
484 arvostelua tuotteelleEco-Friendly Curver-kissanvessa
Lataa tuotekuvasiParhaat paikalliset arvostelut
Hintaansa nähden ei kovin hyvä laatikko
Meillä ollut vuoden nämä käytössä. Kun otettiin käyttöön, lensi romukoppaan suoraan lapio, puhdistusritilä ja ovi. Laatikko on aika pieni, meidän sirot neidit siellä hyvinkin käy, mutta tuo yksi tuhdimpi tyttö pissaa laatikon ja kannen välistä ulos toisinaan. Hiekkaa menee reunan yli ja laatikoiden kuivaaminen on hankalaa kun ne pesee.
Hyvä pienemmille kissoille
Tilasin laatikon n. 4 kg kissalle, ja valitettavasti se on hieman liian pieni sille. Jotta se voi käyttää sitä, sisäinen alusta on pitänyt ottaa pois että tilaa olisi tarpeeksi.
Laatikko sopisi hyvin pienemmille kissoille.
Ainut vahva kritiikki on tuo mukana tuleva lapio, joka on ihan naurettavan pieni. Sillä luultavasti voisi vain pentujen heikkoja puhdistaa
Tyylikäs
Ensivaikutelmaltaan tyylikäs, osat tuntuvat jämeriltä ja luukku toimii moitteetta. Valkoisessa versiossa luukku oli kuitenkin harmaa eikä ruskea niinkuin kuvat antavat ymmärtää :(
|
Surkea toimimaton minipieni vessa
Yksikään 3 kissastani ei olisi mahtunut tähän. Pienimmän kissan työnsin väkisin sisään ja hänkin juuttui läppäoveen ja satutti itsensä niin että rääkäisi ! Edes mainostettu vedettävä laatikko ei liukunut mitenkään sujuvasti ulos. En tiennyt että näin alimitoitettuja vessoja edes myydään, ehkä marsu mahtuu siihen. En suosittele kenellekään.
|
Hyvä kahdelle kisulle!
Siistin näköinen vessa, pienehkö, mutta silti 2 kissaa käyneet mielellään!
Takareunasta lentelee välillä hiekat yli, mutta tarvii niitä nyt muutenkin imuroida, kun tassuissa kulkeutuu.
Käytännöllinen hiekkis
Helppo puhdistaa ulos vedettävän laatikon ansiosta. Mahtuu täydellisesti vessan tason alle, joten nappivalinta. Tyylikkään näköinen. Poistin mukana tulleen askelman (ja oven), jotta isompikin kissa mahtuu kunnolla kääntyilemään vessassa.
|
Käytännöllinen ja kaunis
Kauniimpi kuin monet muut "tavalliset" kissanhiekkalaatikot. Ulos vedettävä laatikko ja lapion säilytyspaikka ihanan käytännölliset. Oviluukun otin pois kun kissa ei pitänyt. Ei valitettavaa :)
|
Erittäin näppärä vessa
Kätevin vessa ikinä. Hiekkalaatikko tulee vetämällä puhdistukseen, sen päällä oleva ritilä kerää hiekat hyvin tassuista. Koppa antaa kissalle yksityisyyttä ja vessaa voi kätevästi siirtää tarvittaessa.
Ne jotka valittaa sotkuisuudesta, eivät luultavasti pukkaa hiekka-astiaa perille asti.
Hiekka tulee reunoista yli
Ihan kätevä että astian saa vedettyä alta pois, mutta hiekat lentää reunoista yli oikein kunnolla kun kissa peittää jätöksensä. Muutenkin aika heiveröisen tuntuinen hiekkalaatikko kokonaisuudessaan.
rikki
Muuten olisi hieno, mutta saapui ihan halkeilleena ja palasia paketin pohjalla...
|
Miten niin eco-friendly?
Mikä tekee tuotteesta ekologisen? Jos tuotteen nimi on eco-friendly, voisi kuvitella kuvauksessa olevan edes yksi lause perustelemaan tätä väitettä.
|
Kaunis, mutta ei kovin käytännöllinen
Vessa on kaunis ja sopii hyvin sisustukseen, ja siksi harmittaakin kun se ei ole kovin käytännöllinen. Hiekkaa menee takareunan yli kun kissa kuopsuttaa vessassa. Myöskään pissapaakut eivät irtoa hyvin pohjasta, vaikka hiekkaa on paksulti laatikossa. Vessan edusmatossa on myöskin niin suuret reiät, että hiekka leviää ympäri huonetta.
|
Todella ihanan näköinen, siisti ja toimiva
Sopii sisustukseen ja on toimiva.
|
Curver kissan vessa
Hiekka tulee ulos sivuista.
|
Erinomainen!!
Siro, kivannäköinen ja toimiva. Ei ole suuri, mutta meidän kahdelle noin 5 kg kolleille ainakin riittää. Aluksi otin oven pois, koska päältä kuljettavaan veskiin tottuuneet kisut eivät oikein tajunneet tai halunneet mennä ovesta. Hokasivat kyllä nopeasti ja ovi meni takaisin.
Meillä puupohjaista ökö-hiekkaa. Sitä ei kovin paksua kerrosta mahdu laittamaan. Astia on helppo pestä vaikka ihan tiskialtaassa. Helppo korjata kökkäreet ulosvedettävästä astiasta. Plussaa lapiopiilosta.
Laadukas ja käytännöllinen
Todella laadukas ja erittäin käytännöllinen hiekkalaatikko. Hiekat tippuu askelritiläkön ansiosta hiekkalaatikkoon eikä leviä ympäri edustaa. Hiekkalapio sai myös hyvän piilossa olevan paikan. Juuri sellainen kuin videolla. Suosittelen!
Arvostelut muista maista

||Belgia
anthracite
Hyväksytty
Erinomainen, kätevä koska laatikko liukuu ja lisäksi pieni jalkatuki. Laatu ja ulkonäkö ovat todella kohdallaan, en vaihtaisi tätä mistään hinnasta.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Italia
bianco
Tyytyväinen
Olen käyttänyt tätä jo pitkään, ja se on kestävä sekä todella nätti. Heilurioven voi myös irrottaa tarpeen mukaan oman kissan mieltymysten mukaan. Lapiolle on oma piilolokero, mikä on tosi kätevää (malleissa, joissa lapio on näkyvillä, se likaantuu ajan myötä eikä näytä yhtään hyvältä). Suosittelen lämpimästi!
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
|Saksa
anthrazit
Huippu
Huippua huippua huippua huippua!
En voi sanoa muuta kuin kehua.
Todella kaunis / täysin tiivis / toimitettiin nopeasti ja valmiina käyttöön.
Todella tyytyväinen!
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen|Puola
Kaunis mutta pieni
Ruskea kissanvessa on todella kaunis, mutta valitettavasti brittiläiseni ei hyväksynyt sitä, koska sisällä on liian vähän tilaa.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Alankomaat
Wit - Eco-Friendly Curver Kattenbak
Kaunis, mutta huonosti suunniteltu
Kaunis muotoilu, mutta silti muutamia outoja valintoja suunnittelussa:
1. Kahva ja lukitussalvat ovat eri värisiä kuin muu osa. Kaikki samanvärisinä näyttäisi paljon paremmalta.
2. Pohja on aaltoileva, mikä tekee puhdistamisesta todella hankalaa. Tasainen pohja, kuten muissa kissanvessoissa, olisi paljon parempi.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Norja
antrasitt
Paljon sotkua, jos kissa kaivaa
Laatikko on liian matala, ja pohja on avoin alapuolelta, mikä aiheuttaa sen, että hiekkaa tulee jatkuvasti reunan yli taakse, kun kissa peittää jätöksiään. Liian paljon sotkua!
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Italia
antracite
Ei ollut minulle helppo
En ostanut tätä verkkokaupasta vaan liikkeestä, mutta kuitenkin sisätila on pieni. Kissani painaa noin 6 kiloa, ja puhdistamista varten laatikko pitää vetää ulos. Jos hiekkaa on liikaa, sitä valuu reunoilta, ja laatikon ulos vetäminen vaatii tilaa, jota minulla ei ollut. Maksoin tästä 40 €, mutta se ei ole yhtään parempi kuin 15 €:n laatikot, jotka ovat tilavampia.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
|Unkari
Antracit
Täydellinen, jos haluat ulosvedettävän hiekkalaatikon
Rakastan tätä, koko ja sisään piilotettu lapio sopivat sekä minulle että brittiläiselle lyhytkarvalleni :D
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen|Saksa
Yksinkertaisesti upea ja todella kätevä
Olen rakastunut tähän! Väri, ulosvedettävä toiminto ja kannen päällä oleva lapio ovat ihanat 🥰🥰 ja lisäksi hiekanpoistomatto on vain sisäpuolella. Kissanvessa on todella kaunis mokan värisenä, näin sen myös sinisenä livenä, mutta mokka sopii meidän kotiin paremmin 😍 Kissani ovat innoissaan. 🤩
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen|Alankomaat
Muovi jää kiinni astian ja kannen väliin.
Kaunis muotoilu, mutta ei toimi. Jos kissasi pissaa takareunaan, pissa valuu juuri laatikon ja kannen välistä. Näin ollen pissa päätyy lattialle.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen||Romania
En suosittele
Laatikko ei sulkeudu tiiviisti ja sen ympärillä on aina hiekkaa, joka putoaa taakse. Joka kerta pitää imuroida käytön jälkeen. Hinta-laatusuhde on pettymys.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen||Ruotsi
Tyylikäs mutta epäkäytännöllinen
Tämä on varmaan huonoin laatikko, jonka olen koskaan omistanut. Se on myös tyylikkäin, joten ostin nopeasti toisen mökillekin. Ja nyt olen vaihtamassa molemmat. Se, että kahva irtoaa, ei häiritse minua niin paljon, mutta aallotettu pohja on niin surkea, että alkaa miettiä, onko suunnittelija koskaan tyhjentänyt kissanvessaa. Kokkareet on vaikea saada pois, ne hajoavat yleensä palasiksi ja koko paakkuuntuvan kissanhiekan idea menee hukkaan. Aallotettu pohja tekee mahdottomaksi nostaa koko paakkua kerralla. Täyttä roskaa.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen||Saksa
Kissanvessa
Tuote näyttää hyvältä, ja molemmat kissani ottivat sen hyvin vastaan.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen||Tanska
Sora lentää ulos
Hiekkaa putoaa taakse, kun laatikko vedetään ulos 🪩.
Muuten yksi tyylikkäimmistä kissanvessoista designin ansiosta.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen|Slovakia
Tyytyväisyys
Olen tyytyväinen ostokseeni, alusta pysyy vihdoin siellä missä pitääkin eikä ole ympäri kylpyhuonetta 👍🏻
Näyttää hyvältä. Otin oven pois, mutta haju pysyy silti “hallinnassa”. Mielestäni hinta-laatusuhde on erinomainen.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen||Slovakia
Arvostelu
Iso pettymys minulle. Liukuvaa laatikkoa ei saa lukittua, se liikkuu kun siivoaa. Matala pohja, seinät likaantuvat heti, lapio on pieni ja epäkäytännöllinen, kun ritilä on sisällä, kissalle jää vähän tilaa. Paljon rahaa, vähän vastinetta. Tämän tuotteen ainoa etu on ulkonäkö, se huijaa ihmistä. Ei enää koskaan, ihan turha.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen||Ruotsi
Todella hieno pieni laatikko!
Todella tyylikäs laatikko ulkonäöltään! Rakastan sitä, että laatikon voi vetää ulos eikä kantta tarvitse irrottaa siivotakseen tai lisätäkseen hiekkaa. Koko sopii hyvin kahdelle kissanpennulleni, mutta uskon, että jos on isompia kissoja, tämä tuntuu liian pieneltä. Pohja on uritettu, mikä on ärsyttävää, jos hiekkaa on liian vähän ja pitää siivota pissaa. Hyvä, että mukana tulee kissanhiekkalapio ja sille on säilytystila kannessa.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen