Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Kissa tykkää

Toinen kissoista rakastui tähän ja toinen ei piittaa yhtään. Toinen nukkuu useasti tämän päällä ja leikkii matossa olevalla pallolla. Kestänyt hyvin! Plussaa siitä, että pallo on kiinni matossa, joten ei pääse pallo sohvan alle :). Kynsien teroitukseen ei kyllä meillä toimi, mutta muuten on piisannut iloa. Paikallaan matto ei kyllä pysy, mutta luultavasti se juuri on kissan mieleen.

Monipuolinen ilo

Toinen kissoistani rakastui tähän kunnolla, päivittäin makoilee pehmeän kohdan päällä ja leikittyäkin tulee kun rapinaakin kuuluu! Kestävyydestä en osaa vielä sanoa, mutta hintaan nähden ei huono ostos kuitenkaan, vaikka ei hirveän pitkäikäinen olisi.

Piilopaikka leluille sen alle

Rapiseva osio pallon kanssa oli aluksi suosikki. Sittemmin lelut piilotettiin maton alle. Juurikaan lepäilypaikkana ei ole ollut, koska on niin paljon muitakin

Kestävä, muttei kiinnostava

Sievä pieni matto, johon isompikin kissa kuitenkin mahtuu makaamaan. Villimmälle kissalle yritin hankkia enemmän aktiviteettia, mutta tämä ei kuitenkaan kiinnostanut yhtään ja on nyt tyhjän panttina.

Kissa tykästyi

Meidän ranttu leluistaan-kissa rakastui tähän eikä ensimmäiseen kahteen päivään muuta tehnyt kuin paini ja nukkui tämän kanssa. Laitoin sen hyvin keskeisellä paikalle tupakeittiöön, joten luulen että paikan sijainnilla merkitystä. Hengailee samalla laumamme kanssa.

Raapimismatto

Kissat tykkää mahdottomasti, mutta pallo hajosi heti :(.

Hyvä combona, keskinkertainen yksin.

Jokainen ruutu edustaa eri asiaa, yksi kahisee, yksi on pehmeä, yksi on raapimista varten ja yksi täynnä leluja. Kuulostaa kivalta, mutta jää yksinään odotuksista vaikka siinä välillä vieraillaankin. Hyvä siitä tulee kun sen yhdistää esim. pahvilaatikon sisusalusena! Siltikin suosittelen kalan-mallista enemmän. Yksinkertainen on joskus parempi.

Yllätys

Ei vastannut ihan sitä mitä kuvittelin olevan, ajattelin enemmän täkkimaiseksi ja suojata sillä sohvan vaurioilta. Kissanpentu kumminkin innostui tilkkutäkin pallosta ja pitää täkkiä pesänään. Kun kissa on tyytyväinen niin omistajakin on. Matoilla leikkiminen vähentynyt!

Kiva matto kisseille

Tykkään maton ulkonäöstä, joka vastaa paljolti kuvaa. Meillä kissit kiinnostui matosta heti, mutta kyllästyivät siihen myös nopeasti. Täysin käyttämättä ei ole vieläkään jäänyt, vaan yhä kissit sen päällä välillä makoilee sekä sillä leikkii. Liukueste tämän alle olisi kuitenkin kova sana, sillä lentelee menekään kissien leikkien mukana vähän turhankin helposti, mistä tulikin se miinuspiste. Hintaansta nähden kuitenkin hyvä.

Monipuolinen ja mielenkiintoinen

Meidän kolme kollia tykkää maton erilaisista pinnoista. Matolla on kiva vain makoilla tai sitten leikkiä sen kanssa.

Kissa tykkää

Hauska ja tyylikäs matto. Kissa nukkuu maton päällä mielellään.

Mukava, kivannäköinen matto

Meidän kissat (bengali ja ragdoll) tätä eivät ole vielä tajunneet. Kävelevät sen päällä ja nuuskivat sitä, mutta muutoin eivät ole vielä kynsiään siihen teroittaneet.

Arvostelut muista maista

L 58 x l 49 cm

Todella mukava

Kissani pitää siitä, se ansaitsisi muutaman sentin lisää pituutta, mutta muuten se on todella loistava!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
braun / beige

Loistava tuote

Molemmat kissat ottivat maton heti käyttöön ja makaavat siinä yhä uudelleen mielellään. Nyt olen ostanut toisen myös lahjaksi.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
braun / beige

Ihan ok

Matto näyttää hyvältä, mutta valitettavasti bengalikissamme ei pidä siitä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Д 58 x Ш 49 см

Ihana

Tilaan tätä jo kolmatta kertaa. Kaikki kolme kissaani rakastavat sitä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
C 58 x L 49 x A 1 cm

Kissat rakastavat tätä

Lähes kaikki kissat rakastivat näitä mattoja, ja ne jotka eivät, johtui vain sisäosan muovisen äänen takia. Pallolelu irtoaa helposti, ja jos muoviosan voisi poistaa tai se olisi irrotettava, matto olisi 100% huippu ja siihen voisi laittaa kissanminttua sisälle sen sijaan, että sitä ripottelisi päälle. Joka tapauksessa aion ostaa näitä lisää, jotta jokaisella olisi omansa, ja jos tarvitsee, poistan muoviosan parista matosta. Kaiken kaikkiaan nämä ovat hyviä raapimismattoja, ja tähän asti ne on ollut helppo puhdistaa/pestä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
L 58 x l 49 cm

leikkimatto

Super kokemus! Kissani rakastavat sitä ja tämä on jo toinen, jonka tilaan!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
braun / beige

Kissani käyttävät sitä mielellään

Olin aluksi vähän epäileväinen, koska osa matosta rapisee ja toinen kissani on hieman arka, mutta hän pitää matosta tosi paljon. Hän leikkii mielellään pallolla ja kierii samalla puoliksi peiton sisään. Molemmat kissat makaavat mielellään matolla ja sitä käytetään myös raapimiseen. Peitto on yllättävän kestävä, eikä käytön jälkiä näy edes viikkojen jälkeen. Voin todella suositella tätä tähän hintaan.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
braun / beige

Erittäin suositeltava

Kissani rakastaa tätä mattoa todella paljon. Ei pelkästään leikkimiseen, vaan myös nukkumiseen. Matto on myös todella helppo puhdistaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
braun / beige

Tämä ostos oli täysi menestys

Molemmat kollit ottivat sen nopeasti käyttöön. He leikkivät mielellään sen kanssa tai sen päällä. Parasta on kuitenkin makoilla sen päällä. Kynsiään he myös teroittavat siihen. Matto kestää sen hyvin. Sen imurointi on myös helppoa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen