämä valkoinen karvainen osa pitää kiinnittää liimatulla tarranauhalla, joka kesti noin kaksi päivää, mutta ilman sitäkin patja toimii täysin hyvin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Größe M: L 90 x B 60 x H 30 cm

Voisi olla niin mahtava…

Koska koiranpeti on muuten tosi hyvän mallinen. Täyteaineet ja päällinen toimitettiin erikseen ja ne piti itse koota. Se oli periaatteessa helppoa. Harmillista: ne tarranauhat, joiden pitäisi pitää peitto makuualustalla! Ne kestivät tasan 5 tuntia, sitten ensimmäinen irtosi! Miksi ne on liimattu?? Nuori koirani tykkäsi myös pureskella niitä – vaarallista! Miksei niitä ole ommeltu??? Ja miksi vain koossa L saa vaihtopäällisen?? Olisin halunnut sellaisen kokoon M!!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen