Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Kamala haju

Tuote sinänsä poistaa hajut, mutta tuotteessa itsessään on omaan nenään tosi outo haju. En sanoisi, että sen jälkeen jäisi raikas tuoksu. Ihan perus desinfiointiaineessa on parempi tuoksu.

Hyvä

Hyvä, toimii niinkuin pitää ja edullinen.

Hyvä aine

Hyvä tuote. Pesen tällä pissa laatikon ja lapiot sun muut.

Poisti hajun kokonaan

Kissani, jolla on ollut virtsakiteitä, pissasi lempivaatteeni päälle. Vaate haisi järkyttävältä ja uskoin sen olevan jo menetetty. Kokeilin kuitenkin Trixie-puhdistusainetta. Suihkutin vaatteen aineella ja suljin vuorokauseksi muovipussiin, jonka jälkeen pesin vaatteen pesulapun mukaisessa 30°C lämmössä likaisille vaatteille tarkoitetulla pesuohjelmalla. Huuhteluaineeksi laitoin etikkaa. Kuivumisen jälkeen vaate ei ole enää haissut eikä kissa osoittanut kiinnostusta sitä kohtaan.

Neutraalituoksuinen puhdistaja

Käytössä kissojen vessojen pesussa sekä oksennustahrojen poistamisessa lattialta/matolta. Neutralisoi hajuja hyvin ja puhdistaa tahrat tehokkaasti. Haju ei häiritse kissoja.

Kyllä lähtee

Tällä lähtee lattialle kuivuneet oksennuksetkin. Suihkaus lattialle ja sillä aikaa kun haen rätin vessasta, aine on toiminut ja kaikki lähtee pyyhkäisemällä. Luottotuote, jota pitää aina olla kotona.

Pullo vuotaa ja voimakas tuoksu

Tuoksu on todella voimakas ja pullo vuotaa, joten sen säilyttäminen siististi on mahdotonta. Haju on niin voimakas, että se levisi koko asuntoon jo pelkästään kokeilukerran yhteydessä. En osta enää uudelleen.

Toimii

Meillä toinen kissa pissii usein koiranhajuisille vaatteille ja oksentaa ahmimisen jälkeen tai matkapahoinvoinnista. Tämä on ollut todella toimiva puhdistus aine tahroihin kaikenlaisilla pinnoilla (esim. patjat, sohva, tekoturkis ja auton penkit!) Haisee aika erikoiselle puhdistaessa, mutta ei enää seuraavana päivänä. Käsittelin 'koiranhajuiset' vaatteet tällä ennen pesukonetta, eikä niille ole enää pissitty :D

Voimakas tuoksu

Peruspuhdistusaine, joka ajaa aika lailla asiansa. Virtsatahrat häviävät, mutta haju jää. Puhdistusaine myöskin tuoksahtaa todella voimakkaalle eikä lähde kunnolla tekstiilistä edes silloin, kun pesee pesukoneessa. Jotkut ehkä tykkäävät tästä hajusta/tuoksusta, mutta minulle liian voimakas, vaikka normaalisti siedänkin voimakkaita hajuja.

Perus puhdistusaine

Meillä ei ainakaan tehonnut pinttyneisiin virtsatahroihin jyrsijän häkissä, vaikka tuoteseloste antoi niin ymmärtää.Ilmeisesti niitä ei saa muovilaatikosta millään keinolla pois.Meillä käytetään tätä yksinomaan pohjalaatikon pesuun viikottain ja tuoksu on koettu miellyttäväksi.Myöskään häkissä asujat eivät siitä häiriinny.

Aika voimakas tuoksu

Tuotteessa on melko voimakas tuoksu, eikä se välttämättä sovi sellaisille, joita erikoiset hajut häiritsevät. Tuoksu ei ole muiden pesuaineiden kaltainen, eikä kovin raikas. Enemmänkin makea ja voimakas. En osaa sanoa, onko puhdistusteho parempi kuin tavallisissa pesuaineissa, hajun vuoksi käytän ainetta vain äärimmäisissä tapauksissa (esim. kuivumaan päässeet vahingot lattialla).

Vie pahat hajut ja jättää jäljelle puhtaan tuoksun

Erikoisella tavalla hyvän ja puhtaan tuoksuinen aine peittää hyvin alleen kissanpissan hajun. Olen ruiskauttanut muutaman suihkaisun silloin tällöin kissanhiekan päälle. Lisäksi joskus on sattunut kissalla vahinkoja (protestointia) vääriin paikkoihin, kuten leikkitunneliin, jolloin olen neutralisoinut hajuja Trixie-puhdistusaineella, jottei sama toistuisi. Lisäksi puhdistan aina hiekkalaatikot pyyhkimällä puhdistusaineella.

Arvostelut muista maista

750 ml

Hyvä, mutta ei tahranpoistajana

Se ei poista tahroja, mutta on hyödyllinen siivoamaan kissan pissaa tai muita kissan jättämiä tuotteita lattialta (minulla on vanhoja kissoja, jotka eivät aina osu hiekkalaatikkoon). Melko voimakas tuoksu, joten siirryn tavalliseen antibakteeriseen nesteeseen, jota saa marketista ja jolla on miedompi tuoksu, mutta sekin puhdistaa lattian hyvin. Lisäksi tätä on vaikea käyttää loppuun, koska suihkepullo ei ota pullon pohjalla olevia jämiä, ja itse pulloa on hankala avata, jotta voisi kaataa loput uuteen pulloon. Joten sitä menee hukkaan.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Erinomainen hajunpoistaja

Meillä on koira, joka asuu asunnossa, joten huoneen puhtauteen totuttamisen aikana sattui useampia vahinkoja. Tämä spray on osoittautunut meille kaikkein toimivimmaksi. Se pystyi neutraloimaan hajut sekä pienissä että suurissa vahingoissa, myös oksennuksen kohdalla. Sen jälkeen paikalla tuoksui vain liuoksen oma tuoksu, joka on varsin miellyttävä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Kituno kissanhiekan hajunpoisto!

Ei pelkästään tehokas, vaan myös kissani hyväksyivät sen tuoksun!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Tehokas

Tämä valmiste on pelastanut minut jo monta kertaa. Se toimii hyvin. Joskus on hyvä toistaa käyttö useamman kerran. Sen avulla sain poistettua jopa voimakkaan hajun, josta luulin, etten pääse koskaan eroon.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Puhdistusaine

Tähän mennessä markkinoiden paras puhdistusaine

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Tuotteen paha haju

Paha haju!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Todella hyvä

Rakastan tätä. Siinä on kiva kookoksen tuoksu. Kaikki hajut katosivat heti tämän kanssa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Toimii todella hyvin

Olen todella tyytyväinen ostokseeni ja aion ostaa tämän nyt toisen kerran, koska edellinen on loppumassa. Poistaa uskomattoman hyvin pissan ja kakan hajut eri pinnoilta. Suosittelen lämpimästi, toimii minulla todella hyvin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
750 ml

Ihan ok

Hyvä puhdistusaine. Poistaa tahrat ja hajut hyvin. En kuitenkaan kestä tuotteen hajua ollenkaan – se on todella voimakas! Toinen miinus on suihkepullo. Tilasin kaksi pulloa ja kummassakin suutin meni rikki jossain vaiheessa, vaikka pullossa oli vielä tuotetta jäljellä. Harmi. Mutta tuote tekee sen, mitä lupaa. Aion kuitenkin kokeilla vielä muita vaihtoehtoja.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Varčno pakiranje: 2 x 750 ml

Erittäin tehokas

Poistaa virtsan hajun todella tehokkaasti.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen