Ostoskori

Parhaat paikalliset arvostelut

Savic Aseo

Hyvä vessa, juuri sellainen kuin kuvauksessa luvattiin. Meillä seniori tytökissa pystyy käytämään ja nuorempi kollikissa käyttäää myös ja kuivike pysyy vessan sisällä korkeiden reunojen ansiosta. Olemme tyytyväisiä.

Ei enää ruikkauksia seinille!

Todella hyvä ostos ja harmittaa vain, etten ole löytänyt tuotetta aiemmin. Kissallamme on tapana ruikata välillä osa tarpeistaan seisten pitkin seinänreunaa ja tämän korkean reunuksen ansiosta pissat pysyvät nyt hiekkalaatikon sisällä. Miinusta ainoastaan tätä varten hankituista muovipusseista, niiden ollessa hiekkalaatikossa kissamme karttoi laatikkoa, joten käyttämättä jäävät.

Liian matala etulaita

Matalimmasta kohdasta laatikko on aivan liian matala ja hiekkaa lentää yli ihan huolella... E0i sopinut meille.

hintansa väärti

Hyvän kokoinen, halpa. Menee rikki puolessa vuodessa kuitenkin. Pohja menee aina samasta kohtaa rikki. Täytyy siis olla tarkkana, ettei kissa satuta itseään.

Huti

Hiekat ei kyllä pysy laatikossa kissan rapatessa ja kippaa koko laatikko kun kissa nojailee tassuilla tarpeillaan. Vaihtoon menee.

Ihan hyvä

Hyvä perus astia ei vaan valitettavasti pidä hiekkoja oikein sisällä jos vähän reippaammin kisut peittävät jälkiään :)

Hyvä

Todella hyvä laatikko, johon mahtuu isokin kissa vessautumaan. Tarpeeksi tukeva ettei kaadu. Hyvä ostos.

Hyvä hiekkis!

Erittäin hyvä hiekkalaatikko. Laitoja on tarpeeksi ahkeran kuopsuttelijankin tarpeeseen ja laatikkoon sopii myös keskivertoa isompi katti. Hinta on edullinen tuotteen laatuun nähden. Kannattava ostos!

Toimiva ja siistin näköinen

Kissa otti laatikon heti ongelmitta käyttöön, hiekkaa ei lentele yli ja ulkonäkökin on riittävän suuresta koosta huolimatta tyylikäs ja huomaamaton. Hyvä boksi!

kissat tykkäävät

Kissani ovat pitäneet kovasti tämän laatikon korkeista reunoista, mikä mahdollistaa suuremman hiekkamäärän, sekä isosta pohjatilasta valita tarpeidentekokohta.

Tyytyväinen

Tilasin kissoille uuden laatikon ja tämä on ollut oikein hyvä. Toisen päädyn korkea laita on iso plussa, sen yli eivät lentele hiekat innokkaimmiltakaan kuopsuttelijoilta.

Pitää hiekat missä pitääkin

Hiekkalaatikko jossa isommatkin kauhojat mahtuvat pyörimään, mutta hiekka pysyy silti laatikossa.

Kätevä ja tukeva laatikko

Nuoremmalla kissallani on tapana nojata tarpeita tehdessään kolmella tassulla laatikon reunaan, jolloin moni laatikko keikahtaa ja hiekat leviävät ympäriinsä. Tämän laatikon korkea takareuna ja matala etureuna mahdollistavat pissatessa nojailun niin, että laatikko pysyy aloillaan, vaikka hiekka olisi kevyempääkin. Ainoana miinuksena laatikon muotoilussa on pohjan/alareunan pieni kaarevuus, jolloin paakkuja on toisinaan vaikea raaputella pois reunoilta. Kaiken kaikkiaan kätevä ja kivannäköinen hiekkalaatikko!

ok

Ihan hyvä laatikko siksi että hiekka pysyy hyvin laatikossa. Miinusta siitä että hajosi jo parin viikon käytön jälkeen ottaessani valkoista reunusta pois putsauksen ajaksi. Se halkeama laatikossa ei kuitenkaan käyttöä haittaa koska jää tuon valkoisen reunuksen alle.

Ei pysyny hiekka, ei

Aiemman arvostelun perusteella ehdin jo toivoa, että laatikon reunuksista olisi jotain hyötyä meidän kaivuriperheessä. Näin ei kuitenkaan ollut. Varsinkin madalletulta puolelta kuovitaan hiekkaa lattialle, ilmeisesti tavoitteena jokin suurempi maansiirtoprojekti. Traktori tai kuorma-auto vain puuttuu (odottelen josko ilmestyisivät zooplussan tarjontaan osaksi kokonaisuutta). Ihan sama onko laatikossa paljon vai vähän hiekkaa, aina se tulee suojareunuksen yli ja muodostaa tervetuliaishiekkarannan jalkojani varten. Hiekkaa on toisinaan jopa sen verran, että siihen voisi pystyttää aurinkovarjon ja käydä auringonottoon. Koska kylppärissäni on kuitenkin varsin pimeää, olen harkinnut hankkivani sinne solariumin tai kirkasvalolampun, jotta rantafiiliksestä saisi kaiken irti. Plussapisteet tulee siitä, että pissa pysyy pääasiassa laatikossa, eikä laatikko ole toistaiseksi kaivuuleikeistä huolimatta hajonnut.

Vessa jossa hiekka pysyy

Yllätyin positiivisesti, hiekka pysyy laatikossa todella hyvin. Kaksi isokokoista norskiani kauhovat hiekkaa kaapimisen sijaan ja aiemmin sain lapioida hiekat lattialta lähes päivittäin. Nyt riittää kun kerran viikkoon siistii vessan ympäryksen.

Arvostelut muista maista

hellgrau / weiß

Valitettavasti hyvin hauras

Tämä oli jo kolmas kissanvessa, jonka tilasin lyhyen ajan sisällä. Ensimmäinen meni rikki pohjasta melko nopeasti, toinen saapui jo valmiiksi rikkinäisenä. Se korvattiin ilmaiseksi. Nyt kolmas on taas mennyt pohjasta rikki. Sitä ei edes käytetty paljoa, vaan se seisoi lähinnä käyttämättömänä. Materiaali on siis täysin sopimaton kissanvessoihin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
grigio chiaro / bianco

Vankka

Vankka tuote, hyvin viimeistelty, sivukiinnitys helpottaa hygieniapussien asettamista. Reunat ovat tarpeeksi korkeat estämään hiekan leviämisen.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Jasnoszaro-biała

Kuweta Zabić Aseo

Erittäin hyvä kissanvessa, kissa on onnellinen. Suosittelen!!!!!!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Lichtgrijs / Wit - Savic Kattenbak Aseo

Tekee mitä pitää!

Kätevä kissanvessan siivoamiseen. Aluksi meidän pentu joutui totuttelemaan siihen ja raaputti paljon muovia. Koko ei myöskään sovi kaikkiin kissanvessoihin. Suosittelen testaamaan ensin, sopiiko koko omalle kissanvessalle, ennen kuin tilaat useamman pakkauksen, mutta on kyllä kätevä tuote ;)

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Jasnoszaro-biała

Ei kaivajalle

Keskikokoinen kissa, joka tykkää kaivaa, pystyy heittämään todella paljon hiekkaa pois laatikosta matalamman reunan kautta. Valitettavasti jopa pienempi kissa, joka ei yleensä kaiva, saa aikaan sotkua, jos sattuu kaivamaan matalaa seinää kohti. Reunan suojus ei auta yhtään. Täytyy etsiä edelleen parempaa ratkaisua, vaikka tähän mennessä parhaiten on toiminut läpinäkyvä rakennustarvikeliikkeen laatikko, eikä mikään oikea kissanvessa :D.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
grigio chiaro / bianco

kasetti on käytetty

Kasetti ei ole uusi: pohjassa on todella paljon naarmuja. Otin valokuvia, jos haluatte nähdä ne. Ilmeisesti kyseessä on palautustuote, jota on kuitenkin jo käytetty. Kannatan kyllä tavaroiden uudelleenkäyttöä, mutta antakaa edes asiakkaan päättää siitä itse. Tässä tapauksessa olisin mielelläni jättänyt väliin.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
Lichtgrijs / Wit - Savic Kattenbak Aseo

Liian tiukka edestä

Toivoin, että kissanhiekka pysyisi reunan alla, mutta valitettavasti ei. Etureuna on liian matala.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
grigio chiaro / bianco

Täyttää odotukset

Tällä hetkellä olen tyytyväinen! Korkeat reunat pitävät pissan hyvin sisällä. Hiekkaa ne eivät valitettavasti pidä, mutta se johtuu siitä, että kissani heittelee sitä ympäriinsä!

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
gri deschis / alb

Todella tyytyväinen

Kaikki kolme kissaa suosivat tätä hiekkalaatikkoa, vaikka niillä on vielä kolme muuta laatikkoa käytettävissään.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
hellgrau / weiß

Suositeltava

Mun Loulla oli tapana pissata vanhan laatikon reunan yli. Tämän laatikon korotetun takaosan ansiosta se ei ole enää mikään ongelma, ja myös ne asiat, jotka hän tekee etuosassa, pysyvät laatikossa eivätkä päädy kylpyhuoneen lattialle. Lou on brittiläinen lyhytkarva, ja myös laatikon koko on hänelle täydellinen. Hinta-laatusuhde on myös plussaa.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
gris clair / blanc

huono laatu

erittäin huonoa laatua, muovi on niin ohutta, että hiekkalaatikko saapui rikkinäisenä, en suosittele

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen
hellgrau / weiß

Huono laatu

Meillä oli tämä wc käytössä alle puoli vuotta, ja jo nyt kulho meni rikki kun nostettiin ylös. On tuntunut alusta asti aika heppoiselta.

Tämä arvostelu on käännetty.

Näytä alkuperäinen