
47 arvostelua tuotteelleGimCat Kitten Tabs
Lataa tuotekuvasiParhaat paikalliset arvostelut
|
Ihania!
Meidän kaksi kissaa on syönyt nyt vuoden (ihan pennusta asti, nykyään aikuisia kissoja) näitä vitamiineja. Ainoa miinus on, että tosiaan purkin ovjeet ovat hieman epäselvät. Purkissa lukee, että päivässä max 8 tablettia. Me ollaan annettu suunnilleen joka päivä around 4 tablettia per kissa, maistuu vieläkin ja kissoilla todella kiiltävät turkit! <3
|
Maistuu
6kk Selkirk Rex vetelee näitä todella mielissään. Muuten on namujen suhteen skeptinen.
Ainut miinus on et ei löydy Suomen tai edes englanniksi ohjeita purkista.
Purkki näppärän kokoinen ja tiivis.
|
Aivan mahtava vitamiini nami!
Kissanpentuni rakastaa näitä nameja, saa aina kolme aamulla ja on aivan innoissaan!
|
Kisujen lempiherkut
NAMS - T. Ragdoll ja maatiainen. Maistuu aina ja herkkujen antamista ei saisi lopettaa.
pentu tykkäsi
Söi sellaisenaan kun annoin vaikka vähän epäilin.
|
Maistui
Kissanpentu todella huono syömään raksuja joten olin epäileväinen, mutta tämän söi kun annoin eteen. ajattelin murskata vähän kuivaruoan sekaan jos rupeaisi sekin maistumaan.
|
Maistuvat joillekin - toisille ei
Otin purkin mukaan mennessäni kissoja katsomaan. Toiset kisut kerjäsivät koko ajan lisää, mutta useimmat eivät niistä välittäneet. Oma kissani kyllä syö näitä, kun tarjoan, mutta ei suoranaisesti hyökkää herkun kimppuun. Ei toimi palkintoherkkuna, mutta toki varmaan ravintolisänä.
|
Epäselvät ohjeet
Kissamme pitää näistä kovasti, vaikka aluksi epäilin suuresti. Miinusta siitä, että tuotteessa ei ole selkeää käyttö- ja määräohjetta. Tekstiä on lähinnä saksaksi ja jouduin kauan purkkia tutkimaan, että sain ohjeista jotain tolkkua. Kyse on kuitenkin lisävitamiineista, joita ei voi antaa pennulle mielin määrin.
Purkki on kivan kokoinen ja helppo säilyttää sekä kanneltaan tiivis.
|
Puolet kissoista tykkää
2 Devonia söisivät vaikka kaikki kerralla, kolmas devoni eikä birma eivät syö ollenkaan.
|
Kyllä maistuu!
Ainakin meijän kissan suurta herkkua nämä! Heti tullaan luokse kun kuulee purkkia ravisteltavan :)
suosittelen
Meillä kissalle maistuu todella hyvin.
Ei kelpaa
Varmastikin ihan hyviä tabletteja, mutta kumpikaan kissanpennuista (Devon Rex) ei kelpuuta näitä edes maistelu-asteelle.
herkkua
kaikki kolme kissaa odottavat kärsimättöminä kun kuulevat tablettipurkin kannen aukaisun
Pennulle maistuu
4 kk ikäiselle Ragdoll pennulle nämä maistuu. Annan päivässä 8 tablettia, kun luki että voi niin monta antaa. Näitä ei meillä tarvitse ruokaan sekoittaa, vaan pentu nappaa ne sormenpäästä.
|
Toinen kissa tykkää kovasti
Mulla kaksi herkkusuuta, joista tosin toiselle vain maistuu. Tämä sitten tykkääkin kovasti ja syö siskonsakin namit :)
|
Herkkua
Melkoista herkkua! Pennuilleni yleensä namit kelpaa mutta tätä purkkia on kiva ravistella niin pennut tulevat heti luokse kun kuulevat rapinan. :)
Ei kelpaa
Kolme kissaa, kaksi pentua ja yksi täyskasvuinen eikä yhdellekään kelpaa. Tuote sinänsä vaikuttaa laadukkaalta, mutta ei vain kelpaa taloutemme kissoille.
|
Pennut tykkäävät!
Kisunpentuni tykkäävät näistä kovasti. Ei tarvinnut edes totuttelua!
|
Hieno
Maistu erinomaisesti
Maistuu maatiaispennulle
Häviää aina ensimmäisenä lautaselta.
Arvostelut muista maista

||Italia
1 pz
Sillä leikitään!
Ostin tämän ensimmäiselle kissalleni, nyt sillä leikkii myös toinen...❤️
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
|Saksa
1 Stück
Snackpallo
Hyvä lelu, mutta valitettavasti vähän liian helppo ratkaista.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
|Puola
1 szt.
Snackball
Kissat leikkivät tällä tosi mielellään, ne tajusivat nopeasti, että kun tätä pyörittää, herkut putoavat ulos.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
|Iso-Britannia
1 Snack Ball
Erittäin hyvä hintaansa nähden
Katso otsikko^
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Saksa
1 Stück
Toimii hyvin
Kaikki kunnossa, juuri niin kuin pitääkin.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Saksa
1 Stück
Snackpallo
Kissani leikkii mielellään tällä ja ilahtuu, kun se on itse ansainnut herkut palkinnoksi.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Saksa
1 Stück
Kissa tykkää leikkiä tällä
Meidän kissamme rakastavat tätä herkkupalloa ja leikkivät sillä todella innokkaasti. Ostaisimme sen uudelleen koska tahansa 👍
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Puola
1 szt.
pallo herkkuja varten
Pallossa on aika iso aukko, joten pienemmät herkut pienelle kissalle putoavat nopeasti ulos.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Unkari
1 darab
Herkkujen täyttämä pallo
Kissani rakastaa tätä palloa. Se pyörittää sitä niin kauan, että kaikki herkkupalat tulevat ulos.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Iso-Britannia
1 Snack Ball
Minusta tämä oli loistava idea, kissani oli eri mieltä. Tuotteessa ei ole moitittavaa, hyvin tehty ja toimii kuten luvattu, mutta kissaa ei kiinnosta lainkaan.
Pidin siitä, mutta kissat eivät.
Kokeilin erilaisia herkkuja, mutta ne eivät innostuneet ideasta.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Puola
1 szt.
Rotat ovat tyytyväisiä!
Pallo on täydellisen kokoinen leikkeihin minun häntäpojilleni! He tykkäävät kovasti pyöritellä sitä häkin rampeilta ja napsia herkkuja sen sisältä 😄
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Tšekki
1 ks
Blaženka on tyytyväinen
Pallo on sopiva ja vastasi odotuksia. Aluksi Blaženkalla kesti hetki saada kaikki herkut ulos siitä ja se piti hänet kiireisenä pidemmän aikaa, mutta nyt hän osaa sen jo helposti ja ratkaisee pulman melko nopeasti. Meidän puolestamme siis tyytyväisyys.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Saksa
1 Stück
Pallo
Kissat alkoivat heti leikkiä sillä.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Alankomaat
1 stuk - Kattenspeelgoed Snackbal
Viihdyttävä.
Myös pienille koirille.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Ranska
1 jouet + 3 x 25 g Cosma Snackies, thon
ei helppoa
Herkkujen integroinnissa on vaikeuksia. Annostelun säätö ei pysy paikoillaan, mikä johtaa siihen, että kaikki herkut tyhjenevät viidessä minuutissa käytön aikana.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Norja
1 snackball
Kestää vähän
Olen käyttänyt tätä vähän alle vuoden ja minulla on sijaiskissa, eli toisin sanoen lelu on usein ilman kissaa eikä sitä ole käytetty paljon. Kansi on yksinkertaisesti irronnut, joten sitä ei voi enää käyttää. Harmi, koska muuten tämä on hyvä lelu ja kiva tapa antaa kissalle ruokaa tai herkkuja samalla kun se saa tekemistä, mutta kun se menee näin nopeasti roskikseen, ei se enää ole hintansa arvoinen.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen
||Saksa
1 Stück
Ei kiinnosta
Kissani ei ole yhtään kiinnostunut tästä pallosta, vaikka sisällä on herkkuja.
Tämä arvostelu on käännetty.
Näytä alkuperäinen