Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Pieniä

Kannattaa varoa näitä solmuja, ne on tarpeeksi pieniä että juuttuvat koiran kurkkuun.

Illan herkku

Tätä herkkua odotetaan aina iltalenkin jälkeen. Maistuva, sopivan kokoinen ja pureskeltavaa riittää meidän sekarotuiselle (beaglen ja parsonin risteytys). Koko XS riittää mainiosti.

Ajaa asiansa

Mukavaa pikkupuuhaa, mutta ei tehnyt meihin lähtemätöntä vaikutusta.

Paras puruluu!

Meidän pikkukoira rakastaa näitä 8 in 1 -puruluita. Se on tosiaan minirotua, joten ostetaan sille pienintä mahdollista kokoa, mutta yhden luun selvittämiseen siltä menee silti aikaa reilusti yli puoli tuntia, eli ihan kestäviäkin ovat. Suosittelen!

Maailman parhaat!!!!

Meidän kaikki kolme koiraamme ovat saumattoman yksimielisiä tämän puruluun suhteen; ekan kerran kun saatiin maistaa, mikään muu ei ole kelvannut. Mitään muuta puruluuta ei myöskään ole ikinä jaksettu kaluta loppuun asti. Ja viimeiset iiihanat nällypalat on vielä ihan pakko haudata jukkapalmun multiin marinoitumaan, ja ne on täydellisiä heti, kun mamma on huuhdellut suurimmat mullat pois. I H K U A. Emme vaihda merkkiä ikinä :-)

Meillä maistuu!

Meidän yorkki rakastaa näitä ja pureskelee ne aina loppuun saakka. Hampaat pysyy mukavasti puhtaana.

Arvostelut muista maista

XS (21 Bones)

AB

Luut hyvät.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

Upeat ctl-luut

erittäin hyvä

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

Loistava

todella hyvät raamit

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

Söpö ctl-koira

Olen käyttänyt tätä tuotetta nyt pari viikkoa ja olen todella tyytyväinen! Se tekee juuri sen, mitä lupaa, ja tuntuu laadukkaalta. Toimitus oli nopea ja pakkaus hyvin tehty. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka etsivät vastaavaa tuotetta. 😊

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

Söpö koira

hienot luut

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

Nam, jaettu ctl

Tavallinen teksti tässä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

A<b>B

Koirat pitävät näistä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

AB

Koirat pitävät näistä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

Herkullinen herkkupaketti

Maukkaat purut.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
XS (21 Bones)

Herkullisia herkkuja

Maukkaat purukumit.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen