Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Noup

Ei mene kummallekaan. Vien variksille.

Maistuu

Tonnikala maut maistuu nirsommallekin!

Kyllä käy

Minusta pussi on hyvä kun on jämäkkä saa alusta asti ruuan hyvin kuppeliin. Pussin avatessa laitan pussin suun kuppia päinä ja pohjasta puristan ruuan kuppiin.. Lopuksi voi vain pussia vähän tököttää kuppeliin niin loputkin lähtevät pussista. Aivan Erinomaista Herkkua!

Kehno pakkaus

Ruoka maistui kissoille hyvin, mutta pussit ovat tönkköjä ja avatessa nestettä roiskui joka suuntaan. Turhan sotkuista joten syötän muuta.

Mokon lemppareit

Syö kaiken heti, on kova ahmimaan meiän moko

Tonnikala & anjovis

Pienen tonnikalafanin herkkua. Muut kalat eivät meinaa maistua, niin olen yrittänyt valikoida ruokia, jossa tonnikalan seassa olisi toistakin kalalajia ja ainakin tämä kelpaa oikein hyvin. Osa näistä pusseista sisältää mielestäni hieman liikaa nestettä, mutta otsikon maussa sitä on ollut kohtuullisesti. Tosin viimeisimmässä erässä nesteen määrä oli vähentynyt ennestään.

tonnikalafileet & kultaotsa-ahven

Meidän kissa on todella ronkeli kun on kyseessä märkä ruoka. Ensinnäkin hyytelö ruuat eivät kelpaa ollenkaan, vain kastikkeessä tai liemessä olevat ruuat kelpaa ja hän on niissäkin hyvin valikoiva. Olen varmasti kokeillut lähes kaikki merkit ja maut ja on ollut lähes toivotonta löytää kissallemme maistuvaa märkäruokaa, mutta onneksi löytyi Applawsin tonnikalafileet & kultaotsa-ahven. Tämä ruokaa kelpaa kohtuullisen hyvin vaikka ruokakuppi ei tyhjenee kertaheitolla.

Maistuva kissanruoka

2 ragdollin suosikkiruoka, erityisesti kastikkeessa oleva.

Paha pettymys

Kisumme ovat pitäneet applawsin purkkikanasta, joten sen ollessa loppu ostimme kokeeksi tätä. Ei olisi pitänyt. Ensinnäkin pussit ovat jäykkiä ja kovia ja niitä avatessa neste roiskuu kaikkialle. Pahimpana kuitenkin kissamme eivät joitain makuja suostu edes maistamaan, joitain närkkivät pitkin hampain vähäsen. En osta enää.

Nam nam!

Hieman märkäruoan kanssa nirsoileva kissanpentumme syö tätä suurella nautinnolla! Ainoa miinus on pakkauksen kova muovi, joka tekee sen työlääksi tyhjentää.

oksettavan hyvää!

Kissat ahmi niin että välillä piti oksentaa, joten piti alkaa jakaa pussi kolmen kissan kesken, tais olla tuo tonnikala/kulta-ahven.

kalakissa!

Applawsin kalat on meidän Sellan suurta lempparia (paitsi anjovis mitä kuopii seiniä ja lattioita myöten..), kanaa tai minkään muun merkin MITÄÄN ruokaa ei suostu syömään.. Löytyi sentään nämä! Minustakin applawsin kissan ruuat sekä näyttää, että haisee paremmalta kuin monen muun vastaavat.

Meidän kissoille sopiva

Applawsin annospussit, varsinkin kananrinta & villiriisi ja tonnikala & kultaotsa-ahven, ovat osoittautuneet hyvin maukkaiksi kissoille toisen märkäruokamerkin päivittäisen käytön ohella. Nämä eivät aiheuta kissojen vastalle yhtä usein ongelmia kuin jotkut toiset merkit.

meidän kissan herkkuruoka

Useimmat näistä Applawsin mauista kelpaa meidän nirsolle herralle...tosin purkki applawssit ei kelpaa vaikka olisi sama maku kuin pussin sisältämä ruoka. Pussi hieman hankala...ruokaa tahtoo jäädä pussinpohjalle, josta se on kaivettava.

Kaksi makua maistuu

2-vuotias ragdoll poikani on syönyt tähän asti vain kuiva ruokaa mutta nyt löytyi maistuva märkäruoka: tonnikala- kultaotsa-ahven. Aivan suosikki, kuppi tyhjenee hetkessä! Tonnikala-anjovis on toinen märkäruoka, mitä voi syödä mutta vain hieman. Ruoka on kaavittava pussista ruokailuveitsellä, jotta kaiken saa kuppiin. Siitä pieni miinus.

Kana&Kurpitsa ja Kana&Parsa

Nämä maut maistuivat hyvin kissoilleni, jotka muuten ovat todella nirsoja märkäruuan suhteen ja kaikkia mahdollisia olen kokeillut.

ei maistu

yksikään meidän 7 kissasta ei pidä tästä ruuasta, kauhea pettymys :/

Ihan ok - mutta maistuu vain kahdelle..

Nirsoilevat kissani eivät oikein välitä tonnikalaruoista, mutta tulipahan tätäkin kokeiltua. Kaksi kissoistani syö jonkun verran tätä (tuna & sea bream), mutta usein lautaselta saa kaapia ainakin puolet roskiin :(

Kerrassaan maistuvaa

Applawsin kissan ruuasta kissa suorastaan kiittää. Applawsissa on sopivasti kunnon aitoa ruokaa. Ruokailun jälkeen kissa on todella tyytyväinen.

Maistuvaa ruokaa

Nuoret kissani ovat kaikkiin makuihin aivan rakastuneita. Ensimmäisen kerran tätä saatuaan piti kuppia kuljettaa ympäri keittiötä, josko kupin alle olisi murunen tippunut. Pientä miinusta paksusta muovista, ja siitä että ruoka ei aina tule helposti pussista ulos, joutuu lusikalla kaapimaan pohjaa.

Arvostelut muista maista

Tuna Fillet with Sea Bream

Ainoa märkäruoka ja maku, jota nirso kissani syö

Aina hyvä laatu ja molemmat kissani pitävät siitä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Kurczak i dynia

Super

Erinomainen tuote, suosittelen.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Kyckling & pumpa

Kissat rakastavat sitä

Kissani ovat aivan rakastuneita tähän eivätkä jätä yhtään palasta jälkeensä, suosittelen todella.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Kyckling & sparris

Applaws!

Kissani rakastaa Applawsin kanaa & parsaa – hän nuolee kulhon ihan puhtaaksi joka kerta kun syö!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Filet z tuńczyka

Kissat rakastavat tätä! :)

Syövät hyvällä ruokahalulla :)

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Pierś z kurczaka i szparagi

Kanafileet ja parsat

Edison rakastaa näitä! Kaikki kanamaut maistuvat hänelle todella hyvin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Ton şi creveţi din Pacific

Laadukas levy

Purkkiversioon verrattuna huomaa aika suuren eron, pussissa on lihaa joka vaikuttaa olevan jäänteistä ja todella vähän katkarapuja. Suosittelen purkkiversiota.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
filet de thon, crevettes

Parempi... Ennen

Kyllä, tuote oli paljon parempi ennen... Joissakin pusseissa on enemmän vettä kuin tonnikalaa... Todella harmi 🤔

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Thunfisch mit Pazifik-Garnelen

Bonçuklis-suosikkini!

Kesti todella kauan löytää jotain, mitä kissani rakastaa AINA. Tämä tuote on hänen suosikkinsa ja hän haluaa syödä sitä koko ajan. Hän sietää sitä täydellisesti ja se on terveellistä! :)

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Chicken Breast with Pumpkin

Kissani rakastaa makua

Täydellistä, kissani ahmii tätä joka aamu. Maku on selvästi suosikki kaikista vaihtoehdoista.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Mixpaket Fisch (3 Sorten)

tuoksuu vain muovipussilta

Olen tilannut tätä jo monta kertaa... ja kissani on yleensä tykännyt siitä tosi paljon, mutta tällä kertaa kaikki haisi vaan muovipussilta... ei koskenutkaan siihen... eli roskiin meni -.- Tästä lähtien vain purkki.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Atún con anchoas

Erinomaista laatua

Mun kissani haluaa vain tätä, se rakastaa sitä.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Huhn mit Wildreis

Kissa rakastaa sitä

Niin nopeasti hän ei syö mitään muuta ruokaa ;-)

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Hühnerbrust mit Spargel

Hyvin täydentävä

Kissani ovat nirsoja, jos annan niille kanaa, ne eivät halua sitä. Mutta Applaws-ruoan ne syövät heti pois. Annan sitä niille silloin tällöin herkkuna.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Ton şi creveţi din Pacific

Ongelma erän kanssa.

Valitettavasti, vaikka ostan tätä tuotetta aina, koska kissani pitää siitä, tällä kertaa kävi niin, että kun annoin hänelle pussin kuten tavallisesti, hän vain haistoi sitä ja meni pois. Haistoin sitä itsekin, eikä se tuoksunut samalta kuin muut pussit. Jouduin huijaamaan häntä laittamalla kissanruohoja kulhoon ruoan päälle, ja vasta silloin hän söi sen, mutta vaivalloisesti. En tiedä, mitä tapahtui – ehkä tuotetta ei ollut säilytetty ohjeiden mukaisesti varastossa?

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Atún con gambas del Pacífico

Todella houkutteleva

Mun kissani, joka on vähän nirso ruoan suhteen, syö tätä ainoastaan.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

Todella hyvä

Kissani pitävät siitä tosi paljon.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen

APPLAWS Cat Natural Kissani rakastaa tätä ruokaa! Laadukas koostumus ja luonnolliset ainesosat tekevät siitä luottotuotteen meillä kotona. Suosittelen lämpimästi kaikille kissanomistajille, jotka haluavat parasta lemmikilleen.

Kissani pitää tästä tuotteesta todella paljon. Se on laadukasta 70 % kananlihaa ja 5 % parsaa, jotka on leikattu hienoksi, myös parsa. Kissani on todella nirso eikä pidä kaikista märkäruoista, mutta tätä se rakastaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen