Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

ei kelpaa neidille

Ei syönyt 3 päivään, maha murisi. Tuote haisi niin pahalle, että hankin umpiastian sille, eli eliminaatio vaatii erilaista murkinaa prinsessalle

Koiran vatsa kuntoon

Sain koirani vatsan rauhoittumaan ko. nappuloilla.

Hyvä tuote iho-ongelmaiselle koiralle

Englanninbuldoggini on jo vuosia syönyt tuotetta. Tuote auttaa iho-ongelmiin jne. ihottumiin paremmin kuin markettien bulkkituotteet. Zooplus myyjänä on toimittanut tuotteen aina edullisesti ja ongelmitta.

Paakkuja täälläkin

Koirani on suolistosairauden takia syönyt tätä ruokaa jo vuosia. Nyt viimeisimmissä säkeissä on ollut näitä paakkuja. Nappulat ovat takertuneet isoiksi mönteiksi toisiinsa. Ruoka ei myöskään tunnu maistuvan samalla tavalla. Harmittaa että tilasin kerralla monta säkillistä, nyt joudun miettimään uuden ruoan etsimistä koiralleni. Lisäksi olen ihmetellyt että sekä itseäni että koiraani alkaa aivastuttamaan tämän ruoan haju nykyään. Onkohan kukaan muu huomannut samaa?

Paakkuja

Korvat siistiytyivät kun aikanaan aloitin syöttämisen. Nyt ollut isoja paakkuja. Annoin palautetta. Vastaus oli, että pakkaavat tuotteen kuumana ja paakut johtuvat siitä. Aina pitäisi luottaa, muuta kun tilasin vastausta odotellessani samaa ruokaa Peten koiratarvikkeelta, se oli paakutonta.

Paras allergiaruoka

Koirani on superallerginen eikä pysty syömään juuri mitään. Tämän ruoan kanssa pystytään elämään oireetonta elämää ilman lääkitystä.

Allergiselle kokeiltu

Kokeiltu allergiselle koiralle ja jostain syystä 3 viikon syöttämisen jälkeen puolet koiran karvoista on lähtenyt ja koira raapii itseään paljon enemmän.

Paakkuista

Olen tilanut tätä ruokaa jo vuosia ja nyt kaksi viimeistä erää olleet paakkuisia, isoja paakkuja jotka pitää käsin hajoittaa. Meillä aina säilytetty kuivassa paikassa, mutta nyt oli heti tulleessaan jo isoilla paakuilla

möykkyjä tuotteessa

Hei. Nyt kahdessa viimeisessä lähetyksessä on ollut isoja myrkkyjä. Nappulat ovat kovettuneet noin 30x35 cm kokoiseksi möykyksi. Ehkä kosteuden aiheuttamaa. Itse säilytän ruokapussit huoneen lämmössä sisätilassa. Otin viimeksi kuvan, mutta en tiennyt mihin olisin laittanut sen todisteen. Toivoisin selitystä ja mahdollista hyvitystä. Olen jo parivuotta tilannut teiltä ruoan ja toimitukset ovat saapuneet nopeasti eikä muutenkaan ole ollut valittamista. Vaihdan jos vielä tilatussa on möykky

Huipputuote!

8 v pk-collieni oireili, oli "vetämätön", apaattisen oloinen, lenkeillä perässä vedettävä, nappulat eivät maistuneet, koira lihoi (edelleen mysteeri kun ruoka ei tosiaan maittanut), vatsa usein löysällä. Tutkittiin veriarvot ja ultrattiin vatsa. Lopulta kokeiltiin Anallergenicia, ja se tepsi! Koira on taas kuin pentu, leikkisä ja energinen. Ruoka maistuu erinomaisesti, ainoa nappula joka käy jopa palkkaamiseen! Vatsa toimii, ja tassujen karvat ovat taas valkoiset (eikä viininpun) Suosittelen!

Parhaista parhain

Erinomainen sopivuus ollut allergiselle bichonille. Ei tulisi toimeen ilman tätä. Turkki puhtaan valkea ja iho /silmänaluset siistit. Luottoruoka.

Hyvää ruokaa

Mutta kallista. Allergiat on pysyneet tämän ruuan ansiosta kurissa ja se on tärkeintä. Ja koira syö näitä mielellään.

Erittäin hyvä

Kun eläin joutuu sairauden vuoksi syömään pakollisesti vain yhtä ruokaa, niin on todella tärkeää että se maistuu ja että eläin on tyytyväinen. Lohduttaa omistajaa tällaisessa tilanteessa ja helpottaa kaikkia asioita suuresti! <3

Ei kelvannut

Valitettavasti ei meidän springerille kelvannut. Ainoa kuivamuona, mitä 'sylki' suustaan ja sitähän ei tapahdu yleensä näille ahmateille. Palautin ell:lle.

Moniallergisen ruoka

Vihdoin sain moniallergisen collieni vuosia kestäneet mahaongelmat loppumaan tämän ruuan myötä. Ehdittiin kokeilla useammat hypoallergeeniset ruuat läpi tuloksetta. Olisinpa löytänyt tämän ruuan jo aiemmin! :)

Hyvä allergiselle koiralle.

Loppui iho-oireet tällä ruualla.

Paras ruoka allergiselle koiralle

Upea ruoka ainakin allergiselle Bichon Friselle. Ihana tuoksu, voisi itsekin syödä 😊

Palaute

Todellakin hyvä tuote meidän koiralle joka on jo 12.5 vuotias

kutina lähti

Jo alle kahdessa viikossa koiran kutina loppui. Nyt vaan varovasti lisäillään sekaan muuta ja seurataan tilannetta. Ruoka tuoksuu itsestäkin hyvältä :D Kallista, mutta pääasia, että apu löytyi! Oli eläinlääkärin suosittelemaa.

Best of Skin allergy

My Dog has very sensitive food allergy... after all medication for years.. DR finally suggester this food as last option . It started working in 2 weeks she stopped licking per Paws and bacteria in her ears got cleaned.. But my only concern is how long she will continue with this food.. ? as it is not economic

Arvostelut muista maista

8 kg

Karma

Zoji maistuu todella hyvältä, se on erittäin maukas ja sopii erityisesti allergioihin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
3 kg

Rojal Canion

Todella hyvä

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Royal Canin Anallergenic

Meidän narttukoira ei siedä tätä ruokaa ollenkaan... Hänellä on voimakkaita happamuuden merkkejä – nuolee, maiskuttelee, raapii ja ravistelee korviaan... Lisäksi ulosteesta on tullut todella kovaa. Koska ruokavalion muutos tehtiin vain epäillyn ruokaintoleranssin vuoksi, aiomme lopettaa tämän ruoan käytön ja siirtyä vatsaystävällisempään ruokaan.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Täydellinen

Pitkään kamppailimme allergian kanssa, ja tämä ruoka osoittautui täydelliseksi ratkaisuksi.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
3 kg

Summan piti olla 20 euroa pienempi, mutta yhtäkkiä 20 euron alennus katosi

Ruoka on aivan mahtavaa koiralleni, mutta Zooplus on outo sivusto täynnä tyhjiä lupauksia.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
3 kg

Royal Canin Anallergenic -ruoka

Koirallani menee tämän kanssa todella hyvin. Ei enää mitään vaivoja.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Erittäin hyvin siedetty ruoka

Allergioiden ja IBD-koiran kohdalla en ole löytänyt mitään paremmin sopivaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Sparpaket: 2 x 8 kg

Superruokaa

Koira sietää sen todella hyvin ja pitää siitä myös paljon.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
3 kg

pahenee ruokinnan jälkeen

Kun koirani allergia oli parantunut, halusin tukea sitä vielä paremmin Anallergic-ruoalla. Lyhyessä ajassa saimme kuitenkin pahan takaiskun. Lisäksi löysin muutaman kerran ison lammikon virtsaa asunnosta. Uteliaisuudesta laitoin yhden pelletin suuhuni ja se oli todella, todella suolainen! Vasta silloin huomasin, että narttukoira oli juonut valtavia määriä vettä, toisin kuin toinen koirani ja aiemmin. Ruokavalion vaihdon jälkeen tilanne on taas parantunut.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Viimeinkin!

Vakavien, toistuvien korvatulehdusten jälkeen, jotka vaivasivat ruskeaa labradorinnarttuamme vuosien ajan, useiden voiteiden, huuhteluiden, näytteiden ilman tuloksia ja noin kymmenen eri ruokamerkin (mm. Vetconcept, Hills ja monet muut) kokeilun jälkeen – vihdoin terveet korvat! Ruoka on valitettavasti kallista, mutta minkäs teet...

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
3 kg

Superruokaa

Minulla on nyt 3-vuotias whippet-narttu. Kahden ja puolen vuoden ajan kärsimme ripulista 1–2 viikon välein. Kokeilin ihan kaikkea. Kunnes päädyin tähän ruokaan. Paras asia, mitä meille on koskaan tapahtunut. Koira on kuin uusi, 100 % hyvät kakat! Upea turkki, iloinen, ei enää vatsakipuja! Voin ehdottomasti suositella!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Dubbelpak: 2 x 8 kg

Meidän koiralle, täydellinen ratkaisu

Tämä on ollut ratkaisu meidän IBD:stä kärsivälle koiralle. Tämä on ainoa nappula, jota se sietää ilman oireita. Eli meille täydellinen.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

suositeltu ruoka

Etsin todella pitkään koiranruokaa allergiselle koiralleni, jolla on myös suolistovaivoja. Tämä ruoka on ehdottomasti paras monien kilpailijoiden tuotteista.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Vihdoin rauha korville

Meidän Bostoninterrierimme sietää tätä todella hyvin, ja vihdoin näyttää siltä, että korvatulehduskin pysyy poissa. Saimme suosituksen eläinlääkäriltä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
3kg

Täydellinen allergikoille

Koirallani on ihoallergioita ja tämä auttaa selvästi. Parempi ruoansulatukselle ja hän pitää mausta.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

En pärjäisi ilman tätä ruokaa

Koira on saanut tätä ruokaa jo yli 11 vuotta, ja yhdessä Apoquelin kanssa hän voi todella hyvin. Turkki on kaunis ja mikä tärkeintä, kutinaa ei ole enää koskaan ollut. Herkuksi hän saa vegaanisia koirankeksejä, ja nekin sopivat oikein hyvin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Valitettavasti koirani ei siedä muuta ruokaa

Todella huippu

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Täydellinen koirille, joilla on piileviä ruoka-aineallergioita

Ruoka on ollut täydellinen meidän berninpaimenkoiralle, jonka allergioista emme ole täysin varmoja. Ennen hänellä oli vatsakipuja ja ripulia melkein joka viikko, mutta nyt ei enää mitään vaivoja ja uloste on normaalia. Vaikka hän on nirso, hän rakastaa tätä ruokaa. Eläinlääkäri määräsi tämän ruoan osana allergioiden selvittämistä, joten hän saa syödä vain tätä eikä mitään muuta – ja se on toiminut todella hyvin! Hän pitää tästä ruoasta jopa herkkuna lenkillä. Suosittelen kaikille, joilla on koiria, joilla on herkkä vatsa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
8 kg

Erinomainen

Käyttänyt jo 3 vuotta.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen